Hakaniemenrannan rantabiotoopit– suunnitellut elinympäristöt kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena by _niitty

Hakaniemenrannan rantabiotoopit Suunnitellut elinympĂ¤ristĂśt kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

DiplomityĂś Inka Andelin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma 2019

Kansikuva: Virmajuuri ja mesiangervo kukkivat Rati-luodolla Kallvikin edustalla kesĂ¤llĂ¤ 2017. Inka Andelin

Hakaniemenrannan rantabiotoopit Suunnitellut elinympĂ¤ristĂśt kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

DiplomityĂś Inka Andelin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma 2019

TIIVISTELMÄ Tekijä: Inka Andelin Työn nimi: Hakaniemenrannan rantabiotoopit suunnitellut elinympäristöt kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena Laitos: Arkkitehtuurin laitos Professuuri: Maiseman suunnittelu ja rakentaminen Professuurikoodi: MAR-94 Työn valvoja: Prof. Jyrki Sinkkilä Työn ohjaajat: Mari Ariluoma, maisema-arkkitehti Vuosi: 2019 Kieli: Suomi Sivumäärä: 92 Avainsanat: suunnitellut elinympäristöt, rantatyypit, kaupunkiluonnon monimuotoisuus Diplomityön tavoitteena on selvittää kuinka kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voidaan parantaa suunniteltujen elinympäristöjen avulla. Tarkasteluun otettiin erilaiset rantatyypit sekä niiden kasvillisuuden potentiaali suunniteltuina elinympäristöinä. Suunnittelualueena toimii Hakaniemenrannan alue Helsingin kantakaupungissa, jonne on suunnitteilla uusia liikenneyhteyksiä ja asuinrakentamista. Tavoitteena on löytää Hakaniemenrannan kannalta sellainen ratkaisu, joka olisi toteutettavissa ja lisäisi luonnon monimuotoisuutta alueella. Ensimmäisessa osassa on tutkittu suunnittelualueella Hakaniemenrannassa vallitsevia olosuhteita, ja sitä miten Hakaniemenranta liittyy läheisiin viher- ja vesistöalueisiin sekä huomionarvoisiin luontokohteisiin. Toisessa osassa tutustutaan erilaisiin suunniteltuihin elinympäristöihin ja tapoihin, joiden avulla voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta tukevia elinympäristöjä. Kolmannessa osassa tarkastellaan erilaisia rantatyyppejä ja perehdytään niiden erilaisiin monimuotoisuutta tukeviin elementteihin. Suunnitelmaosiossa sovelletaan aikaisempien osioiden tietoja Hakaniemenrannan biotooppien suunnitteluun. Työssä esitellään hiekka-, kivikko -ja kalliorantojen mahdolliset toteuttamisperiaatteet ja näiden rantatyyppien soveltuvuus Hakaniemenrantaan. Kunkin rantatyypin kohdalla tarkastellaan kuinka ranta ja sen eri vyöhykkeet muuttuvat merenpinnan noustessa sekä minkälaisia maa-aineksia halutunlainen ranta vaatisi toteutuakseen. Tarkempaan suunnitteluun nostetaan tervaleppäkorven ja sorarannan kokonaisuus, jossa edellä mainitut seikat selvitetään yksityiskohtaisemmin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että suunniteltujen elinympäristöjen ja biotooppien toteuttaminen on mahdollista, ja niillä on potenttiaalia lisätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Nämä biotoopit vaativat kuitenkin huolellista suunnittelua ja pitkäjänteistä hoitoa toteutuakseen. Suunnitelluilla biotoopeilla on mahdollista muodostua ajan kuluessa itsenäisiksi ja toimiviksi uuselinympäristöiksi.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

ABSTRACT Author: Inka Andelin Title of thesis: Ecosystems of Hakaniemenranta â&#x20AC;&#x201C; endorsing urban biodiversity with designed ecosystems Department: Department of Architecture Professorship: Landscape Design and Construction Code of professorship: MAR-94 Thesis supervisor: Prof. Jyrki SinkkilĂ¤ Thesis advisors: Mari Ariluoma, landscape architect Year: 2019 Number of pages: 92 Language: Finnish Key words: designed ecosystems, coastal habitats, urban biodiversity The objective of this thesis is to examine how urban biodiversity can be enhanced with the aid of designed ecosystems. Several types of coastal habitats and their potential as designed ecosystems is studied as well as their ability to increase biodiversity in an urban environment. Hakaniemenranta is chosen as a study site, as it is facing major transformation in the coming years. There are plans in place to build new bridges and planning on new housing is on its way. The aim is to find the best solution for Hakaniemnranta, that would be sensible put into practise and would also increase biodiversity. In the first section this thesis explores the current conditions at Hakaniemenranta and it s green and blue connections and nearby significant natural sites. In the second section a variety of designed ecosystems and methods are examined that can be used to enhance habitats that support biodiversity. Coastal habitats are researched in detail in the third part, and their potential for designed ecosystems in an urban setting is studied. In the design section knowledge form previous sections is applied to the design of Hakaniemenranta habitats. The paper draws inspiration from natural habitats and introduces possible principles of implementation of designed habitats for sandy, shingle, boulder and rock ecosystems as well as an alder fen habitat. For each coastal habitat, closer study examines how the habitats will evolve over time, how the different vegetation zones will shift as the sea level rises and what type of soil conditions are necessary for the designed ecosystems to develop. A more detailed design has been carried out on the alder fen and shingle habitats. In conclusion, the implementation of the designed ecosystems is feasible and crucial for biodiversity. However, these ecosystems require careful planning and long-term management for them to be realized. Designed habitats have the potential to become, over time, independent and functional novel ecosystems and support biodiversity.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ.........................................................................................................................................................................................................4

4.5. TERVALEPPÄKORVET............................................................................................................................................................................ 44

ABSTRACT............................................................................................................................................................................................................ 5

OSA 4/ SUUNNITELMA........................................................................................................................................................................................ 46

JOHDANTO .........................................................................................................................................................................................................8

4.1. HAKANIEMENRANNAN BIOTOOPIT.................................................................................................................................................. 48

OSA 1/ HAKANIEMENRANTA................................................................................................................................................................................10

4.1.1. MATERIAALIT JA MAA-AINES.............................................................................................................................................. 48

2.1. LIIKENNE......................................................................................................................................................................................................... 12

4.1.2.MERENPINNAN NOUSU JA VEDENLAATU.......................................................................................................................... 48

2.2. MAAPERÄ JA RAKENTAMINEN............................................................................................................................................................ 12

4.1.3. RAKENTEET..............................................................................................................................................................................52

2.3. ABIOOTTISET TEKIJÄT.............................................................................................................................................................................13

4.1.4. VAIHEISTUS..............................................................................................................................................................................54

2.4. BIOOTTISET TEKIJÄT................................................................................................................................................................................ 15

4.2. HIEKKARANTA..........................................................................................................................................................................................57

2.5. KAUPUNKIKUVA........................................................................................................................................................................................16

4.3. KIVIKKORANTA........................................................................................................................................................................................ 60

2.6. LIITTYMINEN VIHER- JA VESI ALUEISIIN................................................................................................................................................. 18

4.4. RAKENNETTU KALLIORANTA.............................................................................................................................................................63

2.7. SUUNNITTELUKILPAILUEHDOTUKSEN ANALYYSI............................................................................................................................. 21

4.5. TERVALEPPÄKORPI................................................................................................................................................................................. 66

OSA 2/ ........................................................................................................................................................................................................................ 22

4.5.1. KASVILLISUUS........................................................................................................................................................................ 66

SUUNNITELLUT ELINYMPÄRISTÖT.................................................................................................................................................................... 22

4.5.2. MAA-AINES.............................................................................................................................................................................67

3.1. KASVILLISUUDEN MERKITYS URBAANISSA YMPÄRISTÖSSÄ......................................................................................................... 24

4.6. SORARANTA............................................................................................................................................................................................ 69

3.2. TAPOJA TUKEA LUONNON MONIMUOTOISUUTTA....................................................................................................................... 24

4.6.1. KASVILLISUUS........................................................................................................................................................................ 69

3.2.3. SUUNNITELLUT ELINYMPÄRISTÖT...................................................................................................................................... 25

4.6.2. MAA-AINES.............................................................................................................................................................................70

3.2.4. KOKEMUKSIA MEILTÄ JA MAAILMALTA............................................................................................................................. 27

4.6.3. TERVALEPPÄKORVEN JA SORARANNAN SUKKESSIO.................................................................................................. 73

3.3.1. MAAPERÄ................................................................................................................................................................................ 30

4.6.4. TERVALEPPÄKORVEN JA SORARANNANHOITO............................................................................................................ 73

3.4. SUUNNITELTUJEN ELINYMPÄRISTÖJEN KASVILLISUUS................................................................................................................... 30

4.7. YHTEENVETO.............................................................................................................................................................................................81

3.4.1. DYNAAMINEN KASVILLISUUS................................................................................................................................................ 30

OSA /5 REFLEKTOINTI............................................................................................................................................................................................82

3.4.2. EKOLOGINEN SUKKESSIO.................................................................................................................................................33

OSA /6 LÄHTEET..................................................................................................................................................................................................... 84

OSA 3/ MERENRANTATYYPIT..............................................................................................................................................................................34 4.1. HIEKKARANNAT JA DYYNIT...................................................................................................................................................................36 4.2. SORA-, SOMERIKKO- JA KIVIKKORANNAT........................................................................................................................................... 38 4.3. KALLIORANNAT...................................................................................................................................................................................... 40 4.4. MERENRANTANIITYT ............................................................................................................................................................................42

JOHDANTO Tässä diplomityössä on tavoitteena selvittää, minkälaisin menetelmin kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voidaan parantaa rakentamista monipuolistamalla. Näkökulmaksi on valittu suunnitellut elinympäristöt ja niiden toteutuksen tarkastelu rantatyyppien avulla. Rantatyyppien potentiaalia tarkastellaan sekä monimuotoisuuden lisäämisen, että kaupunkiympäristöön soveltuvuudenkin näkökulmasta. Suunnittelualueena toimii Hakaniemenranta, johon ollaan parhaillaan suunnittelemassa uusia liikenneyhteyksiä ja kaavoittamassa asuinrakentamista. IPBES:in vuoden 2019 raportissa todetaan, että luonnon monimuotoisuus on vähenemässä paikoitellen huolestuttavaa tahtia ja yksi merkittävistä tekijöistä tälle vähenemiselle on maankäytössä, minkä takia aihe on erityisen ajankohtainen.

tarkastellaan suunnitelmassa. Nämä biotoopit ovat hiekka-, sora-, kivikko- ja kallioranta sekä tervaleppäkorpi. Näistä viidestä rantatyypistä erityisesti keskitytään tervaleppäkorpeen sekä sorarantaan, koska ne muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden, jossa kohtaavat ravinteikkaan tervaleppäkorven rehevä kasvillisuus sekä hyvin niukkaravinteisen sorarannan kasvillisuus. Näiden biotooppien valintaan vaikuttivat myös tervaleppäkorven monimuotoinen sukkessio sekä haastava rakennettavuus ja sorarannan vaativuus kasvuympäristönä. Diplomityössä käsitellään yhteensä viittä eri rantatyyppiä, mutta päämääränä ei ole ehdottaa toteutettavaksi näitä kaikkia. Pikemminkin pyrkimys on löytää Hakaniemen rannan kannalta järkevin ratkaisu, joka olisi mielekkäin toteuttaa sekä lisäisi alueen monimuotoisuutta.

Tässä työssä käsitellään luonnon monimuotoisten, rantatyyppeihin perustuvan rantakasvillisuuden perustamista Hakaniemenrantaan. Rantarakentamiskohteissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten Helsingin rannat saadaan pysymään mahdollisimman monimuotoisina. Olennaista on myös, että kaupunkilaiset pääsisivät nauttimaan rantojen tuomasta rikkaudesta lähellä kotiaan. Helsinki on luonteeltaan merellinen kaupunki ja erilaiset rantatyypit tulee ottaa huomioon kaupungin laajentuessa. Parhaiten monimuotoisuutta tuetaan jättämättä herkät ja arvokkaat merenrantatyypit rakentamisen ulkopuolelle. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista kaupungin laajentuessa - niinpä muutosta voidaan pyrkiä kompensoimaan luomalla rakentamisen alle jääneiden biotooppien tilalle uusia, suunniteltuja elinympäristöjä. Erilaiset rantatyypit eivät ainoastaan tue monimuotoisuutta, vaan tarjoavat myös lukuisia ekosysteemipalveluita, kuten virkistyskäytön mahdollisuutta helsinkiläisille.

Suunnitelma perustuu optimistisiin arvioihin tulevaisuudesta, ilmastonmuutoksen kehityksen ja Itämeren tilan suhteen. Suunnitelma perustuu siihen, että seuraavan 100 vuoden aikana ei tapahdu suuria odottamattomia, voimakkaita muutoksia elinolosuhteissa, kuten ilmastonmuutoksen vaikutuksesta meriveden lämpeämistä tai hapettomien pohja-alueiden huomattavaa laajenemista. Suunnitelmassa on otettu huomioon se, että merenpinnan odotetaan nousevan vuosisadan loppuun mennessä 30-90 cm (Ilmasto-opas). Suunnitelmassa merenpinnan nousu on määritelty olevan 60 cm seuraavan sadan vuoden aikana. Rakennukset ja ranta-alueiden ulkopuolisien elementtien materiaalit on rajattu tutkimusalueen ulkopuolelle. Työssä ei myöskään oteta kantaa kustannustehokkuuteen, rakentamisen volyymiin tai muihin biotooppien ulkopuolisiin tekijöihin.

Tässä diplomityössä tutkitaan viittä eri merenrantatyyppiä ja niiden soveltuvuutta Hakaniemenrannan olosuhteisiin. Aluksi tarkastellaan Hakaniemenrannan lähtötilannetta, joka tulee kuitenkin muuttumaan merkittävästi alueen uudistuessa Kruunuvuorensiltojen ja uuden Hakaniemensillan myötä. Työssä on esitelty viisi vaihtoehtoa erilaisista rantabiotoopeista, joiden soveltuvuutta Hakaniemenrantaan

Diplomityössä on käytetty pohjalla Hakaniemenrannan ideakilpailun kilpailuehdotusta, jonka laadinnassa ovat olleet mukana Nomaji maisema-arkkitehdit, Jolma Arkkitehdit ja Tupa Arkkitehdit. Tämän diplomityön suunnitelmassa käytetään Flada–kilpailuehdotuksen asettamia raameja. Diplomityössä on tehty muutoksia esimerkiksi rakennusten asetteluun, jotta suunnitelmassa esitetyt rantatyypit olisi mahdollista toteuttaa.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

KÄSITTEET Abioottinen: Elotonta materiaalia tarkoittava termi, (Tepa-termipankki, abioottinen). Näihin kuuluvat sekkaiset ympäristötekijät kuten maaperä, vesistöt ja ilmasto. Biodiversiteetti Biodiversiteetti sisältää muun muassa lajien sisäisen perinnöllisen vaihtelun, lajien lukumäärän, erilaisten eliöyhteisöjen kirjon sekä biotooppien ja ekosysteemien monipuolisuuden ja erilaisten ekologisten prosessien vaihtelun. (TEPA-termipankki, biodiversiteetti.) Monimuotoisuus on elämän edellytys. Ekosysteemien häviäminen johtaa lajien häviämiseen ja lajiston köyhtyminen vaikeuttaa muiden lajien selviytymistä. Lajin sisäinen geneettinen diversiteetti on edellytys ympäristöön sopeutumiselle ja lajin säilymiselle. (Tieteentermipankki, biodiversiteetti.) Bioottinen

Elollinen (Nurmi et al 2004. s. 54). Elävä, elämään kuuluva, elävien organismien aikaansaama (Tepa-termipankki, bioottinen). Bioottinen on termi, joka kuvaa esim. kasvillisuuden ja eläimistön tilaa.

Biotooppi Maantieteellinen alue, jonka tärkeimmät ympäristötekijät ovat samankaltaiset ja jonka sisäinen rakenne on yhtenäinen. (Vrt. habitaatti, joka perustuu laji- tai yksilöhavaintoihin ja joka on suppeampi käsite: yhdessä biotoopissa voi olla useita habitaatteja.) (Tieteentermipankki, biotooppi)

Ekosysteemi ”Toiminnallinen kokonaisuus, joka muodostuu luonnonolosuhteiltaan yhtenäisellä alueella elävistä, toisiinsa vuorovaikutussuhteessa olevista eliöistä ja niiden elottomasta ympäristöstä. Ekosysteemiin kuuluvat eliöt muodostavat eliöyhteisön. Esimerkkejä ekosysteemeistä ovat lampi, järvi, pelto ja metsä. Myös laajat kokonaisuudet, kuten valtameret, ovat ekosysteemejä.” (Tieteentermipankki, ekosysteemi) Ekologinen kompensaatio

Ennallistaminen

(syn. ekologinen ennallistaminen) Ekologinen ennallistaminen tai pelkkä ennallistaminen tarkoittaa aktiivista toimintaa, jolla edesautetaan taantuneen, vahingoittuneen tai tuhoutuneen ekosysteemin, palautumista kohti jotakin sen aikaisempaa tilaa eli tilaa, jossa ekosysteemi oli ennen taantumistaan. (Tolvanen et al 2011 s. 18)

Habitaatti

Habitaattia luonnehditaan usein dominoivien kasvien tai paikan fysikaalisten ominaisuuksien mukaan (esim. arktinen merenranta, tunturipaljakka, tunturikoivikko, boreaalinen havumetsä, temperaattinen lehtimetsä, aro). (Tieteentermipankki, habitaatti)

Luonnonhoito

Tarkoitetaan jatkuvia toimenpiteitä, joiden avulla ylläpidetään ekosysteemin palautumiselle otollisia olosuhteita. Esimerkiksi vieraslajien torjunta on osa elinympäristöjen luonnonhoitoa. (Tolvanen et al 2011: s. 18)

Luonnon monimuotoisuus

ks. biodiversiteetti

Uuselinympäristöt

Uuselinympäristöt koostuvat abioottisista, bioottisista ja sosiaalisista olosuhteista (ja niiden vuorovaikutuksesta), jotka eroavat ihmistoiminnan vaikutuksesta historiallisesti vallinneista olosuhteista, jotka muodostuvat itsenäisesti ja muodostavat uusia ominaisuuksia ilman intensiivisiä ihmisen toimia.(Mascaro et al 2013: s. 55)

Palauttaminen Tavoitteena on ennallistamisen tavoin toiminnaltaan ja rakenteeltaan luonnontilainen ekosysteemi, mutta siihen ei välttämättä päästä, koska alkuperäinen ekosysteemi on voimakkaasti taantunut tai tuhoutunut. (Similä 2011: s. 18) Suunnitellut elinympäristöt

Suunnitellut elinympäristöt ovat ihmisten suunnittelemia ja rakentamia, ekologisiin periaatteisiin perustuvia elinympäristöjä, joiden pääasiallisena tarkoituksena on ensisijaisestti hyödyttää ihmistä. Ne vaativat yleensä intensiivsiä rakennustoimenpiteitä ja hoitoa. (Higgs 2017: s. 9 – 10.)

Ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan sitä, että ihmisen toiminnasta luonnon monimuotoisuudelle yhtäällä aiheutunut haitta hyvitetään lisäämällä luonnon monimuotoisuutta toisaalla. Monimuotoisuuden lisääminen voi olla esimerkiksi vaurioituneen ekosysteemin kunnostamista tai uhanalaisten, harvinaisten tai ekosysteemin kannalta tärkeiden lajien elinolosuhteiden parantamista. (Raunio et al 2018: s. 13)

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

OSA 1/ HAKANIEMENRANTA

Hakaniemenranta on jakautunut tällä hetkellä kahteen selvästi erilaiseen osaan Hakaniemensillan molemmin puolin. Hakaniementorin puoleinen alue on luonteeltaan voimakkaasti julkinen ja liikenneympäristömäinen eri liikennejärjestelmineen ja parkkipaikkoineen. Itäpäädyssä on Helsingin kaupungin ylläpitämä pienvenesatama, joka on aidattu niin, että vain venesataman käyttäjät pääsevät laitureille. Aivan Hakaniemenrannan itäpäädyssä on Kulttuurisauna ja pieni nurmikkoalue, jossa on kesäisin auringonottajia. Koko alueella on havaittavissa voimakas meren läsnäolo, vaikka yhteys mereen on monin paikoin aidattu ja rantapenger on pääosin korkea. Kasvillisuudesta ei huomaa alueen meriellisyyttä, sillä kasvilajit ovat suurimmalta osin massaistutuksissa käytettäviä pensaita, katupuita ja leikattua nurmikkoa. Viimeisten 50 vuoden aikana merkittävimmät rakennushankkeet alueella ovat olleet Merihaka sekä Hakaniemensilta. Uusia rakennushankkeita tulevat olemaan Hakaniemensillan uusiminen ja siirtäminen idemmäksi sekä Kruunusiltojen rakentaminen ja liittäminen Hakaniemenrannan itäpäätyyn. Uuteen kaavaan on lisäksi suunniteltu rakennettavaksi uusia asuintaloja nykyiselle rantareitille ja uusi hotelli Hakaniementorin päätyyn. Uudet rakennustoimenpiteet kaventavat salmea entisestään.

1.1. LIIKENNE Hakaniemenrannasta on muodostumassa merkittävä liikenteen solmukohta 2020-luvulla. Hakaniemenrantaan on kaavoitettu rakennettavaksi Kruunusillat, pikaraitiotie ja kevyenliikenteen yhteys Kruunuvuorenrannasta Mustikkamaan ja Sompasaaren kautta Hakaniemenrantaan. Hakaniementorin ympäristö on jo tällä hetkellä liikenteen solmukohta. Hakaniementorin laidalla etelä-pohjoissuunnassa sijaitsevat bussi- ja raitiovaunupysäkit sekä metron sisäänkäynnit, jotka avaavat yhteydet Koillis- ja Itä-Helsinkiin. Uusien Kruunusiltojen kautta kulkevat raitiolinjat tuovat toisen solmukohdan Hakaniementorin eteläreunalle itä-länsisuunnassa.

SUUNNITTELUALUE JA SEN YMPÄRISTÖ

Tällä hetkellä Hakaniemensillan länsipuolella rannassa on venelaituri Korkeasaaren liikenteelle sekä venepaikkoja laiturissa oleville ravintolalaivoille, jotka ovat toiminnassa vain kesäisin. Aivan rantaviivan tuntumassa kulkee kevyenliikenteenväylä. Tämän väylän ja Hakeniemen rantakadun väliin jäävällä alueella on runsaasti paikoituspaikkoja sekä joitain yksilajisia pensasistutuksia.

kallio hanasaari

1.2. MAAPERÄ JA RAKENTAMINEN eläintarhanlahti

Suuri osa Hakaniemestä ja koko Hakaniemenranta ovat rakentuneet täyttömaalle 1800-luvulta lähtien ja alue on viimeistelty Merihaan rakentamisen yhteydessä 1970-luvulla (ks. kuvat 1–4). Alkuperäisestä rantaviivasta ja maaperästä löytyy viitteitä vanhoista asemakaavoista ja maaperäkartoista (Helsingin karttapalvelu 1). Niistä voi päätellä, että alkuperäinen kallioranta on ollut nykyisen Opetushallituksen rakennuksen kohdalla. Osa maantäytöstä on kuitenkin tehty paksun savipatjan päälle, joka on arvioiden mukaan 5–10 metriä paksu (Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristön suunnitteluperiaatteet s. 13). Tämän takia alue on rakennettavuudeltaan huonoa, ja rakennukset tulee perustaa tukipaaluille (Hakaniemenrannan ideakilpailu s. 38). Täyttömaassa ja merenpohjan sedimenteissä on myös havaittu raja-arvot ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia (Suunnitteluperiaatteet, suunnitteluohjelma s. 13). Helsingin karttaaineiston (Helsingin karttapalvelu 2) perusteella täyttömaan paksuus on Hakaniemenrannan alueella vähintään 3 metriä. Hakaniemenrannan täyttömaan kiviaines on silmämääräisesti arvioituna moreenimaista, vaihtelevan kokoista, pyöreähköä kiveä ja hiekkaa tai teräväkulmaista lohkareikkoa. Oletettua täyttömaata on tällä hetkellä näkyvissä lauttalaiturin itäpuolella (ks. kuvat 5 ja 6).

HAKANIEMENRANTA siltavuorenalmi kruunuhaka

kluuvi P

1:7500 suunnittelualue

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

1. 1820 (Helsingin karttapalvelu 3)

2. 1900 (Helsingin karttapalvelu 4)

Opetushallitus

Hakaniemen rannan edustan merialueet ovat maa-alueiden tavoin ihmisen muokkaamia. Maantäytön yhteydessä Siltavuorensalmi on kaventunut niin, että Siltasaari on muuttunut niemeksi Hakaniemen kyljessä. Lisäksi salmi on melko matala, ja sen syvyydessä on paikka paikoin suurta vaihtelua. Hakaniemensillan molemmin puolin syvyys on 5–7 metriä (Suunnitteluperiaatteet, suunnitteluohjelma s. 13) ja veneväylän kohdalla 3,6–4,5 metriä (Merikarttasarja A). Venesataman kohdalla rannassa on jyrkkä pudotus ja merenpohjan syvyydeksi on arvioitu 5–8 metriä. Kulttuurisaunan kohdalla merenranta on puolestaan huomattavasti matalampi ja alkuperäisellä pehmeällä merenpohjalla (Mäkinen 2019). Merenpohjan ruoppausainesta ei oletettavasti pysty uusiokäyttämään Hakaniemenrantaa rakennettaessa ruoppausaineksen sisältämien haitta-ainemäärien takia.

1.3. ABIOOTTISET TEKIJÄT ILMASTO

3. 1976 (Helsingin karttapalvelu 5)

4. 2017 (Helsingin karttapalvelu 6)

Rantaviiva 1820 ennen maantäytön aloitusta

5. Oletettua täyttömaata

Hakaniemenrannan ilmasto on luonteeltaan merellinen. Katajanokka ja Korkeasaari suojaavat sitä voimakkaimmilta puhureilta, jotka puhaltavat vallitsevan tuulensuunnan mukaisesti lounaasta (Malkki et al. 2018: s. 39). Poikkeuksena ovat syksyllä kaakosta tulevat myrskyt, jotka pääsevät puhaltamaan lähes esteettä Hakaniemenrantaan mereltä. Ne voivat nostattaa voimakastakin aallokkoa (Mäkinen 2019). Hakaniemenrannan pienilmastoon vaikuttavat Merihaan rakennukset sekä uudet, vielä rakentamatta olevat merenrannan rakennukset. Varsinkin rakennusten väliin muodostuu helposti tuulitunneleita vähäisen kasvillisuuden takia. Rannassa olevat lehmukset vaimentavat jonkin verran mereltä tulevaa tuulta. Lehmukset tullaan todennäköisesti kaatamaan, kun uusia rakennuksia ja raitioyhteyttä aletaan rakentamaan. Helsingissä vallitseva tuulensuunta on lounaasta (Malkki et al. 2018: s. 39).

6. Oletettua täyttömaata

Hakaniemenranta suuntautuu etelään ja saa tästä syystä runsaasti aurinkoa. Kruunuvuorenmäki ja sen päällä sijaitsevat rakennukset muodostavat kuitenkin varjon, joka auringon ollessa matalalla varjostaa Hakaniemenrantaa. Rannan pohjoispuolen rakennukset puolestaan eivät varjosta merkittävästi Hakaniemenrantaa. Uudet rakennukset sen sijaan muodostavat varjoja etenkin niiden väliin jääville alueille. Rakennusten korkeudesta riippuen saattaa syntyä myös syviä varjoja, jotka luovat kasveille haastavat kasvuolosuhteet.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

MERI Merenpohjan mataluus vaikuttaa huomattavasti meriveden vaihtumiseen Siltavuorensalmen lisäksi myös Eläintarhanlahdella ja etenkin Töölönlahdella. Meriveden heikko vaihtuvuus ja matala meriveden syvyys vaikuttavat veden laatuun usealla tavalla. Esimerkiksi matala vesi lämpenee nopeammin ja pysyy myös pidempään lämpimänä. Tämän takia Siltavuorensalmen keskilämpötila pohjalla vaihtelee 9,9 ja 14,1 °C:n välillä (Velmu-karttapalvelu, Meriveden keskilämpötila pohjalla). Merivesi on myös vähäsuolaisempaa kuin avomerellä, Suomenlahdella tai Helsingin länsipuolella Seurasaarenselällä. Meriveden suolapitoisuus on kuitenkin korkeampi kuin esimerkiksi Perämerellä, joka on kaukana Tanskansalmen suolapulsseista, jonne monet Pohjois-Suomen runsasvetiset joet laskevat. (Velmu-karttapalvelu, Vedensuolaisuus pinnalla.). Itämeren suolapitoisuus vaihtelee 6,5 promillen ja 3 promillen välillä (Raunio et al. 2008: s. 35). Helsingin ympäristössä eniten makeaa vettä valuu mereen Vantaanjoen kautta (Velmu-karttapalvelu, vedensuolaisuus pinnalla). Tällä tavalla mereen tulee myös ravinteita ja sedimenttejä, jotka samentavat vettä ja edesauttavat leväkasvustojen muodostumista Helsingin edustalla (Kostamo 2018: s. 29). Tämä vaikuttaa radikaalisti eri lajien viihtyvyyteen. Esimerkiksi sinisimpukka, joka viihtyy suolaisessa, kirkkaassa ja viileässä vedessä, ei tällä hetkellä menestyisi Hakaniemenrannan edustalla (Viitasalo et al. 2017: s. 32). Meriveden pinnan korkeus vaihtelee. Helsingin vedenpinnan maksimikorkeudeksi on mitattu vuonna 2005 +151 cm ja minimikorkeudeksi vuonna 2010 −93 cm (Ilmatieteen laitos, vedenkorkeusennätykset Suomen rannikolla). Normaalisti vedenpinnan korkeus ei kuitenkaan vaihtele näin voimakkaasti. Viimeisten 12 kuukauden (4/2018-4/2019) aikana Helsingin vedenkorkeus on vaihdellut +20 cm:n ja −20 cm:n välillä. Maksimikorkeus on kuitenkin noin +80 cm:n korkeudessa ja minimikorkeus n. −60 cm:n korkeudessa (Ilmatieteen laitos, Merivedenkorkeus). Ilmastonmuutoksen ja merivedenkorkeuden nousun myötä merivedenpinnan nousun ennustetaan kiihtyvän ja ohittavan maanpinnan kohoamisvauhdin Helsingissä. Myös Itämeren vesitaseen on arvioiden perusteella ennustettu kääntyvän Pohjanlahdelta Itämerelle (Valkeapää et al. 2008: s. 14). Tämä tarkoittaa sitä, että pienten sekä merkittävien tulvien todennäköisyys lisääntyy, mikä tulee ottaa huomioon rannikkoalueita suunniteltaessa (Valkeapää et al. 2008: s. 17). Suomenlahdella merenpinnan ennustetaan nousevan vähintään 30 senttiä vuosisadan loppuun mennessä, mutta mahdollisesti jopa 90 senttiä. (Johansson et al. 2014: s. 35-46.)

