Suurennettu
karttaIin pitäjän Kuivaniemen kylä 1735
Isonvihan jälkeen autiotilojen aiheuttamat tilusmittaukset alkoivat Turun ja Porin läänissä, Uudenmaan ja Hämeen läänissä sekä Pohjanmaalla. Mittaukset työllistivät maanmittareita vuosikymmenien ajan heidän pääasiallisimpana työnään, jota tehtiin maaherran määräysten perusteella. Pohjoispohjalaisen Iin pitäjän talot autioituivat isonvihan jälkeen tulvien ja pahojen katojen vuoksi. Suur-Iin pitäjän Kuivaniemen kylässä oli 1720-luvulla vain muutama perintötalo ja lähes 20 kruununtilaa. Vaikeuksiin joutuneet tilalliset kääntyivät kihlakunnankäräjien ja maaherran puoleen 1730-luvulla. Helmikuussa 1735 maaherra antoi määräyksen Iin kartoituksesta maanmittari Jacob Vikarille. Vuonna 1732 tutkintonsa suorittanut Vikar nimitettiin ylimääräiseksi maanmittariksi Pohjanmaalle vuonna 1734. Hänen virkansa vakinaistettiin vajaata kymmentä vuotta myöhemmin. Vikarin piirtämä oheinen kartta, jota nimitetään otsikossa piirrokseksi (Delineation), Iin pitäjästä kuvaa osaa Kuivaniemen kylän taloista. Kuivaniemen kunta perustettiin vuonna 1867.
Jakob Vikarin piirtämä kuvaus ”Geometrisk Delineation öfwer en del Hemmans Ägor uti Kuifwaniemi By och Iå Sokkn samt Uhleobårgs Nårra Fögderij och Österbotns Höfdingedömme belägen, Hwilka åro i anledning af Höga Landshöfdinge Embets Orders af den 6 Februarij 1735 affattad uti alla angränsande grannar och byemäns nervaro åhr 1736 af Jakob Vikar” valmistui vuonna 1736. Se noudatti varsin tarkoin vuonna 1725 annetun maanmittausjohtosäännön kartoitusohjeita. ”Maanmittaritalun” pystyttämisen jälkeen kartoittajan oli ”vedettävä oikea pohjoisviiva, joka on puolipäivänviiva, vaan ei magneettineulan osoituksen mukaan”, koska se poikkeaa oikeasta pohjoisviivasta. Vikar sijoitti Kuivaniemen kylän kartalle kaksi puolipäivänviivaa ja kompassiruusun Kuivajoen länsipuolelle sekä kompassinuolet joen itäpuolelle ”Miettulan saateen”, joka on historian saatossa kuivunut ja maatunut umpeen. Miettulan talo (n:o 9) sijaitsee kartan alareunassa. Se omisti Brusilan (n:o 6) ja Karjalaisen (n:o 10) talojen kanssa niittymaita Vähäjärven ympäristössä ja Myllyojan puron varrella. Myllyoja laski vetensä Miettulanlahteen.
Maanmittausjohtosäännön mukaan maanmittarin oli kylän ja talojen piirirajoja mitatessaan vedettävä tangottamalla suorat linjat pyykistä toiseen, ”ei kuitenkaan huolettomasti yksinomaan huutoa kohti, jota tapaa ei tule käyttää muulloin kuin linjaa alkuunpantaessa”. Mittaukset oli toteutettava kaikkien asianosaisten läsnä ollessa ja merkittävä pöytäkirjaan mahdollisten muistutusten välttämiseksi, minkä Jakob Vikarin karttaotsikko vahvisti. Pöytäkirja oli vahvistettava asianosaisten ja käräjäoikeuden tuomarin allekirjoituksella. Todistajina olivat muun muassa Kuivajoen itäpuolella sijaitsevan Väätäjän ja Metsikön (Metsickå) talojen haltijat. Talojen viljelyksiä ja niittyjä Vikar ei kartoittanut lukuun ottamatta muutamia kaukoniittyjä, joista hän laati erilliset karttakuvaukset. Mainituilla tiloilla oli yhteisiä nautintamaita Kuivajoen yläjuoksulla. Maanmittari numeroi talojen omistukset ja merkitsi kirjaimilla talojen pelto- ja niittylohkot. Lisäksi hän luonnehti niittyjen maaperää ja heinän kasvuolosuhteita. Selitysosassa hän ilmoitti peltoalan tynnyrinaloina ja niittyalan kuormanaloina.
Vuoden 1725 maanmittausjohtosäännön mukaan maanmittarin oli määräyksen saatuaan kartoitettava kylän kaikkien talojen tilukset myöhempää verollepanoa varten ja merkittävä ne kartalle. Maanmittarin oli selvitettävä talojen osuudet kyläkuntien tiluksista. Myöhemmin saatettiin tarvita mittauksia verotusta varten. Muutaman pelto- ja niittylohkon mittaaminen ei tuottanut maanmittarille vaivaa talomäärältään suuressa kylässä. Sen sijaan talojen nautintojen selvittäminen ja kartalle merkitseminen oli työlästä. Iin pitäjän jakokunnan muodosti yksi tai useampi maakirjakylä. Yhteismetsien ja niittyjen sekavan aseman sekä ulkopalstaniittyjen vuoksi kylistä saatettiin muodostaa lohkokunta. Karttaselitykset oli sijoitettava sopiviin paikkoihin kartalle, kuten Jakob Vikarkin menetteli. Karttojen mittakaavaksi suositeltiin 1:4000. Oulun läänissä toimitettiin 1720—1740-luvuilla noin 60 verollepanomittausta. Geometrisesti mitattujen kylien välille ja takamaille jäi laajoja kartoittamattomia metsämaita.
