kesä

Kesäisiä kuulumisia + lapsiperheen vinkit Kesä-Tampereelle

Ai että, kyllä se kesä on ihmisen parasta aikaa, sanoo jopa tällainen vannoutunut syksyihminen. No, ainakin tällainen lämmin ja aurinkoinen kesä! Useampi puolivalmis postauskin köllöttelee tuolla luonnoskansiossa, mutta ei vaan tunnu riittävän aika niiden viimeistelemiseen sitten millään. Ajattelin siis tehdä paluun tahattomalta kirjoitustauolta ihan vaan perinteisen kuulumispostauksen merkeissä.

Taaperon ja vauvan kanssa ollaan vietetty arkea tässä jo useampi viikko ja hengissä ollaan edelleen! Rutiinit alkavat hahmottua, eikä ihan tiskirättioloon tarvitse enää iltaisin havahtua, mutta kyllä sitä silti tuntee päivän aikana tehneensä. Rapiat 12000 askelta kertyy mittariin ihan peruspäivänäkin, joka ei siis sisällä vielä välttämättä edes vaunulenkkiä. Varsinaisia lenkkejä ei meinaan tuplilla tule juurikaan tehtyä, sen verran raskas setti se on työnneltäväksi, joten olen nauttinut vaunuttelusta lähinnä sitten niinä päivinä, kun taapero on mummulassa hoidossa.

Päivät tässä kotona jakaantuvat melko tarkasti aamupäivään ja iltapäivään, etenkin nyt, kun taapero on palannut takaisin normaaliin päiväunirytmiinsä ja ottaa tirsat noin kello 13-15. Vauva viihtyy huonosti muualla kuin sylissä, autossa tai liikkuvissa vaunuissa, joten kaikkien mielenterveyden kannalta hyväksi ratkaisuksi on osoittautunut olla liikekannalla jompikumpi puolikas päivästä. Kotoilu on toisaalta kiireettömän leppoisaa, mutta kesällä sitä kaipaa myös syksyä enemmän ihmisten ilmoille, etenkin kun se näin koronan varjossa onnistuu myös pitkälti ulkosalla.

Kova helle vertautuu lasten kanssa kyllä melkein sadepäivään, eli kaikkein kuumimpina päivinä joudutaan pakenemaan sisätiloihin ollaksemme siellä ihmisten ilmoilla. Onneksi aamupäivisin on vielä kohtuullisen väljää kesälomista huolimatta, ja ihmiset tuntuvat noudattavan maskisuositusta ihan kiitettävästi. Suosikki pakopaikaksemme helteellä on muodostunut Hoplop. Alle 2-vuotiaat kun pääsevät ilmaiseksi, voi hyvin tehdä lyhyemmänkin visiitin, etenkin, kun motaria pitkin hurauttaa Pirkkalaan viidessä minuutissa. Vauvakin on toistaiseksi viihtynyt siellä vaunuissa taaperon purkaessa tuota loputonta energiaansa, eikä se vauvan ruokintakaan taaperon riekkuessa pallomeressä miksikään mission impossibleksi onneksi ole osoittautunut. Toinen kiva paikka tämänikäiselle on Koivistonkylän Prisman yläkerrassa oleva Lastenkupla. Iso leikkialue kiipeilypaikkoineen, pomppulinnoineen ja trampoliineineen on omasta mielestäni tämänikäiselle jopa Hoplopia kivempi (etenkin kun on itse vaunujen kanssa mukana, eikä voi möyriä joka tunneliin ja koloon mukaan). Paikasta instagramissa mainitessani kävi ilmi, ettei kovinkaan moni ollut tästä tietoinen, joten suosittelen testaamaan! Ainoina miinuksina yli 1-vuotiailta korkeahko 8 euron pääsymaksu ja vain kolmen aamupäivän aukiolo viikossa (käsittääkseni kentällä on ohjattuja tunteja sitten muulloin).

