perjantai 21. lokakuuta 2016

Gerbiilit ja niiden perushoito

Gerbiilit (Meriones unguilatus) ovat suosittuja, hauskoja ja aktiivisia pikku jyrsijöitä.




Gerbiilin elinikä on noin 3-4 vuotta. Ne ovat kooltaan 10-12cm ja hännän pituus on 6-11cm. Gerbiilin häntä on karvainen, toisin kuin esimerkiksi hiirillä ja rotilla.  Aavikkoeläimenä se ei virtsaa kovin paljoa, joten se on huomattavasti hajuttomampi kuin muut pienet jyrsijät. Gerbiilit ovat myös päiväaktiivisia, joten ne soveltuvat hyvin myös lasten lemmikiksi.

Gerbiilit ovat laumaeläimiä ja niitä tulisi aina olla vähintään kaksi samaa sukupuolta olevaa yksilöä. Gerbiilit lisääntyvät nopeasti, joten urosta ja naarasta ei kannata pitää samassa häkissä. Urokset tulevat toimeen keskenään yhtä hyvin kuin naaraat. Uuden gerbiilin totuttaminen voi olla helpompaa uroslaumaan, mutta totutaminen uuteen laumanjäseneen voi silti olla hyvin vaikeaa ja vie jonkin aikaa.



Gerbiileille sopivin asumus on lasinen jyrsijäterraario, jossa on kantena ritiläverkkoa. Terraarion pohjapinta-alan tulisi olla 80 x 40cm ja korkeutta saisi olla ainakin 45cm. Tämän kokoinen terraario sopii hyvin kahdelle gerbiilille, mutta isompi terraario on aina parempi.

Pohjamateriaalina suositellaan pölyämätöntä haapa/leppähaketta, mutta kutterinpuruun gerbiilit saavat kaivettua hauskoja tunneleita ja onkaloita. Myös hamppukuitu on yleistymässä pohjamateriaalina. Purua saa olla pohjalla reilusti, sillä gerbiilit nauttivat kaivamisesta enemmän kuin esim kiipeilemisestä. Purut olisi hyvä vaihtaa puhtaisiin noin 10-14 päivän välein.

Esimerkiki MörttiRöpö on hyvä kuivike gerbiileille.

Terraarioon laitetaan useita piilopaikkoja, kuten puisia ja keraamisia mökkejä. Gerbiilit jyrsivät nopeasti rikki muoviset tavarat, joten niitä ei kannata käyttää. Virikkeeksi voi laittaa myös pahvirullia/laatikoita sekä munakennoja, joita gerbiilit rakastavat nakerrella. Ruoka saa olla tarjolla pienessä keraamisessa kupissa ja juomapullo laitetaan sellaiseen paikkaan josta gerbiilit ylettävät hyvin juomaan.

Gerbiilien tulisi kylpeä säännöllisesti kylpyhiekassa, jotta niiden turkki puhdistuu ylimääräisestä rasvasta. Laakeaan kulhoon laitetaan pohjalle chinchillan kylpyhiekkaa, jossa gerbiilit mielellään kieriskelevät.



Gerbiilin perusravintoon kuuluvat täysravintopelletti tai siemensekoitus, heinä ja vesi. Puhdasta vettä tulee myös aina olla tarjolla, vaikka gerbiili aavikkoeläimenä juo hyvin vähän. Perusravinnon lisäksi gerbiileille voi tarjota pieniä määriä esim. vihanneksia, hedelmiä, marjoja, kuivaa leipää ja lihaa. Gerbiilien hampaat kasvavat jatkuvasti, joten kovaa jyrsittävää kannattaa olla koko ajan tarjolla. Esimerkiksi kuivattu ruisleipä ja lehtipuiden oksat soveltuvat tähän hyvin.

Gerbiiliä tulee käsitellä varmoin ottein, aivan kuten muitakin jyrsijöitä. Gerbiiliä ei saa nostaa hännästä, sillä se on herkkä katkeamaan. Hännän tyvestä kiinni pitäminen voi kuitenkin olla tarpeen vilkkaampia yksilöitä käsiteltäessä. Gerbiili on melko aktiivinen pideltäessä kädellä, joten se on siksi hiukan vaikeampi käsitellä kuin esimerkiksi hamsterit. Mutta kun eläimen liikkuvaisuuteen tottuu, on käsittely lopulta helppoa.



Tarkempaa tietoa gerbiileistä ja esimerkiksi niiden värityksistä löydät vaikka Suomen Gerbiiliyhdistyksen sivuilta. Autamme myös liikkeessämme mielellämme gerbiileihin liittyvissä asioissa ja tervetuloa myös tutustumaan liikkeemme myynnissä oleviin eläimiin.

-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti