Heinää vapaasti vai rajoitettu ruokinta? Pitkäksi venyvät ruokintavälit aiheuttavat hevosille monia ongelmia

Hevosenomistajille pulma on varsin tuttu. Hevoselle haluttaisiin järjestää sopivasti ruokaa, mutta kuitenkin rajallisesti tarjoiltuna. Siksi moni tarjoaa yhä heinät isompina annoksina, mutta harvemmin.

Näin toimitaan myös Hämeenlinnassa sijaitsevassa Aulangon ratsastuskoulussa.

– Meillä yksityishevoset saavat heinää neljä kertaa päivässä ja ratsastuskoulukäytössä olevat hevoset kolmesti. Annokset ovat kuitenkin sen verran suuria, että esimerkiksi iltaheinät riittävät pitkälle yöhön, kertoo Aulangon ratsastuskoulun yrittäjä ja ratsastuksenopettaja Salla Varenti.

Varenti toimii myös SRL:n (Suomen ratsastajainliitto) hallituksessa ja on SRL:n hyvinvointityöryhmän jäsen. Hänen mukaansa hevosille sopivan ruokinnan järjestäminen on eräänlainen krooninen haaste. Aulangon ratsastuskoulussa asuu viitisenkymmentä hevosta, joista osa on varsin hyviä rehunkäyttäjiä, eli ne lihovat nopeasti. Toiset taas tarvitsevat huomattavasti isompia ruoka-annoksia.

– Meillä tuntihevoset tarhaavat kahdessa laumassa ja suurin osa muistakin hevosista vähintään pareittain. Kun samassa laumassa elää pienehkö poni ja isoja hevosia, ponille riittää väkisinkin hieman liikaa ruokaa sen kokoon nähden. Pidämme kuitenkin tärkeänä sitä, että hevoset pääsevät tarhaamaan laumassa. Ne ovat sopuisampia käsitellä, ja ratsastuskoulukäytössä hevoset ovat turvallisempia, kun hevoset ovat tuttuja toisilleen, Varenti sanoo.

Varenti huomauttaa, että tallilla on kokeiltu monenlaisia käytäntöjä ruokinnan suhteen. Esimerkiksi nuorilla ratsutuksessa olevilla hevosilla ja osalla yksityishevosista on karsinoissaan olkipatja.

– Osa hevosista napostelee mielellään olkea, jos heinää ei ole saatavilla. Moni yksityishevosen omistaja käyttää mielellään myös erinäisiä slow-feeding-verkkoja, joista heinää saa nypittyä hitaampaan tahtiin. Ne tarjoavat mukavaa lisätekemistä hevosille, ja heinä riittää pidemmäksi aikaa. Silti pureskelun tarve jää varmasti turhan pieneksi verrattuna siihen, kun hevoset pääsevät laitumelle ja voivat itse valita milloin ne syövät, Varenti kertoo.

Olki on heinää ravinneköyhempää, mutta pienissä määrissä syötettynä se tarjoaa hevoselle samoja etuja kuin heinän syöminen: hevosen pureskeluntarve täyttyy, ja pienet annokset korsirehua rauhoittavat mahahappoja. Oljen syöttäminenkään ei ole täysin ongelmatonta: tutkimusten mukaan silloin, jos hevoselle syötetään suurempia määriä olkea, oljen syömisellä on yhteys ruoansulatuselimistön ongelmiin. Olki voi esimerkiksi vaurioittaa mahalaukun ja ohutsuolen seinämää.

Oljen lisäksi Varennin mainitsemat slow-feeding-verkot tai esimerkiksi heinäautomaattien käyttö ovat yleistyneet hiljalleen suomalaisilla talleilla. Tarjolla on varsin monenlaisia – ja monen hintaisia – ruokintaratkaisuja.

Silti isoa osaa suomalaishevosista ruokitaan yhä liian harvoin tai muutoin liian säännöllistetysti. Näin sanoo Welfare Quality -auditoija, agronomi Essi Wallenius.

Wallenius on mukana Mittarit hevosen hyvinvoinnin arviointiin -hankkeessa, jossa hän on luomassa hevosten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaamiseen protokollaa kolmen suomalaisen hevosalan oppilaitoksen työpanoksena. Hankkeessa on mukana noin sata pilottitallia.

Welfare Qualityn tavoitteena on todentaa mahdollisimman hyvin eläinten hyvinvoinnin kokemusta erilaisten mittaristojen avulla. Protokollassa tarkastellaan myös hevosten ruokintaa ja sen toteuttamista.

Walleniuksen mukaan hevosen ruoansulatuselimistö alkaa todennäköisesti kärsiä melko nopeasti, jos hevonen ei saa riittävän usein ruokaa.

– Suuhun pitäisi siis mennä vähintään neljän tunnin välein jotain, jotta pureskelun tuottama sylki ehtii puskuroida mahalaukun happamuutta kunnolla. Hevoselle olisi tärkeintä, että se voisi itse löytää ruokaa ja valita, milloin se syö. Eli käytännössä heinää tulisi olla tarjolla pieniä määriä pitkin päivää, Wallenius sanoo.