Myös kauppakeskuksiin on tullut paettua hellettä, ja onneksi tuo vanhempikin energiapommi viihtyy rattaissa istuskellen sen pari tuntia, minkä maksimissaan yleensä olemme liikkeellä. Ratina on melkein ykkösvalinta hyvien lastenhoitohuoneiden, kivan kauppavalikoiman ja ruokakauppojen vuoksi – tällä kokoonpanolla ei todellakaan huvita pysähtyä erikseen vielä marketissa jonkun banaanitertun takia. Ratinan pihalla on lapsille suunnattu leikki-/kiipeilyalue, joka saattaisi pikkuhiljaa kiinnostaa taaperoakin, vaikkei siellä tuon ikäinen voikaan oikein muuta kuin juoksennella. Myös taaperon hoitopäivinä piipahdan usein Ratinassa kahvilla vauvan kanssa. Rakastan järvenrantareittiä Hatanpäältä keskustaan ja usein vaunuttelenkin vauvan unille ensin ja sitten nautiskelen kaikessa rauhassa vakioyhdistelmäni, eli Espressohousen tomaatti-mozzarellapatonki ja jääkahvi. Näitä on tullut vedettyä kesän aikana meinaan yksi jos toinenkin. Lastenvaatekirppis Into on myös yksi vakkarikauppojani: siistejä käytettyjä vaatteita kohtuullisin hinnoin. Ja kyseessä ei ole mikään yhteistyö, sattumoisin Ratinasta vaan on kehkeytynyt melkoisen visiteerattu kohde meidän taloudessamme ihan jo siitä yksinkertaisesta syystä, että kivijalkakauppojen ovet tuulikaappeineen ovat yleensä aivan mahdottomia tuplarattaiden kanssa. Muita lastenkirppiksiä Tampereella on Linnainmaan Citymarketin yhteydessä MiniPanda ja Kauppakadulle auennut Utelias soppi. Koivistonkylän Prisman Kirpputori Silinteri on yksi omia suosikkejani, löytyy kaikenlaista laidasta laitaan, myös niitä lastenvaatteita, ja myyjät ovat myös kirppiksen löytäneet – valikoima on tosi hyvä yleensä ja hinnat matalat verrattuna esimerkiksi Radiokirppikseen, jossa usein törmää niihin ”melkein uusiin” Henkkamaukan tunikoihin kympin hintalapulla.

Hatanpään arboretum on myös yksi kierrellyimpiä paikkoja kuluneen kesän aikana. Järvenrantaa seuraileva rantareitti on kenties yksi Tampereen kauneimpia ja näin kesällä tietysti kukkapuutarha on upea. Alueella on lukuisia varjoisia nurmialueita piknikejä ajatellen, yleinen siisti vessa ja Arboretumin kesäkahvila, joka tosin aukeaa vasta kello 11. Vahva suositus myös tälle! Taaperokin rakastaa paikkaa ja ainakin sen sadettajia. Kirmasi nimittäin yhtenä päivänä kaikki vaatteet päällä hiukan kylpemään sellaisen alle. Onneksi oli pari harsoa ja vaihtovaatteet mukana, kun hetkeä myöhemmin kannoin vettä valuvan, onnessaan kikattavan poitsun noin kymmenen kiloa painavan vaippansa kanssa puolipakolla rattaisiin. Itsekin nauroin vedet silmissä, ja ohikulkijat myös, – toivottavasti kukaan ei sentään erehtynyt luulemaan, että pihiyksissämme kylvetämme lapsemme kaupungin kastelujärjestelmän alla.

Muuten aika on mennyt pitkälti leikkipuistoissa (aidattu puisto on ehdoton ja näistä parhaat ovat Emil Aaltosen puisto, Sorsapuisto ja Pikku Kakkosen puisto), Tammelan torilla kahvitellessa ja kyläillessä. Tammelan tori on nostanut todella paljon profiiliaan lounaspaikkojen suhteen, ja perinteisten muikkujen lisäksi valikoimaa on paljon. Erityinen suositus seuraaville ruokakojuille: An Nam (vietnamilainen), Tapioca Soul (brasilialainen) ja La Negrita (meksikolainen). Iltaisin ollaan kotihengailun lomassa piipahdettu usein uimassa. Lapsiystävällisiä uimarantoja Tampereella on paljon, ja näistä lemppareimmat taitavat olla Lahdesjärvi, Alasjärvi, Peltolammi ja Rauhaniemi. Kahdessa viimeisessä on kunnon vessat ja kesäkioskit, kaikissa matala hiekkapohjainen ranta. Ruuhka-aikaan Peltolammilla on tilavin parkkipaikka, Rauhaniemestä sitä saa joskus metsästää useamman minuutin. Taaperosta on kehkeytynyt ihan järjetön vesipeto, joka lutrailee vedellä matalassa rantavedessä aina siihen pisteeseen asti, että joutuu kalisevine hampaineen väkisin poiskannetuksi. Miehen kanssa molemmat rakastamme uimista ja vettä, joten on ollut ihanaa seurata, kuinka toinen nauttii vedessä olemisesta, vaikka edellinen kosketus veteen oli puolitoista vuotta sitten vauvauinnissa. Tampereen maauimala on vielä testaamatta ja suunnitelmana on ehdottomasti kärkkyä syksylle paikkaa perheuintiin.

