Saaristomeri – maailman saastuneimmasta puhtaimmaksi

Suhtautumisemme Itämereen on ristiriitainen. Itämeri tarkoittaa meille työtä. Pelkästään Turussa telakka työllistää yli 2 000 ihmistä. Itämeri tarkoittaa meille väylää kuljettaa tavaroita ja ihmisiä, ja on tärkeä väylä huoltovarmuutemme kannalta. Ennen kaikkea Itämeri tarkoittaa elämää. Itämeri on herkkä ja monipuolinen, haavoittuva ekosysteemi, joka on koti mm. ainutlaatuiselle linnustolle ja ruuan mahdollistaja meille ihmisille.

Me suomalaiset olemme valmiita ottamaan Itämerestä kaiken irti esimerkiksi työn tai kuljetusreittien muodossa, muttemme kuitenkaan ole valmiita pitämään vastineeksi Itämerestä, herkästä, monipuolisesta ja haavoittuvasta ekosysteemistä, sen ansaitsemaa huolta.

Itämeri on monelle roskis. Saaristomeri on Suomen rannikon huonokuntoisin merialue, joka kärsii erityisesti maatalouden valumavesien kuormituksesta. Typen ja fosforin kaltaisia ravinteita tulee ennen kaikkea maa- ja metsätaloudesta, mutta myös esimerkiksi teollisuuden ja kotien jätevesistä sekä liikenteestä.

Itämeren rannalla asuvana tuntuu oudolta, ettemme vieläkään tee kaikkeamme Itämeren saastumisen estämiseksi. Kaikilta rannikkokaupunkien jätevedenpuhdistamoilta ei vaadita tehostettua typenpoistoa. Matkustajamerenkulkua tuetaan arvioiden mukaan n. 250 – 280 miljoonaan euroon vuosittain. Rahtialukset voivat laskea käymälävedet mereen täysin laillisesti. Ja kun Itämeressä lilluu tuntematon päästölautta, uutisissa todetaan, ettei päästöistä aiheudu välitöntä haittaa veneilijöille, muttei luonnosta puhuta mitään.

Saaristomeren tila on myös ruokapolitiikkaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson totesi kesän 2022 puoluekokouksessa pitämässään poliittisessa tilannekatsauksessa, että ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämistä ei saisi nähdä vain uhkana teollisuudelle, vaan erityisesti edellytyksenä työpaikkojen säilymiselle. Seuraavaksi olisi aika todeta samaa maatalous- siis ruokapolitiikasta. 

Venäjän hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen maanviljelijöiden käyttämien lannoitteiden hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti maakaasun hinnannousun seurauksena. Nyt on aika tehdä Suomessa lannoitevallankumous. Samalla kun tuemme viljelijöitä ja ruuantuotantoamme hankalassa tilanteessa, voimme tukea vastuullisempaa ja vähemmän Itämerta kuormittavaa lannoitepolitiikkaa sekä poistaa tarpeen tuoda mineraalifosforia ulkomailta.

Seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava kirjaukset Saaristomeren ravinnekuormituksen vähentämisestä ja ravinneylijäämien hyödyntämisestä korjaamalla ravinteet talteen. Lannoitteiden omavaraisuutta on parannettava lisäämällä teollisuuden tuotannon sivuvirtojen hyötykäyttöä maataloudessa. 

Tekoja Saaristomeren pelastamiseksi:

  • Lannoitepolitiikka: Omavaraisuutta teollisuuden sivuvirtojen hyötykäytöstä
  • Ravinneylijäämien hyödyntäminen korjaamalla ravinteet talteen
  • Tehostettu typenpoisto Itämeren rannalla sijaitseviin vedenpuhdistamoihin
  • Malttia matkustajamerenkulkuun
  • Rahtialukset velvoitettava laskemaan jätevetensä maihin
  • Maanparannuskeinoja pelloille

Discover more from Emma Lindqvist

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading