Rantakahvila Juho Kusti tarjoaa ennätysmäärän ilmaiskeikkoja ensi kesänä

Simo Heino. Simo Heino. Kuva: Lennart Holmberg

Harjattulan Kartanon merenrantakahvila Juho Kusti starttaa kesäkauden jo neljättä kertaa ja avaa ovensa 14. kesäkuuta. Ilmaiskonsertit saavat jatkoa aiempaa mittavampina. Tulevan kesän ohjelmistoon on varattu ennätykselliset 17 maksutonta keikkaa. Perheystävälliset konsertit järjestetään rannalla alkuillasta.

Juhannuksena juhlitaan minifestaria sekä elokuun lopussa perinteisesti muinaistulien yötä. Nämä tapahtumat järjestetään maksullisina. Keikkakesä tuo Harjattulaan jopa 27 eri kokoonpanoa. Rantakahvila Juho Kusti palvelee sään salliessa joka päivä.

– Rantakahvila Juho Kusti tarjosi viime kesänä iloa ja rakkaudellisuutta 13. esiintyjän voimin. Tulevana kesänä määrä ja tähtisumu vain ja ainoastaan kasvavat. Kesän aikana tarjotaan 17 eri artistin ilmaiskeikkaa ja yhteensä esiintyjiä vierailee tunnelmallisella rannalla 27. eri kokoonpanon voimin, summaa Harjattulan Kartanon tapahtumat ideoiva Simo Heino tiedotteessa.

– Uutuutena Harjattulassa järjestetään juhannuksen minifestarit Riippumaton Jussi. Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään muinaistulien yötä. Näinä ajankohtina Harjattulan rannan konsertit toteutetaan maksullisina, jotta kävijämäärä voidaan ennakoida ja järjestyksestä huolehtia. Esiintyjät ovat huippuartisteja, joten kiinnostusta saapua Harjattulaan todellakin riittää, kertoo Heino.

Harjattulan Kartanon merenrannan keikat sijoittuvat alkuiltaan. Illan viimeinen artisti lopettaa esiintymisen viimeistään kello 22. Viimeinen Föli-bussi lähtee kohti keskustaa vasta esiintymisten jälkeen. Avajaisviikonloppuna, juhannuksena ja muinaistulien yönä musiikki jatkuu kello 24:ään asti.

Rantakahvila Juho Kustiin pääsee niin veneellä kuin autolla, polkupyörällä kuin paikallisbussin kanssa. Opastukset rantaan löytyvät heti alueelle saavuttaessa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turun lentokentälle rahoitus valtion lisätalousarviosta

Turun lentokenttä on vartiolentolaivueen tukikohta, jonka toiminta edellyttää yöllistä ja ympärivuorokautista aukioloa.

Valtiovarainministeriön vuoden toisessa lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan määrärahaa Turun lentokentän ympärivuorokautiseen aukioloon. Turun lentokenttä on vartiolentolaivueen tukikohta, jonka toiminta edellyttää yöllistä ja ympärivuorokautista aukioloa.

Metsästäjä ampui vauhkoontuneen hirven Vasaramäessä

Hätääntynyt hirvi juoksenteli Kupittaan kaupunginosassa iltapäivällä. Poliisi oli paikalla ja pyrki varoittamaan liikennettä. Poliisi teki ennen neljää päätöksen hirven lopettamisesta. Hirvi oli vauhkoontunut ja aiheutti vaaraa niin ulkoilijoille kuin liikenteelle. Hirvi oli myös loukkaantunut törmäiltyään aitoihin.

Mukulatte murrekerho kutsuu uudet turkulaiset Brinkkalaan

Vauvat ja taaperot pääsevät treenaamaan Turku-aiheisia ja lounaismurteisia loruleikkejä yhdessä oman aikuisen kanssa.

Turkuseura aloitti alkukeväällä mukulatte murrekerhon, jossa vauvat ja taaperot pääsevät treenaamaan Turku-aiheisia ja lounaismurteisia loruleikkejä yhdessä oman aikuisen kanssa. Leikkiä johdattelee sanataideohjaaja.

Syyteneuvottelua käytetään Suomessa vähän, mutta menettely voi lieventää rangaistusta huomattavasti

Syyteneuvottelua käytetään selvästi ennakoitua vähemmän. Neuvotteluun liittyviä tunnustamisoikeudenkäyntejä on pidetty Suomessa vuosittain noin 40–85, kun lakia säädettäessä arvioitiin, että menettely voisi soveltua vuosittain jopa 500 tapaukseen, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdystä raportista.