Viime viikonlopun vietimme isovanhempien vuokraamalla mökillä isommalla porukalla ja olipahan ihanaa, että pieni breikki tähän kotoiluunkin saatiin. Sen kummempia reissuja ei ole nimittäin suunnitteilla, sillä mies on koko kesän arkipäivät töissä. Lisäkädet ja – sylit olivat kaiken aikaa apuna lasten kanssa ja etenkin taapero nautti sydämensä kyllyydestä sukulaistensa seurasta ja siitä, että sai kirmata alasti pihalla aamusta iltaan. Ensimmäinen yö meni tosin aivan harakoille, kun pimeään huoneeseen tottunut poika kukkui 04-07 ja veljensä sitten pitkälti muun ajan. Aiemmin lueskelin juttuja, kuinka lapsiperheet pakkaavat jätesäkit matkalle mukaan pimentääkseen tarvittaessa ikkunat, ja ajattelin, että eiköhän tuo nyt mene hiukan överiksi. No en ajattele enää! Toisen yön taapero nukkui mummun ja papan mökissä, ja kaikki saivat oikeasti kunnolla nukuttua – ensi kerralla katson, että ensimäisenä viikonloppukassista löytyy rulla jätesäkkejä. Viikonloppu oli aivan ihana, uimista ja saunomista kerta toisensa perään, hyvää ruokaa, lämmin kesä ja kiireetön mökkitunnelma – aivan parasta.

Vauvan hakiessa vielä omaa rytmiään varsinainen oma aika on melkeinpä olematonta, mutta lasten kanssa olemiselta liikenevän ajan olen lähinnä kuopinut pihamaata uuteen uskoon. On raivattu ja reunustettu perennapenkkiä, hoivattu kesäkukkia, siirrelty kuunliljoja paikasta toiseen, nypitty rikkaruohoja uudestaan ja aina vain uudestaan, ja kaivettu veren ja hien kyllästämä luonnonkivipolku pihamaalle. Viimeisimpänä sain päähäni kyllästyä joka paikan vallanneeseen tarha-alpirykelmään ja repiä koko komeuden juuriaan myöten pois. Ja niitä juuria meinaan oli, kun kyseinen pikku perkele oli alunperin lykätty maahan luultavimmin siinä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Vaikka hommaa on riittänyt (ja riittää edelleen), nautin suuresti pihalla puuhastelusta, enkä lainkaan ihmettele, miksi japanilaiset niistä puutarhoistaan niin kohkaavat. Harvan asian äärellä pystyy rentoutumaan niin hyvin, ja mikä parasta, työnsä jäljen oikeasti näkee. Tietysti lasten myötä tämäkin asia on saanut vielä kauaskantoisempaa merkitystä, kun näkee, kuinka taaperokin nauttii omasta pihasta ja napsii viinimarjoja suoraan pensaasta (ja repii äidin vaivalla hengissäpitämän hortensian ainoita ei-kuukahtaneita kukkia). Olen katsellut koko kesän erinäisiä pihaohjelmia ja ideoita olisi vaikka muille jakaa – onneksi mieskin ymmärtää luottaa kulloisiinkin visioihini ja kärrää mukisematta selkä vääränä kymmeniä kiloja antiikkipihakiviä ja multasäkkejä niille osoitettuihin paikkoihin. Itse kun vielä muistaisin, että nuo ohjelmissa toteutetut pihamuodonmuutokset on tehty yleensä konetyövoiman avulla ilman jaloissa pyöriviä lapsia ja terassinovista karkailevia kissoja. No, hiljaa hyvä tulee, sekös jos mikä sopii tällaiselle kaikkitännehetinyt-luonteelle.

Kesä on tähän mennessä ollut paras aikoihin. Välipalaksi syötyjä jätskejä, iltauinteja, kiireettömiä kävelyretkiä ja luonnon ihmettelyä taaperon silmin. Paljon leikkiä, paljon mansikoita (ja mansikkatahroja vaaleassa sohvassa) ja huomiselle jätettyjä velvollisuuksia. Liian lyhyitä yöunia, kun ei vain malta lähteä terassilta nukkumaan. Vauvantuoksuisia hetkiä ja päiväunia kainalokkain vauvan kanssa. Paljon kuitenkin myös rutiineja, koska ne nyt vain pitävät tämän arjen kasassa edes jotenkin – näihin ajattelin palata omassa postauksessaan, kunhan vain tältä kesältä maltan.