Iin suurpitäjän ja Oulun pitäjän välinen rajalinja vahvistettiin 1600-luvun alkupuolella, mutta Oulun kaupungin ja pitäjän asukkaat katsoivat, että Iijoen ja Oulujoen välinen metsäalue oli pitäjien yhteistä maata – pitäjien välinen raja käytiin tarkemmin vasta 1750-luvun lopulla. Harvaan asutussa Iin pitäjässä kylien väliset rajat eivät juuri aiheuttaneet kiistoja asukkaiden kesken. Iin pitäjässä oli vallalla tilusten lohkojako. Talojen pellot ja lähiniityt olivat sekavassa järjestyksessä maaperän sallimilla paikoilla suurissa vainioaitauksissa. Pohjoispohjalaiseen tapaan karjatalous oli merkittävässä asemassa Kuivaniemen kylässä. Talollisten kaukoniityt sijaitsivat kilometrien etäisyydellä kotivainiosta jokien, järvien ja soiden läheisyydessä. Parhaimmat kaukoniityt aidattiin metsissä laidunnettavan karjan vuoksi.
Kuivaniemen kylän kartan pelto- ja niittylohkot voidaan sijoittaa luotettavasti paikalleen isojakokarttojen ja asiakirjojen perusteella. Peltojen ja niittyjen isojako toteutettiin Kuivaniemen lohko- ja jakokunnassa 1790-luvulla ja metsät jaettiin 1820-luvulla. Iijokilaakson asutetut, tulville alttiit, rannat olivat hiekansekaista multamaata, jonka eloperäinen kerros oli ohut. Jakob Vikarin mukaan kuivaniemeläisten viljasato kypsyi harvoin heikon maaperän ja kylmän ilmaston vuoksi. Kaskeaminen oli yleistä etäämmällä Iijokilaaksosta. Jokilaakson vesistöt ja Perämeri tarjosivat asukkailleen kalastusmahdollisuuksia; lohen- ja siianpyynti antoi turvaa muiden elinkeinojen epävarmuutta vastaan. Kuivaniemen kylällä oli tuotoltaan vaatimaton lohipato. Iijoen lohet tarttuivat neljän patokunnan pyydyksiin pääasiallisesti joen suuseudulla.
Vuonna 1734 maaherran Karl Frölich esitti ajatuksen Pohjanmaan laajojen metsäalueiden erottamisesta kruunun liikamaiksi, koska maakunnassa oli runsaasti talollisille kuulumatonta ylijäämämaata. Kuningas Fredrik I hyväksyi maaherran ehdotuksen, mutta maanmittarien puute esti Pohjanmaan metsien kartoitukset. Jakob Vikar kartoitti Iin pitäjän Kuivaniemen metsät hyvin ylimalkaisesti. Vaalealle vihertävälle pohjalle merkityt puut osoittavat varsinaisen metsämaan. Vikar luonnehti sitä havupuuvaltaiseksi ja maaperältään kiviseksi ja hiekkaiseksi. Maanmittari ei erottanut hyödyttömiä rämeitä käyttökelpoisista metsistä, kuten maanmittarit saattoivat tehdä kartoittaessaan eteläisen Suomen metsiä vuosikymmeniä aikaisemmin.
Metsätalous oli Iin pitäjän talollisten tuki ja turva 1700-luvulla. Vuosisadan alkupuolella kylien sankat yhteismetsät tarjosivat riittävästi puuta niin koti- ja rakennustarpeiksi kuin tervanpolttoon ja laivanrakennuspuiden myyntiin. Jakob Vikarin mukaan Iin metsät olivat yleisesti ”jokseenkin hyviä”. Toki Iijoen suuseudun talollisten oli haettava järeitä hirsiä peninkulman ja tuohia neljän peninkulman etäisyydeltä joen yläjuoksulta. Yhteismetsissä toteutettiin 1730-luvulla laajoja metsien ”hävityshakkuita”, joista Iin talolliset syyttivät Oulun porvareita. Iin kylien metsissä oli runsaasti masto- ja ruodepuita ennen laivanrakennuksen yleistymistä Oulun seudulla. Iissä ja Kuivanimellä tervaa alettiin polttaa kaupallisiin tarkoituksiin vasta 1740-luvulla.
HJ
Lähteet: Vikar Jakob: Geometrisk Delineation öfwer en del Hemmans Ägor uti Kuifwaniemi By och Iå Sokkn samt Uhleobårgs Nårra Fögderij och Österbotns Höfdingedömme belägen, Hwilka åro i anledning af Höga Landshöfdinge Embets Orders af den 6 Februarij 1735 affattad uti alla angränsande grannar och byemäns nervaro åhr 1736 af Jakob Vikar. Mittakaava 1:4000. Kansallisarkisto, MHA F 21; Samlingar i Landtmäteri. Andra samlingen. Förteckning öfver Landtmäteri-författningar 1628—1904. Stockholm 1901; Gylden, Claes Wilhelm, Samlingar af Författningar rörande Landtmäteriet, Justeringen af mått, mål och vigt i Finland, jemte Anvisningar eller Sak-Register. Helsingfors 1836; Gustafsson, Afred A., Maanmittarikunta ja mittaustyöt Ruotsin vallan aikana. Suomen maanmittauksen historia. I osa. Ruotsin vallan aika. Porvoo 1933; Niemelä, Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998; Rytkönen, Raili, Suur-Iin historia 1700—1870. Kajaani 1978; Suomen maanmittarit 1628—1928. Nimi- ja henkilöluettelo. Laatinut E. O. Vaajakallio Helsinki 1929.