Paluu mansikkapaikoille -perinnebiotooppeja inventoimassa
Vielä viisikymmentä vuotta sitten Viljamensaaren ainoat asumukset olivat pari torppaa ja niiden ympärillä pienet peltotilkut. Karja laidunsi keväästä syksyyn vapaana saaren metsissä ja rannoilla etsien sieltä itselleen ravinnon, juomaveden ja suojan. Lisäksi rantaniittyjä niitettiin viikatteella karjanrehuksi. 2000-luvulle tultaessa torpat ovat vaihtuneet rantojen kesämökkeihin, mutta saaren metsät ja rannat ovat edelleen laidunkäytössä. Viljamensaari Jyväskylän Korpilahdella on Keski-Suomen suurimpia perinnebiotooppikohteita.
Perinnebiotooppi, perinnemaisema ja luonnonlaidun -rakkaalla
lapsella on monta nimeä
Perinnebiotooppi- ja perinnemaisema-termit otettiin käyttöön 1990-luvulla, kun ympäristöhallinnossa oli käynnissä perinneluontotyyppien ensimmäinen inventointikierros. Tuolloin myös Viljamensaaressa inventoitiin saaren eteläosan metsälaitumet, hakamaat ja niityt paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi.
Perinnebiotooppi eli
perinneluontotyyppi on elinympäristö, joka on syntynyt pitkän ajan kuluessa
perinteisen maatalouden eli laidunnuksen ja niiton myötävaikutuksella.
Tällaisia kulttuurivaikutteisia luontotyyppejä ovat mm. erilaiset niityt, hakamaat
ja metsälaitumet. Alueille on kehittynyt pitkään jatkuneen hoidon tuloksena erityislaatuiset
ominaispiirteet ja lajisto. Usein tällaisista alueista voidaan puhua yleisesti
myös luonnonlaitumina.
Perinnemaisema on
perinnebiotooppi ja siihen liittyvä rakennettu ympäristö, johon kuuluvat
perinteisen maatalouden synnyttämät rakennukset ja rakennelmat, esimerkiksi kiviaidat,
ladot ja kaskirauniot.
Ympäristöministeriön valtakunnallisessa Helmi-elinympäristöohjelmassa alueelliset ELY-keskukset päivitys- ja täydennysinventoivat perinnebiotooppeja. Lisäksi arvokkaita hoidotta olevia kohteita pyritään myös saamaan hoitoon. Keski-Suomen ELY-keskuksessa perinnebiotooppeja kartoittavat biologit Jukka Mattlar ja Marjaana Hassani.
Jo ennen maastoon lähtöä biologit tekevät taustatyötä ja
selvittävät mitä kaikkea tietoa perinnebiotooppikohteesta on olemassa
entuudestaan. Erilaiset paikkatieto-ohjelmat ja tietojärjestelmät ovat
päivittäisessä käytössä. Myös vanhat kartat ovat yksi avain perinnebiotooppien
maankäytön historian selvittämiseen. Varsinkaan isoilla
perinnebiotooppikohteilla ei voi koluta tarkkaan joka kuviota. Hyvin tehdyn
pohjatyön ansiosta maastossa voidaan keskittyä kaikkein potentiaalisimpiin
kuvioihin. Viljamensaareen rantautumisen jälkeen tutkitaan karttoja ja tehdään
suunnitelma siitä, miten n. 60 hehtaarin inventointiala otetaan yhdessä
työpäivässä haltuun. Sitten Jukka suuntaa saaren pohjoispäähän tutkimaan
rantaniittyjä ja Marjaana puolestaan kohti eteläosan metsiä.
Perinnebiotoopit -luontomme helmet
Suomessa on nykyisin laidunnuksen ja muun hoidon piirissä
vain noin 30 000 hehtaaria perinnebiotooppeja. Vuonna 2018 julkaistussa Suomen
luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa kävi ilmi, että kaikki
perinnebiotooppien luontotyypit ovat uhanalaisia. Arvioinnin kohteena olevista
perinnebiotooppien 40 luontotyypistä 38 arvioitiin koko maassa äärimmäisen
uhanalaiseksi (CR) ja kaksi erittäin uhanalaiseksi (EN). Hakamaat, niityt ja
metsälaitumet tarvitsevat jatkuvaa hoitoa, jotta ne eivät kasva umpeen. Helmi-ohjelman
tavoitteena on kunnostaa 15 000 hehtaaria perinnebiotooppeja vuoteen 2023
mennessä.
”Perinnebiotoopit ovat eliölajitiheydeltään Suomen luonnon
kuumia pisteitä” sanoo Jukka, samalla kun tutkii rantaniityn kasvillisuutta.
Maastossa perinnebiotoopeilta kerätään tietoa ennen kaikkea kasvilajistosta.
Valtalajit ja kaikki havaittavat uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit kirjataan
ylös. Tämän rantaniityn valtalajeja ovat viitakastikka, järvikorte, nurmilauha,
ranta-alpi ja niittykäenkukka. Mitä monipuolisempi kasvillisuus, sitä
monimuotoisemman elinympäristön se tarjoaa myös muille eliöryhmille. Jukka
muistuttaa myös perinnebiotooppien maisemallisesta merkityksestä:
”Puoliavoimet, laidunnetut luontotyypit koetaan keskimäärin miellyttävinä
ympäristöinä.”