Paljon on vielä tekemättä, ja ainakin seuraavat odottelevat vielä toteutumistaan. Tästä kenties muutama vinkki muillekin lapsiperheille kesätekemiseen:

Särkänniemi ja Angry Birds-puisto
Koiramäki
Laukon kartanon brunssi
Lastenkulttuurikeskus Rulla
Siirin kahvila Lempäälässä
Pappilan laavu (huhu kertoo, että vaunuilla pääsee)
Niitty-Seppälän tai Kiviniityn kotieläinpuisto

Kesä jatkuu toivottavasti pitkälle elokuulle, joten lisää vinkkejä taaperoystävällisestä kesätekemisestä otetaan avosylin vastaan!

Kesäkuun parhaat x 12

Huolimatta siitä, että olen heinäkuussa lapsonen, en koskaan näin aikuisiällä ole ollut mikään suurin kesäfani, toisin kuin suurin osa suomalaisista tuntuu olevan. Onhan se Suomen kesä ihan kiva, jokaisesta betonihelvetistäkin kuoriutuu niin kaunis kesäkaupunki, ja niin edelleen. Kyllä minä silti vannon syksyn ja talven pimeyden nimiin, olkoonkin, että kuitenkin esimerkiksi lapsuuteni parhaat muistot sijoittuvat pitkiin kesiin kesämökillämme Tottijärvellä. En tiedä missä kohtaa olen kelkkani kääntänyt.

Kesä on hiukan ambivalenttia aikaa minulle, toisaalta lämpö, henkiin heräävä torielämä, uiminen, mökkeily ja kevyempi vaatetus ovat melko mukavia juttuja. Toisaalta kesäisin minut valtaa usein suunnaton stressi siitä, että niitä kesäjuttuja olisi sitten myös tehtävä, vaikkei edes huvittaisi. Ymmärtäisin jos loisin itselleni tällaisia paineita siinä tapauksessa, että kesä olisi suosikkivuodenaikani ja lataisin noille parille siltikin epävakaiselle kuukaudelle koko vuoden odotukset mukavasta ajasta. Tai ehkä en ole ajatellut olevani kesäihminen siksi, että luon niitä paineita. Jos osaisinkin suhtautua rennon letkeästi tähän epämääräisiä tuntemuksia aiheuttavaan vuodenaikaan, niin kenties minustakin tulisi kesäihminen.

No, tänä vuonna ainakin olen yrittänyt suhtautua kesään hieman rennommin ja etenkin kevään koronaeristyksen myötä kalenteri näyttikin tyhjää koko kesän osalta melkein kesäkuun loppuun saakka. Kenties juuri tästä syystä kesäkuu olikin aivan ihana. Tässä parhaat palat:

UIMINEN JA RANNALLA KÄYMINEN. En ole oikeastaan koskaan viihtynyt rannalla sen kummemmin, ainakaan Suomessa. Jotenkin tässäkin asiassa olen mustavalkoisesti ajatellut, että joko siellä ollaan koko päivä (en oikeastaan kovinkaan paljon tylsempää päivänviettotapaa keksi), tai sitten rannalta on syytä pysyä poissa kokonaan. Nyt olemme kuitenkin tehneet pieniä Maran sanelemia visiittejä lähirannalle ja olen nauttinut suuresti niin lyhyemmistä pulahduksista kuin vähän pidemmistäkin uintisessioista. Olemme istuskelleet viltillä sopivan hetken, ja suunnanneet sitten kotiin. Hengissä selvittiin ja ihan kivaakin oli.

Parasta on ollut tietenkin seurata Maran ensikosketuksia luontoon. Tässä tapauksessa (suuhun pikavauhdilla hakeutuvan) hiekan muodossa sekä veteen tutustumisen merkeissä.

Tyyppi nauttii ihmisten ilmoilla olemisesta ja kyylää jokaisen vastaantulevan ihmisen myymäläetsivän tarkkuudella – ja nauraa päälle. Rannalla Mara viihtyy sylissä ja rattaissa ihan vain ihmisiä katsellen.

OMALLA PIHALLA HENGAILU. Nythän siellä tulee vettä kuin Esterin peestä, eli nämä muistot voinemme sulkea sisimpäämme toistaiseksi. On ollut ihanaa levitellä vilttejä pihaan ja seurailla johtajan touhuja, täytellä ristikoita ja ihan vain olla. Suunnittelemattomat kesäpäivät ovat olleet mahtavia, uimaan on lähdetty, jos on jaksettu, ja muuten menty ainoastaan sen mukaan, mitä milloinkin huvittaa tehdä – ainakin kovimpien helteiden aikana vastaus oli usein ei mitään. Mutta ei se mitään.

