Vaellusretki
8.8.-20.8.2005
Kesällä
2003 vaelsimme Padjelantan
kansallispuistossa Ritsemistä Kvikkjokkiin Ruotsin ja Norjan rajan
tuntumassa.
Tällöin syntyi ajatus ulkomaanmatkan tekemisestä
kävellen. Pienen karttatutkiskelun
jälkeen mielenkiintomme kohdistui välimatkaan Ruotsin
Kvikkjokista Norjan
Sulitelmaan. Kvikkjokk on noin Pellon korkeudella sijaitseva muutaman
kymmenen
asukkaan kylä osapuilleen viiden penninkulman
päässä Norjan rajasta. Sulitelma
sijaitsee Ruotsin rajasta noin 30 km:n päässä ja on noin
1000 asukkaan yhteisö.
Suunnitelmilla
on taipumus
toteutua, niin tapahtui myös tämän matkan kohdalla.
Maanantaina 8.8
varttitunnin venekyydin jälkeen alkoi varsinainen taivallus
Padjelantaledeniä
pitkin kohti Norjaa. Ensimmäisen päivän kuljimme
havupuumetsikössä ja
koivikossa. Sää oli sateinen ja hyttysiä sekä
mäkäräisiä oli riittämiin.
Paikoin oli todella upeita lehtoja, joissa kasvoi pohjansinivalvattia,
lehtoukonhattua, kulleroa, metsäkurjenpolvea,
kultapiiskua, mesiangervoa
ja väinönputkea. Osa kukista oli jo kuihtunut, mutta
vieläkin saimme nauttia
aikamoisesta väriloistosta.
Heinä-elokuussa kukkiva sinikukkainen pohjansinivalvatti (Cicerbita alpina) kasvaa ravinteisissa koivulehdoissa ja niityillä. Melko harvinaisen, jopa miehenmittaiseksi venähtävän pohjansinivalvatin seuralaislajeja ovat mm. kullero, metsäkurjenpolvi, huopaohdake, väinönputki ja lehtoukonhattu.
Koivikossa
kasvoi runsaasti myös pohjansinivalvattia,
lehtoukonhattua, kulleroa, metsäkurjenpolvea,
kultapiiskua, mesiangervoa
ja väinönputkea. Osa kukista oli jo kuihtunut, mutta
vieläkin saimme nauttia
aikamoisesta väriloistosta. Koivikossa kasvoi runsaasti myös ruohokanukkaa
jonka marjat hehkuivat punaisina. Ensimmäisen yön
vietimme noin 20
km:n vaelluksen jälkeen lähellä Tarrekaisestugaa.
Ruohokanukka (Cornus suecica) muodostaa tiheitä kasvustoja saaristossa rantaniityillä ja Lapissa tunturikoivikossa. Valkoiset ylälehdet ympäröivät pieniä mustia kukkia ja loppukesällä ruohokanukan marjat hehkuvat punaisena.
Ensimmäisen
yön
vietimme noin 20
km:n vaelluksen jälkeen lähellä Tarrekaisestugaa.
Aamulla
lähdimme kohti Kurajaurea
ja pian pääsimme avotunturiin. Nyt olimme siellä, minne
olimme halunneetkin,
paljakassa isojen tuntureiden ja järvien keskellä.
Staika
Ensimmäinen korkea huippu, Staika antoi viitteitä siitä, millaisia upeita maisemia myöhemmin saimme nähdä. Siirryttyämme vilkkaammalta Padjelantaledeniltä hiljaiselle Nordkalottledenille vastaantulijoiden määrä loppui lähes kokonaan. Neljänä päivänä tapasimme reitillämme yhteensä reilut parikymmentä kulkijaa, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Kulkijoita kohdatessamme aina oli aikaa vaihtaa muutama sana vaelluksen tiimoilta. Saksalaiset olivat selvästi suurin ryhmä ruotsalaisten jälkeen. Suomalaisia emme matkamme aikana tavannet.
Tunturihiirenporras (Athyrium distentifolium) on 20-60 cm korkea heleänvihreä saniainen, jota tavataan tunturiniityillä ja puronvarsilla keskipaljakkaan asti. Tunturihiirenportaaseen ja pohjansinivalvattiin voi tutustua vaikkapa Äkäslompolossa Varkaankurun lehtojensuojelualueen luontopolulla.