7. Ahvenvita

8. Hapsivita

9. Ahdinparta

10. Kyhmyjoutsenet ruokailevat rannan pohjalevällä

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Mittakaava Hakaniemenrannan edustalla on tällä hetkellä pieni 31-paikkainen venesatama ja vastapäätä Siltavuorensalmen toisella puolella on pienten yksityisveneiden ja isompien kaupallisten reittiveneiden satama. Tämän lisäksi Pitkänsillanrannassa ja Tokoinrannassa on venepaikoitusta. Alueella on myös ravintolalaivoja, joskin ne pysyvät pääasiassa paikallaan. (Helsingin kaupunki, Kaupungin venesatamat.)

11.

12.

Veneily aiheuttaa vedenalaista melua ja potkurivirrat sekoittavat pohjaa. Veneliikenne altistaa rannat myös aaltojen aiheuttamalle eroosiolle, vaikka salmen läpi ajavat veneet ovatkin pääasiassa pieniä. Mitä enemmän alueella on veneitä, sitä todennäköisempää on, että veteen pääsee ainakin pieniä määriä haitallisia aineita, kuten bensaa tai muita veneissä käytettäviä kemikaaleja. (Viitasalo, M. et al. 2017: s. 168–167.)

13.

Puuvyöhyke

Suomenlahdella on vilkas laivaliikenne, joka lisää onnettomuuksien mahdollisuutta. Suomenlahdella liikkuu suuria säiliöaluksia, jotka voivat aiheuttaa pahimmassa tapauksessa suuren öljyonnettomuuden (Viitasalo et al. 2017: s. 168–169). Hakaniemenrannan läheisyydessä olevissa satamissa säilytetään pienempiä veneitä, jolloin mahdollisen öljyvahingon aiheuttamat tuhot olisivat mittakaavaltaan pienempiä. Tästä huolimatta pienistä veneistä saattaa päästä veteen pieniä määriä öljyä tai muita kemikaaleja, jotka matalassa ja hitaasti vaihtuvassa vedessä voivat aiheuttaa paljon tuhoa pitkällä aikajänteellä. 14.

15.

Kruunusiltojen rakentamisen myötä voidaan olettaa, että laivaliikenne Hakaniemestä Korkeasaareen lakkaa. Tällä saadaan vähennettyä laivaliikenteen merenalaisille biotoopeille asettamaia häiriöitä, joka syntyy melusta ja potkuvirtauksista.

16.

Aidattu meri

1.4. BIOOTTISET TEKIJÄT KASVILLISUUS

17.

18.

19.

11. Näkymä rannasta Merihakaan 12. Liittymä Hakaniemensillan kupeessa 13. Paikoitusta merenrannassa 14. Viherniemen puita 15. Korkeasaaran lautan laituri 16. Hakaniemenranna lehmuksia 17. Ruderaattikasvillisuutta 18. Rantapromenadi 19. Pienvenesatama

Tämänhetkinen istutettu kasvillisuus on lajistoltaan niukkaa. Kasvillisuus rajoittuu pääosin istutettuihin lehmuksiin sekä nykyisen sillan kupeessa olevaan muutamaan lehtikuuseen sekä nurmikkoon. Sitä löytyy talojen vierestä, puiden alta ja sillan ympäristöstä. Muutamia yhden lajin pensasaidanteita on istutettu paikoitusalueiden ja tien väliin. Ruohovartisia kasveja löytyy lähinnä venesataman edustalta ”rikkaruohojen” muodossa. Erityisen kiinnostava ja monilajinen mikrohabitaatti löytyy rantarakenteiden hirsireunojen päältä, missä on muun muassa keltamaksaruohoa ja heiniä.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Vedenalaista kasvillisuutta on haastava arvioida muilta osin kuin sen perusteella, mitä kasvustoja näkyy veden pinnalla. Maastokäynnillä pinnassa on ollut näkyvissä vitoja. Etäältä arvioituna kyseessä näytti olevan hapsivita (ks. kuva 8) sekä ahvenvita (ks. kuva 7). Vidat viihtyvät hyvin hiekkapohjalla, mutta myös kivikko- ja kalliorannoilla (Kiviluoto S. et al. 2017: s.372–377). Velmu-paikkatietoapalveluun on koottu eri lähteistä tietoa merenalaisesta ympäristöstä. Hakaniemenranta ei kuitenkaan ole erityisen mielenkiintoinen tästä näkökulmasta, ja varsinaisia havaintoja on hyvin vähän. Velmussa on kuitenkin mallinnettu lajien esiintymistodennäköisyyttä, ja aineiston perusteella voidaan olettaa, että pinnan alla on seuraavien lajien kasvustoja: viherahdinparta (Cladophora glomerata), punanäkinparta (Chara tomentosa), mukulanäkinparta (Chara aspera) ja ahvenvita (Potamogeton perfoliatus).(Velmu– karttapalvelu, Lajihavainnot, Levät.)

ELIÖSTÖ Hakaniemen eliöstöstä löytyy vähän tutkittua tietoa, koska alueen eliöstöä on tutkittu verrattain vähän. Monia muita kantakaupungin havaintoja samankaltaisista olosuhteista voidaan pyrkiä soveltamaan myös Hakaniemenrantaan, mutta varsinaista paikkakohtaista dataa on hyvin vähän. Meriluonnon esiintymisestä saa parhaimman käsityksen Velmu-karttapalvelun lajien esiintymismallien avulla. Niiden avulla tämänhetkinen tilanne näyttää otolliselta leville, kuten viherahdinparta (Cladophora glomerata), punanäkinparta (Chara tomentosa) sekä mukulanäkinparta (Chara aspera) ja vesikasveista ahvenvitalle (Potamogeton perfoliatus) (Velmu– karttapalvelu, Lajihavainnot, Levät). Kaloista Hakaniemenrannan edustan olosuhteet puolestaan ovat oivalliset useiden kalojen poikastuotannolle. Kalalajit, kuten ahven, kuha, kuore ja silakka, voisivat lisääntyä alueella. (Velmu-karttapalvelu, Lajien esiintymistodennäköisyysmallit.) Laji.fi puolestaan on yhdistänyt eri lähteiden lajihavaintoja, joista käy ilmi, että Hakaniemenrannassa on runsaasti havaintoja eri lokkilajeista sekä hanhista. Nisäkkäistä ei puolestaan löydy yhtään havaintoja. Voidaan kuitenkin olettaa, että alueella on huomattavasti enemmän lintuja nisäkäslajeja kuin havainnoista käy ilmi. (Laji.fi, Suomen lajitietokeskus, Selaa havaintoja.) Kalahavaintoja Siltavuorensalmen läheisiltä merialueilta on ahvenesta, särjestä, salakasta, pasurista sekä mustatäplätokosta (Kalahavainnot.fi, Havainnot kartalla). Monet näistä kaloista selviytyvät ja viihtyvät rehevöityneillä merialueilla, mikä antaa viitteitä veden laadusta (Yrjölä 2015). Kauempaa Kulosaaren ja Pohjoissataman väliseltä merialueelta löytyy myös kivisimppua, kivinilkkaa ja silakkaa, jotka kielivät meren paremmasta tilasta.

2.5. KAUPUNKIKUVA Hakaniemenranta on maisemallisesti melko samankaltainen koko rantaalueen matkalta jalankulkijan perspektiivistä. Alue on kauttaaltaan hyvin tasainen, ja siinä erottuu selkeästi kolme eri tasoa. Korkeimman tason muodostavat rakennukset, jotka luovat kanjonimaisen tunnelman alueelle. Sitä seuraa maanpinnan taso, johon lähes kaikki alueen toiminnot sijoittuvat, liikenteestä oleskeluun. Alimpana tasona on meri, joka on erotettu lähes koko Hakaniemenrannan matkalta maasta korkealla ja jyrkällä rantapenkereellä. Toisella puolella salmea nousee jyrkästi Kruunuhaan kaupunginosa vanhoine rakennuksineen. Hakaniementorin ja Hakaniemensillan väliin jäävällä alueella ovat voimakkaasti läsnä liikennejärjestelyt, jotka sijoittuvat pohjoispuolen rakennusten ja rannassa kulkevan kevyenliikenteenväylän väliin. Torin kupeeseen, mistä lautat Korkeasaareen lähtevät, on istutettu puita, jotka tuovat aukiomaiselle alueelle ihmismittakaavan tuntua ja jakavat hyvin kaupunkitilaa. Hakaniemensillan ja lauttalaiturin välissä on alueita, joissa kivikkoisen rantapenkereen vieressä kasvaa matalahkoa puustoa, joka peittää näkyvyyden salmelle. Hakaniemensilta katkaisee näköyhteyden Hakaniemenrannan länsipäädystä itään päin kohti avomerta. Sillalta lähtevät portaat ja luiska yhdistävät sillan kevyenliikenteen rannassa olevaan kevyenliikenteenväylään. Sillan ympäristössä on paljon elementtejä, jotka luovat tunnelman jättömaan kaltaisesta tilasta. Hakaniemensillan itäpuolella kontrasti meren ja rakennusten välillä lievenee. Liikennejärjestelyt kääntyvät sillan jälkeen Merihaan alle, ja rantaan jää kulkuyhteydeksi kevyenliikenteenväylä.

20. Näkymiä hakaniemen rantaan

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

21. Näkymä vastarannalta kohti Hakaniemenrantaa

22. Kulttuurisaunan ympäristö

23. Näkymä merelle

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

1.6. LIITTYMINEN VIHER- JA VESI ALUEISIIN Hakaniemenranta sijaitsee keskellä tiivistä kantakaupunkia. Sen välittömässä läheisyydessä ei ole merkittäviä viheralueita, mutta se sijaitsee kahden merkittävän vihersormen välissä. Helsinkipuisto ylettyy Kaakkois-Helsingin saaristosta Suomenlinnan, Kruunuvuorenselän ja Vanhankaupunginselän kautta Vanhankaupungin koskelle, jonka jälkeen se seuraa Vantaanjokea pohjoiseen. Keskuspuiston vihersormi alkaa Töölönlahdelta, ja siihen voidaan katsoa kuuluvan myös Kluuvin puistoalueen kasvitieteellinen puutarha ja Kaisaniemen puisto. Puisto jatkuu pohjoiseen Pirkkolan ulkoilualueen ja Haltialan peltojen kautta Helsingin rajalle (ks. kuvat 14 ja 15) (Jaakkola et al. 2016: s. 38–39, 44–45). Uusien Kruunusiltojen myötä Helsingin kantakaupunki ja erityisesti Hakaniemenranta yhdistyvät täysin uudella tavalla Helsingin itäiseen saaristoon. Laajasalosta alkunsa saava Itä-Helsingin kulttuuripuisto kattaa isoja ranta-alueita Laajasalosta, Vartiosaaresta ja Ramsinniemestä jatkaen Vartiokylän lahden molemmin puolin kohti koillista. (Jaakkola et al. 2016: s. 56–57.) Uudessa yleiskaavassa on myös merkitty erillinen rantaraitti, joka seuraa Helsingin rantaviivaa ja Kruunusiltojen valmistuttua jatkaa niitä pitkin kohti Itä-Helsinkiä.

24. Kaupunkiluonto, suunnitelma kaupunkiluontoverkostosta: teemakartta. Helsingin uusi yleiskaava, kaupunkikaava.

Hakaniemenrannan sijainti näiden kolmen vihersormen solmukohdassa voi toimia yhdistävänä tekijänä. Siinä kohtaavat puistomainen ja metsäinen Keskuspuiston vihersormi, Helsinkipuiston merellinen osa, joka on haastavammin hahmotettavissa, sekä täysin uusi yhteys Itä-Helsingin kulttuuripuiston monimuotoisiin merenrantatyyppeihin. Hakaniemenrannan ympäristöstä löytyy erilaisia hoidettuja ja hoitamattomia kasvillisuusalueita. Hakaniemenrannan länsipuolella Kluuvissa sijaitsevaan Kasvitieteelliseen puutarhaan on koottu kasveja eripuolilta maailmaa, eikä se ole verrattavissa luonnonvaraisiin ympäristöihin. Se kuitenkin tarjoaa kaupunkilaisille virkistäytymisja kulttuurielämyksiä sekä toimii elinympäristönä kaupunkioloihin sopeutuneille eläimille. Vanhoissa rakennuksissa tai lehmuskujassa on havaittu asuvan merkittävä pohjanlepakkokanta (Wermundsen et al. 2014: s. 22). Siltasaarenkärjen hiekkaranta ja kallioalue on pienialainen, rakentamiselta säilynyt osa rantaviivaa. Se on kooltaan noin 10 metria syvä ja noin 70 metriä leveä. Pienelle alueelle mahtuu hiekkarannan ja kallioiden lisäksi järviruokokasvustoa ja muutamia tervaleppiä. Se on erityisen kiinnostava kohde, koska siinä on säilynyt alkuperäistä maaperään.

25. Virkistys- ja viherverkosto 2050: teemakartta. Helsingin uusi yleiskaava, kaupunkikaava.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

MERKITTÄVÄT HAKANIEMENRANNAN LÄHEISET VIHER- JA LUONTOALUEET Helsinkipuisto - vihersormi Lammassaari Natura 2000-alue Lähes luonnontilainen kosteikkoalue Merkittävä lintukohde

Keskuspuisto

Töölönlahti

Kallio

Puistoinen Korkea hoitoluokka

Tokoinranta

Hajanaisia pieniä puistolaikkuja Ei yhteyttä vihersormiin

Puistoinen Ei luonnonrantaa

Siltasaarenkärki

Mustikkamaa Ulkoilu- ja virkistysalue Pääasiassa C1 hoitoluokka ja H arvoniittyalueita

Rakentamaton ranta

HAKANIEMENRANTA

Kluuvin puistoalue

Kruunuhaka

Hyvin vähän puistoja Puistomainen Ei luonnonrantaa Merkittävä lepakkohabitaatti

Kruunuvuori Korkeasaari Rannat vaihtelevasti rakennettuja, täytettyjä tai vähän muokattuja Kasvillisuus runsas ja monipuolinen Korkea hoitoluokka

Pääosin luonnontilainen kallioranta Kruunuvuoren lammen ympärys monimuotoinen Lehmuslehto Ei hoitoa

Kaivoskallio Luonnonsuojelualue Lehto-, korpi- ja kalliokasvillisuutta

Tahvonlahdenniemi Harjumainen hiekkarantainen niemi Monipuolinen kasvillisuus: kangasta, lehtoa, hiekka ja somerikkorantaa 1:20 00

Vuorilahden paadet

1 km

Useita pieniä kallioluotoja Luonnon ranta

Merkkien selitykset Puistomaiset alueet Puistomaisia sekä luonnonmukaisia viheralueita Luonnonmukainen viheralue

Luonnonsuojelualue Rakentuva alue

Ihmisen vaikutuksen alainen ranta

Kova rantaviiva

Helsingin kaupungin rantaraitti

Kruunusillat ja uusi raitioyhteys

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Mustikkamaan länsirannalla on huomattavan arvokas (arvoluokka II) kallioinen ketoalue, johon kuuluu myös ketomaisia niittyjä. Niiden kasvillisuus on monipuolista, ja alueella on havaittu Helsingissä erittäin uhanlaiseksi määriteltyä kahtaissaraa. Etelärannassa on myös kivikkoinen merenrantaniitty (Helsingin karttapalvelu, 8/90). Mustikkamaan METSO-kohde kattaa erilaisia metsätyyppejä mm. lehtoja sekä tuoreita ja kuivahkoja kangasmetsiä (mt). Mustikkamaalla on yksi yhtenäisimmistä metsäalueista Hakaniemenrannan läheisyydessä. Mustikkamaan itäpuolella sijaitsevat luodot Norppa ja Kuutti ovat luonnonsuojelualuita. Ne ovat matalia luotoja, joissa sijaitsee Helsingin suurin naurulokkiyhdyskunta. Niiden ulosteen ansiosta luodoilla on reheviä merenrantaniittyjä. (Helsingin karttapalvelu, luonnonsuojelualue 23, 24.) Korkeasaari, joka on Kruununsiltojen valmistuttua suorassa yhteydessä Hakaniemenrantaan, on Kasvitieteellisen puutarhan tavoin erikoinen ympäristö. Eläinaitausten läheisyyteen on istutettu kasveja eri puolilta maapalloa, mutta varsinkin rakentamattomilla rannoilla on löydettävissä merenrannan alkuperäislajistoa.

uhanalaista keltamataraa, sekä silmälläpidettävää kellotalvikkia ja alueellisesti uhanalaista ahokissankäpälää. Helsingissä vaarantuneet törrösara, metsämaarianheinä, sekä silmälläpidettäviä raunioisia, pitkäsaraa ja metsävirnaa. (Helsingin karttapalvelu, 25/93.) Tahvonlahdenniemi on arvioitu huomattavan arvokkaaksi (arvoluokka II) kasvillisuuskohteeksi. Se on pääosin hiekka- ja somerikkorantainen niemi, joka muistuttaa harjun kaltaista jäätikkömuodostumaa. Harjun sisäosa on komeaa mäntykangasta, mutta sisältää myös lehtomaisia alueita. Rannat ovat kohtalaisen luonnontilaisia ja rantaniittykasvillisuus on monipuolista. (Helsingin karttapalvelu, 39/92.) Vuorilahden paadet ovat pienistä luodoista koostuva luonnonsuojelualue, joka sisältää heinikkoluotoja sekä kivikkoa ja somerikkoa. Ne toimivat pesimäympäristönä lukuisille lokkilajeille, joutsenille, haahkoille ja muille merilinnuille. (Helsingin karttapalvelu, 36.)

Kruunuvuoren alueelta löytyy useita merkittäviä kasvillisuusalueita. Kruununvuoren suolampi on arvioitu hyvin arvokkaaksi (arvoluokka I). Sitä luonnehditaan melkein erämaiseksi lammeksi, jonka ympäristöstä on erilaisia nevoja, lukuisia korpisuotyyppejä, rämemäisiä alueita sekä lähes luonnontilaista metsää. Erilaisten biotooppien lisäksi se on kasvilajistoltaan monimuotoinen. Alueelta on löydetty Helsingissä erittäin uhanalaiseksi määriteltyä pikkuvesihernettä, vaarantunutta pyöreälehtikohokkia sekä silmälläpidettävää pohjanlummetta. (Helsingin karttapalvelu, 12/90.) Kruunuvuoren lehmuslehto on Helsingin ainoa yhtenäinen lehmusmetsikkö. Se on arvioitu hyvin arvokkaiksi (arvoluokka I). Alue sisältää monia eri lehtotyyppejä, kuten kosteaa ja tuoretta lehtoa. Osa alueesta on raivattu vesakoksi, mistä se jatkuu öljysataman puolelle. (Helsingin karttapalvelu, 25/93.) Stansvikin kaivoskallion luonnonsuojelualue sijaitsee Koirasaarentien ja Kaitalahden pientaloalueen välissä. Se on kalkkikivinen kallioalue, jossa on toiminut rautakaivos 1700- ja 1800-luvuilla. Se on kasvillisuudeltaan ja linnustoltaan monimuotoinen. Kaivoksen alue on arvioitu hyvin arvokkaaksi (arvoluokka I) kasvillisuuskohteeksi rikkaan kallio-, lehtoja lehtokorpikasvistonsa perusteella. Alueelta löytyy valtakunnallisesti

26. Siltasaarenkärjen hiekkaranta ja tervaleppiä

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

1.7. SUUNNITTELUKILPAILUEHDOTUKSEN ANALYYSI Suunnitelmassa on esitetty rakennettavaksi yksitoista lamellimaista rakennusta, jotka on sijoitettu etelä-pohjoissuunnassa. Ne on sijoitettu hyvin lähekkäin, 8–18 metrin päähän toisistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvillisuudelle ja muille toiminnoille jää hyvin vähän tilaa. Niiden väliin jää hyvin pienet piha-alueet, joita rakennukset varjostavat voimakkaasti. Kasvillisuuden näkökulmasta piha-alueet ovat haastavia juuri varjoisuutensa ja maanvaraisten kasvualustojen puutteen takia. Kontrastin voimakkaasti ja tiheäksi rakennetuille lamellitaloille tuo ranta-alue, joka on muodoltaan loiva ja ulottuu siksi melko pitkälle Siltavuorensalmeen. Reunaehdot vaihtelevat rantapenkereestä ja loivasta kasvillisuuden täyttämästä rantavyöhykkeestä voimakkaasti muokattuun ja ’’kuutiomaiseen rantakivikkoon”. Loiva ranta mahdollistaa monipuolisen kasvillisuuden, joka on mukautunut merenpinnan korkeusvaihteluun. Merenpinnan korkeuden mukaan erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä paljastuu ja katoaa. Rantavyöhykkeelle on kilpailuehdotuksessa esitetty tuotavaksi hiekkaa, josta muodostuu dyynejä ja fladoja. Luonnonhiekkarantojen kasvillisuus on voimakkaasti erikoistunut omaan kasvuympäristöönsä ja monet niiden lajeista ovat vaarantuneet ja harvinaistuneet viime vuosikymmenien aikana ja hiekkarantoja uhkaa vieraslajien voimakas leviäminen (kurtturuusu) sekä umpeenkasvu. Tästä näkökulmasta keinotekoisen hiekkarannan rakentaminen on erinomainen idea. Hiekka on kuitenkin hankala materiaali, koska se liikkuu helposti aallokon mukana, ja ottaen huomioon Hakaniemenrannan itäkärjen aaltoeroosion olisi oletettavaa, että hiekkaa joutuisi lisäämään aika ajoin. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että liikkeelle lähtenyt hiekka oletettavasti kasautuisi muualle Siltavuorensalmen alueelle, ja saattaisi vaatia ruoppausta.

27. Flada- kilpailuehdotus Hakaniemenrannan suunnittelukilpailuun. Nomaji Maisema-arkkitehdit, Jolma arkkitehdit ja Tupa Arkkitehdit

Kasvillisuutta löytyy myös rakennusten välissä sijaitsevissa hulevesiuomissa. Uomissa olevaa kasvillisuutta käytetään hulevesien ja meriveden suodattamiseen sekä puhdistamiseen. Hulevedet ohjataan rakennusten keskellä olevien kosteikkoalueiden kasvillisuuden läpi edelleen mereen. Merenalaiset niityt puhdistavat merivettä. Merenalaiset niityt kuitenkin vaativat huomattavan parannuksen veden laadussa ennen kuin niiden elinehdot täyttyvät.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

OSA 2/ SUUNNITELLUT ELINYMPÄRISTÖT Suomen maapinta-alasta noin 86 % on metsää (Peltola. 2014: s. 33), johon sisältyvät myös talousmetsät, ja vain noin 2 % maapinta-alasta on taajamaa (Saarinen 2011). Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla taajama-aste on kunnasta riippuen jo 99,5–100 %, ja esim. Helsingissä maapinta-alasta noin 40 % on laskettavissa viheralueiksi (Kiljunen-Siirola 2013: s. 18). Mitä lähemmäksi ydinkeskustaa mennään, sitä vähemmän on viheralueita, ja ne ovat entistä pirstaleisempia. Trendi on maailmanlaajuinen ja moneen muuhun maahan nähden Suomen tilanne on hyvä. Tästä huolimatta väestön kasvaessa ja ilmastonmuutoksen yltyessä rakennuspaine kasvukeskuksissa tulee voimistumaan entisestään tulevina vuosikymmeninä. Uusia rakennusalueita suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös luontoarvot ja monimuotoisuus, sillä kerran hävinneitä luontoarvoja on huomattavasti vaikeampi palauttaa. Ekosysteemipalveluiden kautta ihminen pääsee hyötymään luonnon monimuotoisuudesta, mutta monimuotoisuuden vähetessä ne eivät pysty tuottamaan tarpeeksi hyötyjä ihmiselle (Fischer et al. 2018: s. 10–15). Tästä syystä on tärkeää tutkia erilaisia metodeja tukea luonnon monimuotoisuutta kaupunkiympäristössä.

2.1. KASVILLISUUDEN MERKITYS URBAANISSA YMPÄRISTÖSSÄ Keväällä 2019 julkaistu IPBES:n raportti toi suureen julkisuuteen maailmanlaajuisen biodiversiteettikadon ja alleviivasi kuudenneksikin sukupuutoksi kutsuttua aaltoa, jota elämme paraikaa. Raportissa todetaan yksikantaan, että monimuotoisuus sen kaikissa muodoissa vähenee maapallolla ennennäkemätöntä vauhtia. Ihmisen toiminnalla on ollut suuri vaikutus ekosysteemeihin. Raportissa on arvioitu, että 75 % maa pinta-alasta ja 66 % valtameristä on voimakkaasti muuttunut ihmisen toiminnan seurauksena ja jopa 85 % kosteikoista olisi kokonaan kadonnut maailmanlaajuisesti. Paikallislajisto on hiipunut lukuisissa maanpäällisissä biomeissa, ja jopa viljeltyjen kasvien ja kasvatettujen eläinlajien kantojen ja lajikkeiden määrä on vähentynyt vähentäen ruoantuotannon häiriöidenkestävyyttä. (Díaz et al. 2019: s. 2–3.) Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä, maailman monimuotoisuudesta menetetään 38-46 %. Suomessa kosteikkoja on puolet vähemmän kuin vuonna 1970 (Niemelä, Kotiaho, Weissenberg 2018: s. 1-6). Rantabiotooppien häviäminen altistaa rannat lisääntyville myrskytuhoille ja muulle eroosiolle sekä edesauttaa rannasta riippuvaisten elinkeinojen häviämistä (Díaz et al. 2019: s. 12). Esimerkkinä tästä voidaan pitää kalojen kutupaikkojen tuhoutumista, jolloin kalastajien elinkeino häviää.

2.2. TAPOJA TUKEA LUONNON MONIMUOTOISUUTTA Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten kautta tukemaan biologista monimuotoisuutta, biodiversiteettisopimuksen kautta (Asetus biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta). Luonnon monimuotoisuuden kannalta on aina parempi, että luonnontilaista elinympäristöä ei muokata, mikäli se on jo sellaisenaan monimuotoinen. Ihmisen toiminnan seurauksena entistä pienemmät alueet pysyvät luonnontilaisina ja luonnontilaisen kaltaisetkin alueet ovat hyvin vähissä pääkaupunkiseudulla. Tiheästi asutetuilla alueilla kaavoituspaineen lisäksi metsä ja ranta-alueet kokevat kävijäpaineita. Se näkyy voimakkaana kulutuksena, kun entistä suuremmat ihmismäärät käyttävät pieneneviä viheralueita virkistymiseen. Spontaanisti muodostuvat polut varsinaisten kulkureittien ulkopuolelle vahingoittavat kenttäkerroksen kasvillisuutta. Erityisen yleinen ja haitallinen ongelma tämä on kaupungeissa sijaitsevilla jo valmiiksi pienillä luonnonsuojelualueilla, jotka sijaitsevat asutuksen vieressä.

Ilmansaasteet, öljy- ja kemikaalivuodot, rehevöityminen sekä aggressiivisesti leviävät haitalliset vieraslajit ovat uhka urbaaneille rantabiotooppeille. Meriluonto on erityisen herkkä kaikenlaisille muutoksille, sillä vesi kuljettaa nopeasti vieraita aineita mukanaan ja ne pääsevät leviämään laajalle alueelle (Viitasalo, Ekeblom, Kostamo, 2017: s. 166–179). Perinteisesti Suomessa monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat kohdistuneet, jo olemassa oleviin luontotyyppeihin erilaisten hoitotoimenpiteiden ja ennallistamisen avulla. Rannikoiden hoitotoimenpiteistä merkittävimpiä ovat umpeenkasvun ehkäiseminen, mm. laiduntamalla tai järviruokoa niittämällä, sekä kurtturuusukasvustojen poistaminen hiekka- ja dyynirannoilta. (Ryttäri et al. 2014: s. 29–34, 41–42.) Ennallistamisella puolestaan tarkoitetaan aktiivisia toimia, joilla pyritään palauttamaan ihmisen toiminnan takia heikentyneitä tai hävinneitä ekosysteemejä mahdollisimman lähelle sen aikaisempaa tilaa. Näillä toimilla voidaan nopeuttaa luontaista sukkessiota ja saada monimuotoisuuden kannalta positiivisia tuloksia nopeammalla aikataululla (Similä et al. 2011 s. 13, 18). Suomessa ennallistetaan pääasiassa erilaisia metsä- ja suotyyppejä vuosikymmeniä sitten tehtyjen ojitusten jäljiltä. Meri- ja rantaluontotyyppien ennallistaminen on vielä vähäistä ja ennallistaminen koskee usein umpeenkasvun takia heikentyneitä tai hävinneitä luontotyyppejä. Kompensaatiolla tarkoitetaan luonnon monimuotoisuuden katoamista yhdestä paikasta ihmisen toimesta, kuten rakennusprojektin alta, ja sen korvaamista, joko samalla alueella tai jossain muualla. Kompensaatio toteutetaan useimmiten joko hoito- tai ennallistamistoimenpitein, mutta se voi sisältää myös suojelualueiden perustamisen tai suojellulla alueella tapahtuvia hoitotoimenpiteitä. Kompensaatio voidaan toteuttaa myös suunniteltuna elinympäristönä, mutta toistaiseksi se on harvinaista Suomessa. Kompensaatio voidaan toteuttaa joko kokonaiskompensaationa, jossa kaikki kadonneet luontoarvot korvataan kompensaatiokohteessa osittaishyvityksenä, jolloin vain osa kadonneista tai heikentyneistä alueista kompensoidaan tai ylikompensaationa, jolloin isompi ala kuin kadonnut ympäristö kompensoidaan. Tämä määräytyy hankekohtaisesti (Raunio et al. 2018: s. 13, 16). Kompensaatioalue voi olla joko katoamispaikan vieressä tai kauempana. Alueen paikka määritellään sen mukaan, minkälaisesta kompensaatiosta on kyse.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

2.2.3. SUUNNITELLUT ELINYMPÄRISTÖT Luontotyyppien kompensaatio Suomessa tarkoittaa yleensä jo jonkun olemassa olevan heikentyneen tai tuhoutuneen luontotyypin ennallistamista, kunnostusta tai hoitoa. Näillä toimilla pyritään tuomaan luontotyyppi sen johonkin aikaisempaan tilaan, joka tukee luonnon monimuotoisuutta. Toimenpiteissä otetaan yleensä huomioon uhanalaisten tai harvinaisten lajien elinolosuhteiden parantaminen ja säilyttäminen. (Raunio et al. 2018 s. 17.) Meriluontotyypeille on vastikään tehty Suomessa omat suositukset. Meriluonnon monimuotoisuuden kompensointi on haastavampaa kuin maalla tapahtuva kompensointi, koska meriluontotyypit ovat dynaamisia ja voimakkaasti toisiinsa ja paikkaan kytkeytyneitä kokonaisuuksia (Kostamo et al. 2018 s. 3). Merialueiden kompensointi on suhteellisen tuore ilmiö Suomessa ja rakennettuja meriluontotyyppejä on vielä hyvin vähän (Kostamo et al. 2018 s. 7). Suurin osa kompensaatiotoimista on toteutettu joko hoito tai suojelutoimenpitein.