KAIKKI ENSIMMÄISET JUTUT. Olen odottanut kovasti tätä aikaa, kun mistään mitään ymmärtämättömästä mötkylästä kasvaa pieni ihminen, joka ymmärtää näkemästään ja kokemastaan jo jotakin. Puistoissa käyminen (ja joka ikisen leikkikenttävälineen nuoleminen – olkaa huoleti, olemme olleet varsin terveitä koko ajan), torivisiitti, oma puhallettava uima-allas, nurmikko, uudet ruuat – kaikki pienet mutta niin isot asiat.

TAMMELAN TORI. Jokakesäinen traditiomme, joka löytyi myös kesä 2020 bucket listiltäni. Juhannusaatonaattona täyteen ammutulla torilla löytyi se kaikkein paras toritunnelma, söimme autenttiset meksikolaiset quesadillat torikojusta nimeltään La negrita. Iso suositus tälle! Lisää rakkaan kotikaupunkini tarjoamia suosikkipaikkojani löytyy Tampere-postauksestani.

Sormiruokailu. Itse suhtauduin alkuun vähän laiskasti tähän sormiruokakulttuuriin, myönnettäköön. Mara ei alkuun tuntunut hiffaavan ideaa lainkaan ja silloin kun sinne leipäläpeen jotakin päätyi, niin olin sydän pamppaillen jatkuvassa heimlich-valmiudessa, ja toki siivosin kaiken sapuskan lattioilta ja seiniltä sitten myöhemmin. Siinä kohtaa kun poikasemme alkoi selvästi kiukustua syöttämiseen, ja vaati muun muassa kuvassa näkyvässä iltapalatarjoilussaan saada syödä itse, totesin, että nyt lienee varmaan se aika, kun sormiruokailuun on palattava.

Ja sehän onkin nyt ihan paras juttu ikinä, tässä kohtaa kun vauva on siihen valmiuksia osoittanut. Aamupuurojen sijaan Mara natustelee apinaeväänsä tai puurorieskansa ihan itse, ja mekin saamme syödyksi siinä samalla. Pääruuilla ruoka on pääasiassa edelleen sosetta, mutta osa itsetehdyistäkin soseista on sen verran jämäkkää tavaraa, että niistäkin saa pyöriteltyä pieniä palleroita herralle tapasmuodossa tarjoiltuna. Täytyykin seuraavaksi paneutua tähän sormiruokailun osa-alueeseen lisää. Parasta tässä on se, kun saa kiireettömän ruokahetken ajan seurailla pojan syömistä ja hämmentävän tarkkaa pinsettiotetta. Vähäinenkin suoritushenkisyys ja kiire kyllä katoavat, kun huomaa oikein mielellään laskeutuvansa läsnäolon maailmaan näiden hetkien aikana.

Alkeelliset puutarhurin touhut. Mikään viherpeukalo en ole koskaan ollut, enkä vieläkään ymmärrä puutarhanhoidosta tuon taivaallista, mutta onnekseni minulla on useampikin konsultaatiokanava, josta voin tarvittaessa kysellä, mikä on milloinkin mennyt vikaan. Kesäkukkia on ostettu, rikkaruohoja kitketty, suunniteltu pihan kehitystä pidemmälle ja laitettu terassi kuntoon öljyämällä ja kalustusta muuntelemalla. Pihan viihtyvyys on ottanut aimo harppauksen eteenpäin, ja jos jossain, niin näissä puuhissa maltti on valttia, ja täytyy sopeutua ajatukseen, että piha on vuosien projekti. Opettelemista tässä on tällaiselle kaikkitännehetinyt-tyypille kyllä.

Ulkona syöminen ja helpot ruuat. Kuten olen jo aiemminkin maininnut, koko kesäkuun ajan melkein kaikki ateriat syötiin meillä ulkona terassilla. Aamiaisen kattaminen ulos toi jopa hieman sellaista ulkomaafiilistä heti aamuun. Näin kesällä ei myöskään tee mieli panostaa ruuan laittoon ajallisesti kovinkaan paljoa, joten on ollut ihanaa yrittää keksiä kaikenlaisia helpohkoja kesäruokareseptejä, ja toisinaan sitten vaan grillailla kaikkea mahdollista, siinä nyt ei ainakaan paljoa tarvitse aivokapasiteettiaan kurittaa. Edellä olevan lehtikaalipizzan ohje löytyy muuten blogin FB-sivultafacebook.com/elamaniaikaa.

Terassilla hengailu. Olen tosiaan yrittänyt panostaa pihan lisäksi terassin viihtyvyyteen tänä kesänä, ja se on kyllä näkynyt sen käyttömäärissä. Oikeastaan kaikki Maran nukkumaanmenon jälkeinen aika on tullut vietettyä terassilla istuskellen, lehtiä lukien, blogia kirjoitellen ja myös elokuvaa katsellen.

