Siirry sisältöön

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Artikkeli: Miika Nousiainen – Tyylinä yksinkertaisuus

Miika Nousiainen kirjailija TV-kasvo
FRENN-miehet

Miika Nousiainen – Tyylinä yksinkertaisuus

Vapaa kirjoittaja – TV-työläinen – FRENNin osakas

FRENNin uusi sijoittaja Miika Nousiainen on kulttuurin ja viihteen moniottelija, jonka tyylinä on yksinkertaisuus. Tavallisuus ja vaatimattomuus tekivät hänestä tähden.

Miika on koko kansan rakastama kirjailija ja TV:stä tuttu humoristi, jonka älykkäille jutuille on helppo nauraa. Hän on kirjoittanut viisi kirjaa, joista kahdesta on tehty elokuva ja kolmesta näytelmä Kansallisteatteriin. Miikan käsialaa ovat myös monen TV-sarjan käsikirjoitukset kuten Hyvät naiset ja herrat, Putous ja Kingi.

Moni ei tiedä, että Miika on työskennellyt ennen kirjoittajan uraa uutistoimittajana. Viime keväänä hän innostui sijoittamaan suomalaiseen FRENN-miestenvaatemerkkiin, jonka vaatteita hän on käyttänyt jo vuosien ajan.

Faktaa vai fiktiota

Miika syntyi Haukiputaalla, kasvoi lapsuutensa Säynätsalossa ja kouluaikansa Heinolassa. Helsinkiin hän muutti 17-vuotiaana lukiolaisena. Hakaniemi on ollut Miikan tukikohta ja henkinen koti 90-luvun lopulta lähtien.

- Lukion jälkeen valtiotieteellinen ja viestinnän opiskelu vei mennessään. Kolmannen vuosikurssin jälkeen hain kolmen kuukauden harjoittelijan paikkaa MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmaan. Siitä alkoi kymmenen vuoden uutis- ja ajankohtaistoimittajan ura. Aiheita oli kesän perunasadosta Deep Purplen keikkaan. Eipä ollut yhtään tylsää päivää.

Tuona aikana Miikalle kertyi laaja yleissivistys ja vahva käsitys maailma menosta. Vankka kirjoittamisen rutiini tiukkoine aikatauluineen tuli tutuiksi.

- Toimittajan työssä sähkeen pituus oli alle 30 sekuntia ja uutisen alle kaksi minuuttia. Nopeatempoisesta uutistyöstä hyppäsin suoraan kirjoittamisen pituuslajiin eli romaanin pariin.

Idea Vadelmavenepakolaisesta syntyi saarella Thaimaassa

Idea ensimmäiseen romaaniin muhi Miika päässä 90-luvun lopulta lähtien eli koko uutistoimittajan työn ajan. Miika reppureissasi ystävänsä Miron kanssa halvoilla Aeroflotin lennoilla pitkin Aasiaa mm. Thaimaassa, jossa nuoret miehet eksyivät viettämään aikaa ruotsalaisyhteisössä.

- Naureskelimme Miron kanssa miten paljon harmonisempia ja hyvinvoivempia ruotsalaiset voitavatkaan olla. Aloin pohtia voisiko suomalaisesta miehestä tulla ruotsalainen. Ajatus Vadelmavenepakolaisesta oli syntynyt. Ensimmäisen kirjan kirjoittaminen alkoi vuonna 2007.

- Toimittajan työn peruja adjektiivit jäivät aluksi pois. Ilmaisu oli hyvin tiivistä. Kustannustoimittaja joutui alussa pyytämään, että kuvaile nyt edes hieman enemmän.

Laventaminen on ollut Miikalle aina helpompaa kuin karsiminen. Kustannustoimituksessa oltiin aluksi aika hämillään myös siitä, että kirjailija toimittaa käsikirjoituksensa ajallaan tarkasti sovittuna päivänä. Tämäkin oli toimittajan työn kurinalaisuutta. Nykyään Miika on pystynyt ottamaan pieniä taiteilijan vapauksia senkin suhteen.

Kulttuurin ja viihteen moniottelija

Miika nauttii siitä, että saa tehdä rakastamaansa työtä hyvin monipuolisesti. Yksi rooli ei riittäisi tälle sosiaaliselle tiimityöläiselle. Siihen Miika tottui jo uutistoimituksessa ollessaan.