Itsestään muodotuneet

Perinneelinympäristöt

Hybridit

Uuselinympäristöt Ennallistetut

Suunnitellut elinympäristöt

Vihreä infra

Suunnitellut

28. Kaavio kuvaa erilaisten elinympäristöjen ja metodien suhdetta toisiinsa. (Higgis 2017 s. 11 mukaillen)

Ihmisten rakentamat elinympäristöt, joiden pääasiallinen tarkoitus on monimuotoisuuden lisääminen ja elinympäristöjen parantaminen muille lajeille, ovat vielä suhteellisen tuore aluevaltaus. Ihminen on koko olemassaolonsa ajan vaikuttanut elinympäristöönsä, mutta vasta melko hiljattain muille lajeille on alettu tarkoituksella suunnittelemaan ja rakentamaan elinympäristöjä (Mitsch ja Jørgensen 2003: s. 363). Tästä syystä eri tavoin suunniteltuja ja rakennettuja, ihmisen muokkaamia ympäristöjä kutsutaan lukuisilla termeillä, jotka eivät kaikki ole vielä vakiintuneet käyttöön. Näitä ovat muun muassa uuselinympäristöt (novel ecosystems), suunnitellut ekosysteemit (designed ecosystems), rakennetut elinympäristöt (engineered habitats) ja ekologinen rakentaminen (ecological engineering). Näitä kaikkia yhdistää se, että ihminen on joko tahattomasti tai tarkoituksella vaikuttanut toimillaan elinympäristön toimintaan. Vivahde-erot ovat pieniä ja käsitteitä käytetään lähteestä riippuen kuvaamaan samoja asioita eri näkökulmista (Mitsch ja Jørgensen 2003: s. 363–376; Higgs 2017: s. 8-13). Tämä tuo omat haasteensa metodien vertailuun. Erityisesti eri tavoin suunniteltujen sekä rakennettujen elinympäristöjen ja uuselinympäristöjen välillä on nähtävissä hämärtymistä ja päällekkäisyyttä, johon Higgs (Higgs 2017: s. 8-13) pyrkii tuomaan selvyyttä. Hän painottaa, että uuselinympäristöillä tulisi viittaa nimenomaan elinympäristöihin, jotka ovat muuttuneet tahattomasti ihmisen toimesta, alkuperäisestä ekosysteemistä joksikin toiseksi uudenlaiseksi elinympäristöksi ilman päämäärää muokata itse elinympäristöä, vaan uuselinympäristö on syntynyt muun toiminnan seurauksena. Suunniteltujen ekosysteemien ja elinympäristöjen alle kuuluisivat erilaiset ihmislähtöiset suunnitelmat, joiden päämääränä on luoda tietynlainen uuselinympäristö (Higgis 2017: s. 8–13)(ks. kuva 28). Esimerkiksi satamat ovat tällaisia elinympäristöjä, joiden muokkaus jatkuu varsinaisen rakentamisenkin jälkeen ruoppausten myötä, mutta myös passiivisemmin muodostuneet uuselinympäristöt, kuten vieraslajien muodostamat alueet, kuten laajat kurtturuusukasvustot (Rosa rugosa) hiekkarannoilla, jotka muodostavat laajoja yksilajisia alueita. Uuselinympäristöt eivät myöskään aina ole luonteeltaan negatiivisia, luonnon monimuotoisuutta vähentäviä ympäristöjä, vaan ne voivat myös tukea luonnon monimuotoisuutta ja uhanalaisia lajeja, kuten on käynyt Perthissä, Australiassa, jossa istutetuista pohjoisen pallonpuoliskon mäntylajeista on muodostunut tärkeä elinympäristö ja ruoan lähde paikallisille uhanalaisille lyhytnokkakakaduille (Valentine ja Stock, 2008 cited in Hobbs, Higgs, Hall, 2013: s. 5). Uuselinympäristöt voivat siis olla lajistoltaan rikkaita ja toimia osana laajempaa kokonaisuutta saumattomasti (Higgs 2017: s. 8–13).

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Suunnitelluilla ekosysteemeillä pyritään luomaan monimuotoisempia elinympäristöjä kuin insinöörilähtöisellä rantarakentamisella voidaan saavuttaa (Cheong et al. 2013: s. 788). Kun tavallisesti on rakennettu rantapenkereitä puhtaasti ihmistä palvelevasta lähtökohdista, on mahdollista haastaa puhdas ihmislähtöisyys. Tällöin satamien rakenteisiin voidaan lisätä erilaisia tekstuureita lisäämään levien kasvupintoja ja piilopaikkoja eri kalalajeille ja nilviäisille. (Liversage ja Chapman 2018: s. 15). Suunnitellut elinympäristöt poikkeavat muista luonnon muokkaamisen ja biodiversiteetin lisäävistä toimenpiteistä merkittävimmin siinä, että ne vaativat usein huomattavia ja toisinaan toistuvia toimenpiteitä. Niiden taustavaikuttimista löytyy usein tavoite hyödyttää ihmistä ekosysteemipalveluiden kautta. Tarjottavista ekosysteemipalveluista yleisimmät ovat joko säätelypalvelut, kuten hulevesien imeytys tai kulttuuripalvelut, jotka tarjoavat vapaa-ajan virkistysalueita. (Higgis 2017: s. 8–13.) Mitsch ja Jørgensen (Mitsch & Jørgensen 2003: s. 371) kuitenkin huomauttavat rakennetuista elinympäristöistä, että hyvästä suunnittelusta ja intensiivisestä hoidosta huolimatta lopullisen lopputuloksen määrittää kuitenkin luonto, sillä suunnitelma toimii vain lähtöpisteenä lopputulokselle (mt.). Toisin sanoen lopputulokseen voi vaikuttaa hoitotoimenpiteiden kautta, mutta jatkuvasti muuttuvat olosuhteet vaikuttavat siihen, minkälainen uuselinympäristö suunnitellusta alueesta loppuen lopuksi kehkeytyy. Suunnitellut elinympäristöt tulisi sijoittaa muualle kuin suojelluille tai jo valmiiksi merkittäville alueille. Awasthi (Awasthi et al.2016: s. 73–75) kumppaneineen suosittelee, että niitä tulisi harkita rakennettavaksi esimerkiksi alueille, jotka ovat varsinaisen suojelualueen ulkopuolella, mutta jotka ovat kovan paineen alla

joko virkistyskäytön tai muun ihmisen toiminnan seurauksena. Ne voidaan rakentaa myös tyhjästä jättömaalle tai muulle alueelle, jonka alkuperäistä elinympäristöä ei voida enää palauttaa. Näiden suunniteltujen elinympäristöjen tulisi sietää jatkuvaa ihmisen läsnäoloa ja tarjota useita ekosysteemipalveluita. (mt.) Suunnitelluista uuselinympäristöistä on runsaasti kokemuksia maailmalta, ja niiden koko vaihtelee hyvin pienistä interventioista massiivisiin maanmuokkauskohteisiin. Ne ovat kuitenkin suhteellisen tuore ilmiö, joten pitkäaikaista tutkimustietoa on vielä suhteellisen niukasti (Kostamo et al. 2018: s. 48). Erilaisia riuttarakenteita on rakennettu useista uusiomateriaaleista esimerkiksi upottamalla vanhoja autoja tai betonistruktuureita merenpohjaan (Kostamo et al. 2018: s. 49). Helsingin rannat ovat jo nyt vilkkaassa käytössä ja uusien yhteyksien ja saarien avautumisen myötä paine näillä alueilla kasvaa. Siksi tulisikin harkita mahdollisia keinoja tasata kävijämäärien tuomia paineita vahvistamalla rantojen ja puistojen kantokykyä jakamalla kävijämääriä. Suomessa elinympäristöjen luominen muuten kuin hoidon tai ennallistamisen kautta on vasta nouseva ala ja termistö on siksi meillä vasta hahmottumassa. Suomalaisessa alan kirjallisuudessa uuselinympäristöt liitetään useimmiten nimenomaan rakennettaviin uuselinympäristöihin, kuten Ympäristökeskuksen julkaisussa ’’Ekologiset kompensaatiot Suomen rannikolla ja Helsingin merialueilla’’ (Kostamo et al. 2018: s. 28), jossa tuodaan rakennetut uuselinympäristöt esille mahdollisena kompensaatiomenetelmänä. Myös Helsingin yleiskaavan liitteessä Helsingin kestävä viherrakenne mainitaan viherkatto uuselinympäristönä paahdetta sietäville lajeille (Vierikko et al. 2014: s. 57). Tässä tekstiyhteydessä uuselinympäristöjen odotetaan syntyvän ihmisen rakentamaan tilaan, sen sijaan, että viherkatto rakennettaisiin nimenomaan tarjoamaan paahdeympäristöön sopeutuneille lajeille uuselinympäristön. Suomenkielisiä mainintoja uuselinympäristöistä, saati suunnitelluista tai rakennetuista elinympäristöistä löytyy vasta vähän.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

2.2.4. KOKEMUKSIA MEILTÄ JA MAAILMALTA Rantojen ja rantavesien monipuolistamiseen on eripuolilla maailmaa, kokeiltu erilaisia metodeja ja materiaaleista a on tehty lukuisia tutkimuksia. Suurin osa näistä keskittyy merenpinnan alapuolella tapahtuviin lajiston monipuolistamiseen tähtääviin toimiin ja harvemmin on tutkittu vedenpinnan yläpuolelle jäävien elinympäristöjen monipuolistamistoimia. Mangrovemetsiä on tutkittu, mutta niistä saadun tiedon soveltaminen Suomen oloissa ei ole mahdollista.

SUUNNITELLUT ELINYMPÄRISTÖT Vuosaaren täyttömäki on Helsingin ensimmäinen kohde, jossa rakentamisen ylijäämämaiden käyttö on suunniteltu ennen projektin aloittamista. Vuosaarensataman rakentamisen alta on siirretty luontotyyppejä maa-aineksen avulla Vuosaaren täyttömäen päälle. Tavoitteena oli ”luoda olosuhteet monimuotoisen elinympäristön kehittymiselle maaperästä lähtevällä [...]ekologisella maanrakentamisella”. (Laulumaa 2017: s. 23.) 29. Vuosaaren täyttömäen tervaleppälehto 2018. Kuva: Mari Ariluoma

Maa-ainekset kerrostettiin niin, että ne vastasivat mahdollisimman tarkasti luonnossa esiintyvien biotooppien maaperää. Maakerrokset levitettiin varsinaisen täyttömaa-aineksen päälle, jonka läjitystä ei ollut suunniteltu biotooppien näkökulmasta. Halutut luontotyypit muodostettiin siten, että täyttömaan päälle tuotiin maakerroksia, jotka jaettiin karkeasti maatyypistä syväkaivuista saatuihin maa-aineksiin sekä pintamaakerrokseen. Halutusta kasvillisuudesta riippuen kerrokset olivat esimerkiksi savea tai moreenia. Kallioisia kasvupaikkoja jäljitteleville alueille lisättiin maa-aineksen lisäksi lohkareita. (Laulumaa 2017: s. 22-24) Vuosaaren täyttömäellä on noin 39 erilaista kasvillisuusaluetta. Nämä sisältävät mm. lukuisia paahdeympäristöjä, lehtoja sekä esimerkiksi tervaleppälehto (ks. kuva 29). Erikoisimpia kasvillisuusalueita ovat sola sekä betonimurskeesta tehty kalkkimaannos. Osaan kasvillisuus on muodostunut maa-aineksen kautta, osaan on istutettu myös puiden ja pensaiden taimia, osaan puolestaan siirretty kasvillisuutta laattoina (ks. kuva 30).

30. ”Kasvillisuutta siirrettiin suurina laattoina, vasemmalla kallioimarrekasvustoa, oikealla isomaksaruohoa” (Laulumaa 2017: s. 46)

Vuosaaren täyttömäen kasvillisuutta on hoidettu sen ensimmäisten vuosien aikana intensiivisesti. Mukana on ollut luonnontieteiden ja maisema-arkkitehtuurin opiskelijoita. Erityistä huomiota kiinnitettiin vieraslajien leviämisen estoon, sillä Itärinteellä ja vanhalla täyttöalueella

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

niitä on kasvanut runsaasti jo ennestään. Maansiirron mukana tulleesta siemenpankista lähti kasvuun runsaasti kasvillisuutta heti ensimmäisestä kesästä lähtien ja voimakkaimmin leviäviä pioneerikasveja pyrittiin hillitsemään hoidolla. Kasvilajien esiintymiä kartoitettiin ja luotiin niiden pohjalta huoltostrategioita, jotka tukivat luonnon monimuotoisuutta. Huoltotoimet pitivät sisällään lähinnä manuaalista kitkentää sekä viikatteella ja siimaleikkurilla toteutettua niittoa. (Laulumaa 2017: s. 81-82) Hyvin erilainen suunniteltu elinympäristö valmistui Soulin keskustaan vuonna 2005. Cheonggyecheon-joen ennallistamis-projektissa, jossa korotetun moottoritien alle jäänyt historiallinen joki palautettiin kaupunkikuvaan (ks. kuva 31). Jokea ei kuitenkaan ole ennallistettu entiseen tilaansa, vaan tämänhetkinen jokiuoma on hyvin voimakkaasti rakennettu ympäristö jo pelkästään sijaintinsa ansiosta. Alkuperäinen joki on edelleen isoksi osaksi Soulin alla, mutta moottoritien tullessa elinkaarensa päähän, sen alla oleva joen osuus tuotiin takaisin näkyville. Joessa on vettä vain osan ajan vuodesta, jonka takia ennallistettuun uomaan johdetaan vettä läheisestä Han-joesta. Projektin ansiosta alueen monimuotoisuuden on arvioitu kasvaneen merkittävästi. Vuosien 2003 ja 2008 välisenä aikana alueella tavattujen lajien määrän on arvioitu nousseen 639 %. Joen varrelle on perustettu 29 erilaista habitaattia, jotka vaihtelevat kosteikoista, soihin ja pajukoihin. Niiden avulla on pystytty tarjoamaan elinympäristöjä lukuisille, kaloille, linnuille ja selkärangattomille lajeille. Joen alkupää, Soulin keskustassa on voimakkaasti rakennettu, ja toimii pääasiassa virkistysalueena ihmisille sekä tarjoaa veden säätelypalveluita, sillä uoma pystyy vastaanottamaan tulvavesiä. Rakentamisessa on myös käytetty kiertotalouden periaatteita, sillä 95 % purkubetonista ja asfaltista uusiokäytettiin projektin aikana. (Landscape Performance Series, Cheonggyecheon Stream Restoration Project.)

31. Cheonggyecheon- joeki keskellä urbaania Seoulia.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN MERISSÄ LEVIEN AVULLA Koska rantojen kasvillisuus on riippuvainen meren olosuhteista ja erityisesti rantaan huuhtoutuvista levistä, on syytä ottaa rantoja suunniteltaessa huomioon myös pinnanalainen monimuotoisuus.

33. Kuvassa kuonasta ja betonista valmistetut riuttakuutiot. a) kuonasta valmistettu kuutio on peittynyt huiskukelppikasvuston alle kun puolestaan kuvassa b) betonisessa kuutiossa levän peittävyys on huomattavasti vähäisempi, (Oyamada et al. 2008 s. 3)

Oyamada (Oyamada et al.2008: s. 1–6) ja kumppanit on tutkinut raudansulatuksen sivutuotteena syntyvästä kuona-ainesta tehtyjen kuutioiden käyttöä keinotekoisena riuttana erityisesti huiskukelppien (Ecklonia cava) kasvualustana (ks. kuva 33). Oyamada, että kasvualustana toimiva raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvästä kuonasta valmistettu kuutio toimi hyvänä kasvualustana leville ja kuonaaineet saatiin hyötykäyttöön. Artikkelissa vertailtiin kuona-aine- ja vastaavanlaisiin betonikuutioihin kasvavien levien peittävyyttä sekä kokoa. Kummassakin tapauksessa kuonasta valmistetut kuutiot tuottivat parempia tuloksia kuin betoni kuutiot.(mt.) Vastaavanlaisia kokeiluja on tehty myös alankomaissa, jossa testattiin kiveyksen pintamateriaalin ja rakenteen vaikutusta eri levien kasvuun rantapengerryksessä. van Oijen (van Oijen 2017: s. 24–27) huomasi, että betonikiveyksellä haurulajien (Fucus spp.) peittävyys oli suurempi kuin muilla pinnoilla. Eroa oli kuitenkin huomattavissa sileän betonikiven ja teksturoidun betonikiven välillä. Teksturoidulla kiveyksellä haurulajien kasvu oli suurempaa. (mt.)

MONIPUOLISEMPAA RANTARAKENTAMISTA

Rantapenger

“elävä ranta’

Louhe

- yleiset lajit - harvinaiset lajit

+ yleiset lajit - harvinaiset lajit

Luonnonkivet

+ yleiset lajit + harvinaiset lajit

32. Kaavio kuvaa rantavallityyppien vaikutusta lajien monimuotoisuuden lisääntymiseen. Mitä enemmän rantavallin oheen liitetään luontaisenkaltaisia elementtejä, sitä suurempi on löydettävien lajien määrä, kattaen niin tyypilliset kuin harvinaisemmatkin lajit. (Liversage ja Chapman. 2018: s. 6 mukaillen)

Liversage ja Chapman (Liversage ja Chapman 2018: s. 1–15) puolestaan tutkivat lohkarehabitaattien lisäämistä rantarakenteiden yhteyteen. Niillä pystytään palauttamaan ja monipuolistamaan rantarakentamisen myötä kadonneita tai heikentyneitä elinympäristöjä ja samalla lisäämään rantarakenteiden kestävyyttä, vähentämällä aallokon eroosiovoimaa. Lohkarerantojen tulisi kuitenkin imitoida mahdollisimman läheisesti luonnonmukaisia habitaatteja, jotta mahdollisimman moni laji pystyisi niistä hyötymään (ks. kuva 32). Mitä moninaisempia materiaaleja ja pohjamuotoja käytetään, sitä useampi laji pystyy niistä hyötymään. Artikkelissa tarkastellaan erilaisia kivi- ja lohkarerantoja, jotka on rakennettu rantavallin tuntumaan. (mt.) Rakennetut riutat eivät ole täysin ongelmattomia ratkaisuja monimuotoisuuden kannalta. On mahdollista, että joissain tapauksissa paikalliselle lajistolle tarkoitettu suunniteltu kivikkoympäristö voisi toimia erinomaisena elinympäristönä esim. mustatäplätokolle (Neogobius melanostomus), joka luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi (Kostamo et al.2018: s. 50).

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

2.4. SUUNNITELTUJEN ELINYMPÄRISTÖJEN KASVILLISUUS

2.3.1. MAAPERÄ Maalajit luokitellaan kahteen eri kategoriaan niiden ominaisuuksien perusteella. Kivennäismaalajeiksi lasketaan maalajit, jotka sisältävät pääasiassa kivennäisainesta, kuten hiekkaa, hietaa jne. Orgaanisiksi maalajeiksi lasketaan sellaiset maat, jotka sisältävät vähintään 6 % orgaanisia aineksia. Kangasmailla orgaanista ainesta kutsutaan humukseksi ja vesipohjaisilla mailla puolestaan turpeeksi. (Lindros 2003: s. 14–15.) Maannostyypeistä Suomessa yleisimpiä ovat ruskomaannos ja podsolimaannos. Maaperä jakautuu erilaisiin kerroksiin, jotka ovat maaleikkauksissa selkeästi havaittavissa. Ruskomaannoksessa nämä kerrokset jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan. Ensimmäiseen kuuluu karike ja pintamaa. Se sisältää noin 10 sentin paksuisen humuskerroksen sekä 30–50 senttiä paksun A-horisontin, jossa humusta on sekoittunut savimaahan. Niiden mukana tulevat siemenpankki sekä maaperän pieneliöstö (Laulumaa 2017: s. 18–19). Maan pieneliöstä on merkittävässä osassa, jotta kuolleen kasviaineksen ravinteet tulevat kasvien käyttöön. Lehtipuiden karike maatuu nopeammin kuin havupuiden havut ja on maaperäeläimille helpommin hajotettava materiaali. Maaperän pieneliöstöön kuuluu lukuisia eliötyyppejä, joiden määrä ja suhde vaihtelevat maaperän ja metsätyypin mukaan. Mykoritsa-sienet ovat merkityksellisiä kasvien kasvun kannalta, koska ne elävät symbioosissa kasvien kanssa ja edesauttavat näin kasvien ravinteiden saantia kiitokseksi hiilihydraateista. (Huhtala 2003: s. 91–96.)

MAA-AINEKSEN MERKITYS SUUNNITELLUISSA BIOTOOPEISSA Luotaessa biotooppia maantäyttöalueelle tulee joko turvautua muualta tuotuun maa-ainekseen tai palauttaa alkuperäinen maa täytön päälle. Tuotavat maa-ainekset ja niiden kerrostaminen tulee valita ja suunnitella siten, että ne tukevat suunniteltua kasvillisuutta. Maa-aines tulee kerätä kerroksittain vastaten kyseisen maaperän luontaisia kerroksia. Kerrokset tulee määritellä kussakin kohteessa erikseen. Oton yhteydessä pintamaan kerrokset saavat sekoittua keskenään, eikä juuria ja oksan paloja tarvitsee erikseen poistaa. Kannoista suurin osa on hyvä poistaa maa-aineksen rakenteen säilyttämiseksi, mutta osan niistä voi jälkeenpäin käyttää niin sanottuina maapuina (Laulumaa 2017: s. 24). Pintamaan alapuolinen kerros on ruskomaannoksessa savea, jota käytetään myös pohjasaveuksissa. Tällöin sen savipitoisuuden on oltava yli 60 % (Laulumaa 2017: s. 18–19).

Kiinnostus ekologisempaa ja monimuotoisempaa kasvillisuutta kohtaan nousee aika ajoin formaalien ja intensiivisesti hoidettujen tyylisuuntausten vastareaktiona (Harmer 2008). Viime vuosikymmeninä luontaisenkaltaiset istutussuuntaukset ovat vahvistuneet ja keränneet suosiota ympäri maailmaa. Iso-Britanniassa niin kutsuttu Sheffieldin koulukunta on tutkinut Nigel Dunnetin johdolla englantilaisia yksivuotisia kukkaniittyjä (pictorial meadows) sekä dynaamisten istutusalueiden muodostumista. Alankomaalainen Piet Oudolf on puolestaan tuonut perennat osaksi laajoja istutusalueita ja edistänyt preeriatyylistä kasvillisuussuunnittelua ympäri maailmaa. Saksassa uranuurtajat ovat aloittaneet monimuotoisten kasvillisuusalueiden suunnittelun jo 80-luvulla. (Kingsbury 2014: s. 59-94) Suunniteltujen elinympäristöjen kasvillisuuden suunnittelun voidaan katsoa olevan perinteisen kasvillisuussuunnittelun ulkopuolella. Tyylillisesti suunniteltuihin biotooppeihin muodostuva vapaamuotoinen ja kerroksellinen kasvillisuus voidaan kuitenkin liittää löyhästi näihin luonnollisuutta ihannoiviin tyylisuuntiin. Suunnitelluissa elinympäristöissä on kuitenkin mahdotonta määritellä kasvillisuutta samalla tarkkuudella kuin perinteisissä istutussuunnitelmissa. Sen voi myös katsoa olevan varsinaisen päämäärän vastaista, joka suunnitelluissa elinympäristöissä on luoda itsenäisesti toimiva kasvillisuus. Suunnitelluissa elinympäristöissä maaperän siemenpankki ja kasvien luonnollinen leviäminen alueelle ovat olennaisessa osassa. Kasveja voidaan myös siirtää vastaavanlaisista, tuhoamisuhan alla olevista biotoopeista, kuten Vuosaaren täyttömäellä on tehty (Järvitalo 2019). Jos tällaisia biotooppeja ei ole saatavilla, voidaan myös lisätä kasvillisuutta siemenkylvöillä tai joissain tapuksissa taimina. Käytettävien siementen tulisi kuitenkin olla paikallista kantaa, jotta paikalliset lajit voivat niistä hyötyä.

2.4.1. DYNAAMINEN KASVILLISUUS Monilajiset ja monimuotoiset kasvillisuusalueet ovat usein toimivampia ja pärjäävät paremmin stressitilanteissa kuin yksi - tai vähälajiset kasvillisuusalueet (Dunnet 2014: s. 97–114). Dunnet (mt) esittää monilajisten kasvillisuusalueiden olevan verrattain vakaita ja kestäviä kasvuolosuhteiden muutoksille verrattuna vähälajisiin kasvillisuuusalueisiin. Lajivalikoima tulee suunnitella huolellisesti sopimaan paikan olosuhteisiin, sillä pelkkä monilajisuus itsessään ei takaa onnistunutta kasvillisuutta. Tällaisissa monilajisissa kasvillisuusalueissa yhden tai useamman kasvin taantuminen pois kasvipaletista ei haittaa, sillä lajivalikoima on riittävän

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

laaja kestääksen lajien katoamisen. Sama taantuminen tapahtuu ajan myötä sukkession kautta, jolloin osa kasveista katoaa olosuhteiden muuttuessa ja niiden tilalle ilmestyy uusia lajeja. Samanlaista vaihtelua tapahtuu eliölajeissa sukkession edetessä. Toimiva kasvillisuus ei myöskään vaadi yhtä paljon hoitotoimenpiteitä, sillä monilajisuus takaa sen, että onnistuneen suunnittelun ansiosta kilpailutilanne kasvien välillä on niiden kasvulle otollinen, eikä vapaata maa-alaa jää niin kutsutuille rikkaruohoille. (mt.)

KASVUSTRATEGIAT

- monokulttuurinmuodostajat - vieraslajit häiriönsietäjät

stressinsietäjät

- hanhien laidunnus - jään kulutus

-tulviminen -köyhä maaperä

mahdoton elinympäristö

34. Kaaviossa kuvataan Grimen CRS mallia. (Grime 2001: s. 8 mukaillen)

Stressin voimakkuus

Häiriön voimakkuus

kilpailijat

Kasvit reagoivat yksilöllisesti kasvupaikkaansa ja kasvuympäristöönsä. Kasviyhdyskunnat muodostuvat kilpailun, stressin, ja häiriötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Grimes (Grime 2001: s. 7–10) on luonut CSR-teorian, jolla pyritään määrittelemään, miten erilaiset kasvityypit reagoivat stressitekijöihin ja miten ne vaikuttavat ympäröiviin kasveihin. (Grime 2001: s. 7–10, Dunnet 2014: s. 97–114). CSR-teoriassa kasvit ovat näiden tekijöiden pohjalta jaettu kolmeen kategoriaan stressin tai häiriön aiheuttajan mukaan. CRS tulee sanoista ’’kilpailijat’’ (c-competitors), ’’stressinsietäjät’’ (s-stress tolerators) ja ’’häiriönsietäjät’’ (r-ruderals) (Grime 2001: s. 7–10; Dunnet 2014: s. 97–114; Karilas 2019: s 31). Toisin sanoen kasvit joko reagoivat kilpailuun, kasvuympäristön olosuhteisiin tai ulkopuoliseen häiriöön (ks. kuva 34). Esimerkiksi ravinteisilla mailla kilpailu on kovaa, jolloin kasvit kilpailevat toisiaan vastaan. Tällöin syntyy helposti laajoja muutaman kasvilajin alueita, kuten esimerkiksi järviruoko (Phragmites australis) tai leveäosmankäämi (Typha latifolia), jotka molemmat luokitellaan monokulttuurin muodostajiksi (Wolfram 2014: s. 233). Näiden monokulttuurin muodostajien seassa eivät pärjää ympäristön stressiä sietävät lajit ennen kuin kosteusolosuhteet muuttuvat monokulttuurin muodostajille epäsuotuisiksi (ks. kuva 35). Kilpailu voi toimia myös alleopatian avulla. Alleopatian määritelmän alle voidaan katsoa kuuluvan kaikki kasvien kemiallisesti muihin kasveihin tai mikro-organismeihinvaikuttamisen muodot, mutta useimmiten sillä viitataan nimenomaan näiden erittyvien kemikaalien negatiivisiin vaikutuksiin. Suurimmaksi osaksi kemikaaleja vapautuu hajoavista kasvinosista, jolloin kemialliset yhdisteet luovat epäsuotuisat kasvuolosuhteet muille lajeille tai heikentävät siementen itävyyttä. (Salonen 2006: s. 183–184.)

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

KASVIYHTEISÖT Kasviyhdyskunnissa on nähtävissä selkeitä kuvioita siinä, miten eri lajit järjestäytyvät ja asettuvat toisiinsa nähden. Ne eivät muodosta yhtä tarkkarajaista yksikköä, vaan kasviyksilöiden ryhmiä, jotka lomittuvat toisiinsa. (Rainer ja West 2015: s. 30–37.) Näiden kuvioiden taustalla vaikuttavat edellä mainitut stressitekijät mutta myös kullekin lajille ominainen kasvutapa. Nämä kuviot myös muuttuvat vuodesta ja vuodenajasta toiseen riippuen kasvuympäristön olosuhteista ja kasvin omasta vuosittaisesta kierrosta. (Dunnet 2014: s. 97–114.) Harvoin muissa kuin yksivuotisten kasvien yhteisöissä kasvit ovat saman ikäisiä ja kokoisia. Monivuotisten kasvien massaan vaikuttavat myös perimä ja ympäristötekijät. Näin samaan yhteisöön voi muodostua eri ominaisuuksilla varustettuja alueita. (Salonen 2006: s. 157–158.) Vaikka kasvilla olisi tietty ominainen kasvutapa, ympäristössä tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa merkittävästikin tietyn lajin esiintymiseen vuodesta toiseen tai vuodenajasta toiseen. Yhtenä vuotena kuivuus voi siis lähes hävittää tietyn kasvin sen perinteisestä elinympäristöstä, mutta toisena vuotena sama laji voi olla yksi valtalajeista. Muutokset kasvillisuudessa syntyvät enemminkin yksittäisten kasvien elinkierrosta yhtä lailla kuin kokonaisten kasviyhdyskuntienkin elinkierrosta. Ne ovat kuitenkin sidoksissa ympäristön luomiin rajoittaviin tekijöihin, kuten kilpailuun ja kasvien väliseen interaktioon. Dynaamisessa kasvillisuudessa pyritään ottamaan nämä seikat huomioon, jolloin kasvin varsinaisella istutuskohdalla ei ole niin suurta merkitystä vaan istutuskohta toimii enemmänkin alkupisteenä tulevalle kehitykselle ja sukkessiolle. (Dunnet 2014: s. 97–114; Rainer ja West 2015: s. 30–37.) Kasvit eivät ilmesty tyhjästä, vaan niiden siementen tai muun materiaalin täytyy kulkeutua ensin paikalle. Tästä syystä suunniteltuja elinympäristöjä suunniteltaessa ja hoidettaessa täytyy ottaa huomioon, että mikäli kasvi ei ole jo siemenpankissa tai kulkeudu paikalle tuulen, veden tai eläinten mukana, ei se tule kasvamaan halutulla alueella itsestään. Ymmärtämällä kasviyhdyskuntien muodostamien kuvioiden muodostumismekanismeja voidaan paremmin vaikuttaa myös kasvillisuuden kehittymiseen ja sukkessioon hoidon avulla ohjailemalla kasvua. (Dunnet 2014: s. 97–114.)