Curb your enthusiasm ja Fargo. Kunnon sarjakoukkua ei ole hetkeen koettu, mutta nämä kaksi HBO:n sarjaa ovat pyörineet joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen!

Valoisat kesäillat. Olkoonkin että olen pimeyden ystävä (okei tämä kuulostaa hieman kyseenalaiselta), on näissä valoisissa kesäilloissa kuitenkin jotain pientä taikaa. Yömyöhään on ripusteltu pyykkejä ulos kuivumaan ja istuskeltu vierekkäin terassilla ihan vain pihaa tuijotellen ja pihasuunnitelmia puntaroiden. Huono puoli näissä illoissa on se, ettei nukkumaan oikein malttaisi lähteä sitten millään!

Juhannus. Kirjoittelin aiheesta kokonaisen postauksenkin, joka löytyy täältä. Paras juhannus moneen vuoteen!

Miniloma Turkuun. Reissusta tuli koko ihanan kesäkuun kruunu, postauksen löydät täältä.

Kaiken kaikkiaan kesäkuu oli aivan ihana. Nyt kun ulkona sataa ja sadetta povataan pitkälle heinäkuun loppuun saakka, olen tyytyväinen, että pääsimme kunnon kesäfiilikseen tässä kesäkuun mahtavien säiden ja huolettomuuden myötä. Heinäkuun sateetkaan eivät niin haittaa, kun kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa. Kesäkuu meni pitkälti vielä koronakuplassa oman perheen kesken, eikä kotikulmilta huvittanutkaan lähteä sitä uimarantaa pidemmälle. Nyt kotona oleminen on alkanut hieman kuitenkin toistaa itseään, ja huomaan, kuinka oikein kaipaan hieman erilaista tekemistä tähän kesän loppupuoliskoon. Turussa vietimme mieheni kanssa yhden illan kahdestaan, olimme väsyneitä ja painelimme melko aikaisin nukkumaan, jotenkin tuntui ettemme oikein saaneet illasta niin paljoa irti kuin olisimme pitkän kevään jälkeen toivoneet. Siispä eilen, kun saimme Maralle yökyläkutsun mummolaan, emme miettineet kovinkaan kauaa, mitä ajallamme tekisimme. Tapasimme ystäviä ulkona ja olipahan mahtava ilta! Mikäpä siis olisikaan sen parempaa kuin heinäkuulle sovitut mökkireissut, ystävien tapaamiset ja muut menot! Omaa aikaa on molemmille tiedossa enemmän kuin viimeisten viiden kuukauden aikana yhteensä, ja se tuntuu tässä kohtaa varsin virkistävältä!

Miten kesäkuu on kohdellut siellä ruudun toisella puolen?

Kesä 2020 – bucket list

Tosiaan, kesä tuli ja rajoituksia purettiin. Tästä on nyt reilu viikko aikaa, enkä vieläkään ole oikein osannut tarttua vapaamman elämän tuomiin mahdollisuuksiin. Olen jatkanut elämääni melko lailla omaan pihapiiriin rajoittuneessa koronakuplassa, ja nauttinut siitä täysin siemauksin. Jopa lähi-Prismaan lähteminen tuntuu äärimmäiseltä ponnistukselta. Kuulen kuinka ihmiset ympärillä kertovat ravintolakokemuksistaan ja siitä kuinka ihanaa on ollut olla terassilla pitkästä aikaa. Kuinka mukavaa on, kun kaupungilla näkee taas ihmisiä. Itse en vain jotenkin osaa kaivata tätä kaikkea – pitäisikö sitten, jaa-a. Ehkä olen taantunut introverttiudessani vielä yhden askeleen kohti totaalista erakoitumista, tai sitten vain nautin kotona olemisesta niin paljon. Ainakin yritän vakuuttaa itselleni, että kyse on jälkimmäisestä.

Oli miten oli, kesä on nyt täällä. Vauvavuodesta on jäljellä kolme kuukautta ja minun töihinpaluuni koittaa kahden kuukauden kuluttua, APUA! Juurihan minä vasta olen päässyt tähän kaikkeen mukaan. Tämän lisäksi tämä kesä on merkityksellinen siksi, että saamme viettää lähes koko kesän vauvakuplassa uuden uutukaisen perheemme kesken, ja näyttää Maralle, että kyllä tänne pohjolan perukoillekin vaan kannatti syntyä – noin niinkuin maantieteellisessä mielessä siis.

