En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna lähdin mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. Siinä Vegaaniliitto ja Oikeutta Eläimille -yhdistys haastavat ihmisiä kokeilemaan kokonaan kasvipohjaista ruokavaliota.

Eihän pelkistä rehuista rakennu riittävän ravitsevia ja kylläiseksi tekeviä aterioita, moni ajattelee. Miten voi elää ilman lihaa, kalaa, maitotuotteita ja kananmunia? Jos vaikka kaikesta muusta voisikin luopua, niin juustosta ja äyriäisistä ei koskaan!

Olin jättänyt lihansyönnin jo aiemmin, mutta silti muutos oli raju. Oli opeteltava kasvimaitojen ja -kermojen käyttöä, erilaisten papu- ja soijapohjaisten ruokien valmistusta ja perehdyttävä eläinperäisiä ainesosia sisältäviin lisäaineisiin. Yllätyksiä tuli paljon: en tiennyt että esimerkiksi viininvalmistuksessa käytetään kirkastusprosessissa vaikkapa luujauhoa ja että lähes kaikissa makeisissa on joko liivatetta tai karmiinia, väriainetta jota jauhetaan kirvoista. Monet vegaanit eivät syö edes hunajaa.

Eläinperäisten aineiden hyödyntäminen on levinnyt laajalti aina elintarvikkeista kosmetiikkaan, vaateteollisuuteen, pesu- ja puhdistusainesiin, lääketeollisuuteen ja myös rakentamiseen. Kaseiini, sellakka ja mehiläisvaha ovat tuttuja ainakin perinnerakentajille, mutta nykypäivän maaleista, liimoista ja pensseleistä löytyy usein eläinperäisiä aineita, joistakin öljymaaleista jopa hylkeen rasvaa.

Käsitin pian ettei veganismissa kyse ollut vain ruokavaliosta. Ymmärsin myös sen että jos pyrkisin täydellisyyteen, niin en ehtisi juuri muuta tehdäkään kuin miettiä eri tuotteiden ja palveluiden valmistusprosesseja ja loputtoman pitkiä tuotantoketjuja. Enhän voisi käyttää edes vesijohtovettä, kun sen puhdistamisprosessissa kuolee eläimiä, enkä asumaan perinteisessä talossa, koska kaivinkoneen kauhaan on kuollut joku kastemato. Eikä kasvinviljelykään säästä eläimiä kun pellonmuokkauksessa ja sadonkorjuussa kuolee muun muassa myyriä ja hiiriä, sammakoita ja linnunpoikasia.

Noviisivegaanin unelma elämäntavasta, jossa kaikki käytetyt palvelut ja kulutustuotteet ovat eläinystävällisiä, koko arvoketjun matkalta romuttuu nopeasti. Uskon, että paljon eettisiä ja ekologisia muutoksia olisi silti tehtävissä. Suomessa voitaisiin ryhtyä esimerkiksi hyödyntämään rakennus­massana ekologista ja terveellistä kotimaista hyötyhamppua. Sitä voitaisiin jalostaa myös elintarvikkeeksi ja vaateteollisuuden käyttöön, ja tehdä hampusta korvaava elinkeino vaikkapa monille turkistarhauksen ­ja tehotuotantoeläinten parissa työsken­televille. ■

Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen) on kirjailija ja kuvantekijä, joka asuu ja työskentelee Sipoossa.