Yksilöiden määrä kasviyhdyskunnassa

tyrskyvyöhyke

maaranta

vesiraja

laji c laji d

laji b

laji a

laji e

kuiva

kostea

märkä

Maaperän kosteuden vaihtelu

35. Kasviyhdyskunta käyrä (plant population curve) kuvaa eri kasvilajien reagoimista kasvuympäristön stressitekijöihin (Rainier ja West 2015: s. 34 mukaillen)

DYNAAMINEN KASVILLISUUSSUUNNITTELU Näiden teorioiden pohjalta on kehitetty dynaamisen kasvillisuussuunnittelun suuntaus, jossa pyritään ottamaan huomioon kunkin kasvin kasvupaikkavaatimukset kasvutapa ja luomaan näiden tietojen pohjalta suunnitelma, jossa kukin laji saa kasvaa mahdollisimman itsenäisesti, ilman jatkuvia intensiivisiä hoitotoimenpiteitä. Perinteisesti kasvillisuusluettelo luodaan hyvin tarkasti kuvailemaan kaikkien kasvien olemusta, kasvupaikkatoiveita, kukintaa ja muita esteettisiä mielenkiinnon kohteita (Karilas 2019 s. 44–45). Rakennettujen biotooppien suunnittelussa voidaan tapauskohtaisesti harkita, kuinka tarkasti istutettavien kasvien ominaisuuksiin tulee keskittyä. Kasvivalikoima perustuu pääasiassa vastaavanlaisiin luonnollisiin biotooppien luonnonkasvikantoihin, jolloin niiden sopivuus rakennetun biotoopin olosuhteisiin tulisi olla hyvä. Poikkeuksena tähän ovat kasvit, jotka eivät esiinny luontaisena Suomessa tai rakennettua biotooppia vastaavassa ympäristössä.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

2.4.2. EKOLOGINEN SUKKESSIO

36. 1. 0-2 vuotta pioneerivaihe Pioneerikasvillisuus valtaa vapautuneen maa-alan. Kasvillisuus ruderaali valtaista ja voimakkaasti leviävää, aurinkoa tarvitsevaa kasvillisuutta. Kilpailu on kovaa resursseista; vedestä, valosta ja fosforista sekä typestä. Alkuvaiheessa pioneerikasvillisuus kilpailee kovimmin fosforin ja typen saannista. Typen lisäyksellä pioneerikasvillisuuden vaihe jatkuu pidempään, kuin mitä se luonnollisesti kestäisi. 2. 0-30 vuotta uudistumisvaihe Häiriöstä selvinneet kasvit palautuvat tuhon jälkeen. Juuresta säästyneet kasvit alkavat vesomaan. Siementen itävyys on voimakasta, sillä tilaa ja valoa on paljon ja kilpailua vähän. Esimerkiksi metsäpalon jälkeen maassa on paljon ravinteita. 3. 30-50 vuotta latvuston sulkeutumisvaihe Puusto ottaa haltuunsa vauriossa vapautuneen tilan. Puiden kasvaessa valoolosuhteet kenttäkerroksessa vähenevät ja kasvillisuus muuttuu sen mukaisesti. Aurinkoa tarvitsevat ruohovartiset kasvit väistyvät varjossa viihtyvien lajien tieltä. 4. 30- 80 vuotta nopean kasvun ja kilpailun vaihe Puusto dominoi biotooppia latvuston kasvaessa umpeen. Tällöin valon määrä pohjakerroksessa heikkenee entisestään, ja lopullisetkin pioneerilajit häviävät. Puut kilpailevat voimakkaasti valosta joka lopulta johtaa tiheissä kasvustoissa sen itsenäiseen harventumiseen. 5. 80-100 vuotta varttuneen metsän vaihe Puut alkavat saavuttaa täyden mittansa, jolloin kilpailun merkitys sukkession ajajana vähenee. Metsässä on edelleen vähän lahopuuta, sillä puusto on vielä nuorta vaikkakin lehtipuiden kunto alkaa heikentyä iän myötä. 6. 150-500 vuotta puuston verikaalinen eriytyminen Sukkessio saavuttaa kliimaksin, jolloin latvus on kehittynyt monikerroksiseksi. Lahopuun määrä lisääntyy jatkuvasti ensimmäisten pioneeripuiden alkaessa kuolla. Puiden kuolemat eivät johdu enää kilpailusta vaan sairauksista ja tuhohyönteisistä. Metsästä alkaa kehittyä mosaiikkimainen elinympäristö vanhan puuston karsiutuessa. (Kuuluvainen 2004 s. 62-63 ja Salonen 2006 s. 258-263)

Erilaisilla sukkessiomalleilla voidaan hahmottaa kasvillisuuden muuttumista vuosien, vuosikymmenien ja satojen vuosien aikana. Sukkessiotyyppejä on jaoteltu erilaisiin ryhmiin, sukkession lähtötilanteen tai eri häiriötekijöiden perusteella. Pääasiallinen jako tapahtuu primäärisen ja sekundaarisen sukkession välillä. Primaarisukkessiossa kasvit alkavat vallata aluetta, joka on aikaisemmin ollut täysin vapaa kasvillisuudesta maan siemenpankkia myöten. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Suomessa maankohoamisen seurauksena merestä paljastuva uusi maa. Sekundaarinen sukkessio puolestaan tapahtuu häiriön, kuten metsäpalon tai myrskytuhojen seurauksena. Tällöin ainakin osa kasvillisuudesta on säästynyt tuholta ja maassa on edelleen säilynyt elinvoimainen siemenpankki (ks. kuva 36). (Salonen 2006: s. 258-259.) Sukkession kulku riippuu siitä tulevatko siihen vaikuttavat tekijät kasvillisuudesta itsestään vai abiottisten tekijöiden kautta. Autogeeniseksi sukkessioksi kutsutaan mallia, jossa kasvillisuuden kehitys on sen itsensä muovaamaa. Allogeeninen sukkessio on puolestaan abioottisten olosuhteiden mukaan kehittyvä sukkessio. (Salonen 2006: s. 258-259.) Primäärisukkessiossa puolestaan sukkession eri vaiheet ovat nähtävissä samanaikaisesti vyöhykkeinä Länsi-Suomen maankohoamisrannikolla. Huomattavimmat erot ovat nähtävissä loivilla rannoilla, joissa pienelläkin maannousulla on suuri vaikutus rantaviivan muutokseen. Loivalla rannalla vyöhykkeet ovat leveämpiä, kun taas jyrkällä rannalla vyöhykkeitä on vaikeampi erottaa ja ne ovat puolestaan kapeampia. Vedenalta paljastuvalla maaperän koostumuksella on merkittävä vaikutus sille muodostuviin kasviyhdyskuntiin. Erityisen loivilla rannoilla kasvillisuus voi olla luhtaista ja kehittyy helposti joksikin suotyypiksi. (Salonen 2006: s. 263.) Sukkessio kaupunkiolosuhteissa tai muuten voimakkaasti ihmisen muovaamassa ympäristössä, poikkeaa tavallisesta metsän sukkessiosta. Forman (Forman 2014: s. 85-86.) kuvailee urbaaniin sukkessioon vaikuttavia tekijöitä ja kehitystä. Hän toteaa, että puistoissa tai jättömalla sukkessio harvoin pääsee toteutumaan samalla tavalla kuin luonnossa. Vaikka alkuvaiheen sukkessio saattaa olla hyvin samankaltainen ympäri kaupunkialuetta, erilaiset ympäristötekijät muovaavat myöhemmät vaiheet omansa näköisiksi, jolloin muodostuu erilaisten biotooppien mosaiikki. Formanin mukaan urbaani sukkessio poikkeaa merkittävimmin metsän sukkessiosta siinä, että jättömaalla maa-ainesta ei välttämättä juuri ole. Orgaanista ainesta kertyy hiljalleen ja juuret pääsevät laajenemaan. Urbaanissa ympäristössä stressi kuitenkin rajoittaa kasvialjien kasvua, jolloin ne eivät pääse kasvamaan täyteen mittaansa. Urbaanilla sukkessiolla kaupunkiolosuhteet vaikuttavat merkittävästi sukkession kulkuun. (Forman 2014: s. 85-86.)

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

OSA 3/ MERENRANTATYYPIT

Rantatyyppejä esitellään yleisellä tasolla ja pohditaan miten ne voisivat toimia Hakaniemenranna kaltaisessa ympäristössä. Useat kappaleessa esitellyistä rantatyypeistä sisältävät lukuisia alatyyppejä, joista osa on luokiteltu uhanalaisiksi tai vaarantuneiksi Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 -julkaisussa. Tämä viittaa siihen, että kyseisen kaltaisia rantatyyppejä tulisi suojella tai ennallistaa missä mahdollista, mutta myös luoda uusia suunnittelun kautta. Kaikkia näitä pieniä, toisinaan jopa marginaalisia biotooppeja, ei ole mahdollista toteuttaa samankaltaisena luonnon rannoilla, mutta suunnittelun kautta niiden esiintymisen todennäköisyyttä voidaan pyrkiä parantamaan.

3.1. HIEKKARANNAT JA DYYNIT Hiekkarantoja esiintyy laajassa mittakaavassa Suomenlahdella Suomen aluevesillä eniten Hankoniemellä sekä itäisellä Itämerellä. Itämeren hiekkarannat on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 -julkaisussa (Kontula ja Raunio 2018: s.107–114). Saman luokituksen ovat saaneet liikkuvat alkiovaiheen dyynit. Liikkuvat rantavehnädyynit sekä harmaat dyynit ovat saaneet vaarantunut– luokituksen. (mt.) Kasvillisuuden kannalta hiekkaranta on karu elinympäristö. Rantaviivan molemmin puolin on usein parin metrin alue, jolla ei kasva juuri mitään aaltojen jatkuvan kulutuksen seurauksena (Ryhänen, 2003: s. 95). Pääsiallisena ravinteiden lähteenä toimivat rannalle huuhtoutuvat levät ja muut orgaaniset ainekset, jotka hautautuvat hiekkaan ja alkavat hajota. Hiekkarannoilla kasvillisuus jakautuu rantaviivan suuntaisesti vyöhykkeisiin ja se voi olla luonteeltaan myös aukkoista. Vaikka kasvillisuus näyttää päällisin puolin niukalta, ylläpitävät hiekkarannat lukuisia uhanalaisiksi luokiteltujen lajien, etenkin selkärangattomien, populaatioita. Rantaviivan tuntumassa kasvaa usein suola-arhoa (Honckenya peploides) sekä rantavehnää (Leymus arenarius), joka sitoo tehokkaasti hiekkaa juurillaan. Näiden kahden seassa kasvaa usein merinätkelmää (Lathyrus maritimus). (Kontula ja Raunio 2018: s. 109–110.) Dyyneistä ensimmäisenä ovat liikkuvat alkiovaiheen dyynit, jotka nimensä mukaan muodostuvat helposti liikkeelle lähtevästä hiekasta ja ovat siten hyvin haastava kasvuympäristö. Näillä kasvaa pääasiassa jo aikaisemmin mainittua suola-arhoa ja rantavehnää, sekä niittyjuolaa (Elytrigia repens) ja rönsyrölliä (Agrostis stolonifera). (Kontula ja Raunio 2018: s.109–110.) Alkiovaiheen dyynien jälkeen tulevat liikkuvat rantavehnädyynit eli valkeat dyynit, jotka koostuvat nimensä mukaisesti pääasiassa rantavehnästä sekä muista heinistä. Valkeiden dyynien vyöhyke vaihtelee hyvin kapeasta nauhasta jopa 50 m leveään vyöhykkeeseen. Rantavehnän seassa on usein ruohovartisia monivuotisia kasveja, kuten pietaryrttiä (Tanacetum vulgare), merikohokkia (Silene uniflora) ja meriputkea (Angelica archangelica ssp. litoralis) (Ryhänen, 2003: s. 95, Kontula ja Raunio 2018: s. 111–112). Valkoisten dyynien jälkeen tulevat harmaat dyynit, joilla kasvillisuus on lähes peittävää ja koostuu monilajisista sammal-, jäkälä- ja

37.

varpuyhdyskunnista. Puita alkaa ilmestyä harmaiden dyynien alueelle, sillä hiekka ei ole enää jatkuvassa liikkeessä ja juurien muodostaminen on siten mahdollista (Ryhänen, 2003: s. 96). Vedenalainen hiekkaranta on haastava kasvupaikka, joka on jatkuvassa liikkeessä ja luo siten vaikeat olosuhteet elämiselle. Pioneerilajit, joilla on suikertava juuristo, pystyy kiinnittymään liikkuvaan pohjaan ja isoina kasvustoina pitämään sen paikallaan. Näin muodostuu vedenalaisia niittyjä, jotka voivat olla hyvinkin monilajisia. Yleisimpiä lajeja ovat meriajokas (Zostera marina), hapsikat (Ruppia spp) ja vidat (Stuckenia spp). Niiden seassa viihtyvät hietasimpukka, katkat ja katkaravut. Runsas lajisto puolestaan houkuttelee lintuja ruoka-apajille (Kiviluoto et al. 2017: s. 362). Meriajokas muodostaa merenalaisia niittyjä, jotka toimivat monimuotoisuuden kulmakivinä hiekkapohjaisilla, matalilla merialueilla. Se viihtyy 1–5 metriä syvässä vähintään 5 promillen suolapitoisuudessa, puoliavoimilla kasvupaikoilla. Meriajokasta esiintyy myös hieta-, hiesu-, sora- ja mutapohjilla yleisempien hiekkapohjien lisäksi. Nämä merenalaiset niityt ovat elintärkeitä elinympäristöjä useille lajeille. Merenalaisten niittyjen monikerroksellinen kasvusto kätkee sisäänsä niin katkoja, siirojakin, kotiloita sekä kaloja. Ne sitovat juurillaan pohjaa, jolloin pohjaeläimien elämä helpottuu pohjahiekan liikkeen vähennyttyä. Meriajokas tarvitsee riittävän suolaista vettä menestyäkseen ja on Suomen rannikolla menestymisvyöhykkeensä äärirajoilla. Suomenlahdella sen itäisin levinneisyysalue ulottuu juuri Helsingin itäpuolelle, Sipoon rajalle. Menestyäkseen meriajokas tarvitsee riittävästi valoa, mikä on haaste rehevöityneissä vesissä. Se ei pysty kilpailemaan kasvussa rihmaleviä vastaan vaan joutuu väistymään valo-olosuhteiden heiketessä ja kilpailun kiihtyessä. On jopa mahdollista, että meriajokas katoaa Itämereltä ilmastonmuutoksen seurauksena, mikäli ilmastonmuutos johtaa meriveden suolapitoisuuden laskemiseen entisestään. (Kiviluoto et al. 2017: s. 364–367.). Meriajokkaan katoaminen itämerestä ei olisi ainoastaan monimuotoisuuden kannalta valitettavaa, vaan myös siksi että meriajokaskasvustot toimivat hiilinieluina (Röhr et al. 2018: s. 1457-1475).

SOVELTAMINEN RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Hiekka tuotuna rantamateriaalina on haastava, sillä se vaatii pitkän loivan rannan pysyäkseen stabiilina ja liikkuu helposti meren ja tuulen vaikutuksesta. Tällöin sitä kulkeutuu herkästi muualle, missä sen ei ole tarkoitus olla, ja se voi esimerkiksi alkaa kasautumaan veneväylälle tms. Tällöin se tulee myös vaatimaan hiekan lisäämistä osan kulkeutuessa pois alueelta. Hiekkarannan kasvillisuus on myös äärimmäisen herkkä kulutukselle, joka muodostunee ongelmaksi Hakaniemenrannan kaltaisella keskeisellä paikalla. Hakaniemenrannassa haasteena ovat tällä hetkellä veden sameus ja ravinnepitoisuus. Vaikkakin meriajokkaan kasvupaikkavaatimukset eivät varsinaisesti täyty Hakaniemenrannassa, kannattaa sille kuitenkin pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvät kasvuolosuhteet sen monien hyötyjen takia.

39.

38.

37. Merinätkelmä 38. Rantavehnäkasvusto 39. Meriajokasniitty Kuva: Metsähallitus Pekka Tuuri (Luontoportti, Meriajokas)

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

3.2. SORA-, SOMERIKKO- JA KIVIKKORANNAT Kivikkorannat eivät kuulu mihinkään kansalliseen tai kansainväliseen luontotyyppien suojeluohjelmaan tai luokitukseen. Pääkaupunkiseudun alueella ne ovat kuitenkin vähälukuisia mantereisilla rannoilla ja enemmän niitä löytyy Helsingin edustan saarilta. Myös soraisten ja somerikkoisten rantojen katsotaan lukeutuvan kivikkorantojen määritelmän alaisuuteen (Airaksinen ja Karttunen, 2001: s. 22). Niiden kasvillisuus määräytyy pääasiassa rannan sijainnin ja avoimuuden mukaan. Ulkosaariston avoimilla kivikkorannoilla kasvillisuus voi olla hyvinkin niukkaa ja laikukasta tai se voi puuttua lähes kokonaan. Avoimet rannat ovat aaltojen ja tuulen jatkuvan vaikutuksen alaisena, ja niille saattaa kerääntyä runsaat rakkohauruvallit (Fucus vesiculosus) (Ryhänen, 2003: s. 86). Nämä hauruvallit muodostavat oman luontotyyppinsä, joka tukee monipuolista lajikirjoa, niin kasvien kuin eliöidenkin osalta. Niiden muodostuminen riippuu muun muassa pohjan levistä, aallokon voimakkuudesta ja tuulen suunnasta eikä niitä siten muodostu joka vuosi. Rakkohauruvallit on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 -julkaisussa haurukasvustojen määrän voimakkaan laskun takia. Raportissa arvioitiin, että rakkohaurulle sopivia pohjia on 40 % vähemmän kuin 50 vuotta sitten. (Kontula ja Raunio 2018: s. 132.) Haurun lisäksi merkittäviä valleja muodostuu ruo’oista, kuten järviruoko (Phragmites australis) ja helpistä (Phalaroides arundinacea), joskaan ne eivät ole monimuotoisuuden kannalta yhtä merkittäviä kuin hauruvallit ja voivat edesauttavat umpeenkasvua. Ne maatuvat hitaasti ja niitä esiintyy rannikon tuntumassa erilaisilla pehmeäpohjaisilla rannoilla tai niiden läheisyydessä (Kontula ja Raunio 2018: s. 143–144). Suojaisat kivikkorannat voivat puolestaan olla hyvinkin runsaita kasvillisuudeltaan, ja rannan yläosa voi olla niittymäisen kasvillisuuden peitossa. Kasvillisuuden muodostumiseen vaikuttaa merkittävimmin kivien väliin kerääntynyt orgaaninen aines, kuten edellä mainitut levä tai ruokovallit sekä maa-aineksen määrä (Ryhänen 2003: s. 87). Karuista, kasvittomista kivikkorannoista poiketen suojaisilla ja kasvillisuudelle suotuisilla rannoilla kasvillisuus on usein rantaviivansuuntaisesti vyöhykemäistä vyöhykkeiden kasvillisuuden muuttuessa runsaammaksi, mitä kauempana rantaviivasta ollaan. (Ryhänen, 2003: s. 86–87.) Kasvillisuus voi vaihdella merkittävästikin kivikkorannan raekoon ja paikan mukaan. Kasvillisuutta on hyvin vähän vesirajan tuntumassa, joka on altis veden ja jään kulutukselle. Kivien koloissa, aivan rannassa, saattaa esiintyä suojaisemmilla rannoilla vihvilöitä (Juncus spp), suola-arhoa (Honckenya peploides) sekä erilaisia heiniä. Aaltojen ja jään ulottumattomissa kasvaa kookkaampia ruohovartisia kasveja, 40.

kuten meriputkea (Angelica archangelica ssp. litoralis), merikaalia (Crambe maritima) sekä rantatädykettä (Veronica longifolia). Muiden vaatimattomien kivikko ja sorarantojen kasvien yläpuolelle nousevat kasvit kiinnittävät helposti huomion. Näille lajeille on tyypillistä, että ne pärjäävät kivikko- ja sorarantojen haastavissa olosuhteissa. (Ryhänen, 2003: s. 86–87.) Kivikkorannoilla viihtyviä lajeja ovat kasvit ja eläimet, jotka pystyvät ankkuroitumaan epävakaaseen maa-ainekseen. Ulkosaariston kivikkorannoilla tyypillisiä lajeja ovat mm. eri kotilolajit, siirat, sinisimpukat ja katkat (Ryhänen, 2003: s. 89). Kaloista tavataan mm. kivisimppua, kivinilkkaa sekä mutua (Ryhänen, 2003: s. 92–93). Pitkältäsillalta on tehty havaintoja mm. ahvenesta, salakasta sekä särjestä (kalahavainnot.fi), jotka eivät ole niin tarkkoja elinympäristöstään ja sietävät rehevöitymistä. Kivisimppua sekä kivinilkkaa on kuitenkin nähty mm. Mustikkamaan lähistöllä sekä Harakassa, että Etelärannassa (kalahavainnot.fi), joka antaa toiveita siitä, että Töölönlahden merivedenjuoksutuksen ansiosta ja fosforikuorman laskiessa vedenlaatu paranee niin, että myös puhtaammassa vedessä viihtyvät kivikkolajit saapuvat Hakaniemenrantaan. Rakkohauru on kovien pohjien kuten kivikko ja kalliorantojen avainlaji (Ryhänen, 2003: s. 68), joka kuhisee elämää. Monilajiset leväkasvustot ylläpitävät lukuisia eliölajeja mm. kotiloita, katkoja, merietanoita, siiroja ja korvameduusoja. Levän koko vaihtelee kasvupaikan ja veden suolapitoisuuden mukaan, jolloin suotuisalla kasvupaikalla suojaisessa ja suolaisessa vedessä kasvustojen koko voi olla jopa metrin mittaisia, mutta avoimella kasvupaikalla vähäsuolaisessa vedessä niiden koko voi jäädä muutamiin sentteihin. (Kostamo et al, 2017: s. 300; Ryhänen, 2003: s. 69.) Rakkohauru viihtyy jopa suhteellisen matalasta rantavedestä noin viiden metrin syvyyteen asti. Se on myös hyvä indikaattorilaji kertomaan meriveden laadusta ja suolapitoisuudesta. Rakkohaurun esiintyvyys on vähentynyt erityisen merkittävästi kannat romahtivat 1980-luvulla (Kostamo et al. 2017: s. 302–303). Rinne ja Salovius-Laurén (Rinne ja Salovius-Laurén 2019: s. 1–12) löysivät yhteyden veden kirkkauden ja rakkohauru esiintymisen alarajan välillä. He toteavat, että meriveden kirkkaudella on merkittävä rooli runsaiden rakkohaurun esiintymien kasvuun erityisesti vähäsuolaisissa ympäristöissä. Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että rakkohaurua esiintyi vähemmän sille suotuisilla paikoilla Suomenlahdella kuin vastaavilla paikoilla länsirannikolla. Nämä paikat erosivat toisistaan myös veden ravinteisuuden suhteen, siten että Suomenlahden vastaavilla potentiaalisilla kasvupaikoilla oli korkeammat typpipitoisuudet kuin länsirannikolla. Veden kirkkaudessa oli havaittavissa samanlaisia trendejä länsirannikon osoittautuessa kirkasvetisemmäksi. (mt.)

SOVELTAMINEN RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Hakaniemenranta on matala, suojaisa ja kaukana avomerestä. Pääosa aallokosta on pienten veneiden peräaaltojen aiheuttamaa kevyttä lainehdintaa ja ajoittaisia syysmyrskyjä. Matalassa vedessä moottoreiden voi olettaa pöllyttävän pohjaa ja pitävän veden liikkeessä aiheuttaen myös pohjaliejun pöllyämistä ja veden sameutumista. Myrskyt aiheuttavat enemmän merenkäyntiä, joka edesauttaisi veden vaihtumista mutta lisäisi myös eroosiota. Suunnitelluille biotoopeille, jotka ovat vaarassa rehevöityä ja kasvaa umpeen rehevöitymisen takia, tämän voi katsoa olevan positiivinenkin ilmiö, sillä se edesauttaisi monimuotoisempien ja muuttuvampien rantahabitaattien muodostumista. Hakaniemenrannassa kivikko- ja sorarannat tuskin houkuttelisivat ulkosaaristojen asukkeja kuten ruokkeja tai karikukkoja eikä laajoja rakkohauru kasvustoja vaativia kivinilkkaa tai puhdasta vettä vaativaa mutua, mutta kivitasku ja västäräkki varmasti löytävät sopivia kivenkoloja pesintää varten, kuten myös ajan myötä kivisimppu. (Ryhänen, 2003: s. 93–94.) Biotooppien alkuvaiheissa rantaan ei tule kasautumaan itsestään rakkohauruvalleja tukemaan kivikko- ja sorarannoille ominaista kasvija eliölajien monimuotoisuutta. On todennäköisempää, että rantaan kasautuu monimuotoisuudelle vähemmän suotuisaa ruokovallia, jota jouduttaneen poistamaan umpeenkasvun välttämiseksi.

41.

42.

40. Merikaali 41. Rakkolhaurua rantamatalikossa 42. Maa-ainesta on muodostunut kivikon päälle sekä rantaan huuhtoutunutt rihmalevää

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

3.3. KALLIORANNAT Suomen rannikolla on paljon jääkauden aikana sileäksi hioutuneita silokallioita, ja lähes puolet Suomen rannoista on kalliota. Ne eivät siis ole harvinaisia biotooppeja, mutta niiden kasvillisuus ja eliöstö ovat hyvin erikoistuneita, ja merenrantojen kalliolammikot on määritelty silmälläpidettäviksi Suomen luontotyyppien uhanalisuus 2018 - julkaisussa. Niiden katsotaan tulevaisuudessa olevan vaarassa ilmastonmuutoksen sekä rehevöitymisen vaikutusten takia. Kalliorannoilla merenpinnan yläpuolinen kasvillisuus on hyvin niukkaa ja keskittynyt pääasiassa kallionkoloihin ja painanteisiin, joihin on kerääntynyt ajan saatossa orgaanista ainetta. Avokalliot ovat kuitenkin erinomaisia kasvualustoja juurettomille jäkälille ja sammalille, jotka pystyvät kiinnittymään suoraan kallioon. (Ryhänen, 2003: s. 63–64.) Kalliorannat ja luodot ovat merkittävä elinympäristö merilinnuille, ja ne lannoittavat muuten köyhää maaperää. Ulosteiden lannoite takaa, että ravinteista hyötyvä kasvillisuus pystyy elämään muuten karuilla kasvupaikoilla ja kukkimaan loistokkaasti. Puuvartista kasvillisuutta on niukasti, ja se on hidaskasvuista ja kituliasta. (Ryhänen, 2003: s. 71.) Mikroelinympäristöjä löytyy rantaviivan läheisyydestä pienistä kalliolammikoista. Pienelläkin alueella lammikoiden olosuhteet voivat vaihdella voimakkaasti. Veden haihtuminen ja sateet vaikuttavat lammikoiden suolapitoisuuteen ja niissä elävät eliöt pystyvät sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Kasvillisuus jakautuu pinnan alla syvyyden mukaan erilaisista levistä koostuviin vyöhykkeisiin. Aivan pinnassa, kallion pinnalla viihtyvät levät ja syanobakteerit, joita nilviäiset käyvät laiduntamassa. Pinnan tuntumassa lämpimässä vedessä viihtyvät rihmalevät, ahdinparrat (Cladophora spp.) ja suolilevä (Ulva spp.), jotka ovat yksivuotisia ja kasvavat nopeasti takaisin joka kevät jäiden lähdettyä. Molemmat levät hyötyvät ravinteikkaista kasvuolosuhteista ja voivat näin ollen ottaa vallan muista hitaammin kasvavista levä lajeista. Pinnan tuntumassa kasvavat levät kuitenkin kuhisevat elämää; selkärangattomia ja toimivat kalojen lisääntymisympäristönä sekä poikasten elinympäristönä. Pinnan runsaan

43.

vihreän levävyöhykkeen jälkeen rakkohauru ilmaantuu pikkuhiljaa valtalajiksi muodostaen lehtomaisia kasvustoja. Pinnan tuntumassa kasvaneet poikaset siirtyvät kasvaessaan varsinaiseen elinympäristöönsä rakkohaurumetsiköihin. Kuten jo aikaisemmin on mainittu, rakkohauru on yksi Itämeren merkittävimmistä lajeista monimuotoisuuden kannalta. (Ryhänen, 2003: s. 79, Kostamo et al. 2018: s. 264.) Rakkohauruvyöhykkeen alaosissa mukaan alkaa sekoittua punaleviä ja rakkohaurun kasvuvyöhykkeen alapuolella avautuu punalevien maailma. Tämä vyöhyke koostuu useista eri levälajeista, jotka ovat sävyiltään punaisia, kuten haarukkalevää (Furcellaria lumbricalis), helmileviä (Ceramium spp.) sekä luuleviä (Rhodomela spp.). (Kostamo et al. 2018: s. 264, 304, 308, 3010.) Sinisimpukat (Mytilus trossulus x edulis) ovat rakkohaurun tavoin avainlaji, joka tukee meriluonnon monimuotoisuutta ja tarjoaa elinympäristön 40 muulle lajille. Simpukkaesiintymän laajuus korreloi suoraan lajiston monimuotoisuuteen, ja ne kilpailevat monilajisuudesta rakkohaurumetsien kanssa. Ne viihtyvät merenpinnasta aina 30 metrin syvyyteen asti, mutta isoimmat esiintymät löytyvät rakkohauruvyöhykkeen alapuolella. Ne suodattavat vettä lävitseen etsiessään ravintoa ja täten puhdistavat vettä auttaen myös pitämään pohjan veden hapekkaana. Tällä suodattamisella on merkittävä vaikutus veden laatuun, sillä yksi simpukka pystyy suodattamaan useamman litran vettä tunnissa, populaatiot koostuvat sadoista toisinaan tuhansista yksilöistä. Sinisimpukat tarvitsevat suolaista, viileää, mielellään virtaavaa vettä, mistä johtuen niitä on runsaina esiintyminä etenkin ulkosaaristossa jossa, aallokko yltää syvälle. Suomenlahdella niitä tapaa Kotkan tienoille asti, mutta runsaat esiintymät alkavat hävitä melko pian Helsingin jälkeen suolapitoisuuden laskiessa (Ryhänen, 2003: s. 79; Kostamo et al.2018: s. 264; LuontoPortti, Sinisimpukka; Kostamo et al. 2018: s. 340–343; Velmukarttapalvelu, eliöyhteisömallit, sinisimpukkayhteisöt). Suurimmat uhat sinisimpukalle ovat ilmastonmuutos, jonka on oletettu vähentävän merien suolapitoisuutta, sekä merten happamoituminen ja rehevöityminen.