Kesä menee aina ihan hirveän nopeasti ja juuri nyt viikot tuntuvat oikein vilisevän ohitse. Kohta on juhannus, mikä tarkoittaa sitä, että kesä onkin jo melkein puolivälissä, olkoonkin, että Suomen kesät ovat viime vuosina ulottuneet pitkälle elokuuhun. Vaikka koenkin olevani nykyisin harvinaisen laid-back ja karsastan bucket-listejä jossain määrin, en kuitenkaan edelleenkään ole kovinkaan spontaani ihminen. Jotta en töihin palatessani havahtuisi raukean leppoisten kesäpäivien livahtaneen ohitse kuin varkain, päätin listata ylös muutamia must do-juttuja tälle kesälle.

Tässä siis tulee KESÄ 2020 BUCKET LIST:

Jäätelön syönti. Hah, ei tässä nyt sentään mitään benjihyppyjä ole tarkoitus hyppiä. Jumitan yleensä aina yhdessä jäätelömaussa koko kesän, viime kesänä se oli suklaa-nougat ja sitä ennen suklaa. Ei vanhanajan suklaa, se on kamalaa. Tänä kesänä aionkin haastaa itseni maistamaan ainakin viittä eri jäätelömakua jäätelökioskeista. Kauppatavarassa pysyttelen Marianne-puikoissa ja Ässä Mix-mehujäissä, koska joku roti nyt tässä itsensä haastamisessakin.

Järvessä uiminen. Muistan lapsuuteni kesistä sen, kuinka jaksoimme pulikoida mökkijärvessämme tuntitolkulla traktorin sisäkumin päälle pomppien. Viime vuosina uiminen on kuitenkin jostain syystä rajoittunut pikaisiin pulahduksiin, mieluiten vielä saunasta käsin. Loppukesä 2018 kylläkin oli poikkeus: elokuun kuolemanhelteet ja loppuunmyydyt tuulettimet ajoivat meidät joka iltaiselle iltauinnille Rauhaniemeen. Siinä auringon laskiessa yli 20-asteisessa vedessä polskiessa ei paljoa huolet painaneet. Tänään kastoin talviturkkini Lahdesjärvessä ja huomenna taidan suunnata samaan paikkaan heti uudelleen!

Ainakin yhdet päiväunet riippumatossa. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nukahtaa ulkona leppeään kesätuuleen ja herätä ennaltamääräämättömän ajan kuluttua virkeänä.

Lukeminen. Kesäisin tulee jostain syystä aina luettua enemmän, niin lehtiä kuin kirjojakin. Jostain syystä lukeminen on ollut viime kuukaudet jäissä, enkä ole oikein saanut tartutuksi kirjaan. Myrskyluodon Maija kuitenkin odottelee yöpöydälläni uusintakierrosta, ja aionkin aloittaa sen piakkoin. Viime kesän köllöttelin tukevasti aurinkotuolissa raskausmahani kanssa, ja luin kirjan toisensa perään – se oli ihanaa. Muistakaahan kuitenkin suojautua auringolta, Suomenkaan helteissä SPF50 ei ole lainkaan liioittelua.

Toriaamiainen. Kesälauantai ja aamiainen Tammelan torilla, pakko kokea ainakin kerran kesässä.

Tuoreet marjat. Siis parempaa ei ole, eikä tule. Maksavat maltaita, mutta osa viikon kauppabudjetista on aivan ehdottomasti budjetoitava mansikoihin, kirsikoihin ja herneisiin. Pensasmustikoita ja vadelmia voidaan ostaa sitten pyhäpäivien kunniaksi, kun ei tässä miehen edessä siintävän hoitovapaan ansiosta nyt sentään mitään kroisoksia olla.

Kotieläinpiha. Lapsuuteni kesiin kuului mökkeilyn ja uimisen lisäksi jokakesäiset visiitit kotieläinpihoille, ja olen odottanut malttamattomana, että saisin viedä Marankin sellaiselle. Tyyppi meinaa tikahtua innosta, kun ikivanhat kissamme löntystelevät välinpitämättömänä ohitse, joten voin vain arvailla, kuinka korkeataajuisista riemunkiljahduksista saammekaan kotieläinpihalla nauttia!

Luontopolut ja luonnonpuistot. Keräsin tässä taannoin Facebookissa suosituksia hyvistä luontoreiteistä tässä Tampereen lähistöllä, ja uusia kohteita onkin nyt katsastamatta useampia! Ajattelimmekin tehdä tästä sunnuntaitradition, ja tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle syksyynkin – enpä keksi parempaa konstia ladata akkuja tulevaa työviikkoakin ajatellen.

Eväsretket ja piknikit. Eväät kuuluvat tietenkin olennaisena osana luontopoluilla haahuiluunkin, mutta mikseipä eväsretkelle voisi lähteä varta vasten hieman lähemmäskin. Vähintään yksi puistopiknik on myös ehdottomasti pidettävä, kuohuviinin kera mieluiten.

