’Hakkuuaukeat ovat yleensä vihonviimeisiä tarvottavia ryteiköitä. Kun etsii reittiään mielenkiintoiselle paikalle, yrittää kiertää ne kaukaa. Karttoihin niiden sijainti ei ehdi eikä taida enää nykykartoissa olla hakkuulle merkkiäkään, värillä ilmoittavat, kun kuusi- ja mäntymetsätkin merkitään nykyään samalla merkillä. Tieto vähenee. Näinä päivinä kerätään usein hakkuilta risut pois tien laitaan suuriksi vuoriksi ja se helpottaa aukkojen ylittämistä. Oman uutuutensa aukoille tekee sekin, että sieltä saattaa löytää aivan uusia kasvilajeja. Voisi melkein sanoa, että kuuman kesän jälkeen tällainen paahteinen aukko on kuin entisajan huhta, kaskettu peltomaa. Niinpä sieltä löytää myös sen ajan kasveja, kuten huhtakurjenpolvi (Geranium bohemicum).

Huhtakurjenpolvi kasvaa harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa tai ainakin aikaisemmin se on ollut harvinainen. Sen siemen vaatii lämpökäsittelyn eli maaperän on lämmettävä oikein kunnolla. Näin kävi ainakin silloin, kun maata kulotettiin peltomaaksi. Nykyään kulotus on harvinaista eikä kai ihan luvallistakaan, joten siemenen on saatava käsittelynsä muulla tavalla. Kymmenkunta vuotta sitten löysin huhtakurjenpolven vanhan navetan betonilattian raosta kuuman kesän jälkeen. Rakennus oli keväällä purettu päältä pois ja siemenpankista nousi muitakin mielenkiintoisia lajeja, kun lattianraot saivat valoa, kosteutta ja lämpöä. Tämä löytö olikin silloin ensimmäinen havaintoni huhtakurjenpolvesta. Pari vuotta myöhemmin se kasvoi vanhalla roskanpolttopaikalla pellon laidassa kookkaana ja rehevänä. Seuraavana vuonna sitä ei enää löytynyt, mutta siemen säilyy vuosikymmeniä maaperän pankissa odotamassa seuraavaa lämpökäsittelyä.

Nyt sitten huhtakurjenpolvea tapaa jatkuvasti ja aina uusilta hakkuuaukeilta. Tänäkin kesänä olen löytänyt sen usealta uudelta paikalta. Yksivuotisena kasvina se kukkii runsaasti ja tekee paljon siemeniä. Harvoin sen kuitenkaan löytää samalta paikalta uudelleen seuraavana vuonna. Seuranaan sillä on usein villakoita. Kalliovillakko (Senecio sylvaticus) on yleistynyt samalla tavalla kuin kurjenpolvikin hakkuuaukkojen  myötä. Joskus samalta aukolta löytää kaikki kolme villakkoa (kalliovillakko, peltovillakko (Senecio vulgaris) ja tahmavillakko (Senecia viscosus)) sulassa sovussa keskenään. Niidenkin säilyminen aukolla on lyhyt; heinät ja suuremmat ruohot tukahduttavat ne yleensä jo seuraavana vuonna.

Niinpä, kun nykyään teen kasvikartoitusta tai etsin uusia lajeja, en enää kierrä hakkuuaukkoja kaukaa, vaan rohkeasti tarvon niiden läpi katse tiukasti maassa. Uusia lajeja voi olla muitakin. Eilen (8.11.) huhtakurjenpolvi kukki vielä komeasti ja siementäkin syntyi. Kurjenpolvihan ampuu siemenensä jousen avulla kauas emokasvista. Tuostakin kasvustosta hedelmysten kannet aukeilivat spiraalille ja tummalaikkuiset siemenet sinkoilivat. Samalla paikalla kukki vielä monta rikkakasvia: karheapillike, peltovalvatti, lehtoarho, heinätähtimö ja salokeltano. Syksyn kukkaloisto siis jatkuu.