Lumileinikki (Ranunculus nivalis) kukkii heinä-elokuussa tunturiniityillä ja puronvarsilla. Suomessa 5-15 cm korkea keltakukkainen kalkinsuosijakasvi esiintyy pohjoisimmassa Lapissa.
Etelässä harvinaistunut 40-80 cm korkea kaarlenvaltikka (Pedicularis sceptrum-carolinum) kukkii heinä-elokuussa. Varren latvassa kiehkuroittain kasvavien kukkien teriö on keltainen ja alahuuli punakärkinen. Komea kaarlenvaltikka on pohjoisessa melko yleinen purojen varsilla ja kosteilla niityillä.
Sykähdyttävän kauniin kultarikon (Saxifraga aizoides) kukan väri vaihtelee keltaisesta punaiseen . Kultarikko kukkii heinä-elokuussa puronvarsilla, lumimailla ja pahdoilla. Löyhästi mätästävä 5-15 cm korkea kultarikko on kalkinsuosija. Norjan ja Ruotsin tuntureilla melko yleistä lajia tavataan Suomessa pohjoisimmassa Lapissa ja Kuusamossa.
Linnuista havaitsimme mm. piekanan, riekon, kiirunan, ampuhaukan ja tunturikihun. Myös kapustarinnan haikeamielinen ääni kuului usein ja lammen rannalla pieni kahlaaja kutsui samannimistä kaveriaan: tyl-li - tyl-li. Polun poikki vilahti muutama tunturisopuli ja teltan absidiin eksyi utelias harmaakuvemyyrä.
Kurajaurelta
matka jatkui melko
jyrkässä maastossa tunturien rinteitä ylös ja alas.
Seuraavat yöpymispaikat
löytyivät Vaimok –järven länsipuolelta joen
kupeesta
Telttaelämä on hauskaa
ja
Pieskehauren luoteispuolelta. Alueella on
paljon järviä, jokia, puroja ja vesiputouksia. Reitillä
on useita kulkemista
helpottavia siltoja
Reitillä on runsaasti kulkua helpottavia siltoja
Lähdön
jälkeen
viidentenä päivänä
vaihdoimme valtakuntaa ja saavuimme Norjaan. Muotkejauren ja
Låmivatnetin
eteläpuolelta oli huikeat näkymät Sulitelmamassiiville
Sulitelmamassiivi ja Låmivatnet
Rajan ja Sulitelman välillä maisemat muuttuivat, täällä oli runsaasti kallioita, joita Ruotsin puolella ei tavattu lainkaan. Päivän aikana tavoitteena oli päästä Sulitelman kylään oikein mökkimajoitukseen. Tien päähän tulimme iltapäivällä ja jokin aikaa kuljettuamme vastaan tullut paikallinen autoilija tilasi meille ystävällisesti taksin. Viimeiset reilut 10 km taittuvatkin vallan sujuvasti kumipyöräkyydillä. Ensimmäinen lämmin suihku viiteen päivään tuntui ylelliseltä.
Kun
kerran
olimme lähteneet ulkomaanmatkalle, päätimme
pistäytyä 35 km:n päässä Atlantin
rannalla sijaitsevassa Fauskessa.
Ilman
rinkkoja olimme tässä
pienessä
kaupungissa kuin muut turistit konsanaan
Suoritimme pikku ostoksia ja postikorttien lähettämiset ja näin oli kaupunkituristiosuutemme tämän matkan osalta hoidettu.