Wallenius huomauttaa, että jos hevosta ruokkii kolme-neljä kertaa päivässä, ja heinä ei riitä tasaisesti koko vuorokauden läpi syötäväksi, ongelmia seuraa varsin todennäköisesti.

Pitkät ruokintavälit ja jatkuvan juomaveden puute altistavat hevosen muun muassa mahahaavalle. Mahahaavan on todettu olevan etenkin kilpahevosilla ja myös harrastehevosilla varsin yleinen vaiva. Tutkimusten mukaan kilpahevosista jopa yli puolet kärsii mahahaavasta ja sen aiheuttamista vaivoista.

Viime vuosina ongelman ratkaisemiseksi on keksitty monenlaisia innovaatioita. Esimerkiksi heinäautomaatit, jotka tiputtavat heinäannoksen ennalta määrättyyn aikaan, voivat toimia apuna silloin, kun heinää ei pystytä tarjoamaan muutoin tarpeeksi usein. Valmiit automaatit ovat kuitenkin toistaiseksi kalliita, ja niissäkin piilee ongelmia.

– Automaatti voi lyhentää ruokintavälejä, mikä on tärkeää. Se ei toisaalta ratkaise hevosen luontaista tarvetta etsiä ruokaa. Toivottavasti tähän kiinnitetään enenevissä määrin huomiota, Wallenius muistuttaa.

Hän toivoo, että hevosalalla voitaisiin ottaa mallia tuotantoeläinmaailmasta. Esimerkiksi lypsykarjatiloilta löytyy jo monenlaisia automatisoituja ratkaisuja, joita voitaisiin mahdollisesti soveltaa myös hevosten ruokintaan.

– Teknologia on jo periaatteessa olemassa, mutta sen soveltamiseksi tarvittaisiin innovatiivisempaa ajattelua. Hevosille voitaisiin luoda esimerkiksi pieneenkin tilaan sopiva kujajärjestelmä, jossa hevonen pääsisi etsimään ruokaa automatisoitujen porttien tai vastaavien avulla, Wallenius pohtii.

Aulangon ratsastuskoulun yrittäjä Salla Varenti uskoo, että ratsastuskouluyrittäjälle automaatio voi tarjota sekä hyviä että huonoja puolia.

– Meillä on jonkin verran käytössä lämmitettävä juoma-automaatteja. Ne toimivat hyvin esimerkiksi ulkotalleissa, mutta ulkona -20 asteessa alkavat jo jäätyä. Samoin alueilla, joissa on huono veden paine niin automaateista ei usein tule riittävästi vettä.

Varennin mielestä lämmitettävät juomakupit voivat olla hyvä ratkaisu, jos juoma-automaattien toimintaa seurataan tarkkaan.

– Automaatit helpottavat ihmisten työtä silloin, kun kaikki menee optimaalisesti. Mutta kun hevonen sairastuu, niin se saattaa hidastaa asian havaitsemista, hän sanoo.

Ruokinta-automaatteja Varenti pitää hyvänä ratkaisuna silloin, kun automaatit on asennettu sinne, missä hevoset pääosin viettävät aikansa.

– Meillä pyritään pitämään hevoset mahdollisimman paljon ulkona, niin ruoka-automaatit olisivat kesäaikaan paljon toimettomina, hän sanoo.

Nykyistä paremmin toteutetun ruokinnan lisäksi Wallenius toivoo, että jatkuvan juomaveden tarjoamiseen kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota.

Tämän vuoden alussa voimaan astuneen eläinten hyvinvointilain mukaan hevosella tulee olla mahdollisuus jatkuvaan juomaveteen sen pysyvässä pitopaikassaan. Walleniuksen mukaan tämä toteutuu monella tallilla, mutta osalla riittää tässäkin petrattavaa.

– Hevoselle jatkuva juomavesi on tärkeä asia. Jos vettä ei ole riittävästi tarjolla, etenkin samalla kun hevoset syövät, ruoansulatusongelmien, kuten ähkyn ja mahahaavan, riski kasvaa. Kuivan heinän syöminen lisää janontunnetta, joten jos vettä ei ole tarjolla, hevosella on luultavasti jossain vaiheessa päivää epämukava olo, hän sanoo.

Wallenius huomauttaa, että hevosilla on suolistossaan eräänlainen vesireservi, josta hevonen pystyy vapauttamaan vettä kehoon tilanteissa, joissa vettä ei ole tarjolla. Keholle vesireservin käyttäminen usein tai laajemmassa mittakaavassa on kuitenkin kuluttavaa, ja normaalisti hevonen tukeutuukin siihen laajemmin vain hätätilanteessa, ennen kliinistä kuivumista.