Unelmat materialisoituvat todellisuudeksi

Titanikissa on toukokuun ajan esillä #StopHatredNow-foorumin kanssa yhteistyössä toteutettu näyttely Actions & empathy – unelmat materialisoituvat todellisuudeksi . Näyttelyn taiteilijoita ovat Phan Nguyen & Abdullah Qureshi .

Harrastusfestarit kutsuvat helatorstaina Naantaliin

Naantalissa järjestetään helatorstaina 9. toukokuuta kello 12–16 koko perheen harrastusfestarit Grippi Sport Centerissä (Hankekatu 1). Tapahtuman järjestää Taimon koulun vanhempainyhdistys ry. Tapahtuma on kävijöille maksuton.

Suomalainen syö keskimäärin neljä leipäviipaletta päivässä

Suomalainen söi viime vuonna ruokaleipää reilu 40 kiloa. Tämä vastaa noin neljä leipäviipaletta päivässä. Kahvileivällä herkutellaan muutama kerta viikossa.

Poikkeuksellisen vilkas päällystyskausi alkanut eteläisestä Suomesta

Päällystystyöt ovat alkaneet jo Etelä- ja Lounais-Suomen alueilla ja käynnistyvät muuallakin Suomessa kevään edetessä sekä säiden salliessa. Tavoitteena on päällystää 4 000 kilometriä maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä. Vilkas päällystyskausi tuo mukanaan normaalia enemmän liikennehäiriöitä. Tienkäyttäjien tulee noudattaa työnaikaisia nopeusrajoituksia työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.

Heidi Aho jättää Turku Liven, toimitusjohtajaksi kutsuttu Maarit Hurme

Maarit Hurme (vas.) ja Heidi Aho.

Turku Liven uudeksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu Maarit Hurme , joka aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta. Heidi Aho jättää tehtävänsä Turku Liven liiketoimintajohtajana. Aho jatkaa tehtävässään syyskuun loppuun saakka.

Turun Suunnistajat 10milan nuorten viestin voittoon

Perinteinen 10mila-viesti suunnistettiin viikonloppuna Ruotsin Nynäshamnissa. 10milan kisan osuusrakennetta muutettiin tälle vuodelle merkittävästi. Naiset suunnistivat kuusi osuutta, joista kaksi pimeässä, ja kahden yöosuuden jälkeen viestiä jatkettiin keskeytyksen jälkeen vasta sunnuntaina aamupäivällä. Miesten viesti säilyi 10-osuuksisena, mutta se aloitettiin aikaisemmin kolmella päiväosuudella, ja keskeytyksen jälkeen viesti jatkui puoliltaöin yöosuuksilla.

Turkulaiselle Aino Kalskeelle sankarimerkki hengenpelastuksesta

Turkulaiselle Aino Kalskeelle luovutettiin Partioparaatin juhlatilaisuudessa sankarimerkki hengenpelastuksesta.

Turkulainen Aino Kalske meripartiolippukunta Auran Tytöistä palkittiin 5. toukokuuta Suomen Partiolaisten Sankarimerkillä. Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten korkein merkki, joka myönnetään henkilölle, joka on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta henkeä uhkaavassa tilanteessa. Kalske miehistöineen pelasti veden varaan joutuneen vesiskootterikuljettajan hukkumiskuolemalta Airistolla 16. syyskuuta.

Digisiivous tutkinnon osaksi Turun AKK:ssa

Turun aikuiskoulutuskeskus toteuttaa ensimmäisenä Suomessa digisiivouksen tutkinnon osan. Kyse on Robotiikan hyödyntäminen puhtauspalvelualalla -paikallisesta tutkinnon osasta.

Susanna Landor ÅU Median uusi toimitusjohtaja ja päätoimittaja

Susanna Landor.

ÅU Median uusi toimitusjohtaja ja päätoimittaja on nimitetty. Tehtävään valittiin Susanna Landor .

Poliisi järjestää huutokaupan Raisiossa

Lounais-Suomen poliisilaitoksen huutokaupoissa myydään poliisin takavarikoimia ja löytötavarana poliisille tulleita esineitä. Huudettavana on muun muassa polkupyöriä ja työkaluja. Lounais-Suomen poliisilaitos järjestää toukokuussa kaksi huutokauppaa.

Kela-korvauksen pienentyminen näkyy yksityislääkärikäynneissä pitkällä aikavälillä

Yksityisten lääkäri- ja hammaslääkärikäyntien määrä laski viime vuonna. Pitkällä aikavälillä yksityisten lääkäripalvelujen käyttö on vähentynyt suhteessa väestön kehitykseen. Vaikka käyntimäärissä näkyy Kela-korvausten pienentyminen vuosina 2014–23, palvelujen käyttöön vaikuttavat myös muut tekijät. Etälääkäripalveluiden käyttö on moninkertaistunut pandemian jälkeen.

