BlogBook

Our Pawsome Family

Gerbiilit lemmikkinä

Meillä oli alunperin kaksi gerbiiliä, mutta olen myöhemmin tarjonnut kodin myös kahdelle lopettamisuhan alla olleelle gerbiilille. Nämä kaksi gerbiiliä ovat eri paikoista, toinen aikaisemmin laiminlyöty ja toinen allergian puhkeamisen vuoksi pois annettu.

Tarkoituksena oli, että nämä kaksi uutta gerbiiliä olisivat asustelleet yhdessä, mutta totuttamisyrityksistä huolimatta ne eivät toisiaan koskaan hyväksyneet. Samoin meidän alkuperäiset tytöt eivät siedä ketään muuta samaan terraarioon. Siispä meillä on neljä gerbiiliä ja kolme terraariota. Ei ihan alkuperäinen suunnitelma, mutta en ole raaskinut ketään poiskaan laittaa.

Välillä meno on hyvin mielenkiintoista kun gerbiilit rapistelevat terraarioissaan, kissat tutkivat terraarioita täydellä mielenkiinnolla ja Isla pentu ihmettelee, että mikä kissoja vaivaa ?

Koska gerbiilit eivät luonnollisesti voi ulkona ulkoilla (emmekä turvallisuussyistä -lue:kissat- juoksuta vapaana sisälläkään) pyrimme joka siivouksen yhteydessä kehittämään aina jotakin uutta kivaa puuhaa terraarioon.

Siivouksen ajan gerbiilit on hyvä pitää esimerkiksi kantoboksissa; meillä kantoboksi on aina korkeimman jalustallisen terraarion päällä siivouksen ajan, niin vahinkoja ei pääse syntymään

Meidän alkuperäisasukit Roosa & Linnea

Pienimpään terraarioon päätyi tällä kertaa kiipeilysokkelikko, hiekkakylpylasimalja, paljon käpyjä, koivunrungon pala ja pahvilinna. Sekä tietysti runsaasti purua.

Toiselle yksineläjälle joka on vilkkaampi ja jolla on isompi terraario tuli iso taivutettava puusilta, kiipeilyteline, koivunrungon pala, käpyjä sekä koivunoksia lehtineen.

Suurimpaan terraarioon joka on 100cm korkea tuli monta isoa mökkiä, isoja koivunrungon paloja, juurakkoa, käpyjä, chinchillahiekkaa lasitasoille, pala vanhaa koria, siltoja, käpyjä, keinulauta, ja puutunneli.

Sisustus on toteutettava niin, ettei mitään voi kaatua tai tippua gerbiilien päälle, vaikka ne kaivaisivat tunneleita ; tästä syystä mökit, puut ym pohjaa vasten, ja vasta sitten purut

Tärkeintä gerbiileille on, että tunneleiden kaivaminen on mahdollista – mitä korkeammalti purua, sen parempi ; liukuoviterraariossa ovet ovat tästä syystä vasta 45cm korkeudella

Kävyt käytimme uunissa, mutta koivunlehdet olisivat uunissa palaneet, ja isot koivunrungon palat eivät uuniin mahtuneet, joten ne käytettiin kuumassa saunassa

Gerbiilit rakastavat hiekkakylpyjä – chinchillan hiekka on tähän tarkoitukseen sopivaa

Isossa terraariossa on kaksi paikkaa hiekkakylpyjä varten

Vesipullo sopivalle korkeudelle asetettuna kuuluu gerbiiliterraarion varustukseen – osa gerbiileistä saattaa pureskella muovista pulloa, jolloin lasinen pullo voi olla parempi vaihtoehto

Kannattaa huomioida, että vapaana juoksuttaminen on lemmikkikodissa riskialtista – kissa saa kätevästi tassunsa iskettyä myös suljetun oven takaa, ja kiinnostuu varmasti juoksevien gerbiilien äänistä ja ovenraosta näkyvistä varjoista. Lisäksi lemmikkikodissa, erityisesti kissakodissa, on tärkeää huomioida terraarioiden turvallisuus. Verkkokattojen on kestettävä kissojen paino, ja oltava sellaisia, etteivät kissat saa niitä paikaltaan.

Gerbiilejä ei pitäisi asuttaa yksin, vaan niitä tulisi aina olla vähintään kaksi. Meillä valitettavasti nuo rescue gerbiilit ovat aikaisemmassa elämässään olleet yksin, eivätkä enää hyväksy seuraa. Tämä ei kuitenkaan siis ole ihannetilanne. Meidän kaksi alkuperäisasukkiamme nauttivat selkeästi toistensa seurasta ja nukkuvatkin yhdessä kasassa tunneleissa ❤

Mikäli gerbiilit kiinnostavat suosittelen lämpimästi tutustumaan gerbiiliyhdistyksen sivuihin, sieltä kautta löytää paljon tietoa siitä, kuinka tarjota gerbiileille mahdollisimman hyvä elinympäristö ja hoito ❤

Gerbiileiden rakentamat tunnelit ovat upeaa katseltavaa

Ei kommentteja

Kommentoi

Voit kommentoida jättämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi tai kirjautumalla sisään. Kirjautuminen ei ole pakollista.