SOVELTAMINEN RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Hakaniemen rannassa ei ole kalliota, eikä oikeaa rantakalliota ole mahdollista tehdä, joten mikäli kalliorannan tyyppistä ympäristöä halutaan luoda Hakaniemenrantaan, tulee käyttää vaihtoehtoisia materiaaleja. Hakaniemenrannassa haasteena on matala, huonosti vaihtuva vesi, joka lämpenee nopeasti edesauttaen levien kukintaa (esim. sinilevä). Vesi ei ole tällä hetkellä tarpeeksi viileää ja vaihtuvaa suurille sinisimpukkayhdyskunnille. Rakkohauru viihtyy yleensä kirkkaammissa vesissä kuin Hakaniemenrannan edustalla on tällä hetkellä. Sen voikin olettaa asettuvan paikalle vasta, kun vedenlaatua on saatu parannettua ja ahdinparta ei valtaa sen kasvupaikkoja.

44.

45.

43. Kalliopainanteen kasvillisuutta 44. Kalliolammikko 45. Orvokkiketo kalliolla

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

3.4. MERENRANTANIITYT Merenrantaniityt ovat avoimia, vähäpuustoisia tai- pensaisia alueita, jotka ovat yhtenäisiä heinien ja ruohojen peittämiä alueita rantaviivan läheisyydessä. Niiden määrän on arvioitu laskeneen 1950-luvun n. 57000 hehtaarista alle kymmeneen prosenttiin. Merkittävimpiä syitä niiden vähenemiseen ovat rantojen laiduntamisen ja niiton väheneminen sekä rakentaminen. Tulevaisuudessa niitä uhkaa erityisesti ilmastonmuutos, rehevöityminen ja rantojen voimakas kaavoittaminen kasvukeskusten läheisyydessä. (Raunio et al. 2008: s. 432.) Luontaisia merenrantaniittyjä löytyy pääasiassa ulkosaaristossa, jossa ne ovat muodostuneet ilman laidunnuksen vaikutusta, ilmaston ja meren vaikutuksesta. Ne pysyvät avonaisina aallokon, jään ja tuulen vaikutuksesta. Luontaiset merenrantaniityt jaetaan kolmeen tyyppiin: Itämeren kivikkoiset niittyrannat, Itämeren epilitoraalikedot ja Itämeren suurruohostot (Kontula ja Raunio 2018: s. 121–122). Luontaisilla kivikkorannoilla kasvillisuus on monipuolista ja runsaasti kukkivaa, hyviä mesikasvilajeja on runsaasti. Ne toimivat pölyttäjien ravintona sekä perhosten toukkien ravintokasveina. Merenrantaniityt kehittyvät yleensä sellaisille rannoille, joiden maaperässä on hietaa, hiesua tai savea. Rantaniityt kasvavat merenpinnan yläveden ja alaveden korkeuden välillä, jolloin niiden leveys vaihtelee rannan muodon mukaan. Tällöin loivalla rannalla niittyvyöhyke on leveä, ja siinä saattaa olla erotettavissa useita eri vyöhykkeitä tai laikkumaisia kasviyhdyskuntia, kun taas jyrkemmällä rannalla niitty jää kapeaksi ja kasvillisuus ei ole yhtä voimakkaasti eriytynyt vyöhykkeisiin tai laikkuihin. Meren liike sekä jäät pitävät merenrantaniityt vapaana puuvartisesta kasvillisuudesta, jolloin ruohovartinen kasvusto on monipuolista. Niityt jakaantuvat vyöhykkeisiin rantaviivan suuntaisesti, toisin kuin luontaisilla merenrantaniityillä, jotka voivat olla myös mosaiikkimaisia. Loivimmat rannat ovat useimmiten pisimmälle kehittyneitä. Merenrantaniityt ovat lajistoltaan runsaita ja kukkivat pitkin kesää. Vesirajan tuntumassa kasvaa hyvin suolaa sietäviä lajeja ja ylemmillä vyöhykkeillä kasvaa kosteutta sietäviä lajeja. Niityt houkuttelevat jatkuvalla kukinnallaan hyönteisiä ja sitä kautta lintuja ruokailemaan. (Raunio et al. 2008: s. 431.) Ulkosaariston luontaisten merenrantaniittyjen ulkopuolelle jäävistä merenrantaniityistä valtaosa on kehittynyt ihmisen toiminnan seurauksena ja lasketaan

46.

kuuluvaksi perinnebiotooppeihin. Näillä niityillä on laidunnettu karjaa, tai niitä on niitetty karjan ravinnoksi. Merkittävä syy merenrantaniittyjen vähenemiseen on tästä johtuen merenrantojen laiduntamisen väheneminen. (Raunio et al. 2008: s. 432.) Laajimmat merenrantaniityt löytyvät yleensä maanpinnan kohoamisalueilta, joissa kohoaminen on voimakkainta, kuten Perämerellä. Perämerellä merenrantaniittyjä käytetään edelleen myös laiduntamiseen. (Raunio et al. 2008: s. 432.)

SOVELTAMINEN RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Hakaniemenrannan edustan merivesi on vähemmän suolaista kuin avomerellä Suomenlahdella (Velmu), johtuen Vantaanjoesta ja hulevesistä, jolloin korkea suolapitoisuus ei karsi kasveja samalla tavalla kuin ulompana merellä. Hakaniemenrannasta puuttuu myös jatkuva voimakas aallokko, joka antaisi etulyöntiaseman karuihin oloihin soveltuville niittykasveille.

Merenrantaniityt voidaan jakaa viiteen eri ryhmään: pikkuluikkahapsiluikkamerenrantaniityt, luikka- ja kaislamerenrantaniityt, suursaramerenrantaniityt, matalakasvuiset vihvilä-, heinä- ja saramerenrantaniityt ja korkeakasvuiset merenrantaniityt (Raunio et al. 2008: s. 431). Näistä pikkuluikka-hapsiluikkamerenrantaniityt ja luikka- ja kaislamerenrantaniityt viihtyvät parhaiten vesirannassa, matalassa vedessä tai hiukan vesirajan yläpuolella maarannan alaosassa. Niiden kasvillisuus on suhteellisen niukkaa, mikäli niitä verrataan esimerkiksi korkeakasvuisiin merenrantaniittyihin. Molempien pääesiintymisalue on Perämerellä, mutta niitä esiintyy koko Suomen rannikolla (Raunio et al. 2008: s. 433–434). Suursaramerenrantaniityt sekä matalakasvuiset vihvilä-, heinä- ja saramerenrantaniityt sijoittuvat merenpinnan yläpuolelle (geolitoraaliin), joka jää meriveden alle korkean meriveden aikaan. Suursaramerenrantaniityillä kasvaa nimensä mukaisesti pääasiassa eri saroja, kuten lajeja Carex aquatilis, C. paleacea ja C. halophila. Matalakasvuiset vihvilä-, heinä- ja saramerenrantaniittyjen on yksi yleisimmistä merenrantaniittytyypeistä, ja sen on arvioitu kattavan puolet merenrantaniittyjen kokonaispinta-alasta (Raunio et al. 2008: s. 434–435). Korkeakasvuiset merenrantaniityt sijaitsevat puuston reunassa niittyalueen yläosassa, jonne vesi nousee harvemmin. Ne muistuttavat lajistoltaan ja runsaudellaan enemmän makean veden läheisyydessä sijaitsevia rantaniittyjä kuin lähempänä rantaa sijaitsevat, hyvin suolaa ja kulutusta sietävät matalammat niittytyypit. (Raunio et al. 2008: s. 436)

47.

48.

47. Rehevä heinävaltainen merenrantaniitty 48. Lehtovirmajuurta ja maitohorsmaa 49. Meriratamoa niukkakasvuisella niittylikulla

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

3.5. TERVALEPPÄKORVET Tervaleppäkorvet kuuluvat suojeltuihin luontotyyppeihin, jotka ovat suojeltuja luonnonsuojeluasetuksessa seuraavasti: “Tervaleppäkorpia, jotka ovat luhtaisia tai lähteisiä ja joissa valtapuuna on tervaleppä ja aluskasvillisuutena mättäillä hiirenporrasta, nevaimarretta tai muita suuria saniaisia. Välikköpinnoilla kasvaa luhtakasveja, useimmiten vehkaa ja kurjenmiekkaa. “(Luonnonsuojeluasetus 160/1997) Tervaleppäkorvet sijoittuvat vesistöjen lähistölle, jossa ne kasvavat yleisimmin pienialaisina kaistaleina muiden luontotyyppien ympäröiminä. Tervaleppäkorveksi luokiteltavia kasvustoja on vähän niiden tarkan määritelmän takia, joka pohjautuu maan kosteuteen. Tervaleppäkorveksi ei esimerkiksi luokitella loppukesästä kuivahtavia rantoja. Luonnonsuojeluasetuksen kriteerit täyttäviä tervaleppäkorpia on 2000-luvun alkupuolella arvioitu olleen jäljellä koko Suomessa 100–200 hehtaaria. (Pääkkönen, Alanen 2000: s. 23–25.) Tervaleppäkorvet ovat pysyvästi niin kosteita, etteivät muut puulajit pysty kasvamaan täysikasvuisiksi vaan kaatuvat pinnallisten juuriensa takia ennen kuin ovat saavuttaneet täyden mittaansa. Pääasiallisesti tervaleppäkorvet ovat ohutturpeisia, koska turvepaksuuden ylittäessä 50 cm leppien juuriyhteys kivennäismaahan katoaa. Tervaleppien (Alnus glutinosa) lisäksi tervaleppäkorven puustoon kuuluu myös harmaaleppää (Alnus incana), hieskoivuja (Betula pubescens) pajuja (Salix sp.) sekä mahdollisesti myös joitain kuusia (Picea abies). (mt.) Eutrofisissa tervaleppäkorvissa tavataan kurjenmiekkaa ja nevaimarretta ja mesotrofisissa korvissa puolestaan vehkaa ja muita luhtakasveja. Korkeat ja vanhat tervalepät synnyttävät aluskerroksien kanssa korpeen kostean pienilmaston. Aluskasvillisuus on monipuolista ja mosaiikkimaista, jolloin eri pinnoilla on oma kasvillisuutensa (mätäs-, väli- ja rimpipinnat). Tervaleppäkorvista rahkasammalet puuttuvat lähes täysin. Hiirenporras-vehkavaltainen korpi on yleisimmin tavattava tervaleppäkorpityyppi. Se on yleisempi sisävesien läheisyydessä, sillä kehittyäkseen se tarvitsee ravinteikasta virtaavaa vettä, ja on yleinen lähteiköillä. Hiirenporras-vehkavaltaisia tervaleppäkorpia tavataan

49.

kuitenkin myös rannikolla. Rimpipinnat ovat luhtakasvien peitossa. Mätäspinnoilla kasvaa puolestaan suursaniaisia sekä tervaleppää. Kuusi ei viihdy näissä hiirenporras-vehkavaltaisissa tervaleppäkorvissa, sillä maaperä on liian märkä. Kurjenmiekkavaltaiset tervaleppäkorvet ovat harvinaisempia. Niille on ominaista eutrofisuus sekä puuston juurien yhteys kivennäismaahan. Luhtaisuuden takia tervalepät kasvavat harvemmassa ja kituliaasti. Muita puulajeja on harvassa. Mättäillä kasvaa pensaita ja välikköpinnoilla kurjenmiekkaa ja saroja. Turvekerros on melko paksu, joka rajoittaa osaltaan tervalepän kasvua. Tervaleppäkorven luontainen sukkessio johtaa maaperän kosteuden mukaan joko lehtomaiseen tai luhtaiseen kasvillisuuteen. Mikäli tervaleppäkorpi alkaa kuivumaan esim. maanpinnan kohoamisen myötä, se muuttuu vähitellen lehdoksi. Mikäli maaperä pysyy kosteana ja sen alueella esiintyy esimerkiksi virtaavaa vettä, muuttuu tervaleppäkorpi lopulta luhdaksi.

SOVELTAMINEN RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Tervaleppäkorpi on riippuvainen jatkuvasti kosteana pysymisestä, ja Hakaniemenrannassa haasteena onkin syntyvien hulevesimäärien arviointi ja merenpinnannousun vauhti tulevina vuosikymmeninä. Myös oikeanlaisen maaperän löytäminen ja tuominen Hakaniemenrantaan asettanee haasteita. Onkin epätodennäköistä, että paikalle saataisiin syntymään todellinen tervaleppäkorpi, vaan lähimmäksi päästään mahdollisesti lehtomaista kasvillisuutta, jonka valtapuulajina on tervaleppä, ja rantaviivan tuntumassa päästään mahdollisesti kosteaan tervaleppävyöhykkeeseen. Myös mahdolliset hulevesien sisältämät pienhiukkaset ja saasteet oletettavasti vaikuttavat negatiivisesti herkkään tervaleppäkorpeen sekä kasvillisuuteen ja eliölajistoonkin.

Tervaleppäkorpi vaihettuu metsäksi joko hiirenporrasmesiangervovaltaisen kasvuston kautta tai ranta-alpi-kastikkavaltaisen kasvuston kautta. Kuivemman maaperän takia näissä biotoopeissa on selkeästi havaittavissa lehtomaista kasvillisuutta ja ne vaihettuvatkin lopulta lehdoiksi. (Pääkkönen, Alanen 2000: s. 23–25.) Tervaleppä on tervaleppäkorpien pääasiallinen puulaji, koska se pystyy kasvamaan märässä ja tulvivassa maassa. Se työntää rannoilla juurensa veteen ja vaatii jatkuvasti kosteana pysyvän maan menestyäkseen (Mustila Arboretum, Alnus glutinosa -tervaleppä). Tervaleppä elää symbioosissa Frankia-sienen kanssa, jonka avulla se sitoo typpeä juurinystyröidensä kautta. Tervaleppäkasvuston vuotuinen typensidonta on huomattavaa verrattuna muihin puihin (Martikainen 2003: s. 110–111). Typensidontakykynsä ansiosta se voi tiputtaa lehtensä vihreinä, koska sen ei tarvitse imeä ravinteita takaisin lehdistä. Vihreänä pudonneista lehdistä muodostuu ravinteikasta lehtikariketta, josta muodostuu aikanaan humusta. (Mustila Arboretum, Alnus glutinosa-tervaleppä.)

50.

51.

50. Tervaleppäiä ja hiirenporrasta 51. Vehka 52. Lahopuu toimii kasvualustana

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

OSA 4/ SUUNNITELMA Suunnitelmassa inspiraationa käytettävät biotoopit on valittu siten, että ne lisäisivät mahdollisimman paljon alueen monimuotoisuutta ja että tarkastelemalla biotooppeja tarkemmin voitaisiin selvittää alueelle sopivimmat jatkosuunnitteluun sopivat rantatyypit. Näin pystytään parhaiten tukemaan jo olemassa olevia sekä tulevia viheryhteyksiä. Itä-Helsingin saariston biotooppeja on pyritty tuomaan myös Hakaniemenrantaan, jotta kaupunkilaiset pääsisivät nauttimaan niistä kotiovellaan ja siten myös lisäämään ymmärrystä monimuotoisuuden merkityksestä. Ne tuovat vaihtelua muuten melko staattiseen kaupunkiympäristöön muuttumalla vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Erityyppisten rantojen vaihtelevuudelle on haettu inspiraatiota luonnosta ja siitä, kuinka meri kasaa ja huuhtoo eri raekoon omaavia aineksia eri tavalla. Hakaniemenrannan kärjessä ovat yhtenäisimmät kalliomaiset betonikuutiot, jotka ovat valmistettu alueelta purettavista betonirakenteista. Kallioiden jälkeen tulevat kivikko- ja sorarannat, joiden raekoko pienenee Eläintarhanlahdelle päin mentäessä. Lähellä rantapromenadia, rantapenkereen tuntumassa on metsikkövyöhyke sekä avoimilla kohdilla niittyalueita. Kasvillisuus luo Hakaniemenrantaan miellyttävän pienilmaston suojaten sitä mereltä puhaltavilta tuulilta. Niittyvyöhykkeen muoto ja lajisto vaihtelevat raekoon mukaan. Hakaniementorin kupeessa on hiekkaranta, joka sijaitsee hotellin edustalla. Hiekkarannan alueella kasvillisuus on niukkaa. Suunnitelmassa tavoitellaan luonnollisen kaltaisten biotooppien muodostumista Hakaniemenrantaan huolellisen suunnittelun ja hoidon kautta. Vaikka biotooppien nimet onkin valittu varsinaisten biotooppien mukaan, suunnitellut biotoopit saavat niistä inspiraatiota ja uuselinympäristöinä tuskin koskaan muodostavat todellisia, luonnossa tavattavia biotooppeja. Alueella toimiva yhteistila ja infokeskus palvelevat niin alueen asukkaita kuin muitakin kaupunkilaisia. Tilaa voi käyttää järjestämään erilaisia tapahtumia ja tempauksia asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan.

TervaleppĂ¤korpi

Kallioranta Rantaniitty

Rantaniitty

I I

Hiekkaranta Kivikkorantaa

Soraranta I I

RiuttaseinĂ¤

I I

4.1. HAKANIEMENRANNAN BIOTOOPIT 4.1.1. MATERIAALIT JA MAA-AINES Suunnittelualueella käytetään mahdollisimman paljon jo paikalla olevia materiaaleja, kuten täyttömaata ja olemassa olevia purettavia rakenteita biotooppien rakentamisessa. Olemassa olevan maantäytön maa-aineita käytetään rantabiotooppien rakentamisessa. Maantäytön kiviaines otetaan talteen muun rakentamisen yhteydessä ja hienompi sora (2–60 mm) erotellaan isommasta kiviaineksesta (60–1000 mm) (Laulumaa 2017: s. 18) ja lohkareista (> 1000 mm), joko kaivuun yhteydessä tai ennen siirtoa paikalle. Maa-aines säilötään Hakaniemenrannan alueella rakennustöiden ajan, jolloin sitä ei tarvitse ajaa pois Helsingin keskustasta. Tämä puolestaan vaikuttaa muuhun rakentamiseen, sillä maa-aineksen säilyttäminen työmaa-alueella vaatii tilaa. Niinpä rakentaminen toteutetaan vaiheittain. Mikäli täyttömaassa todetaan korkeita haitta-aine pitoisuuksia ja sitä ei voida käyttää, etsitään ensisijaisesti mahdollisia muita kohteita, joista voisi löytyä sen kaltaista kivimateriaalia kuin mitä Hakaniemenrannan biotoopeissa tarvitaan. Mikäli vastaavaa kohdetta ei löydy, vasta sen jälkeen käytetään neitseellisiä materiaaleja. Monimuotoisen kasvillisuuden saavuttamiseksi, täyttömaan uusiokäytön lisäksi Hakaniemenrantaan tuodaan siirtomaata (Laulumaa 2017: s. 37–38.) sekä hietamoreenia (hietamoreenia HtMr), joka toimii yhdessä maantäytön materiaalien kanssa kasvualustana. Hietamoreeni ei edesauta kasvualustana voimakkaasti liejupohaisilla rannoilla leviäville kasveille, kuten järviruo’olle (Ryttäri et al. 2014: s. 27–34), jolloin merenrantaniityillä on vähemmän kilpailua. Hietamoreeni lisätään paikasta riippuen joko 0 –700 mm tai 70–1500 mm paksuuden verran, mikä lisää mahdollisuuksia saada rantaan hyvinkin erilaisia kasvillisuusalueita. Paksumpi hietamoreeni toimii kasvualustana puustolle ja runsaalle niitylle, kun taas ohuempi on edullisempi kasvualusta niukemmista kasvuolosuhteista pitäville rantaviivan kasveille. Sora- ja kivikkorannoille tuodaan myös maatuvaa rakkohauruvallia. Näin saadaan lisättyä hitaasti liukenevia ravinteita ja biomassaa rantaniittyjen käyttöön. Rantojen orgaanista ainetta ei tule kerätä kuin vain rannoilta, joilta ne joudutaan joka tapauksessa keräämään pois joko virkistäytymistoiminnan kuten uimisen tai rakentamisen takia.

Rakennusten väliin ulottuvien hulevesiuomien sekä rantaniitty alueen alle tulee pohjasaveus, jonka paksuus vaihtelee 50–1300 mm (Laulumaa 2017: s. 37–38). Tervaleppäkorven pohjasaveuksen päälle tulee vielä tervaleppävaltaisen ranta-alueen maapohja, joka on paksuudeltaan n. 700 mm. Pohjasaveuksen ja maapohjan päälle levitetään vielä n. 100 mm kerros orgaanista ainetta, kuten kompostoitua lehti- tai järviruokokatetta. Orgaanisella katteella saadaan käynnistettyä maa-aineksen pieneliöstötoiminta, ja maa-aines aloittaa matkansa kohti luontaisen kaltaisesti toimivaa maaperää. Biotooppien maa-ainesten kerrosten erottelemisessa ei käytetä suodatinkangasta, johtuen sen ympäristöhaitoista. Näihin haittoihin on todettu kuuluvan häiriöt levien fotosynteesissä, joka puolestaan vaikuttaa negatiivisesti niiden kasvuun. (Wiewel ja Lamoree 2016: s. 640–655.) Kalliorannassa käytettävät suuret betonilohkareet muotoillaan vanhasta Hakaniemensillasta, kun se puretaan uuden sillan valmistuttua. Kalliorannan betonipalaset ovat kooltaan n. 2 m x 2 m ja ne saavat olla muodoltaan rosoisia, jolloin levillä on paremmat mahdollisuudet kiinnittyä (van Oijen 2017: s. 24–27).

4.1.2.MERENPINNAN NOUSU JA VEDENLAATU Merenpinnan on arvoitu nousevan 30–90 cm vuosisadan loppuun mennessä (Johansson et al. 2014: s. 35–46). Tässä työssä merenpinnan nousu ennusteeksi on otettu vuosisadan loppuun mennessä 60 cm, joka kuvaa ennusteen keskiarvoa. Tämä tarkoittaa sitä, että loivilla rannoilla vähäinenkin merenpinnan nousu tuo rantaviivan useita metrejä lähemmäksi rantaa kuin se on rakennushetkellä 2020-luvulla. Tämä tarkoittaa myös sitä, että suunnitellut kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät rantaviivan mukana vähitellen meren pinnan noustessa, koska monet rantakasvit ovat hyvin tarkkoja kasvuolosuhteistaan. Biotoopit on rajattu rantapromenadin puolelta rantapenkereellä. Se estää meriveden nousun rantapromedaille aina 2,5 metriin asti ja Kulttuurisaunan edustalla 2 metriin asti. Kulttuurisaunan kohdalle salmeen on rakennettu pesimäluotoja, jotka toimivat myös aallonmurtajina ja rikkovat syysmyrskyjen voimakkaimman aallokon (Mäkinen 2019). Matala biotooppialue estää myös tehokkaasti aallokon rikkoutumisen suoraan rantapenkereeseen ja vähentää näin ollen pärskeiden lentämistä rantapromenadille.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

MAA-AINESTEN VYÖHYKKEET

Tervaleppäkorpi

Rantaniitty

I I

Hiekkaranta

Rantaniitty

+1.2 +0.6

Kallioranta +0

I I

Soraranta

Kivikkorantaa merenalainen penger

1:2000 I I

2300 mm pohjasaveus ja siirtomaa

700 mm hienoainesmoreeni > 700 mm biotoopin mukainen maa-aines

1500 mm hienoainesmoreeni

MERENPINNANKOHOAMINEN JA TULVAVYÖHYKKEET

Tervaleppäkorpi

Rantaniitty

I I

Hiekkaranta

Rantaniitty

+1.2 +0.6

Kallioranta +0

I I

Soraranta

Kivikkorantaa merenalainen penger

1:2000 I I

+ 0.0

+ 1.5

+ 0.6 (merenpinnan nousu) + 1.0

+ 2.0 + 2.5 + 3.0

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

BB Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Hakaniemenrannan biotoopit ovat resilenttejä tulvimiselle. Ranta on suunniteltu siten että yleiset tulvat eivät peitä koko rantaa, vaan ranta on mielenkiintoinen myös tulvan aikana. Vasta kahden metrin tulva peittää koko ranta-alueen ja yli kahden ja puolen metrin tulva yltää rantapenkereelle. (ks. Merenpinnankohoaminen ja tulvavyöhykkeet ) Eläintarhanlahden ja Töölönlahden vedenlaatu vaikuttaa merkittävästi Siltavuorensalmen olosuhteisiin heikosti vaihtuvan veden takia. Jotta Hakaniemenrannan edustalle voidaan saada toimivat biotoopit, tulisi Vantaanjoen ravinnekuorma saada pienenemään huomattavasti ja Töölön- ja Eläintarhanlahtien sedimenttien ravinnejäämiä tulee saada vähennettyä. Hulevedet ohjataan kovilta pinnoilta kasvillisuusalueille. Kattovedet ja rankkasateiden aikana ylivuotovesi ohjataan kasvillisuudelle. Katujen ja kattojen vedet ohjataan ensisijaisesti talojen välissä sijaitseviin hulevesiuomiin. Merkittävin näistä on tervaleppäkorpi, joka on suunnittelualueen pohjoispuolelle jäävän hulevesiuoman jatke, joka takaa sen, että uoma pysyy tasaisen kosteana ja tukee tervaleppäkorven kasvua.

4.1.3. RAKENTEET PENKEREET Rantapenger rakennetaan settiseinästä, joka ankkuroidaan peruskallioon. Tämä mahdollistaa perustamisen ilman, että rannan puolelle tulee tilaa vieviä elementtejä, jolloin rakenteilla on vähäinen vaikutus kasvillisuuteen. Tarvittaessa toinen settiseinä rakennetaan veden alle, mihin suunnitellut rantatyypit päättyvät. Seinää tarvitaan vain, mikäli pohja on syvemmällä kuin kaksi metriä ja pohja on luonteeltaan pehmeää, jolloin se ei pysty ottamaan vastaan maantäytön painoa. Poikkeuksena pinnan yläpuolella olevasta rantavallista, merenpinnan alapuolella käytetään seinässä moduuleita, jotka helpottavat levien kiinnittymistä seinään ja luovat piilopaikkoja eläimille. Seinämä alkaa kahden metrin syvyydestä, joten se ei tarjoa samalla tavalla piilopaikkoja kalan poikasille, mutta

edesauttaa rakkolevien ja punalievien sekä ajallaan myös sinisimpukoiden kiinnittymistä.

LAITURI Rantojen yli kulkeva laituri kulkee alempana, keskimäärin n. 1,5 metrin korkeudella, ja siinä on taukopaikka-alueita, jotka ovat lähempänä merenpintaa, helpottaen merenalaisten biotooppien tarkkailua. Rantaalueella kulkemista pyritään välttämään, koska biotoopit ovat hyvin herkkiä kulutukselle. Niinpä laituri toimii tarkkailualustana meanderoiden eri rantatyyppien yli. Yhteistilasta on muun muassa lainattavissa vesikiikareita ja oppimateriaalia eri biotoopeista ja niissä elävistä kasveista ja eliöistä. Laituri on aika ajoin veden vallassa, jolloin sillä kävelyä pyritään välttämään. Kun merenpinta nousee 60 cm nykyisestä, laituria voidaan nostaa ylemmäksi paalujen varaan.

VENEILY Hakaniemenrannan edustalla ollut pienvenesatama poistetaan ja siirretään muualle. Uusien liikennejärjestelyiden vuoksi rantaan ei enää pääse helposti autolla, joka tekisi veneilyharrastuksesta haastavan. Myös veneilystä aiheutuva eliöstölle ja meriympäristölle haitalliset melu, pohjasedimenttejä pyörittävät potkurivirrat ja mahdolliset päästöt (Viitasalo, M. et al. 2017: s. 168–167) puoltavat sataman siirtämistä muualle suunniteltujen rantojen läheisyydestä. Salmen vastakkaisella puolella Kruunuhaan rannassa olevat venepaikat muutetaan kaupunkivenepaikoiksi, joista kaupunkilaiset voivat vuokrata pieniä soutuja moottoriveneitä merellisen Helsingin tutkimiseen. Nykyään kaupallisten alusten satama muutetaan pienehköjen, maksimissaan 5-metristen alusten käyttöön. Veneväylä Siltasaarensalmesta Eläinrannanlahdelle säilyy, ja potkurivirtojen aiheuttaman pohjan pöllyämisen vähentämiseksi nopeusrajoitus lasketaan nopeuteen 5 km/t ja matalat ranta-alueet suljetaan liikenteeltä. Veneliikenne Hakaniemestä Korkeasaareen ja muualle saaristoon loppuu Kruunusiltojen valmistuessa.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

4.1.4. VAIHEISTUS

4.1.5. KASVILLISUUS

Uusi Hakaniemensilta ja Kruunusillat valmistuvat ennen muun rakentamisen aloitusta. Vanha Hakaniemensilta poistetaan vasta uuden valmistuttua. Ennen rakennuksia rakennetaan rantapenkereet ja kasataan vanha täyttömaa, mikäli sitä voi uusiokäyttää biotooppien rakentamisessa.

Hakaniemenrannan kaltaisessa suunnitellussa elinympäristössä, jossa koko alue muuttuu merkittävästi uuden asuinalueen rakentuessa meren päälle, tulisi suhteuttaa kooltaan sopiviksi muuhun rakentamiseen. Tällöin hyödyt monimuotoisuudelle voidaan maksimoida ja hyötyä sitä kautta myös laaja-alaisesti eri ekosysteemipalveluista. Kasvillisuudella on keskeinen rooli näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Tarkasti suunniteltavia, perinteisenkaltaisia istutussuunnitelmia ei ole järkevää toteuttaa, vaan kasvillisuuden annetaan muodostua suurimmaksi osaksi spontaanisti, maa-aineksen siemenpankin kautta (Laulumaa 2017: s. 18) sekä siirrettävien kasvien ja siemenkylvöjen avulla. Vain pieni osa kasveista istutetaan. Puiden kasvun varmistamiseksi niitä istutetaan runsaasti, koska paikalla olevat ympäristön stressitekijät ovat omiaan verottamaan puiden määrää. Puita karsitaan, mikäli ne eivät karsiudu itsestään sukkession myötä (Kuuluvainen 2004: s. 62–63).

Rakennusten vaiheistus tulee toteuttaa niin, että niiden väliin tulevat kasvillisuusalueet säästyvät varjostukselta mahdollisimman pitkään. Varjostuksen vähentämiseksi rakennusten korkeudet pidetään kohtuullisina, maksimissaan kuuden kerroksen korkuisina, jotta niiden väliin ei muodostu laajoja koko vuoden täysin varjossa olevia alueita. Kasvillisuusalueiden sijainti katutason alapuolella aiheuttaa jo itsessään varjoja kasvillisuudelle. Erityisesti tervaleppä tarvitsee nuorena valoa, ja koska ne istutetaan pieninä piiska-taimina (Laulumaa 2019), niiden valontarve säilyy pidempään. Tästä syystä kasvillisuusalueiden länsipuolella olevat rakennukset rakennetaan viimeisinä, jotta ne saavat mahdollisimman pitkään iltapäiväaurinkoa. Rakentamisen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Hakaniemenranta valmistuu pikkuhiljaa pala palalta eikä etene järjestelmällisesti päästä toiseen. Kasvien kannalta tilanne on paras mahdollinen mutta haastava Hakaniemenrantaan alkuvaiheessa muuttavien ihmisten näkökulmasta. Jatkuvasta rakentamisesta voi myös olla haittaa kasvillisuudelle mm. työmaapölyn takia.