- Itsenäisen kirjoittajan ja yhteisöllisen TV-työn roolit menevät minulla sopivalla tavalla sekaisin. En selviytyisi vain ja ainoastaan yksinäisenä kirjailijana. Voin tarvittaessa mennä toisen roolin taakse. Ei tarvitse olla niin täydellinen ja kaikkitietävä vain yhdessä työssä. Se rentouttaa.

- Maailma muuttuu, mutta en usko, että tekstin ja tarinan merkitys katoaa mihinkään. Hyville tarinoille on aina kysyntää. Niiden pituus ja formaatti varmasti muuttuvat. Pitää yrittää pysyä mukana muutoksessa.

Miika tykkää olla mukana tekemässä aikaa kestäviä asioita. Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmaa on tehty jo kymmenen kautta viiden vuoden ajan ja tarina jatkuu.

Ideat lapsiperheellisen arjesta

Ideat syntyvät kahviloissa ja torilla keskellä omaa arkea. Sen isompia irtiottoja ei tarvita, eikä niitä olisi mahdollista ottaakaan.

- Olen kirjoittanut kaksi viimeisintä kirjaani isänä ollessa. Lapsien tultua työaika hupeni puoleen ja lapsiperheen arki määrittää aika pitkälle omat työaikani. Pitkät kävelylenkit ja pyöreälenkit saavat ajatukset lentämään. Välillä iskee laiskuus ja jään pelaamaan pasianssia omalle koneelleni.

Tarkka taustoittaja

Miikalle on tärkeää pitää faktat kunnossa. Taustatyö pitää olla tehty hyvin. Muuten ei saa yöllä unta.

- Vadelmavenepakolaista varten luin 50 kirjaa ruotsalaisuudesta, heidän tavoistaan ja kulttuuristaan. Maaninvaaraa varten luin 70 kirjaa kilpajuoksusta, valmennuksesta ja dopingista. Olen pohjimmiltani laiska, mutta tässä asiassa haluan pitää riman korkealla.

- Jos piti selvittää jotain lisää, aina löytyi joku, jolle soittaa ja kysyä. Yksikään haastateltava ei ole kieltäytynyt avaamasta tietojaan fiktion kirjoittajalle. Kaikki tieto on saatavilla, se pitää vain osata kaivaa esiin. Toimittajan työtä tämäkin on.

Pienen ihmisen puolella

Ihmisen hyvyys, solidaarisuus ja pienen ihmisen arvo ovat lähellä Miikan sydäntä. Hän kertoo mielellään tarinoita siitä, miten vaikeuksien kautta päästään aina voittoon ja sekasorrosta onnelliseen loppuun. Vaikka se välillä hieman hankalaa olisikin.

- Minulle on tärkeää kertoa tarinoita ihmisen kautta. Ehkä haluan antaa esimerkkejä, että kyllä kaikesta selviää kun vaan jaksaa yrittää arjessa eteenpäin.

Tyylinä yksinkertaisuus

Miika tykkään selkeistä skandinaavisista linjoista ja hillityistä väreistä, mutta jokin juju pitää olla kuten erottuva vetoketju. Väripaletti liukuu harmaan kautta mustaan. Rekistä otan päälle monesti harmaata, joka sopii hyvin hiusteni väriin. "Navy-sininen on jo irrottelua", Miika nauraa. Rentous, yksinkertaisuus ja tietynlainen siisteys ovat Miikan pukeutumisen kulmakiviä.

- Haluan ostaa laadukkaita vaatteita, mutta en liian kalliita. Vaatteen pitää on hintansa arvoinen. Olen todella laiska vaatehuollossa. Siksi vaatekapista löytyy vaatteita, joita on helppo laittaa päälle ja mukava käyttää. Tiukalle bisnespuvulla minulla ei ole tarvetta.


Pukeutuminen tutuksi työn kautta

Pukeutuminen on tullut tutuksi myös TV-työn kautta. Jokaisessa lähetyksessä on päällä eri vaatteet. Jos pitää esiintyä esimerkiksi kirjamessuilla, päällä pitää olla vaatteet, joissa todella viihdyn parhaiten. Silloin tunnen oloni rennoksi ja varmaksi.

