Suodenniemi (kylä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suodenniemi on maarekisterikylä Suodenniemellä Sastamalan kaupungissa Pirkanmaalla. Kylän maa-ala alkaa Suodenniemen keskustan länsipuolelta Kirkkojärven länsirannalta ja kulkee kapena kaistaleena murroslaaksoa pitkin länteen Porin rajalle saakka. Pohjoisessa kylä rajoittuu Kittilän kylän ulkopalstoihin ja etelässä Pajuniemen kylään.[1] Suodenniemen ryhmäkylää kutsutaan toisinaan myös nimellä Soila.

Suodenniemen kylä. Keskellä vanha ryhmäkylä ja ympärillä alkuaan siihen kuuluneita tiluksia.

Suodenniemen nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimeä lienee käytetty ensin niemestä, jossa Suodenniemen kylä nykyisin on, vaikka siitä ei ole säilynyt tietoa. Vanhankirkonlahden rannalla olevasta kylästä, jonka virallisena nimenä on edelleen Suodenniemi, käytetään puheessa nimeä Soila. Heikki Ojansuun ja Pertti Virtarannan tulkinnan mukaan nimen Suodenniemi alkuosa on suo-sanan muoto. Satoja vuosia sitten paikkakunnan murteeseen on kuulunut sentyyppisiä monikon genetiivimuotoja, jotka yleiskielistettyinä olisivat maa : maaden (murteessa maaren, maalen, aikaisemmin maaδen), suo : suoden jne. Muodot soitten, maitten jne. olivat jo 1800-luvulla syrjäyttäneet ne, mutta pois käytöstä jääneet vanhat muodot ovat kiteytyneet joihinkin paikannimiin. Esim. Laviassa oleva Suodenjärvi (nykyisin kuivattu järvi) on saanut nimensä soisuudestaan. Myös nimi Soila voi pohjautua sanaan suo.

Tienoo ei kuitenkaan ole erityisen soista. Koska vanhassa murteessa nykyiset Suoden-alkuiset nimet on sanottu Sualen-, Suodenniemen nimen taustalla voi olla myös sana suoli. Kylään tulee oja Suodenjärvestä, jonka muoto on suolimaisen pitkä ja kapea. Järvennimi on voinutkin alkujaan sisältää sanan suoli. Silloin se olisi rypään kantanimi. Nimestä *Suolijärvi, *Suolenjärvi, *Suoli, *Koiransuoli tms. olisi saatu ensin ojannimi *Suolenjoki tms. ja siitä niemennimi. Nimien alkuosa olisi yhdistetty sanaan suo vasta myöhemmin.[2]

Suodenniemen vanha hautausmaa sijaitsee Suodenniemen kylän alueella.

Suodenniemen kylän historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suodenniemen kylä on yksi entisen Suodenniemen kunnan yhdeksästä keskiaikaisesta kylästä. Sinne rakennettiin Suodenniemen ja Lavian pitäjien yhteinen saarnahuone vuonna 1685.[3] Suodenniemen kylä säilyi pitäjän keskustaajamana aina 1900-luvulle saakka, jolloin taajama siirtyi nykyiselle paikalleen Kittilän ja Pohjakylän kylien alueelle.

Suodenniemen kylässä on perinteisesti sijainnut kolme maakirjataloa, Kiiso (RNo 1), Luuki (RNo 2) ja Pösö (RNo 3). Näistä Luuki oli Ruotsin vallan aikana pitkään Kuninkaallisen Porin jalkaväkirykmentin pataljoonansaarnaajan virkatalona.

Sisällissodan aikana maaliskuussa 1918 Suodenniemen kylän alueella käytiin kiivaita taisteluita pitäjää puolustaneiden punaisten ja sinne hyökänneiden valkoisten välillä. Valkoisia johtanut majuri Eugene Schönberg kaatui kylän alueella.[4] Suodenniemen kylässä on edelleen punaisten kaivamien poteroiden jäänteitä.

Suodenniemen kylä tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suodenniemen kyläalueen läpi kulkee seututie 259 ja Suodenjärven vesistö, joka on pieni alueellinen vedenjakaja. Suodenniemen alueella on Suodenniemen vanha hautausmaa ja entisen kirkon paikka. Kylän asutus on keskittynyt kylän itäosaan lähelle Suodenniemen keskustaa.[5]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suodenniemen kyläkartta Suodenniemi-Seura. Viitattu 31.1.2018.
  2. Paikkala Sirkka ym. (toim.): Suomalainen paikannimikirja. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. ISBN 9789515939760. (suomeksi)
  3. Piilonen Juhani: Sastamalan historia 2. Vammala: Vammalan kaupunki, 2007. ISBN 9789519769158. (suomeksi)
  4. Maasalo Eero: Lavia ja Suodenniemi vapaussodan aikana. Helsinki: Katri Maasalo, 2005. ISBN 9789529190164. (suomeksi)
  5. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 30.1.2018.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.