Hakaniemenrannan kasvillisuuden kehityksen suuntaa on haastava arvioida etukäteen, sillä sitä ei voi laskea puhtaasti mihinkään perinteiseen sukkessiomalliin. Sukkession lähtötilanne on jo itsessään uniikki, mutta meren ja merenpinnan kohoamisen myötä sukkession kulkuun tulee lisää muuttujia. Valmistumisvaiheen jälkeen tapahtuva voimakas meritulva, voi pyyhkäistä mukanaan pintamaan taimineen ja aloittaa uuden sukkessiokierroksen. Tästä syystä biotooppien hoitoa ei voi suunnitella etukäteen, vaan eri biotooppien kehitykseen pitää pystyä reagoimaan tarvittavilla hoitotoimenpiteillä.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

RAKENTAMISEN VAIHEISTUS

52.

53.

54.

55.

53. Vaihe 1. Ensimmäisenä rakennetaan Kruunusillat sekä uusi Hakaniemensilta ja niihin liittyvät kulkuyhteydet, jotka luovat selkärangan aluelle. Näiden jälkeen rakennetaan rakennusten väliin tulevat biotoopit ja ensimmäisenä rakennuksena matalaa yhteistilaa. Rantabiotoopit rakennetaan heti kun rakennusten väliin tulevat biotoopit on saatu valmiiksi.

54. Vaihe 2. Toisessa vaiheessa rakennetaan kerrostalot jotka varjostavat vähimmässä määrin biotooppeja. Idänpuolella olevat rakennukset tuovat hieman suojaa mereltä puhaltavilta tuulilta eivätkä peitä iltapäivä ja ilta-aurinkoa. Hotellin varjostusaste on mariginaalinen sen kulman takia.

55. Vaihe 3. Kolmannessa vaiheessa kaikki itäpuolen raketnnukset on rakennettu ja jäljellä on enää tervaleppäkorven länsipuolella olevat rakennukset.

46. Vaihe 4. Neljännessä vaiheessa loputkin rakennukset valmistuvat. Tässä vaiheessa hulevesialueiden puut ovat ehtineet asettua, ja tulevat toimeen vähäisemmällä valolla. Kenttäkerroksessa menestyvät puut tulevat kuitenkin olemaan tästä eteenpäin nuorena vähän valoa vaativia.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

I I rs

I I I I

4.2. HIEKKARANTA

I I I I 2 3

I I

var

2 5

I I

LEIKKAUS AA

1:200

ato

t o s i ni

pukka

siip

k k u l i ej

etasim

100. VUOSI

RANTAVYÖHYKKEIDEN KEHITYS

Ylävesi

Keskivesi

Alavesi

Riuttaseinä Rantapromenadi

Laituri

Niukkan puuston vyöhyke

Rantavehnävyöhyke

Kasviton vyöhyke

Vesikasvillisuus

Oleva pohja

1. vuosi

Riuttaseinä Rantapromenadi

Laituri

Niukkan puuston vyöhyke

Rantavehnävyöhyke

Kasviton vyöhyke

Vesikasvillisuus

Oleva pohja

50. vuosi

Riuttaseinä Rantapromenadi

Laituri

Niukkan puuston vyöhyke

Rantavehnävyöhyke

Kasviton vyöhyke

Vedenalainen niitty

Oleva pohja

100. vuosi

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

HIEKKARANTA

+3.3

HIEKKARANTA

Hiekkaranta-alue on korkeimmillaan n. 1,75 metrin korkeudessa ja on luonteeltaan loiva. Se on kauttaaltaan kasvistoltaan niukka, lukuun ottamatta paikoitellen runsaitakin rantavehnäkasvustoja. Ajan myötä hiekkarannan yläosaan muodostuu ohut, harmaiden dyynien kasvillisuutta mukaileva kasvipeite, mutta muuten kasvillisuus on heinävaltaista, joskin seasta löytyy myös ruohovartisia kasveja. Merenpinnan alapuolelle on tavoitteena muodostaa mahdollisuudet merenalaisen niityn kehittymiselle veden laadun parantuessa. Niitty koostuu useista lajeista ja ylläpitää monipuolista eliöstöä, tukien merenalaista monimuotoisuutta (Kiviluoto et al. 2017: s. 364–367). Hiekkaranta on jakautunut selvästi kahteen eri osa-alueeseen. Ensimmäinen osa on hotellin edessä oleva laaja hiekka-alue, jota ympäröi istumaportaat ja aukiomainen oleskelualue. Toinen hiekkarannan osa on Siltavuorensalmen puolella laiturin suojaama alue, joka muuttuu vähitellen isorakeisemmaksi sorarannaksi. Laiturin suojaama alue on turvassa kulutukselta, kun taas hotellin edusta on avoin kaikille. Hiekkaranta on jatkuvassa liikkeessä. Vaikka Hakaniemenrannan edustalla ei olekaan kovaa aallokkoa, veneliikenteen aiheuttamat peräaallot lyövät rantaan ja pyörittävät vettä liikuttaen hiekkaa ja pohjasedimenttejä. Pinnan alla pohja on muodoltaan loiva ja mahdollistaa merenalaisen niityn muodostumisen. Merenalainen niitty sitoo pohja-ainesta juurillaan ja estää osaltaan hiekan huuhtoutumisen pois alueelta (Kiviluoto et al. 2017: s. 364–367). Pinnan yläpuolella heinät sitovat hiekkaa ja mahdollistavat dyynimäisten muodostumien syntymisen, kun meri, tuuli ja jää kasaavat lisää hiekkaa niiden ympärille. Kauempana rannasta, missä hiekka liikkuu vähemmän, viihtyy muutakin kasvillisuutta, kuten rantanätkelmää, jäkäliä ja sianpuolukkaa.

MAA-AINES Hiekkarannan maa-aines joudutaan tuomaan suunnittelualueen ulkopuolelta, sillä maantäytöstä tuskin löytyy hiekkarantaan sopivaa materiaalia. Luonnonvaraisia hiekkarantoja on Helsingin seudulla suhteellisen vähän, eikä niistä tulisi ottaa maa-ainesta, elleivät ne ole jäämässä rakentamisen alle. Yksi keino on käyttää rantahiekkaa, joka on jo jäänyt kasvillisuuden ja metsän alle. Esimerkiksi Kallvikin niemelle rakentuvien uusien huviloiden alta voi saada hiekkarannalle soveltuvaa maa-ainesta. Tässä hiekassa on jo valmiina sopiva siemenpankki, eikä erillisiä kylvöjä välttämättä tarvita. Mikäli tällaista hiekkarantaa ei löydy, täytyy maa-aines tuoda jostain muusta, ei merellisestä kohteesta. Tällöin mukana ei tule rannalle tyypillisten kasvien siemenpankkia ja rantaan sopivan kasvillisuuden saavuttamiseksi täytyy tehdä erillisiä kylvöjä.

KASVILLISUUS Hiekkarantaan tehdään siirtoistutuksia rajatuille alueille sitomaan hiekkaa ja estämään hiekan kulkeutumista suurissa määrin alueen ulkopuolelle. Kulutuksen aiheuttamien vaurioiden minimoimiseksi alueista pyritään tekemään selkeärajaisia ja tarvittaessa aitaamaan. Hiekkarannalla kasvillisuusalueet on jaettu kahteen vyöhykkeeseen, jossa ensimmäisenä ovat valkoisia dyynejä muistuttavat rantavehnä (Leymus arenarius) ja suola-arho (Honckenya peploides) alueet ja ylempänä rantaviivasta runsanlajisemmat kylvettävät alueet, joista löytyy kanervaa (Calluna vulgaris), sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi), merinätkelmää (Lathyrus japonicus ssp. maritimus) sekä kangasajuruohoa (Thymus serpyllum). Siemenet kerätään Helsingin seudulta kasvillisuuden geeniperimän pitämiseksi paikallisena. Merenalaiseen niittyyn istutetaan aluksi pieniä määriä kasveja, jotta nähdään, onko paikka ja olosuhteet heti rakennusvaiheen jälkeen tarpeeksi otolliset niityn kehitykselle. Helsingistä ja lähialueilta kerätään pieniä määriä muun muassa meriajokasta (Zostera marina), hauroja (Zannichellia spp.) sekä tähkä-ärviää (Myriophyllum spicatum). Leviä kerätään vain pieniä määriä kultakin alueelta, jotta paikallinen kanta ei kärsi. Mikäli kannat eivät kestä pistokkaiden keräämistä, laajennetaan keruualuetta Helsingin seudun ulkopuolella alueille, joiden olosuhteet vastaavat mahdollisimman läheisesti Hakaniemenrannan olosuhteita. Levät istutetaan nopeasti keräämisen jälkeen, jotta ne pysyvät elinvoimaisina ja juurtumisen todennäköisyys kasvaa. Eriander (Eriander et al. 2016: s. 76–88) ja kumppanit ovat kokeilleet vastaavanlaisia istutuksia Ruotsin aluevesillä ja todenneet, että tehokkain tapa istuttaa meriajokasta, on istuttaa se pieninä pistokkaina ilman pohjasedimenttejä (mt). Mikäli Hakaniemenrannan olosuhteet eivät ole vielä rakentamisen jälkeen otolliset niitylle, pienialaisia koeistutuksia jatketaan meriveden laadun parantuessa.

IHMISNÄKÖKULMA Hiekkarannan alkupäätä ympäröi aukiomainen oleskelualue hotellin edustalla. Yhteys mereen on luotu puisilla istumaportailla, jotka laskeutuvat kivetyltä rantapenkereeltä hiekan tuntumaan. Portailla voi syödä lounaansa tai istuskella iltaauringossa. Laiturilta pääsee rajatuille alueille hiekkarantaa, jossa on näkyvissä kävelykäytäviä, lähempää tarkkailua varten. Hiekkaranta on erityisen herkkä kulutukselle, ja ihmisiä ohjataan kävelemään vain merkityillä alueilla. Tämän takia joitain alueita tulisi aidata.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

HIEKKARANTA

ODOTETTAVISSA Hiekkaranta on kaikista biotoopeista haastavin toteuttaa ja ylläpitää johtuen rajatuista olosuhteista, joissa hiekkarannan tai dyynien muodostuminen on mahdollista. Hakaniemenrannassa oleva tila on hyvin rajallinen hiekkarannan näkökulmasta, sillä vaikka alue onkin suhteessa melko leveä, se on liian kapea dyynien muodostumisen kannalta. Rannalla voisi olla mahdollista saavuttaa rantavehnän peittämiä dyynimäisiä muodostelmia. Runsaamman kasvillisuuden harmaita dyynejä tuskin tullaan saavuttamaan Hakaniemenrannassa, vaikka heinien sekaan mahdollisesti muodostuisi muutakin kasvillisuutta. Veden sameus tulee olemaan haaste varsinkin alkuvaiheessa ja myöhemminkin, mikäli veden laatu ei parane. Tämä taas vaikuttaa voimakkaasti vedenalaisen kasvillisuuden muodostumiseen, sillä esim. meriajokas (Zostera marina) vaatii viihtyäkseen kirkasta ja puhdasta vettä. Veneliikenteen pöllyttämä pohjalieju saattaa myös kasautua merkittävissä määrin hiekan päälle luoden otolliset kasvuolosuhteet voimakaskasvuisille liejupohjien kasvilajeille, kuten järviruo’olle (Phragmites australis), joka helposti levittäytyy koko alueelle.

57.

Hiekalle luonteenomainen liikkuvuus aiheuttaa myös sen, että vesi kuljettaa hiekkaa virtausten ja jäiden seurauksena muillekin alueille. Suunnittelualueella hiekan liikkuminen ei ole ongelma, mutta jos sitä päätyy suuria määriä alueen ulkopuolelle, voi sen kasaantuminen muodostaa haasteita veneiden kannalta ja sen voimakas väheneminen varsinaiselta hiekkarannan alueelta vähentää kasvillisuuden kasvuolosuhteiden heikkenemistä. Tallöin joudutaan alueelle tuomaan lisään hiekkaa, joka vähintään hetkellisesti häiritsee kasvillisuuden muodostumista.

56.

SIEMENSEOS Arctostaphylos uva-ursi, sianpuolukka

Thymus serpyllum, kangasajuruoho

Artemisia campestris, ketomaruna

Deschampsia flexuosa, metsälauha

Armeria maritima, laukkaneilikka

Festuca rubra, punanata

Cakile maritima, merisinappi

SIIRTOISTUTUKSET

Calluna vulgaris, kanerva

Honckenya peploides, suola-arho

Carex arenaria, hietikkosara

Lathyrus japonicus subsp. maritimus, merinätkelmä

Crambe maritima, merikaali Eleocharis acicularis, hapsiluikka Epipactis atrorubens, tummaneidonvaippa Glaux maritima- hietikot, merirannikki Honckenya peploides, suola-arho Lathyrus japonicus subsp. maritimus, merinätkelmä Linaria vulgaris, keltakannusruoho

Leymus arenarius, rantavehnä Myriophyllum spicatum, tähkä-ärviä

58.

Zannichellia spp, hauroja Zostera marina, meriajokas ISTUTETTAVAT TAIMET Pinus sylvestris, mänty

56. Dyynivyöhykkeitä Hangon Tulliniemessä. Kuva: Kim Haldin 57. hiekalla oleva puinen kulkuväylä. Kuva: Edvins Gurspons 59. Yksinkertaisia kulkua ohjaavia aitoja Camber sands:ssa

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

4.3. KIVIKKORANTA +3.3

I I rs

I I I I

I I I I R

2 3 2

I I

var

2 5

I I

ts ar

kivitask

ra n t a si

merisiir

KIVIKKORANTA

LEIKKAUS BB

1:200

100. VUOSI

RANTAVYÖHYKKEIDEN KEHITYS Rantapromenadi

Ylävesi

Keskivesi

Matalanveden Kasviton vyöhyke kasvillisuus

Rantaniitty

Rantametsikkö

Alavesi

1. vuosi

Riuttaseinä Oleva pohja

Vesikasvillisuus

Riuttaseinä Rantapromenadi

Rantametsikkö

Rantaniitty

Kasviton vyöhyke

Matalanveden kasvillisuus

Oleva pohja

Vesikasvillisuus

50. vuosi

Riuttaseinä Rantapromenadi

Rantametsikkö

Rantaniitty

Kasviton vyöhyke

Matalanveden kasvillisuus

Vesikasvillisuus

100. vuosi

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Oleva pohja

MAA-AINEST Sora- ja kivikkoranta pohjautuvat vanhassa maantäytössä käytettyyn moreenimaiseen täyttöainekseen. Sitä sekoitetaan hietamoreenin kanssa, niin että ne muodostavat paksuudeltaan 1500–700 mm paksun kasvualustakerroksen. Kasvualustan, joka on paksuudeltaan 1500 mm, päälle lisätään vielä kompostoitua lehtikariketta tai järviruokoa, joka maatuessaan lannoittaa kevyesti kasvualustaa ja takaa maan pieneliöstön käynnistämien maatumisprosessien käynnistymisen. Maantäytössä olevat eri raekoot levitetään rannalle niin, että koko suurenee itään päin mentäessä. Uuden maantäytön ja kasvualustakerroksen väliin vedetään ohut pohjasaveus hienomman kivennäisaineksen poisvalumisen ehkäisemiseksi. Savipatjan ulkopuoliselle maa-alueelle levitetään pelkästään erikokoisia kiviä, sekä hiekkaa tai hietamoreeniamoreenia, joka täyttää kivien välit. Tällöin kasvillisuudella on mahdollisuus juurtua siihen. Maarannan yläpuolelle tuodaan muualta rakkolevä- ja ruokovallia, jolla saadaan luotua todellisen kaltainen ravinteiden kierto kivikkorannalle. (Kontula ja Raunio 2018: s. 132.) Ensimmäisen vuosikymmenen tai kahden aikana orgaanista ainetta joudutaan tuomaan rannalle säännöllisesti, jotta orgaanisten aineiden kierto saadaan käynnistettyä.

yläranta on niittymäinen, mutta varjostuksen lisääntyessä niitty siirtyy lähemmäksi vedenrajaa ja puiden alle muodostuu heinikkoinen kenttäkerros. Puusto koostuu pääasiassa tervalepästä (Alnus glutinosa), mutta joukosta löytyy myös hieskoivua (Betula pubescens), pihlajaa (Sorbus acuparia) ja mahdollisesti jokunen metsäkuusi (Picea abies). Pensaskerroksessa on korpipaatsamaa (Rhamnus frangula) sekä erilaisia pajuja, kuten raitaa (Salix carpea) ja mustuvapajua (Salix myrsinifolia). Kenttäkerroksen kasvillisuuteen kuuluvat erilaiset sarat (Carex spp). Ruohovartiset kasvit muodostavat runsaan niityn kivikkorannan yläosaan, joka toisinaan peittyy veteen. Lajeihin kuuluvat muun muassa: meriputki (Angelica archangelica subsp. litoralis), meriasteri (Aster tripolium), isosappi (Centaurium littorale), pikkusappi (Centaurium pulchellum), merivirmajuuri (Valeriana ssp. salina), ruohokanukka (Cornus suecica) sekä vaarantunut kenttäorakko (Ononis spinosa ssp. arvensis). Alempana kasvillisuus on tulvaniittymäisempää matalaa kasvustoa. Koska ranta on loivempi, ja se on useammin kulutukselle alttiina. Kivien välistä kasvaa esimerkiksi suolavihvilää (Juncus gerardii) ja suola-arhoa (Honckenya peploides). Rantaviivan kasvillisuuden sekä levien annetaan ilmestyä spontaanisti. (Ryhänen, 2003: s. 86–87.) Puut ja pensaat istutetaan piiskataimina tehokkaan juurtumisen ja kasvuun lähdön edesauttamiseksi. Ruohovartiset kasvit kylvetään siemenseoksena tai mikäli mahdollista siirretään vastaavanlaisista kohteista. Suuri osa kivikkorannan kasvillisuudesta on spontaania ja muotoutuu sukkession myötä. Levät ilmestyvät pääasiassa spontaanisti kivikkorannnan vesialueelle. Poikkeuksena on rakkohauru, joiden paikalle asettumista tuetaan tuomalla joitain yksilöitä vastaavalaiselta kivikkorannalta soveltaen Erianderin (Eriander et al. 2016: s. 76–88) kokeiluja meriajokkailla. Koska rakkohaurut kiinnittyvät koviin pintoihin, ne täytyy tuoda kivien tai muun kasvualustansa mukana. Näitä kiviä tuodaan vain pieni määrä sillä, populaatio saa vahvistua itsestään.

IHMISNÄKÖKULMA

KASVILLISUUS Kasvillisuus jakautuu kasvualustan mukaan kahteen selkeään vyöhykkeeseen. Kasvillisuus on kivikkorannan yläosassa runsainta paksun hietamoreenisen kasvualustan sekä lannoitteeksi levitetyn orgaanisen aineksen ansiosta. Leppien varttuessa juurien nystyrät takaavat typen saannin. Hietamoreeni puolestaan takaa tasaisen kostean kasvualustan rannan puille sekä ruohovartisille kasveille ja maatuva orgaaninen aines taas hitaasti vapautuvia ravinteita. Ennen puiden pensaiden varttumista

Laituri meanderoi laajalla alueella kivikkorantaa, jotta rannan muutoksen eri vaiheissa olisi mahdollisimman paljon nähtävää. Kivikkoranta on paikoitellen hyvin loiva ja laituri kaukana rantaviivasta tarkastelukauden alkupuolella veden pinnan ollessa vielä lähellä nykyistä. Tällöin laiturilta pääsee tarkastelemaan runsasta merenrantaniittyä. Kun merivedenpinta nousee, laituri on lähempänä rantaviivaa, jolloin niukemmat meren ja jään aiheuttamaan eroosioon sopeutuneet kasvillisuus alueet ovat lähellä laituria.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

KIVIKKORANTA

Kivikkoranta on korkeimmillaan 1,75 metrin korkeudessa merenpinnasta ja on kaltevuudeltaan vaihteleva sisältäen hyvinkin loivia alueita rantaviivan tuntumassa, mutta myös jyrkempiä alueita vedenalaisen riuttaseinämän tuntumassa. Kasvillisuusvyöhykkeet vaihtelevat rantapromenadin vieressä kulkevasta rantametsävyöhykkeestä avoimeen merenrantaniittyyn ja hyvin niukkaan vedenrajan kasvillisuuteen. Ranta on yläosastaan vaihteleva ja kasvistoltaan runsaan niittymäinen. Vesirajan tuntumassa kasvillisuus on niukempaa meren ja ympäristön aiheuttaman stressin vaikutuksesta. Rantaviivan tuntumassa kasvaa nopeakasvuisia rihmaleviä, mutta hieman syvemmällä kasvaa muita leviä. Merenpinnan noustessa keskivedenkorkeus siirtyy lähemmäksi rantaa ja suurempi osa loivasta rannasta on vedenpinnan alla tarjoten lukuisia kasvupaikkoja matalassa vedessä viihtyville kasviyhdyskunnille.

KIVIKKORANTA

ODOTETTAVISSA Kivikkoranta on vähemmän altis monille haasteille, joita muiden biotooppien kanssa kohdataan. Suurimmat haasteet liittyvät vieraslajeihin sekä epäonnistuneeseen kasvillisuuden kehittymiseen. Viime vuosina Mustaltamereltä ja Kaspianmereltä kotoisin oleva mustatäplätokko (Neogobius melanostomus) on levittäytynyt enenevissä määrin Suomen rannikolle ja sitä on jo asettunut Hakaniemenrannan alueelle (Toivonen 2019). Se leviää aggressiivisesti ja kilpailee tehokkaasti paikallisten kalalajien kanssa ravinnosta vähentäen niiden populaatioita ja täten monimuotoisuutta. Erityisesti mustatokko (Gobius niger), kivisimppu (Cottus gobio) ja kivinilkka (Zoarces viviparus) ovat vaarassa joutua mustatäplätokkojen syrjäyttämiksi. (Vieraslaji.fi, mustatäplätokko.)

59.

Haasteena on myös kasvualustan toimivuus ja mikrobitoiminnan ja ravinteiden sopivanlainen tuottaminen. Hietamoreeni on itsessään melko vähäravinteista, eikä se siten edesauta kilpailijoiden menestymistä. Se ei myöskään ole ihanteellinen pehmeillä pohjilla viihtyvälle järviruo’olle. Siltavuorensalmen veden tämänhetkinen tilanne kuitenkin edesauttaa liejun kertymistä pohjaan ja voi ajan myötä luoda otolliset olosuhteet myös vähemmän suotuisille lajeille. Tällöin kivikkorantojen kasvit häviävät kilpailussa aggressiivisemmille kasveille ja monimuotoisuus vähenee.

ISTUTETTAVAT PIISKATAIMET

Centaurium littorale, isosappi

Alnus glutinosa, tervaleppä

Centaurium pulchellum, pikkusappi

Alnus incana, harmaaleppä

Cornus suecica, ruohokanukka

Betula pubescens, hieskoivu

Valeriana ssp. salina, merivirmajuuri

Prunus padus, tuomi

Iris pseudacorus, kurjenmiekka

60.

Lycopus europaeus, rantayrtti SIEMENSEOS JA SIIRRETTÄVÄT KASVIT

Lysimachia thyrsflora, terttualpi

Rhamnus frangula, paatsama

Lysimachia vuigaris, ranta-alpi

Ribes spicatum, pohjan punaherukka

Lythrum salicaria, rantakukka

Rubus idaeus, vadelma

Potenttila patustris, kurjenjalka

Sorbus arucuparia, pihlaja

Fucus vesiculosus, rakkohauru

Angelica archangelica subsp. litoralis, meriputki

61.

Aster tripolium , meriasteri Carex elongata, pitkäpääsara 60. Erikokoisia rantakiviä Uutelassa 61. Leveät pitkospuut Lammassaareen 59. Suojaisan kivikkorannan kasvillisuus ulottuu hähelle rantaviivaa Isosaaressa.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

4.4. RAKENNETTU KALLIORANTA +3.3

I I rs

I I

2 5

I I

kka

sin

2 3 2

var

I I

1:200

I I

lanp

m erikat

LEIKKAUS CC

I I

kasi a

I I

ts ar

isim

100. VUOSI

RANTAVYÖHYKKEIDEN KEHITYS

Ylävesi

Riuttaseinä

Alavesi

Keskivesi Rantapromenadi

Rantapromenadi

Kallio

1. vuosi

Oleva pohja

Laguunimainen kasvillisuus

Riuttaseinä Rantapromenadi

Rantapromenadi

Kallio

Laguunimainen kasvillisuus

Oleva pohja

Vesikasvillisuus

50. vuosi Riuttaseinä Rantapromenadi

Rantapromenadi

Kallio

Laguunimainen kasvillisuus

Rakkolevävyöhyke

Oleva pohja

100. vuosi

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

KALLIORANTA

Kallioranta sijaitsee biotoopeista uloimpana ja sen leveys vaihtelee neljän ja kymmenen metrin välillä. Se koostuu suurista betonikuutoista, jotka louhitaan Hakaniemenrannan purettavista rakenteista. Betonikuutiot muodostavat pikselimäisen mosaiikin, jossa korkeuserot eri kuutioiden välillä vaihtelevat niin rantapenkereen tuntumassa kuin pieninä ryhminä meressä luoden lukuisia uusia kasvu ja elinalueita eri lajeille. Meressä kuutiot muodostavat riutankaltaisia rykelmiä ja suojaavat rantaa kovimmalta aallokolta. Kalliorannan kasvillisuus painottuu vedenpinnan alapuolelle, sillä ajansaatossa betonikuutioihin kasvaa runsaat leväyhdyskunnat, kun taas pinnan yläpuolella kasvuolosuhteet ovat hyvin haastavat kasvualustan puuttumisen takia. Ruohovartista kasvillisuutta esiintyy lähinnä kuutioiden välisissä raoissa sekä leviä ja jäkäliä itse kuutioiden pinnalla. Merivedenkorkeuden korkeuden vaihtelu näkyy huomattavan selkeästi kalliorannalla. Matalanveden aikaan kuutiot erottuvat selkeästi matalasta vedestä, kun taas korkean veden aikaan riuttalohkareet suurimmaksi osaksi katoavat pinnan alle. Matalanveden aikaan on mahdollista tarkistella kuutioihin kiinnittyneitä leviä ja kotiloita, kun taas korkean veden aikaan voi kuutioilta tarkastella pikkukaloja vesikiikareilla.

MAA-AINES Rannassa käytetään siltarakenteiden purkamisesta syntyvää betonia ja muita rannan purettavia rakenteita. Betoni muokataan rosoisiksi lohkareiksi, jotka ovat kooltaan n. 2 m x 2 m, ja niistä muodostetaan rantakallioita mukaileva rakennelma. Lohkareiden muotoilussa sovelletaan sekä Oyamadan (Oyamada et al. 2008: s. 1–6) löytöjä isojen rautakuonakuutioiden käytöstä levien kasvualustana että van Oijenin (van Oijen 2017: s. 24–27) havaintoja teksturoidun betonin hyödyistä levien kiinnittymiseen. Palat asetellaan niin, että ne ovat eri korkeuksilla, jolloin osa on lähes promenadin tasolla ja osa muita lohkareita alempana, jotta niihin pääsee kerääntymään vettä. Lohkareita myös asetellaan kauemmaksi rannasta, jolloin ne muodostavat riuttamaisia rakenteita, joihin levät voivat kiinnittyä, ja joiden seasta löytyy piilo-, ruokailu- ja lisääntymispaikkoja eri lajeille. Lajirikkauden parantamiseksi pohjalle ja lammikoihin levitetään erikokoisia kiviä elinympäristön monipuolistamiseksi kuten Liversage ja Chapman suosittavat (Liversage ja Chapman 2018: s. 1–15). Betonilohkareet saavat erodoitua ajan myötä, jolloin niihin muodostuu tekstuuriltaan erilaisia pintoja. Kulttuurisaunan vieressä kuutiot muuttuvat kiviaskelmiksi ja mahdollistavat pääsyn veteen ja portaiden virkistyskäytön.

KASVILLISUUS Pinnan yläpuolella kasvillisuus on niukkaa ja sijoittuu betonilohkareiden väleihin sekä rakoihin. Betonin pintaan kasvaa ajan myötä erilaisia jäkäliä ja sammalia, jotka tarjoavat elinympäristöjä erilaisille hyönteisille. Pienissäkin raoissa viihtyvät keltamaksaruoho (Sedum acre), ruoholaukka (Allium schoenoprasum) ja keto-orvokki (Viola tricolor) selviytyvät betonikuutioiden väleissä ja raoissa. Missä orgaanista ainetta pääsee kertymään, siellä viihtyvät enemmän rantakukka (Lythrum salicaria), merisaunio (Tripleurospermum maritimum) ja verikurjenpolvi (Geranium sanguineum). (Ryhänen, 2003: s. 63–71.) Merenpinnan alapuolelle kehittyy betonikuutioiden kylkiin runsaat leväyhteisöt, joiden avainlajina toimii rakkohauru (Fucus vesiculosus). Pinnan tuntumassa on yksivuotisia leviä, kuten viherahdinpartaa (Cladophora glomerata) ja suolileviä (Ulva spp.). Niiden alapuolelle muodostuu vedenpinnan noustessa ja veden puhdistuessa enenevissä määrin rakkohaurua. Merenpinnan yläpuolisille betonikuutio alueille ei istuteta tai kylvetä mitään, vaan siementen annetaan kylväytyä itsestään. Itäneistä taimista vain haitalliset vieraslajit poistetaan. Muuten kasvillisuus saa olla hyvin ruderaattimaista ja kehittyä spontaanisti. Merenalaiset yksivuotiset levät tulevat paikalle itsestään ja saattavat ensimmäisinä vuosina kasvaa liiankin runsaasti johtuen lämpimästä ravinteikkaasta vedestä. Rakkohaurua tuodaan paikalle kiinnittyneenä kiviin, kuten kivikkorannalla. Samalla tavalla tuodaan pieniä määriä sinisimpukan (Mytilus trossulus x edulis) vedenlaadun parantuessa. Rakkohaurujen ja sinisimpukoiden istutukset aloitetaan biotooppien uloimmasta päästä, jossa veden vaihtuvuus on runsainta ja lämpötila viileämpi.

IHMISNÄKÖKULMA Kulttuurisauna pysyy ennallaan, ja sen viereen lisätään leveät portaat, jolloin yhteys mereen paranee ja mahdollistaa vaikka nopean pulahduksen työpäivän päätteeksi. Tämän lisäksi alueella on yhteistila, josta järjestetään erilaisia tapahtumia ja opastettuja kierroksia biotooppialueelle.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

KALLIORANTA

ODOTETTAVISSA Kalliorannan suurimmat haasteet liittyvät merenalaisen monimuotoisuuden toimintadynamiikkaan. Vaikka erilaisia vedenalaisia riuttoja on tehty ympäri maailman, on Hakaniemenranta uniikki kohde, koska vedenlaatu poikkeaa tutkituista kohteista sameudellaan, ravinnepitoisuudellaan ja vähäsuolaisuudellaan (Velmu-karttapalvelu, Vedensuolaisuus pinnalla). Rihmalevät ja suolilevät varmasti kasvavat betonikuutioiden pinnoilla, koska ne hyötyvät rehevistä oloista. Ne myös edesauttavat rehevöitymistä tuottamalla runsaasti orgaanista ainetta, joka maatuu ja tuottaa lisää ravinteita. Erityisesti rihmalevät voivat tukahduttaa muiden levien, kuten rakkohaurun, kasvua vähentäen monimuotoisuutta.