Tuttu jo vuosien takaa

FRENNiin Miika törmäsi aikoinaan Hyvät ja huonot uutiset -ohjelman kuvauksissa. Vieraana olleella Kari Hotakaisellla oli päällään juuri lanseeratun FRENNin denimpuku. Se jäi lähtemättömästi Miikan mieleen. Jotain yksinkertaista mutta persoonallista.

- Soitin ja menin käymään FRENNin toimistolla Vallilassa. Siitä alkoi yhteinen taival suomalaisen miestenvaatteen kanssa. Sittemmin minulla on ollut päällä FRENNin vaatteita monesti sekä TV-kuvaukissa että vapaa-aikana. Olin todella ylpeä itsestäni, kun ostin viime vuonna vihreä Paavo-parkatakin mustan sijaan. Railakkaat värikkäät printit ovat minulle edelleen hankalia, mutta ehkä on aika antautua niillekin avoimin mielin.

- Arvostan ja kunnioitan kovasti, että joku haluaa ja jaksaa tehdä omaa merkkiä täällä Suomessa. On ollut suuri ilo tutusta FRENNin perustajiin Anttiin ja Jarkkoon, ja seurata heidän periksiantamatonta tekemistään jo monen vuoden ajan.

Osakkaaksi FRENNiin

Kun tilaisuus tuli, Miika halusi lähteä mukaan FRENNin osakkaaksi tukemaan suomalaista vastuullista yrittämistä. Halu tehdä parempaa yhdisti Jarkon ja Antin kanssa.

- Vastuullisuus, laatu ja rehellinen tekeminen ovat lähellä sydäntäni. Mitään kertakäyttöistä en ymmärrä. Monesti hieman kalliimpi ja kestävämpi tuote tulee edullisemmaksi kuin halpa, joka menee ensimmäisessä pesussa käyttökelvottomaksi.

Pintaremontti Kansallisteatterissa lokakuussa 2021

Miikan viimeisin kirja Pintaremontti ilmestyi syyskuussa 2020. Kirjan pohjalta tehty näytelmä saa kantaesityksensä Kansallisteatterissa Suurella näyttämöllä 27. lokakuuta. Pintaremontti on jo neljäs Miikan kirjojen pohjalta tehty näytelmä Kansallisteatterissa.

Lainaus Kansallisteatterin sivuilta:

Pintaremontti on Miika Nousiaisen samannimiseen bestseller-romaaniin (Otava, 2020) perustuva komedia. Esitys vie pintaa syvemmälle keski-ikäisten kaupunkilaisten elämään ja tunteelliseen neuvottomuuteen; heitä riivaavaan rakkauden ja perheen kaipuuseen sekä tarpeeseen saada hoivata ja tulla hoivatuksi. Se kuvaa kutkuttavan tunnistettavasti aikamme kiiltokuvatodellisuutta, jonka kiehtova mutta valheellinen pinnallisuus ja ylimitoitetut odotukset saavat ihmiset kurottelemaan kohti täydellisyyttä ja ylikin. Miksi ruoho aina näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella? Vai voisiko jopa olla niin, ettei elämässä kaikki mene niin kuin hyvinvointiblogissa kerrotaan? Miksei aikuisille ole neuvolaa?

Kantaesitys Suurella näyttämöllä 27.10.2021

Varaa liput Pintaremontti-näytelmään täältä

Osta Pintaremontti-kirja täältä

Täältä löydät Miikan päällä olevat vaatteet -> frennhelsinki.com/collections/miika-nousiainen


Kuvat: Eeva Suutari
Romaanin kansikuva: Otava

Read more

FRENN x M Room: Miehet kesäkuntoon – mittakorjauspalvelu
Tyyli- ja materiaalivinkkejä

FRENN x M Room: Miehet kesäkuntoon – mittakorjauspalvelu

Oikean kokoinen ja muotoinen vaate näyttää ja tuntuu hyvältä päällä. FRENNin vaatteet on suunniteltu muokattaviksi ja korjattaviksi.

Lue lisää
FRENN on jälleen paras vaatemerkki Eetti ry:n vastuullisuusraportissa
Uutiset

FRENN on jälleen paras vaatemerkki Eetti ry:n vastuullisuusraportissa

FRENN sai parhaat pisteet Eettisen kaupan puolesta ry:n vuosittaisessa vastuullisuusvertailussa jo toisen kerran peräkkäin.

Lue lisää