– Hevosen omistaja saattaa ajatella, ettei hevosella ole ollut jano, kun se päästää hevosen talliin eikä hevonen mene heti juomaan. Todellisuudessa hevonen on kuitenkin saattanut hyödyntää vesireserviään, mikä tarkoittaa, että hevonen on kokenut janoa. Janon tunnetta ei voi torjua muuten kuin tarjoamalla hevoselle jatkuvasti vettä, Wallenius sanoo.
Wallenius toivoo, että myös jatkuvan veden tarjoamiseen kehitettäisiin entistä enemmän hevosystävällisiä ratkaisuja.

– Yksinkertaisimmillaan hevosille voi asentaa tallin seinään kiinnitettävän automaattisen juomakupin, jonka luo hevoset pääsevät kulkemaan tarhasta. Tällaisen järjestäminen on kustannuksiltaan varsin maltillista. Tässäkin tosin kääntäisin katseen tuotantoeläinpuolelle: siellä on hyvin monenlaisia ratkaisuja tarjolla. Jos kummoisia investointeja ei pysty tekemään, jo styroksilla eristetty, laakea astia, joka peitetään pakkasilla osittain, toimii suomalaisissakin oloissa, hän sanoo.

Suomen ratsastajainliiton (SRL) tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltosen mukaan iso osa suomalaisista ratsastuskouluista pyrkii järjestämään hevosten ruokinnan ja jatkuvan juomaveden nykytiedon ja -suositusten mukaisesti. Peltonen tekee tallitoiminnan kehittäjänä tallikäyntejä vuosittain noin 40 ratsastuskouluun ympäri Suomea. Lisäksi hän on työskennellyt itsekin ratsastuksenopettajana.

– Liitolla on hevosten hyvinvoinnin huomioimiseksi virallisia ohjeistuksia ja vaatimuksia, mutta lisäksi teemme tallineuvojien kanssa tallikäyntejä, joissa pääsemme keskustelemaan hevosten hyvinvoinnista ja pito-olosuhteista kasvokkain, hän kertoo.

Peltonen myöntää, että SRL:n ohjeistukset ja kriteerit ovat melko yleistasoisia. Siksi liitto tarjoaa jäsenilleen jatkuvasti koulutuksia ja webinaareja, joiden avulla ratsastuskoulutoimijat voivat päivittää osaamistaan ja jotka täydentävät liiton kriteerejä. Webinaareja tarjotaan yhteistyössä SRL:n sidosryhmien kanssa, joista Peltosen mukaan moni pystyy tarjoamaan muun muassa ruokinnan tueksi tutkittua tietoa.

Lisäksi ruokinta-asioista ja vedensaannista tulee puhuttua viimeistään tallikäynneillä.

– Samalla tulee kysyttyä, miten usein ja miten hevoset ruokitaan. Oman näppituntumani mukaan suurin osa ratsastuskouluista tarjoaa hevosille korsirehua vähintään neljästi päivässä, hän sanoo.

Peltosen mukaan kolmesti päivässä ruokkivat tallinpitäjät ovat vähemmistössä, ja heistäkin moni on ratkonut ongelmaa tarjoamalla esimerkiksi olkipatjan hevosille.

– Tällöin hevonen voi tarvittaessa tyydyttää pureskelun tarvettaan syömällä myös olkea. Vesiasia on meille suomalaisessa ilmastossa hankala, koska vesiastiat jäätyvät talvella. Onneksi nykyisin on olemassa lämmitettäviä vesiastioita, ja moni on keksinyt erilaisia ratkaisuja, joilla vesi saadaan pidettyä ulkona sulana, Peltonen pohtii.

Peltosen mukaan moni ratsastuskouluhevonen ruokitaan myös vapaalla heinällä.

– Useassa ratsastuskouluissa on tapana myös se, että hevoset tarhaavat erikokoisissa laumoissa tai kaverin kanssa, ja ne saavat aamuisin heinät ensin sisällä ja ulkona tarhassa odottaa heinäpaali. Osa on järjestänyt ruokinnan siten, että tarhausaika on lyhyempi, mutta hevoset tulevat syömään päiväheinät sisälle. Moni ratsastuskouluhevonen elää myös pihatossa, jossa heinää ja vettä on jatkuvasti tarjolla.

Peltonen huomauttaa, että syy harvoihin ruokintakertoihin löytyy usein vanhoista tottumuksista. Hän uskoo, että hevosalan kulttuuri on kuitenkin muuttumassa, ja alalla vallitsee tahtotila kehittää myös totuttuja tapoja.

– Hevosalan toimijat ovat todella kekseliäitä, ja moni on jo kehittänyt erinäisiä automatisoituja systeemejä ruokinnan helpottamiseksi. Harvalla on etenkään tällä hetkellä varaa kalliisiin investointeihin, mutta tällöin keksitään yleensä jokin toinen tapa hoitaa asia. Aina ei välttämättä tule ajatelleeksi, että hevosten hyvinvointia parantava innovaatio voi itse asiassa vähentää myös ihmisten tekemän työn määrää, hän sanoo.

* Tekstiä on muokattu 15.3. klo 13.45. Artikkelissa sanottiin aiemmin, että hevosen ruoansulatuselimistö kärsii todennäköisesti, jos maha on tyhjillään neljä tuntia.