Toisen mökkiyön jälkeen taksi vei meidät vaivattomasti korkeussuunnassa noin 600 m ylöspäin ja taas olimme valmiita aloittamaan taivalluksemme takaisin kohti lähtöpaikkaamme Kvikkjokia. Nyt valitsimme hieman pitemmän reitin pitkin Nordkalottledeniä. Maisemat olivat jälleen upeat, reitti kulki karussa maastossa ja mieleen tuli elävästi Isdalen, joka on hyvin samantapainen. Paikoin oli lähes kuun maisemaa, jäätiköltä tuli paljon sulamisvesiä ja pohjoisrinteillä oli vielä runsaasti lunta. Yksi ylitys vaati kahluuvarsien käyttöä, muut ylitykset onnistuivat helposti kiveltä kivelle tekniikalla. Yövyimme pienessä norjalaismökissä
Norjalainen Sorjoshytta tarjosi mukavan yösijan
Jos oli siirtyminen Ruotsista Norjaan sujunut vaivattomasti, sujui se yhtä mutkattomasti takaisin. Keskellä erämaata ollut kilpi kertoi meille, että nyt vaihdamme valtakuntaa. Lähin rajaviranomainen lienee ollut jossakin yli 100 km:n päässä.
Ruotsin
puolella
norjalaistyyppiset jyrkkyydet vähenivät, mutta
tunturimaisemat olivat yhtä
kiehtovia. Yöpymispaikkamme oli mökki
Sårjåsjauren itäpäässä. Illalla teimme
kävelyretken viereiselle 1350 m korkealle Staddatjåhkka
–tunturille
Karunkaunis paljakkamaisema 1305 m korkealta Staddatjåhkkalta pohjoiseen
Sulitelmamassiivi Staddatjåhkkalta etelään
Huipulta
voi ihastella tunturimaisemia joka suuntaan,
etelässä
komeili Sulitelmamassiivi
Ilta hämärtyy erämaassa, Sårjåsjaure
Väentungoksesta
ei täällä
tarvinnut kärsiä, sillä kolmen päivän aikana
tapasimme yhteensä kuusi kulkijaa.
Tähän verrattuna varsinaiseen ihmisvilinään
tulimme, kun saavuimme saamelaisten
kesäpaikkaan Staloluoktaan. Paikka sijaitsee kauniin
Virihaure-järven rannalla
ja täällä asuu kesäisin noin 50 saamelaista
kalastuksen ja poronhoidon parissa.
Staloluoktan saamelaisten kirkkokodassa pidetään jumalanpalveluksia kesäisin
Vaeltajille
löytyy
tunturitupa,
pari pientä kauppaa ja helikopterikyytikin järjestyy.
Virihaure-järvi ja Staloluoktan saamelaiskylä jäivät taakse
Matka
Staloluoktasta
Padjelantaledeniä pitkin takaisin Kvikkjokkiin on 80 km
pitkä. Taivalsimme
meille kahden vuoden takaa tutun reitin neljässä
päivässä (Tuottar,
Tarraluoppal, Såmmarlappa, Tarrekaise). Retken viimeisen yön
vietimme
Ruotsalainen Njunjesin mökki tuntureiden syleilyssä
Njunjesin
mökin lähellä loppumatka oli
samanlaista koivikossa kävelyä
kuin pari viikkoa aikaisemminkin sillä erolla, että nyt
lentävien vihollisten
määrä oli vähentynyt aivan oleellisesti.
Iltapäivällä odottelimme muiden
vaellusretkeään päättävien vaeltajien
kanssa
Venekuljetus takaisin Kvikkjokkiin
Matkan aikana saimme sadetta joka päivä, mutta sateet olivat enimmäkseen kuuroja ja onneksemme pitempiaikaiset sateet ajoittuivat yleensä yöaikaan. Maisemien ihailua ja kulkemista sateet eivät juurikaan haitanneet. Lämpötila vaelluksen aikana oli 10-15 asteen välillä. Yhtenä aamuna oli +1 C. Tätä edeltävänä yönä sateet olivat tulleet lumena korkeimmille tuntureille.
Kolmentoista päivän ja noin 230 km:n kävelyn jälkeen saavuimme takaisin autollemme ja niin oli tämän loman ulkomaanmatka siirtynyt muistojen joukkoon. Matka oli kerrassaan onnistunut. Lähes kaksi viikkoa vietimme kiireetöntä aikaa luonnon helmassa lukuun ottamatta paria päivää Norjan Sulitelmassa ja Fauskessa. Meitä matka miellytti niin paljon, että vastaisuudessa saatamme hyvinkin tehdä uuden vastaavanlaisen matkan.
Teksti
ja kuvat: Leena ja
Kalle Eerola