Perinnebiotooppien inventoijilta vaaditaan vankkaa
biologista osaamista. Hyvän lajintuntemuksen lisäksi tarvitaan kykyä tyypitellä,
rajata ja arvottaa perinneluontotyyppejä. Työssä noudatetaan valtakunnallista
perinnemaisemien inventointiohjetta ja tiedot kerätään inventoitavilta
kohteilta systemaattisesti. Työtä tehdään säässä kuin säässä. Jukan sadesään
strategiana on kirjoittaa muistiinpanoja pystyasennossa olevalle paperille,
jolloin kastuvaa pinta-alaa on mahdollisimman vähän. Inventoijat ottavat myös
paljon valokuvia ja tallentavat kuvioiden sijaintitietoa karttaohjelmilla.
Sillä välin kun Jukka kartoittaa saaren rantaniittyjä Marjaana on ehtinyt saaren eteläosan lehtoalueille. Viljamensaaren luonto on rehevää ja monimuotoista, suuri osa saaresta on luonnonsuojelualuetta. Saaressa on säilynyt myös jonkin verran avoimia vanhoja peltoja. Niiden reunoilla pienruohoniityt vaihettuvat metsälaitumiin. Marjaana esittelee tuoreen pienruohoniityn lajistoa, jossa muiden muassa kurjenkellot ja ketoneilikat aloittelevat kukintaansa. Perinnebiotooppien hoitaminen vaalii monenlaisia arvoja. ”Näiden alueiden syntyminen on vaatinut monien sukupolvien työn. Perinnebiotooppien hoitaminen on myös kulttuuriperinnön säilyttämistä”, sanoo Marjaana.
Aikaisempina vuosikymmeninä Viljamensaaressa laidunsi lypsykarja, jota käytiin mantereelta lypsämässä päivittäin. Sittemmin saari oli monta kesää orivarsojen yhteislaitumena. Nyt aluetta laiduntaa lauma hiehoja, jotka on kuljetettu saareen lautalla alkukesästä. Kovin monta vilausta laiduneläimistä ei päivän aikana näy, mutta lopulta niistä saadaan näköhavainto saaren pohjoispään rantametsästä.
Miten säilyttää mansikkapaikat
Suurimpana riskinä perinnebiotooppien säilymiselle on hoidon
loppuminen. Perinnebiotoopit voivat jäädä pois laidunnuksesta, jos esimerkiksi karjatilan
sukupolvenvaihdoksessa ei löydy jatkajaa tai tilanpito keskittyy suurempiin
yksiköihin. Toisaalta Keski-Suomessakin on monia positiivisia esimerkkejä
aloittavista eläintiloista, vuokraeläinpalveluista ja laiduntauon jälkeen
uudelleen laidunkäyttöön otetuista, ennallistettavista perinnebiotoopeista. Perinnebiotooppeja
voidaan oikealla hoidolla palauttaa, vaikka välillä olisi ollut laiduntaukoja.
Tällöin palautuminen kuitenkin vaatii kuitenkin aikaa ja esimerkiksi
rehevöityneiden niittyjen tapauksessa köyhdyttämistä lajiston
monipuolistumiseksi. ELY-keskusten perinnebiotooppien hoitajille kanavoima
maatalouden ympäristökorvaus ja ei-tuotannollinen investointikorvaus ovat
merkittäviä perinnebiotooppien hoidon tukia, jotka ovat mahdollistaneet monien
kohteiden hoidon ja ennallistamisen.
ELY-keskukset kartoittavat perinnebiotoopit vuoteen 2021
mennessä. Nykyisin hoidossa olevien kohteiden säilymistä tuetaan ja myös hoidon
laatua pyritään parantamaan neuvonnan avulla. Lisäksi hoidotta olevista
arvokkaista kohteista valitaan kartoitusten perusteella Helmi-ohjelman hoito-
ja kunnostuskohteita. Kunnostettujen perinnebiotooppien jatkuva hoito turvataan
maatalouden ympäristösopimusten ja uuden, monimuotoisuuden turvaamiseen
tukemiseen kehitettävän valtiontuen avulla.
Ahomansikat alkavat kypsyä. Monille meistä metsämansikoiden
kerääminen ja pujottaminen heinään on jo lapsuudesta tuttua puuhaa.
Perinnebiotoopit ovat luontomme mansikkapaikkoja, näiden alueiden
tunnistaminen, kartoittaminen ja hoitaminen on tärkeää arvojen säilyttämiseksi.
Saari inventoitu! Koko päivän satoi vettä, mutta vielä jaksaa hymyilyttää. Jukka ja Marjaana kertovat, että työssä motivoi halu säilyttää luonnon monimuotoisuutta ja auttaa perinnebiotooppien hoitoon saamisessa. Maastokäynnin jälkeen työ jatkuu toimistotyönä tehtävänä tietojen tallentamisena valtakunnalliseen ULJAS-tietojärjestelmään. Se tehdään kuitenkin keskitetysti syksymmällä. Kesäkuukaudet käytetään tehokkaasti maastossa.
Lisää Helmi-elinympäristöohjelmasta: www.ym.fi/helmi |
(kuvat 3 ja 8 Jukka Mattlar)
Kommentit
Lähetä kommentti