Varha irtisanoo sopimuksen kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta Paimiossa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on irtisanonut sopimuksen kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta. Irtisanominen koskee noin 50 paimiolaisen asiakkaan palveluja.

Nostotyö sulkee ajokaistan Helsinginkadulla

Nostotyö jatkuu Helsinginkatu 29:n kohdalla 6.–8. toukokuuta. Oikeanpuoleinen ajokaista Helsingin suuntaan on pois käytöstä. Päivittäinen työaika on kello 9–15. Liikenne jonoutuu ajoittain.

Noin 1,5 miljoonan verovelvollisen pitää tarkistaa esitäytetty veroilmoitus tiistaina − myös kahdella miljoonalla kiinteistönomistajalla määräpäivä

Noin 1,5 miljoonan palkan- ja eläkkeensaajan pitää muistaa tarkistaa esitäytetty veroilmoituksensa viimeistään tiistaina. Myös noin kahdella miljoonalla kiinteistönomistajalla huominen on viimeinen päivä tehdä korjauksia ja täydennyksiä kiinteistöverotuspäätökseensä.

Urheilu

Turun Suunnistajat 10milan nuorten viestin voittoon

Perinteinen 10mila-viesti suunnistettiin viikonloppuna Ruotsin Nynäshamnissa. 10milan kisan osuusrakennetta muutettiin tälle vuodelle merkittävästi. Naiset suunnistivat kuusi osuutta, joista kaksi pimeässä, ja kahden yöosuuden jälkeen viestiä jatkettiin keskeytyksen jälkeen vasta sunnuntaina aamupäivällä. Miesten viesti säilyi 10-osuuksisena, mutta se aloitettiin aikaisemmin kolmella päiväosuudella, ja keskeytyksen jälkeen viesti jatkui puoliltaöin yöosuuksilla.

Raatarila palaa TPS:n miesten F-liigajoukkueen päävalmentajaksi

Santeri Raatarila ja Oskari Saari.

Santeri Raatarila , 29, palaa TPS:n miesten liigajoukkueen päävalmentajaksi. Menneellä kaudella osana TPS:n valmennusryhmää toiminut Raatarila aloittaa kolmannen päävalmentajakautensa TPS:n ruorissa. Raatarilan aisaparina nähdään tuttu kasvo, kun Oskari Saari , 48, jatkaa TPS:n valmennustiimissä.

Åboraakkeli: Tiina Turunen lähtee MM-kultaa metsästämään

Tiina Turunen.

Muodostelmaluistelu on ollut pitkään suomalaisittain menestyslaji, vaikka kirkkaimmat valot kohdistuvat lajiin harvakseltaan. Maailmanmestaruuksia on tullut säännöllisin väliajoin.

Otteluanalyysi: TPS teki vajaana kaksi maalia ja nousi tappioasemasta voittoon

Niilo Saarikivi iski TPS:n voittomaalin.

Olipa erikoinen ottelu. TPS-toppari Mehdi Hetemaj ajettiin toisen puoliajan alussa ulos kentällä punaisella kortilla, kun kotijoukkue oli tappiolla jalkapalloilun Ykkösliigan kamppailussa Käpylän Palloa vastaan. Enteet eivät olleet suotuisia. Mutta mitä vielä. KäPa konseptit sekosivat, TPS teki vajaalla miehistöllä kaksi maalia 12 minuutissa ja otti voiton.

Eetu Päkkilä mustavalkoisiin kahden vuoden sopimuksella

24-vuotias oululaissyntyinen laitahyökkääjä Eetu Päkkilä siirtyy Turun Palloseuraan kahden vuoden sopimuksella Tampereen Ilveksestä. Päkkilä on viettänyt neljä edellistä kautta tupsukorvien riveissä. Viime kaudella hän tehtaili 53 runkosarjaottelussa tehopisteet 10+5=15. Päkkilä on Oulun Kärppien kasvatti ja New Jersey Devilsin seitsemännen kierroksen (203.) varaus vuodelta 2018.

Vapaaottelija Toni Valtosen legendaarinen ura päättyy tänään Kupittaalla

Toni Valtonen on lajilegenda, joka on nähty häkissä usein.

Yksi komea, ja poikkeuksellisen pitkä, ajanjakso suomalaisessa vapaaottelussa päättyy 4. toukokuuta Kupittaan palloiluhallissa järjestettävässä Hamara MMA 5 -illassa. Pääottelun toisena osapuolena ottelevalle Toni Valtoselle ottelu on ammattilaisottelu numero 51. Se nostaa hänet ottelumäärässä tasoihin Niko Puhakan kanssa. Yli 20 vuotta ammattilaisena otellut Valtonen myös lopettaa uransa tähän otteluun.