Grilli-iltama ystävien kanssa. Tai miksei vaikka kaksi. Kesäisin saa tapaamisia sopia usein kalenterit kourassa ja vapaat kesäviikonloput ovat yleensä harvassa, on häitä ja muita menoja. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että tämä kesä tulee olemaan erilainen. Ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa ja iso osa ystävistänikin on lomalla jo nyt. Ja vaikkei olisikaan, niin voihan yhteisen ruokahetken järjestää arkenakin. Yksi tekee salaatin, toinen tuo uudet potut ja kolmas grillattavat – eipä siihen muuta tarvita ja ystäviä ei voi koskaan nähdä liikaa!

Ulkona syöminen. Kaikki ruuat aamupuurosta iltapalaan syödään ulkona, jos vain keli sallii. Marakin nauttii silminnähden siitä, kun saa syödä iltapuuronsa terassilla. Ja se kesäillan keveys lintujen lauleskellessa ja auringon vielä hieman värittäessä kesätaivasta – siinä kiteytyy itselleni kesän olemus tietyllä tapaa.

Hyvään sarjaan koukuttuminen. Olemme katselleet viime aikoina lähinnä dokumentteja ja Master Chefiä, ja kunnollisesta sarjamaratonista on jo aikaa. Valinnanvaraa siis on, ja luulen että hiljattain aloittamastamme Fargo:sta saamme ainakin yhden tällaisen.

Elokuvien katselu. Olen ehkä enemmän sarja- kuin leffaihmisiä, mutta hyvän elokuvan katselu jättää parhaimmillaan samanlaisen jäljen kuin hyvä kirja. Mikä olisikaan parempi tapa viettää kesäistä sadepäivää, kuin syventyä vihdoinkin niihin kaikkiin Oscar-leffoihin, jotka on pitänyt katsoa jo ajat sitten.

Hyötyliikuntaa ja kävelylenkkejä. Jos en nyt normaalistikaan varsinaisesti hihku innosta, kun ajattelen lihaskuntojumppia tai muita vastaavia vaivalloisia liikuntasuoritteita, niin näin kesän tullen sitten vielä vähemmän. Aionkin ylläpitää kuntoani (ja selkäjumejani) kyykkimällä kotipihassa kasvien parissa, ajamalla nurmikkoa ja tietenkin kyyditsemällä arvon herra-Maraa rattaissa. Paljon mukavampaa.

Pihan kunnossapito ja perennapenkin suunnittelu. Voi luoja. Jos olisin osannut tämän kohdan ennustaa parikymppisenä, niin olisin voinut samalla alkaa osakesijoittajaksi ja rikastua sillä. Mutta niin ne ajat vain muuttuvat, sanoisi varmaan miehenikin, joka lampsi tänään pihassa kiukkuisena kastelukannua heilutellen ja kirosi vinossa olevaa pallotuijaa. Mutta siis oikeasti, pyrkimyksenä on pitää hengissä vaivalla istuttamani kesäkukat ja yrtit, ja kitkeä rikkaruohoja sitä mukaa kun niitä ilmaantuu – siis koko ajan. Ihanaa hommaa, mihin en kuuna päivänä olisi uskonut hurahtavani.

Omat hetket. Niin paljon kuin rakastankin koko perheen kesken hassuttelua ja olemista, tulee oma pieni rauhoittumishetki välillä enemmän kuin tarpeeseen. Eräänä iltana nautiskelin pari lasillista punaviiniä terassilla ja uppouduin väkertämään makramee-seinävaatetta – kuinka rentouttavaa. Toimii myös teemukin ja hyvän lehden kera. Koko päivän touhuttuani olen yleensä rentoutunut iltaisin somehetken parissa, mutta näin kesällä vieläkin rentouttavampaa on jättää puhelin sisälle, ja fiilistellä auringonlaskua ja kesäiltaa terassilta käsin ilman sen kummempia ulkoisia ärsykkeitä.

Ja lopuksi se kaikkein tärkein: kaikenlaisen stressin välttäminen. Kesällä sisällä saa olla hieman sotkuista, koska kaikki aika vietetään kuitenkin ulkona. Kaupasta ostetaan ruokia, joita on helppo nakata grilliin ruuanlaittoinspiraation ollessa teillä tietämättömillä, ja tarvittaessa jäätelö menee hyvästä välipalasta. Mikään ei ole niin justiinsa.

Tavallisia, ihania asioita, jotka tekevät kesästä kesän.

Minkälaisia asioita sinä odotat tältä kesältä?