62.

Betonikuutioiden louhiminen voi olla haastavaa, ja tarvittavia isoja lohkareita voi olla vaikea saada pysymään kokonaisina. Tällöin voidaan käyttää muunkin muotoisia, kuitenkin pääosin neliskanttisia tai suorakaiteenmuotoisia palasia rannan rakentamiseen.

SIIRTOISTUTUKSET Fucus vesiculosus, rakkohauru Mytilus trossulus x edulis, sinisimpukka 63.

SPONTTAANI KASVILLISUUS Allium schoenoprasum, ruoholaukka Deschampsia flexuosa, metsälauha Festuca rubra, punanata Lythrum salicaria, rantakukka Rumex acetosella, ahosuolaheinä Sedum acre, keltamaksaruoho Viscaria alpina, pikkutervakko Tripleurospermum maritimum, merisaunio Acrosiphonia arcta Cladophora glomerata, ahdinparta

64.

Ulva spp., suolilevät 63. Kuivan kalliopainanteen kasvillisuutta 64. Betonikuutioita eroosiosuojana merenrannalla. Kuva: roboM8 65. Kostean kalliopainanteen kasvillisuutta

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

TERVALEPPÄKORPI

4.5. TERVALEPPÄKORPI Tervaleppäkorven maanpinta on korkeimmillaan n. +160 cm:n korkeudessa ja matalimmillaan veden pinnan tasolla. Tervaleppäkorpi sijoittuu rakennusten väliseen hulevesiuomaan, jota ympäröi kolmelta sivulta rantapenger. Rantapenger nousee 2,5–3,3, metrin korkeuteen. Hulevesiuomaan johdetaan vedet suunnittelualueen pohjoispuolen uomasta ympäröivien talojen katoilta sekä joitain ylivuotovesiä. Tervaleppäkorpea jäljittelevä kasvillisuus pystyy mukautumaan tuleviin ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin monipuolisen kasvillisuuden ansiosta. Ennusteet sään ääri-ilmiöiden, kuten tulvien ja lämpimien talvien, yleistymisestä voivat jopa edesauttaa korpimaisen kasvillisuuden kehittymistä. Mikäli ilmastomallit osoittautuvat paikkansapitämättömiksi ja ilmasto-olosuhteet muuttuvat kuivemmiksi, tervaleppäkorven kasvillisuus mukautuu olosuhteisiin ja kehittyy lehtomaisempaan suuntaan.

4.5.1. KASVILLISUUS Tervaleppäkorven kasvillisuus toteutetaan pääasiassa siirrettävän kasvillisuuden ja maa-aineksen mukana tulevan siemenpankin avulla. Tervaleppäkorven maa on poikittaisprofiililtaan U:n muotoinen, jolloin maa kohoaa laitoja kohden. Näin keskelle jäävä tulviva uoma tarjoaa hyvät kasvuolosuhteet kosteassa viihtyville kasveille, jotka myös puhdistavat hulevesien mukana tulevia saasteita ja pienhiukkasia. Syvennyksen reunoilla maa on korkeammalla, ja tarjoavat kasvupaikkoja kuivemmissa oloissa viihtyville kasveille, jolloin saadaan pidennettyä kukintakautta. Siirrettävä ja istutettava kasvillisuus jakautuu tervaleppäkorven alueella kuuteen eri vyöhykkeeseen kosteuden ja veden suolapitoisuuden mukaan. Poikittaissuunnassa alue jakautuu kahteen eri vyöhykkeeseen. Pohjoisosassa hulevedet ovat pääasiallinen kosteuden lähde, kun taas eteläosassa kosteus on peräisin merivedestä. Pitkittäissuunnassa kasvillisuus on jakautunut kolmeen vyöhykkeeseen, jossa keskellä on vesiuoma ja reunoilla on puolestaan hieman kuivempaa.

PUUT Tervaleppä on alueen pääpuulaji, mutta sen lisäksi istutetaan myös hieskoivua, tuomea ja sukkession myöhemmässä vaiheessa joitakin kuusia, mikäli niitä ei ilmesty spontaanisti.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

200 mm kompostoitu järviruoko- ja lehti kate 1000 mm siirtomaa

1300 mm pohjasaveus

PENSAAT Pensaat istutetaan puiden tavoin joko taimina, tai siirretään sopivasta kohteesta. Isoja, yhtenäisiä pensasalueita ei tehdä, ja pensaat istutetaan joko yksitellen tai pieniin ryhmiin, kuten suunnitelmassa on osoitettu. Siemenpankista itänee runsaasti pioneerikasvillisuutta, kuten erilaisia pajuja, joten niitä raitaa lukuun ottamatta ei siirretä tai istuteta. Tervaleppäkorven alueelle istutetaan pääasiassa korpipaatsamaa (Rhamnus frangula), mustaherukkaa (Ribes nigrum), taikinamarjaa (Ribes alpinum) sekä joitain raitoja (Salix carpea).

RUOHOVARTISET KASVIT Ruohovartiset kasvit siirretään vastaavanlaisista olosuhteista Hakaniemenrantaan. Niiden sijoittelu tervaleppäkorven alueelle on osoitettu istutussuunitelmakaaviossa. A- ja C-alueille siirretään sellaista kasvillisuutta, joka menestyy mereisissä olosuhteissa. Eli toisin sanoen sietää jatkuvaa suolaista vettä. B- ja D-alueille siirretään lehtomaisempaan kasvuympäristöön sopeutuneita kasveja. B-alueen kasvillisuus on kuitenkin kosteuteen sopeutunutta, sillä hulevedet vaikuttavat voimakkaasti sen alueella. Osoitetut istutusalueet toimivat kuitenkin kunkin lajin viitteellisenä lähtöpaikkana ja saavat lähteä leviämään tai siirtymään siirtokohdasta olosuhteiden mukaan.

4.5.2. MAA-AINES Maa-aines on erityisen tärkeä tervaleppäkorven kohdalla. Se määrittelee, kehittyykö alueelle tervaleppäkorven kaltaista kasvillisuutta vai jääkö alueen kasvillisuus muutamiin tervaleppiin ja kehittyykö kenttäkerroksen kasvillisuus tervaleppäkorvelle ominaisesti eri tasoille, monimuotoisiin kasviyhdyskuntiin. Tuotava maa-aines perustetaan ruskomaannosta jäljitteleväksi kasvualustaksi, jossa on kolme selkeää kerrosta. Pohjimmaiseksi tulee

täyttömaa TERVALEPPÄKORVEN KASVUALUSTA 1:40 1300 mm:n pohjasaveus, joka levitetään täyttömaan päälle ja yltää aina hulevesiuoman suulle saakka. Savi pidättää ja säilöö kosteutta rakenteensa ansiosta, joka on tärkeää tervalepän menestymisen kannalta. Saveuksen päälle tulee 1000 mm siirtomaata, joka on valittu tervaleppävaltaisesta rannasta, jotta sen mukana saadaan tervaleppäkorvelle sopivaa siemenpankkia. Paras tulos saadaan tuomalla maa-ainesta jostain tervaleppäkorven kaltaisesta elinympäristöstä, joka on jäämässä rakentamisen alle tai on muuten uhattuna. (Laulumaa 2017: s. 37–28.) Tällaisia maan ottoon soveltuvia alueita saattaa vapautua Östersundomista, kun rakentaminen siellä vierähtää käyntiin. Maa-aines kerätään ottopaikalta kerroksittain, niin että maan eri kerrostumat eivät pääse sekoittumaan keskenään. Kerrokset rakennetaan uudestaan Hakaniemenrannassa samassa järjestyksessä kuin alkuperäisellä olinpaikallaan. Siirtomaan päälle tulee noin 200 mm:n kate kompostoitua orgaanista ainetta, kuten kompostoitua järviruokoa ja lehtikompostia. Vuosaarenhuipun tervaleppälehdossa kompostikatteella on saatu aikaiseksi hyviä tuloksia (Laulumaa 2019). Orgaaninen kompostoitu kate edesauttaa maan pieneliöstön toimintaa, ja maa-aines alkaa vähitellen muuttua ruskomaannoksen kaltaiseksi maaperää jäljitteleväksi maa-ainekseksi. Tervaleppäkorven maa-aines tulee hule- ja tulvavesien vaikutuksesta valumaan myös sorarannan puolelle, jolloin muodostuu mielenkiintoinen, mahdollisesti hyvinkin rehevä kahden biotoopin kohtaaminen. Hulevesien ja tulvien voimakkuudesta riippuen vaikutus voi ulottua merellekin asti ja näkyä selvästi kasvillisuudessa.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

TERVALEPPÄKORPI

Ensimmäisenä istutetaan puut, jotta ne saavat rauhassa juurtua paikoilleen ja kasvaa ennen kuin alueen ympärille kohoavat rakennukset tulevat varjostamaan nuoria puita. Puut istutetaan piiska-taimina, jolloin niiden kasvuunlähtö on todennäköisempää (Laulumaa 2019). Puita istutetaan ryhmiin, jolloin ne muodostavat toisiaan suojaavan pienilmaston. Osa puustosta kehittyy siemenpankista. Mikäli siirtomaan siemenpankista ei lähde kasvamaan riittävästi puustoa, puuston istutuksia jatketaan muutaman vuoden sykleissä, jolloin saadaan haluttua vaihtelua kasvillisuuteen mahdollisimman varhain.

Alnus glutinosa, tervaleppä Betula pubescens, hieskoivu

Ribes alpinum, taikinamarja

Prunus padus, tuomi

Athyrium filix-femina, hiirenporras

Rhamnus frangula, korpipaatsama

Dyopteris carthusiana, metsäalvejuuti

Ribes nigrum, mustaherukka

Galium palustre, rantamatara

Salix carpea, raita

Geranium sylvaticum, metsäkurjenpolvi

Galium palustre, rantamatara

Lycopus europaeus, rantayrtti

Geranium palustre, ojakurjenpolvi

Matteuccia struthiopteris, kotkansiipi

Lycopus europaeus, rantayrtti

Myosotis scorpioides var. praecox, meriluhtalemmikki

Lysimachia vulgaris, ranta-alpi

Rubus arcticus, mesimarja

Lythrum salicaria, rantakukka

Thelypteris palustris, nevaimarre

Myosotis scorpioides var. praecox, meriluhtalemmikki

Alnus glutinosa, tervaleppä

Potentilla palustris, kurjenjalka

Rhamnus frangula, korpipaatsama

Alnus glutinosa, tervaleppä

Ribes nigrum, mustaherukka Caltha palustris, rentukka Geranium palustre, ojakurjenpolvi Iris pseudacorus, kurjenmiekka Lysimachia vulgaris, ranta-alpi Myosotis scorpioides var. praecox, meriluhtalemmikki Typha latifolia, leveäosmankäämi

Betula pubescens, hieskoivu

D C

Prunus padus, tuomi Rhamnus frangula, korpipaatsama Ribes nigrum, mustaherukka Iris pseudacorus, kurjenmiekka

B A

+ 3.3

Juncus balticus, merivihvilä Schoenoplectus maritimus, merikaisla Typha latifolia, leveäosmankäämi

+ 2.5

Istutettava pensas Kylvövyöhykkeet

TERVALEPPÄKORVEN ISTUTUSSUUNNITELMA 68

+ 3.3

Lythrum salicaria, rantakukka

Istutettva puu

A-D

D C

+ 0.5

Ribes nigrum, mustaherukka

Alnus glutinosa, tervaleppä

+ 0.0

Rhamnus frangula, korpipaatsama

Yläv esi + 1.

Prunus padus, tuomi

+ 1.0 Kesk ives i+6 0.0

TERVALEPPÄKORPI

ESIMERKKEJÄ SIIRRETTÄVÄSTÄ KASVILLISUUDESTA

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

1:300

+ 2.5

Soraranta kattaa noin kolmasosan Hakaniemenrannan biotoopeista. Se sijaitsee Hiekkarannan ja Kivikkorannan välissä ja siihen liittyvät pohjoisesta hulevesiuomat. Soraranta on muodoltaan pitkänomainen ja loiva. Korkeimmat kohdat sijaitsevat lähimpänä rantapromenadin läheisyydessä noin +225 cm korkeudessa ja matalimmillaan se on meren alla −200 cm:ssä, missä se loppuu merenalaiseen valliin. Meri muokkaa sorarannan pinnanmuotoja, joten jään ja aallokon muodostamat kummut muuttavat sorarannan ilmettä vuodesta toiseen. Kasvillisuus jakautuu selvästi kahteen eri osa-alueeseen. Korkeammalla kasvillisuus on runsasta, ja siitä erottuu selkeä puuvyöhyke. Runsas puusto luo rantaan ihanteellisen pienilmaston niin ihmisille kuin muillekin lajeille. Maarannan yläosassa on runsasta merenrantaniittyä, joka madaltuu ja harvenee rantaviivaa lähestyttäessä. Rantaviivan tuntumassa kasvillisuus on selkeästi niukempaa ja avoimempaa aallokon eroosion takia. Pinnan alla kasvillisuus koostuu niukoista levistä, jotka pystyvät selviytymään liikkuvan soran seassa. Syvemmällä suurempiin kiviin voi toivoa kiinnittyvän rakkohaurua olosuhteiden muuttuessa sille suotuisaksi.

4.6.1. KASVILLISUUS Sorarannan kasvillisuus voidaan jakaa selkeästi kolmeen eri ryhmään. Lähimpänä rantapromenadia korkeimmalla on runsaspuustoinen ja runsaasti ruohovaltaisia kasveja kasvava metsäinen vyöhyke, joka tarjoaa pesimä- ja ruokailupaikkoja useille lajeille. Seuraava vyöhyke sijaitsee maarannan yläpuolella, jossa kasvillisuus niukkenee rantaviivaa kohti mentäessä. Kasvillisuus on laikukasta ja koostuu pääasiassa ruohovartisista kasveista. Aivan vedenrajassa kasvaa hyvin niukasti mitään. Kolmas vyöhyke on vedenpinnan alapuolella, jossa on havaittavissa leviä siellä täällä. Levät eivät pysty kiinnittymään kunnolla sorapohjaan, paitsi siellä, missä soran seassa on isompia kiviä tai mihin on kasautunut hienojakoisempaa maa-ainesta. Vedenalaista kasvillisuutta ei siirretä tai istuteta sorarannalle.

PUUT Puuvyöhyke koostuu pääasiassa tervalepästä, hieskoivuista sekä rannan yläosissa joistakin männyistä. Tervaleppäkorven tavoin tervalepät istutetaan piiska-taimina. Maa-aineksen siemenpankki riippuu täysin sen ottopaikasta. Mikäli hietamoreenia ei saada vastaavasta rantakohteesta, maa-aineksen

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SORARANTA

4.6. SORARANTA

SORARANTA

mukana tuleva siemenpankki ei ole soveltunut rantaolosuhteisiin. Se saattaa silti sisältää muulla tavoin arvokkaita siemeniä, jotka saattavat hyvin menestyä Hakaniemen rannan olosuhteissa ainakin hetkellisesti. Todennäköisempää on, että suurin osa menestyvistä kasvinsiemenistä päätyy rannalle ilmateitse tai meren mukana.

200 mm sora (Sr) + eloperäistä katetta

1500 mm sora, (Sr) 60 % + hietamoreeni (HtMr) 40 %

PENSAAT

50-100 mm pohjasaveus

Sorarannalle ei istuteta lainkaan pensaita, vaan niiden annetaan ilmestyä spontaanisti.

täyttömaa

RUOHOVARTISET Sorarannan alueelle kylvetään pääasiassa siemeniä ruohovartisen kasvillisuuden saavuttamiseksi. Joitain kasvillisuuden siirtoja voidaan suorittaa, mutta pääasiassa sorarannan kasvillisuus toteutetaan siemenkylvöin ja spontaanin leviämisen kautta. Sorarannan alueella on kaksi selkeästi erilaista vyöhykettä, jotka muuttuvat vedenpinnan noustessa. Ensimmäinen kylvöalue sijoittuu rantapromenadin viereen puuntaimien alueelle. Toinen alue on lähempänä rantaviivaa ja on voimakkaasti meren muokkaama. Maarannan yläosaan tuleva rakkohauruvalli toimii vyöhykkeiden jakajana. Rantapromenadin viereen tulevan metsävyöhykkeen juurelle tule kuiva niittymäinen alue, joka kehittyy reheväksi niityksi meriveden noustessa sekä tervaleppien varttuessa ja niiden tuottaman karikkeen karttuessa. Lajikirjoltaan kasvillisuus on runsasta, jotta jatkuvalla kukinnalla saavutetaan mahdollisimman kattava tarjoilu pölyttäjille. Kukkivien kasvien lisäksi seassa on toukkien ravinnoksi kelpaavia heiniä.

PAKSU HIETAMOREENIKASVUALUSTA 1:40

rakkohauruvalli 100 mm

sora (Sr)

500 mm

sora (Sr) 70 % + hietamoreeni (HtMr) 30 %

täyttömaa

OHUT HIETAMOREENIKASVUALUSTA 1:40

4.6.2. MAA-AINES Sorarannan alueella on kaksi erillistä maa-aineksen vyöhykettä. Maantäytön päälle levitetään ohut pohjasaveus, jotta maa-ainekset eivät sekoitu keskenään eikä hienorakeisemmat ainekset valu maantäytön joukkoon. Rantapromenadin tuntumaan puuvyöhykkeelle levitetään noin 1500 metrin kerros hietamoreenia (HtMr), johon on sekoitettu paikalta saatua, raekooltaan hienompaa kiviainesta, joka on ø 0–150 mm. Hietamoreeni toimii niukkaravinteisena kasvualustana sorarannan kasvillisuudelle ja stabiloi soraa. Näin voidaan vähentää soran liikettä ja edesauttaa kasvillisuuden spontaania esiintymistä, mutta samalla vähennetään aggressiivisesti leviävien kilpailijakasvien rannalle leviämisen todennäköisyyttä. Ajan saatossa puuvyöhykkeen ravinnepitoisuus lisääntyy tervaleppien juuriston sidonnan avulla (Martikainen 2003: s. 110–111), jolloin kasvillisuus muuttuu kilpailija-painotteisemmaksi.

Puustovyöhykkeen ulkopuolelle rantaan levitetään 500 mm vanhaa täyttömaa-ainesta sekä hietamoreenia. Tämän päälle tulee 100 mm:n kerros pelkkää uusiokäytettyä soraa. Vesirajan yläpuolelle tuodaan rakkohauruvallia. Rakkohauruvallien merkittävän ekologisen merkityksen vuoksi (Kontula ja Raunio 2018: s. 132.), tulisi käyttää vain sellaista rantaan huuhtoutunutta leväainesta, joka joudutaan poistamaan paikalta joko esteettisten syiden tai rakentamisen tieltä. Tällöin tätä erityisen uhanalaiseksi luokiteltua luontotyyppiä ei heikennetä entisestään Hakaniemenrannan biotooppien kustannuksella. Mikäli tällaisia hauruvalleja ei ole saatavilla tai sen määrä ei ole riittävä, voidaan sekaan sekoittaa myös karkeaa, osittain kompostoitunutta järviruokokompostia. Tämä orgaaninen aines maatuu hitaasti ja tuottaa merenrantaniittyjen tarvitsemia ravinteita sekä kasvualustaa.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SORARANTA

ISTUTETTAVAT KASVIT

+ 3.3

Alnus glutinosa, tervaleppä Betula pubescens, hieskoivu Pinus sylvestris, mänty

+ 2.5

KYLVETTÄVÄT SIEMENSEOKSET +2

Angelica archangelica subsp. litoralis, meriputki Aster tripolium, meriasteri Cirsium arvense, pelto-ohdake Inula salicina, rantahirvenjuuri Ylä ve si +

1.2

Lathyrus japonicus ssp. maritimus, merinätkelmä Linaria vulgaris, kannusruoho

HAURUVALLI 0 + 1.

HAURUVALLI si + ve i k s Ke

Lysimachia vulgaris, ranta-alp Ononis spinosa ssp. arvensis, kenttäorakko Silene vulgaris, nurmikohokki

.0 60

Salsola kali, meriotakilokki Sagina nodosa, nyylähaarikko Valeriana ssp. salina, merivirmajuuri .0 si + 0

Atriplex longipes, suolamaltsa

e Alav

Centaurium littorale, isosappi Cochlearia danica, tanskankuirimo Crambe maritima, merikaali Erysimum strictum, rantaukonnauris - 0.5

Honckenya peploides, suola-arho Isatis tinctoria, morsinko Silene uniflora, merikohokki Salsola kali, meriotakilokki

- 1.0

Sagina nodosa, nyylähaarikko Istutettva puu Hauruvalli

- 1.5

Kylvövyöhykkeet P

SORARANNAN ISTUTUS- JA KYLVÖSUUNNITELMA

1:300 Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

keskivesi

3. VUOSI

50. VUOSI

100. VUOSI

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

4.6.3. TERVALEPPÄKORVEN JA SORARANNAN SUKKESSIO Hakaniemenrannan biotooppien sukkessioon ja kehitykseen vaikuttavat eniten meriveden nousu ja maasta nousevan siemenpankin kasvillisuus. Meriveden nousu muokkaa biotooppeja jo pelkästään valtaamalla rantaa enemmän vuosi vuodelta, jolloin myös kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät lähemmäksi rakennuksia. Sen nousu muuttaa myös maan vesitasapainoa edesauttaen tulvavesien ulottumista suuremmalle osalle suunnittelualuetta. Tulvien on ennustettu lisääntyvän ilmastonmuutoksen myötä (Valkeapää et al. 2008: s. 17), jolla on merkittävä vaikutus erityisesti tervaleppäkorpeen, jonka voidaan katsoa olevan vuotuisista tulvista riippuvainen (Pääkkönen, Alanen 2000: s. 23–25). Sukkession myötä tervaleppäkorpi muuttuu rakennusvaiheen jälkeisestä tuoreesta kasvupaikasta olosuhteiltaan tervaleppäkorpimaisemmaksi, kunnes lopulta lähes koko alue voidaan katsoa olevan tervaleppäkorpimainen uuselinympäristö. Sorarannassa on puolestaan nähtävissä kasvillisuuden muutosta vyöhykkeiden muuttuessa vedenpinnan nousun myötä, mutta myös orgaanisen aineen lisääntyessä kasvualustassa, erityisesti tervaleppien tuottaman ravinteikkaan humuksen karttuessa (Mustila Arboretum, Alnus glutinosa -tervaleppä). Tämä vaikuttaa metsikkövyöhykkeen kasvillisuuteen tekemällä siitä runsaampaa kuin se on metsikkövyöhykkeen ulkopuolella. Rannassa orgaanisen aineen ja ravinteiden muodostumiseen vaikuttavat merkittävimmin paikalle tuotu rakkohauruvalli sekä rantaan huuhtoutuva orgaaninen aines. Ranta-alueelle ei kuitenkaan muodostu samanlaista humuskerrosta kuin metsikkövyöhykkeelle, sillä aallokon ja jään jatkuva kulutus siirtää orgaanista ainesta. Tällöin hieno orgaaninen aines asettuu soran väliin tai kulkeutuu muualle. Osa päätyy tyrskyjen ja tulvien seurauksena metsikkövyöhykkeelle ja osa huuhtoutuu merelle. Puiden voi olettaa kasvavan nopeammin suojaisessa ja maaainekseltaan ravinteikkaammassa tervaleppäkorvessa. Olosuhteet lisäävät myös kilpailua, joka saattaa puolestaan hidastaa niiden kasvua. Iso osa puuvartisesta kasvillisuudesta ei saavuta täysikasvuisuutta joko hoitotoimien tai kilpailun seurauksena. Olosuhteet ovat kuitenkin tervaleppäkorven alueella otolliset, jolloin niiden voi olettaa kasvavan lähes täyteen mittaan. Sorarannalla puiden voi odottaa jäävän hieman tavanomaista pienemmiksi eri häiriötekijöiden takia, kuten niukkaravinteinen maaperä ja meren kulutus. Toisen puusukupolven voi odottaa olevan menestyksekkäämpi kuin ensimmäinen, sillä näille on kertynyt jo humusta.

4.6.4. TERVALEPPÄKORVEN JA SORARANNANHOITO Biotooppien kehittyminen ja hoito ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Koska rantatyyppien sukkessiota näin haastavassa kaupunkiympäristössä on mahdotonta ennustaa tarkasti ennalta, tulee hoitotoimenpiteiden suunnittelun reflektoida tätä ennakoimattomuutta. Siitä syystä, varsinkin alkuvaiheessa hoitosuunnitelma tulisi tehdä perustuen aina vallitsevaan tilanteeseen vuoden tai parin välein. Tietyt periaatteelliset toimenpiteet voi kuitenkin katsoa yleispäteviksi hoitoohjeiksi koko elinkaaren ajan. Haitallisten vieraslajien poisto on näistä yksi. Kurtturuusun (Rosa rugosa), komealupiinin (Lupinus polyphyllus) ja lännenpalsamin (Impatiens capensis) leviäminen alueelle tulee estää ja kasvustot tulee poistaa heti havaitsemisen jälkeen (Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta). Kurtturuusu on erityinen ongelma hiekkarannoilla mutta viihtyy kaikenlaisissa ranta ympäristöissä. Lännenpalsamia voi tavata myös Isosaaren hiekkarannoilla, josta löytyy alkukesästä runsaasti pieniä siementaimia. Lupiini on puolestaan levinnyt tehokkaasti koko Suomeen Lappia lukuun ottamatta ja pystyy tehokkaan siementuotantonsa ansiosta leviämään tehokkaasti, mikäli sitä ei poisteta välittömästi (mt). Nämä vieraslajit ottavat helposti ylivallan paikalliselta lajistolta, jolloin ei päästä suunniteltujen biotooppien päätavoitteeseen – luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Vieraslajien lisäksi tiettyjen paikallisten kilpailijalajien leviämistä rannalle tulisi hillitä erilaisin toimenpitein. Esimerkiksi järviruo’on (Phragmites australis) niittämisellä, jotta koko ranta-alue ei muutu yksilajiseksi järviruoko tiheiköksi. Tämän lisäksi rantaan huuhtoutunut järviruoko tulisi poistaa keväisin, jotta se ei pääse muodostamaan alueita, jotka tukevat alueen rehevöitymistä (Ryttäri et al. 2014: s. 29–30). Myös vedessä voimakkaasti kasvavia rihmaleviä tulisi poistaa varsinkin, jos ne ajautuvat suurina massoina rantaa. Ei toivotun kasvillisuuden lisäksi puiden ja pensaiden taimia jouduttaneen poistamaan, sillä istutettujen ja siirrettyjen taimien lisäksi kasvuun lähtevät niin siemenpankin kuin spontaanisti alueelle levinneet lajitkin. Sukkessiossa kilpailu karsii ajan kanssa puuvartista lajistoa, mutta Hakaniemenrannassa tulee ottaa huomioon myös esteettiset vaatimukset, eikä alueen tule siksi antaa puskittua useamman vuosikymmenen ajaksi (Kuuluvainen 2004: s. 62–63). Harvennettua puuainesta jätetään ranta-alueille tarjoamaan lahoavaa puuainesta, joka palvelee hyönteisten monimuotoisuutta alueella. Lahopuu on myös olennainen osa tervaleppäkorpea.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

LEIKKAUS DD 1:200

VOIMAKKAASTI KASVAVAA REHEVÄN MAAPERÄN PIONEERIKASVILLISUUTTA

Tervaleppäkorven alue muistuttaa kasvillisuudeltaan enemmän mitä tahansa pioneerikasvillisuus aluetta kuin siihen lopulta muodostuvaa tervaleppäkorven kaltaista aluetta. Merkkinä tulevasta ovat kuitenkin hyvin kasvuun lähteneet tervalepän piiskataimet. Pajut ovat päihittäneet ne toistaiseksi nopealla kasvullaan. Pajuja ja muuta pioneeripuustoa pidetään kurissa karsimalla vesakkoa.

äi

Maa-aineksen siemenpankista on lähtenyt kilpailijoihin kuuluvia kasveja voimakkaaseen kasvuun. Esimerkiksi nokkosta on runsaasti ja paikoitellen leskenlehteä. Siirretyt osmankäämit ja keltakurjenmiekat ovat lähteneet voimakkaaseen kasvuun. Siirtoistutuksia tehdään edelleen, joten kasvillisuus on hyvin vahvasti vasta muotoutumassa. Vedenpinnannoususta ei ole vielä merkkejä. Veden korkeus vaihtelee tavanomaisesti ylä- ja alaveden välin lisäksi. Tämän lisäksi tervalepän matalimmat osat ovat jääneet toivotusti tulvavesien alle vuotuisissa tulvissa. Pieniä määriä maaainesta on huuhtoutunut tulvien mukana mereen.

SIIRTOMAA SAVIPATJA

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

sia

KOSTEIKKO

ENTINEN RANTA

TERVALEPPÄKORPI

TERVALEPPÄKORPI 3. VUOSI

väperho

SORARANTA

3. VUOSI

LEIKKAUS DD 1:200

RAKKOHAURUVALLI

SORARANTA

VEDENALAINEN SORARANTA

akuoria

in e

ORASTAVA NIITTYVYÖHYKE

akuoria

Sorarannan kasvillisuus on tässä vaiheessa vielä hyvin pitkälti kehittymässä. Kolme vuotta rakentamisen jälkeen kasvillisuus on kasvualustan takia hyvin ruderaattimaista ja varsinainen rantakasvillisuus on vasta asettumassa aloilleen. Rannan tuntumassa oleva merenrantaniitty mitä todennäköisimmin muuttuu mereiseksi vasta kun meriveden pinta on noussut tai säävaihtelut nostavat Itämeren pintaa pidemmiksi ajoiksi. Istutetut puuntaimet ovat lähteneet hitaasti kasvuun.

+ 0.60 + 0.00

Myöskin rakentamisen yhteydessä tuotu rakkohauruvalli on edelleen selkeästi havaittavissa, ja se on lähtenyt maatumaan hitaasti. Sen sisältä löytyy hauruvalleissa yleisesti tavattavia hyönteisiä kuten hämähäkkejä, kuoriaisia ja kukkakärpäsen toukkia (Kontula ja Raunio 2018: s. 132). Vedenkorkeus on pysynyt saman eikä sillä ole siis vielä vaikutuksia kasvillisuuden muotoutumiseen. Liikkuva vesi vaikuttaa kuitenkin kasvillisuuteen siten, että rantaviivan tuntumassa ei odotetusti kasva juuri mitään. Selkeästi erottuvaa kasvillisuutta on havaittavissa maarannan yläosissa ja sen yläpuolella.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SORARANTA

LEIKKAUS DD 1:200

Tervalepät ovat nousseet pajujen ja muun pioneerikasvillisuuden yläpuolelle. Kuivemmilla alueilla on edelleen nähtävissä koivuja ja pihlajia. Pensaskerroksessa on nähtävissä selvä ero kosteutta sietävien ja kuivemmasta pitävien pensaiden kasvupaikkojen eriytymisessä. Märkää sietävät pajut, paatsama ja mustaherukka viihtyvät hulevesiuoman tuntumassa. Sen sijaan punaherukka ja taikinamarja ovat väistyneet kuivemmalla ja lehtomaisemmalle alueelle.

samma

Merenpinta on noussut noin 30 cm alkutilanteesta. Nyt merivesi ulottuu syvemmälle talojen väliin muokaten kasvillisuusvyöhykkeitä alueella. Tulvat kuitenkin harvemmin ulottuvat alueen perälle asti, joten kasvillisuus on siellä enemmänkin lehtomaista kuin korpimaista. Maa-aines pysyy kuitenkin hulevesien ansiosta melko kosteana ja koko uoman matkalta löytyy kosteuteen soveltuneita kasveja.

KEHITTYVÄ TERVALEPPÄKORPI

LEHTOMAINEN TERVALEPPÄKORPI

pajusirk

Kenttäkasvillisuudessa on enää vähän ruohovartisia pioneerikasveja. Lajisto koostuu pääasiassa avoimella paikalla viihtyvistä ruohoista, jotka sietävät rakennusten ja kasvavien puiden tuomaa varjoa. Joitain saniaiskasvustoja on havaittavissa. Hulevesiuoman reunoilla ja rannassa kasvaa runsaasti osmankäämiä ja joitakin järviruokoalueita, joka hyödyntävät tehokkaasti maaperässä ja vedessä olevia ravinteita. Meriveden laatu on lähtenyt hitaasti parantumaan, mutta ei niin merkittävästi, etteikö olosuhteet olisi edelleen otolliset aggressiivisesti leviävälle järviruo’olle. Mätänevästä orgaanisesta aineksesta kertyvää ravinnekuormaa, vähennetään vuosittaisilla niitoilla. Osa kasvustosta jätetään niittämättä elinympäristön takaamiseksi linnuille ja muille lajeille.

SIIRTOMAA SAVIPATJA

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

ENTINEN RANTA

TERVALEPPÄKORPI

TERVALEPPÄKORPI 50. VUOSI

SORARANTA

50. VUOSI

LEIKKAUS DD 1:200

kir

VEDENALAINEN SORARANTA

honen

REHEVÄ NIITTYVYÖHYKE

verkkop

Merenpinnan nousun myötä rantaviiva on siirtynyt useita metrejä lähemmäksi rantapromenadia. Heti rakentamisen jälkeen muodostunut rantaviivan maarannan alueella ollut kasvillisuus on jäänyt suurimmaksi osaksi veden alle ja vastaava kasvillisuusvyöhyke on siirtynyt korkeammalle.

+ 0.60 + 0.00

Selkeä puustoinen vyöhyke on muodostunut rantapromenadin eteen. Sen juurella oleva ruohovartinen kasvillisuus on muuttunut pioneerivaltaisesta ja ruderaattimaisesta kasvillisuudesta heinikkokoksi, joka viihtyy puiden varjossa. Tervaleppät ovat vielä keskenkasvuisia, joten niiden aiheuttama varjostus ei ole kattavaa. Rakkohauruvallia ei enää täydennetä, mutta kasvillisuus on edelleen sen alueella runsas. Maarannan yläosassa on nähtävissä maa-aineksen muodostumista aaltojen ulottumattomiin. Rantaan huuhtoutuu rihmaleviä ja ruokojätettä, joita kerätään vuosittain pois veden ravinnekuorman vähentämiseksi.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SORARANTA

LEIKKAUS DD 1:200

Merenpinnan nousun takia merivesi ulottuu koko ajan hyvän matkaa rantapromenadin sisäpuolelle luoden rehevän kaislikko ja osmankäämikasvuston. Se käyttää tehokkaasti hyväkseen veden sisältämiä ravinteita, jotka huuhtoutuvat hulevesien mukana sekä sitoo merivedessä olevaa orgaanista ainetta vähentäen Siltavuorensalmen rehevöitymistä.

janlepa

SIIRTOMAA SAVIPATJA

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

ENTINEN RANTA

Merenpinta on 60 cm: korkeammalla kuin 2020 luvun alussa. Koko tervaleppäkorven alue pysyy ympäri vuoden kosteana. Tervaleppäkorpi-vyöhykkeelle asti ulottuva ylävesi takaa jatkuvan kosteuden, jolloin tervaleppäkorpimaista kasvillisuutta alkaa löytyä jo yhdistävän hulevesiputken ympäristöstä. Kosteuden pysyessä pidempiä jaksoja samana kenttäkerros alkaa hiljalleen eriytyä tervaleppäkorven tyypillisiin tasoihin. Merivesitulvat tai korkea merenpinnan hetkellinen nousu kastelee koko tervaleppäkorven, jolloin lehtomaisessa tervaleppäkorvessa viihtyvät lajit ovat taantuneet pois.

TERVALEPPÄKORPI

TERVALEPPÄKORPI 100. VUOSI

SORARANTA

100. VUOSI

LEIKKAUS DD 1:200

VEDENALAINEN SORARANTA

NIITTYVYÖHYKE

kivisimp m

REHEVÄ METSIKKÖ

NIUKAN KASVILLISUUDEN VYÖHYKE

eriharak

Meriveden nousun myötä rantaviiva on siirtynyt keskimäärin kymmenen metriä lähemmäksi rantapromenadia kaventaen huomattavasti kasvillisuusvyöhykkeitä.

+ 0.60 + 0.00

Kasvillisuus on runsainta rantapromenadin vieressä, jossa tervaleppien lehdistä muodostunut humus ravitsee heinämäistä kasvillisuutta. Puiden välissä varjossa on vähän kukkivia kasveja, mutta missä valoa on enemmän, muutkin kuin varjoa sietävät kasvit viihtyvät ja kukkivat runsaasti. Maarannan yläosissa on runsaasti kukkiva merenrantaniitty, joka on muodostunut rakkohauruvallin jäänteisiin, johon on kerääntynyt jonkin verran meren tuomaa orgaanista ainesta. Meriveden laatu on parantunut, joten rihmalevien poiston tarve on vähentynyt huomattavasti. Rehevän tervaleppäkorven suulta poistetaan harvakseltaan järviruokoa ja osmankäämikasvustoja, sillä ne eivät enää kasva typpi- ja fosforikuorman vähennyttyä yhtä runsaina.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

SORARANTA

OLOSUHTEIDEN JA SUKKESSION MUUTOKSEN VAIKUTUS HOITOTOIMENPITEISIIN

RAKENTAMINEN

VALMISTELU

AVUSTETTU SUKKESSIO

VALMISTUMINEN (LUONTAINEN SUKKESSIO)

SUKKESSION TUKEMINEN

KASVILLISUUS • Siirtomaan tuonti ja kerrostaminen • Puiden istuttaminen • Pensaiden ja pohjakasvillisuuden siirtäminen sekä kylväminen

Sopivien rantatyyppien kartoitus siementenkeräämiseen tai kasvillisuuden siirtämiseen

Uusi erä puita istutetaan noin joka kymmenes vuosi, mikäli siemenpankin itävyys ei ole riittävä

Luonnonvaraisten kasvien siementen kerääminen

Lehti- ja ruokokompostia levitetään tervaleppäkorven alueelle kahtena ensimmäisenä vuonna

Soraranta

Vuosittainen hoidon arviointi kummallekin biotoopille

Siemenpankin liian agressiivisesti leviävän kasvillisuuden niittäminen ja kitkeminen

Rantaan tuodaan rakkolevävallia

RAKENTEET

Rakennusten rvaiheistus: Vaihe 2 Vaihe 1

Puitteiden rakentaminen • rantapenkereet • rantapromenadi

Vaihe 3

Puut ovat saavuttaneet huomattavan mitan ja varjostavat ruohovartista kasvillisuutta rajoittaen näin niiden valikoimaa

Liian tiheäksi pääsevää puustoa Järviruoko ja ja pensaikkoa raivataan. osmankäämikasvustoja Osa karsituista rungoista niitetään jätetään kasoihin lahoamaan

Rantaan ajautunutta ja matalassa vedessä kasvavia rihmaleviä poistetaan

Rannan umpeenkasvua hillitään vesakon harvennuksella

Vaihe 4

Tarve niitolle ja levien poistamiselle vähenee huomattavasti veden ravinnekuorman pienentyessä

Laituria joudutaan nostamaan merenpinnan noustessa

Hakaniemenrannan rakennusurakka saadaan päätökseen

Rakentamisenaikainen pölynhallinta

Sukkession kliimaksi on saavutettu

Ruohovartisten kasvien niittoja kitkentätoimenpiteille on enää vähän tarvetta

Tarve intensiiviselle kitkennälle ja kasvillisuuden hoidolle vähenee molemmissa biotoopeissa

Sopivan maa aineksen etsiminen

Tervaleppäkorpi

Uusia puita ei enää istuteta, sillä puut ovat lisääntyvät itsenäisesti, joko siemenin tai juuriversoin

Huonokuntoiset puut kaadetaan ja sahatut rungonpalat pinotaan ja jätetään lahoamaan

Biotoopit vaativat enää minimaalisia hoitotoimenpiteitä sillä sukkessio on saavuttanut kliimaksivaiheen

Laituria joudutaan nostamaan toistamiseen merenpinnan noustessa

Kruunusillat valmistuvat ja pikaraitiotiellä alkaa liikennöinti

YMPÄRISTÖTEKIJÄT Vantaanjokeen ei enää valu haja-asutusaluiden jätevesiä

Toimet Töölön- ja Eläintarhanlahtien veden puhdistamiseksi kasvillisuudella aloitetaan.

Töölön- ja Eläintarhan lahtien vesi on kirkastunut huomattavasti

Merenpinta on noussut noin 60 cm Merivedenpinta on noussut noin 30 cm

Suomenlahteen pääsee enää minimaalisia määriä typpeä ja fosforia.

n. 2025

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

100

150

4.7. YHTEENVETO Työssä käsiteltyjen erilaisten rantatyyppien pohjalta voi vetää joitain päätelmiä siitä, minkälainen tai minkälaiset rannat olisivat mahdollisesti toteutettavissa Hakaniemenrannan alueella. Jotta voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä, tulisi kaikkia rantatyyppejä tutkia syvällisemmin ja tutustua esimerkiksi maa-aineksen saatavuuteen eri rantatyypeille. Kunkin rantatyypin kohdalla on pyritty tuomaan esille niiden hyviä puolia monimuotoisuuden kannalta, mutta myös mahdollisia haasteita, joita ne mahdollisesti tuovat mukanaan. Oheisessa kaaviossa on pyritty tuomaan hyvin yksinkertaistettuna kunkin rantatyypin potentiaali esitetyn kaltaiseen rantarakentamiseen. Taulukko ei anna suoraviivaisia vastauksia siitä, mitkä ovat hyviä tai huonoja jatkotarkastelun kohteita, mutta se on suuntaa-antava esitys.

HIEKKARANTA merkitys monimuotoisuudelle toimivan uuselinympäristön toteutumisen todennäköisyys helppo rakennettavuus maa-aineksen saatavuus paikallisen lajiston saatavuus oletettu hoidon helppous viirkistysarvo pisteitä yhteensä

65. Yhteenveto eri rantatyyppien toteutettavuudesta

••• • •• • • • ••• 11

SORARANTA

•• •• ••• ••• •• •• •• 14

KIVIKKORANTA

•• •• ••• ••• ••• •• •• 15

KALLIORANTA

••• • •• •• • ••• ••• 12

TERVALEPPÄKORPI

••• • ••• • •• • ••• 13

Diagrammissa kolme pistettä (• • •) on maksimipistemäärä, jonka kustakin sarakkeesta on mahdollista saada. Näinkin yksinkertaisessa pisteytyksessä haasteeksi nousee se, kuinka erilaisia ja vaihtelevia kukin rantatyyppi voi olla. Esimerkiksi soraranta ei itsessään ole erityisen harvinainen tai merkittävä, mutta sille tuotava hauruvalli puolestaan on listattu uhanalaiseksi. Samankaltainen esimerkki on hiekka- ja kalliorannat, joiden rakentaminen itsessään on suhteellisen helppoa, mutta suunnitelmassa esitetyt levien istutukset tekevät niistä huomattavasti vähemmän helppoja toteuttaa. Taulukon mukaan sora- ja kivikkorannat olisivat suositeltavimmat rantatyypit Hakaniemenrantaan. Tämä siitä huolimatta, että niiden vaikutus monimuotoisuuteen on pienempi kuin muiden biotooppien. Niiden rakentamisen suhteellinen helppous ja odotettu hoidon tarpeen vähyys ovat kuitenkin tekijöitä, jotka tekevät niistä todennäköisempiä biotooppeja, jotka soveltuvat rakentamiseen. Rakentamispäätöksen yhteydessä tulisi kuitenkin miettiä, mitä tavoitteita Hakaniemenrantaan rakennettavilla rantatyypeillä halutaan saavuttaa ja onko monimuotoisuuden tukemisella suurempi painoarvo kuin tässä diagrammissa. Vaikka tässä työssä on käsitelty yksinomaan suunniteltujen biotooppien rakentamista Hakaniemenrantaan, voi esitettyjä periaatteita hyvin soveltaa myös muissa rakentamiskohteissa. Suunniteltujen biotooppien kasvillisuus muotoutuu kullekin alueelle sopivaksi vallitsevien olosuhteiden vaikutuksesta, maa-aineksen alkuperän ja siemenpankin mukaan sekä alueella kasvavien, ja siemeniä levittävien kasvien mukaan. Näin jokaisesta suunnitellusta rannasta muodostuu omannäköisensä, paikkaan ja aikaan sidoksissa oleva luonnon monimuotoisuutta tukeva kokonaisuus.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

OSA /5 REFLEKTOINTI SUUNNITELMA

KUINKA TÄSTÄ ETEENPÄIN

PROSESSI

Halusin valita aiheen, joka on ajankohtainen ja jossa voisin tutkia vähemmän käytettyä metodia kasvillisuuden lisäämiseen kaupunkiympäristössä. Tiesin valitsemani aihealueen olevan haastava, mutta sitäkin mielenkiintoisempi ja palkitsevampi toteuttaa. Useaan otteeseen on tullut toivottua, että olisi biologian tai ekologian tutkinto johon nojata, jolloin olisi päässyt sukeltamaan entistä syvemmälle laajaan ja mielenkiintoiseen aiheeseen. Vastaavanlaisia projekteja on toteutettu hyvin vähän Suomessa, joten suoria vertauksia on ollut vaikea tehdä, ja työtä tehdessä on joutunut paljon pohtimaan muualla maailmassa toteutettujen vastaavan kaltaisten projektien sovellettavuutta Hakaniemenrannan olosuhteisiin. Onneksi tutkimustietoa ja artikkeleita on löytynyt myös pohjoismaisia lähteistä.

Työssä on keskitytty erityisesti kasvillisuuden muodostumiseen ja kehitykseen ranta-alueilla. Seuraava askel olisi tutkia miten rannat olisi teknisesti mahdollista toteuttaa ja mistä tarvittavat maa–ainekset, siirrettävä kasvillisuus sekä siemenet voitaisiin saada. Teknisen toteutuksen kannalta olisi erityisen tärkeä tietään Siltavuorensalmen pohjaolosuhteista enemmän, kuten tarkka syvyys, joka saatavissa olevien tietojen perusteella vaihtelee huomattavasti, sekä pohjan materiaali ja pohjakallion syvyys. Nämä olisivat välttämättömiä tietoja, jotta penkereiden rakenteita ja ankkurointia voitaisiin suunnitella tarvittavalla tarkkuudella. Ihanteellista olisi että vedenalaiselle penkereelle ei olisi lainkaan tarvetta ja että se voitaisiin korvata esimerkiksi isoilla lohkareilla. Tämänhetkisten tietojen perusteella se näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä.

Itse työn tekeminen on ollut steep learnin curve niin kuin englannissa tavataan sanoa. Erityisesti akateemisen kirjoittamisen opettelu on ollut haastavaa, varsinkin kun tarvittavat ennakkotiedot ovat kohdallani olleet puutteelliset. Englannissa suorittamani kandin tutkinto ei antanut tarvittavia eväitä kirjallisen osuuden vaivattomaan läpiviemiseen, vaikkakin oli laajuudeltaan ja vaativuudeltaan diplomityön tasoinen suunnittelukokonaisuus.

Työn aiheen rajaaminen on ollut alusta asti haastavaa. Ensimmäinen aikomus oli toteuttaa analyysimainen tarkastelu Etelä–Suomen biotoopeista. Sen osoittauduttua turhan suureelliseksi, aihe saatiin rajattua merenrantabiotooppeihin. Tästä huolimatta, ja osittain aihealueen laajuudesta sekä monitahoisuudesta johtuen, aineiston kerääminen meinasi toisinaan paisua liian laajaksi. Hyvä esimerkki tällaisesta on uuselinympäristöt, joka on jo itsessään käsitteenä haastava ja joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä ekologien keskuudessa.

Kasvillisuuden suunnittelun kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että maa-aineksen ottopaikat olisivat tiedossa – näin ollen alkuperäisen sijainnin kasvillisuutta voitaisiin tutkia ja sen pohjalta kehittää siirto ja hoitosuunnitelma. Kasvillisuudessa voi olla huomattavia alueellisia eroja ja lajiston inventointi ennen siirtoa auttaisivat hahmottamaan minkälaiseksi kasvillisuus sen perusteella muodostuu. Hiekkarannan maaaineen ottopaikan löytämisessä ja tarvittavien määrien haalimisessa mahdollisesti useista kohteista saattaa mennä huomattavan pitkä aika, joten sen etsiminen tulisi aloittaa pikimmiten. Mielenkiintoista olisi myös nähdä miten eri lähteistä tuotavat maa-ainekset ja niiden siemenpankin kasvit eroavat toisistaan.

Suunnitelmassa on myös jouduttu nojautumaan paljon sivistyneisiin arvauksiin esimerkiksi merenpinnan nousun myötä ja rajaamaan pois erilaisia muita muuttujia kuten meriveden suolapitoisuuden kehitys tai meriveden lämpötilan nousun vaikutukset lajien menestymiseen. Tämä on ollut tarpeellista, jotta pystytään keskittymään olennaisimpaan, eli suunnittelemaan rantabiotooppeja, liiallisen tulevaisuuden spekuloinnin sijaan. Vaikka tietoa on tullut kerrytettyä niin rantabiotoopeista kuin suunniteltujen elinympäristöjen rakentamisestakin, tuntuu diplomityö vasta raapaisseen pintaa, ja aiheen tiimoilta olisi vielä paljon mielenkiintoista tietoa saatavissa.

Työskentelyn jaksottaminen on helpottanut myös lukihäiriön sivutuotteena ilmenevien kirjoitusvirheiden ja toisinaan asiasisällön hahmottamisen vaikeuden helpottumisena. Kiinnostavaa on ollut myös huomata, että vaikka kirjoittaminen on ollut raskasta ja aikaa vievää, loppujen lopuksi diplomityö sisältää verrattain paljon tekstiä. Osa tästä selittyy aiheella, jota ei ole aina helppo selittää kuvilla tai diagrammeilla, mutta osittain olen ehkä myös halunnut todistaa, että pystyn kaikista haasteista huolimatta kirjoittamaan vaativaakin tekstiä. Todellisia haasteita lukihäiriö on kuitenkin aiheuttanut poissulkemalla sellaisia vieraskielisiä lähteitä, joiden kohdalla kielitaitoni ei ole täysin sujuva. Kun jo tavallisen asiasisällöltään haastavan artikkelin sisäistämiseen menee hyvä tovi, esimerkiksi yritykseni lukea ruotsin ja sakankielisistä lähteistä ovat osoittautuneet hyvin aikaa vieviksi eikä lopputuloksen taso ole ollut tyydyttävä. Diplomityötä tehdessäni olen kuitenkin saanut paljon hienoja onnistumisen kokemuksia, kun asiat ovat loksahtaneet kohdilleen tai kun on vihdoin löytänyt sen lähteen, josta löytyy tarvittava tieto. Juuri tarvittavan tiedon etsiminen useista eri lähteistä ja näiden tiedonmurusten yhdistäminen laajemmiksi asiakokonaisuuksiksi on kehittynyt huimasti diplomityön aikana. Olen myös huomannut, että parhaimpaan lopputulokseen pääsen, kun haastavien asiakokonaisuuksien parissa pystyy käyttämään riittävästi aikaa niin sanottuun metatyöskentelyyn.

OSA /6 LÃ&#x201E;HTEET

KIRJALLISET LÄHTEET Airaksinen, O., Karttunen, K., 2001. Natura 2000 -luontotyyppiopas. 2. painos. Helsinki: Oy Edita Ab Díaz, S.,Settele, J., Brondízio, E., Ngo, H.T., Guèze, M., Agard, J., Arneth, A., Balvanera, P., Brauman, K., Butchart, S., Chan, K., Garibaldi, L., Ichii, K., Liu, J., Subramanian, S. M., Midgley, G., Patricia Miloslavich, Molnár, Z., Obura, D., Pfaff, A., Polasky, S., Purvis, A., Razzaque, J., Reyers, B., Chowdhury, R. R., Shin, Y-J., Visseren-Hamakers, I., Willis, K., Zayas, C,. 2019. Summary for policymakers of the global assessment report on biodiversity and ecosystem services – unedited advance version. Julkaiseva taho (IPBes) Dunnett, N., 2014. The dynamic nature of plant communities – pattern and process in designed plant communities. The Dynamic Landscape. toim. Dunnett, N., Hitchmough, J. Abingdon, Routledge Grime, J. P. 2001. Plant strategies, vegetation processes, and ecosystem properties. 2nd. ed. Chichester: John Wiley & Sons. Fischer, M., Rounsevell, M., Torre-Marin Rando, A., Mader, A., Church, A., Elbakidze, M., Elias, V. ,Hahn, T. Harrison, P.A., Hauck, J. , Martín-López, B., Ring, I. , Sandström, C., Sousa Pinto, I., Visconti, P., Zimmermann, N.E., Christie, M. (toim.). 2018. IPBES (2018): Summary for policymakers of the regional assessment report on biodiversity and ecosystem services for Europe and Central Asia of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services. IPBES secretariat, Bonn, Germany. Forman, R.T.T., 2014. Urban ecology – Sciense of Cities. Cambridge: Cambridge University Press. Hobbs, R.J., Higgs, E.S., Hall, C., 2013, Novel Ecosystems : Intervening in the New Ecological World Order. New York: John Wiley & Sons, Incorporated. Available from: ProQuest Ebook Central. Huhtala, V., 2003. Metsämaa ja sen hoito. toim. Mälkönen, E. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Metsälehti. Jaakkola, M., Böhling, A., Nicklén, M., Lämsä, A., 2016. Helsingin viher- ja virkistysverkoston kehittämissuunnitelma, vistra osa II. Helsingin kaupunki, Kaupunkisuunnitteluvirasto

Karilas, A., 2019. Dynaaminen kasvillisuus, kaunista ja kestävää monimuotoisuutta rakennetuille viheralueille. Viherympäristöliiton julkaisu nro 64. Helsinki: Viherympäristöliitto ry. Kiljunen-Siirola R., 2013. Helsingin yleiskaava, Helsingin viher- ja virkistysalueet ja kaupunkiluonto. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2013:15 . Helsinki: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Kingsbury, N., 2014. Contemporary overview of naturalistic planting design The Dynamic Landscape. toim. Dunnett, N., Hitchmough, J. Abingdon, Routledge. Kiviluoto, S., Kostamo, K., Holopainen, R., Arponen, H., Lanki, M., Karvinen, V., Könönen, K., Laaksonen, R., 2017. Hiekkapohjien niityt. Meren aarteet: löytöretki Suomen vedenalaiseen meriluontoon; Toim. Viitasalo, M., Kostamo, K., Hallanaro, E.-L., Viljanmaa, W., Kiviluoto, S., Ekebom, J., Blankett, P. Helsinki: Gaudeamus Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. Kostamo, K., Holopainen, R., Arponen, H., Westerbom, M., Könönen, K., Keskinen, E., Lanki, M., Kiviluoto, S., Salovius-Laurén, S., Lehtiniemi, M., Laine, A. O., 2017. Kalliorantojen vedenalaiset metsät. Meren aarteet: löytöretki Suomen vedenalaiseen meriluontoon; Toim. Viitasalo, M., Kostamo, K., Hallanaro, E.-L., Viljanmaa, W., Kiviluoto, S., Ekebom, J., Blankett, P. Helsinki: Gaudeamus Kostamo, K., Pekkonen, M., Ahlroth, P., Heikkinen, R., Kallasvuo, M., Kuningas, S., Laamanen, L., Lappalainen, A., Veneranta, L., 2018. Ekologiset kompensaatiot Suomen rannikolla ja merialueilla. Suomen ympäristökeskus Kuuluvainen, T., 2004. Julkaisussa Metsän kätköissä: Suomen metsäluonnon monimotoisuus Kuuluvainen, T., Saaristo, L., Keto-Tokoi, P.,

Kostamo, J., Kuuluvainen, J., Kuusinen, M., Ollikainen, M., Salpakivi-Salomaa, P., (toim.) Hallanaro, E.-L., Jäppinen, J., (tekstitoim.). Helsinki: Edita. s. 59-65 Laulumaa, P., 2017. Vuosaarenhuippu - Helsingin itäisen maantäyttöalueen maisemarakentaminen 2001-2015. Helsinki: Helsingin kaupunki. Lindros, P., 2003. Metsämaa ja sen hoito. toim. Mälkönen, E. Helsinki: Metsälehti. Malkki, M., Loukkola, K., Portin, H., 2018. Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2017. Helsinki: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Martikainen, P. 2003. Metsämaa ja sen hoito. toim. Mälkönen, E. Helsinki: Metsälehti. Mascaro, J., James, A., Harris, J. A., Lach, L., Thompson, A., Perring, M. P., David M. Richardson, D. M., Ellis, E. C., 2013, Novel Ecosystems : Intervening in the New Ecological World Order. toim. Hobbs, RJ, Higgs, ES, & Hall, C. New York: John Wiley & Sons, Incorporated. Peltola A., 2014. Metsätilastollinen vuosikirja 2014. Tampere: Tammerprint Metsäntutkimuslaitos Pääkkönen, P., Alanen, A. 2000. Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. Helsinki: Suomen ympäristökeskus Rainer, T., West, C., 2015. Planting in a post-wild world: Designing plant communities for resilient landscapes. Oregon: Timber Press. Raunio, A., Anttila, S., Pekkonen, M., Ojala, O., 2018. Luontotyyppien soveltuminen ekologiseen kompensaatioon Suomessa. Helsinki: Grano Oy. Raunio, A., Schulman, A., Kontula, T., 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Raunio A., Schulman A., Kontula T., 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 2. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Ryhänen, E., 2003. Itämeri. Hämeenlinna: WSOY

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

ARIKKELIT Ryttäri, T., Heiskala, K., Kekäläinen, H., Koskela, K., von Numers, M., Rinkineva-Kantola, L., Syrjänen, K., 2014. Itämeren hiekkarantojen ja dyynien hoito. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Salonen, V., 2006. Kasviekologia, millaista on luonnonkasvien elämä? Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. Similä, M., Junninen, K., 2011. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon opas. Helsinki: Metsähallitus.

Awasthi, A., Singh, K., O’Grady, A., Courtney, R., Kalra, A., Singh, R.P., Cerdà, A., Steinberger, Y., Patra, D.D., 2016. Designer ecosystems: A solution for the conservation-exploitation dilemma. Ecological Engineering, 93, pp. 73-75. //doi-org.libproxy.aalto.fi/10.1016/j.ecoleng.2016.05.010 Cheong, S.-M., Silliman, B., Wong, P.P., van Wesenbeeck, B., Choong-Ki Kim, C.-K., Guannel, G., 2013. Coastal adaptation with ecological engineering. Nature climate change, vol 3, September 2013. doi: 10.1038/nclimate1854

van Oijen, T., 2017. The colonization by seaweed and fauna of different revetment types at Sint-Snnaland, Tholen, Raak-Pro Building for Nature – final report. Nationaal Regieorgaan Praktijkgericht Onderzoek SIA.

Eriander, L., Infantes, E., Olofsson, M., Olsen, J. L., Moksnes, P-O. 2016. Assessing methods for restoration of eelgrass (Zostera marina L.) in a cold temperate region. Journal of Experimental Marine Biology and Ecology, 479(C), pp. 76-88. doi:10.1016/j.jembe.2016.03.005

Valkeapää R., Nyman T., Vaittinen M., 2008. Tulviin varautuminen Helsingin kaupungissa. Espoo: Ramboll.

Higgs, E., 2017. Novel and designed ecosystems. Restoration Ecology, 25(1), pp. 8-13. doi 10.1111/rec.12410

Viitasalo, M., Ekeblom, J., Kostamo, K., 2017 Kohti viisaampaa meren käyttöä. Merten aarteet Meren aarteet: löytöretki Suomen vedenalaiseen meriluontoon; Toim. Viitasalo, M., Kostamo, K., Hallanaro, E.-L., Viljanmaa, W., Kiviluoto, S., Ekebom, J., Blankett, P. Helsinki: Gaudeamus

Hobbs, R.J., Higgs, E. & Harris, J.A. 2009, Novel ecosystems: implications for conservation and restoration. Trends in Ecology & Evolution, 24(11), s. 599605. //doi-org.libproxy.aalto.fi/10.1016/j.tree.2009.05.012

Vierikko, K., Salminen, J., Niemelä, J., Jalkanen, J., Tamminen N., 2014. HELSINGIN YLEISKAAVA: Helsingin kestävä viherrakenne, Miten turvata kestävä viherrakenne ja kaupunkiluonnon monimuotoisuus tiivistyvässä kaupunkirakenteessa- Kaupunkiekologinen tutkimusraportti. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2014. Wermundsen, T., Nieminen, J., Asikainen P., 2014. Helsingin lepakkolajisto ja tärkeät lepakkoalueet vuonna 2014. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Wolfram, K., 2014. Wetlands and waterbodies. The Dynamic Landscape. toim. Dunnett, N., Hitchmough, J. Abingdon, Routledge

Johansson, M., Pellikka, H., Kahma, K., Ruosteenoja, K,. 2014 Global sea level rise scenarios adapted to the Finnish coast. Journal of Marine Systems, 129, pp. 35-46. //doi-org.libproxy.aalto.fi/10.1016/j.jmarsys.2012.08.007 Liversage, K., Chapman, M. G., 2018. Coastal ecological engineering and habitat restoration: incorporating biologically diverse boulder habitat. ResearchGate s. 1-28. Julkaistu myös: Marine Ecology Progress Series, Vol. 593: s. 173–185. https://doi.org/10.3354/meps12541 Mitsch, M., Jørgensen, S. 2003. Ecological engineering: A field whose time has come. Ecological Engineering, 20(5), pp. 363-377. doi:10.1016/j. ecoleng.2003.05.001

Niemelä, J, Breuste, JH, & Guntenspergen, G (eds) 2011, Urban Ecology: Patterns, Processes, and Applications, Oxford University Press USA - OSO, Oxford. Available from: ProQuest Ebook Central. [25.2.2019]. Oyamada, K., Tsukidate, M., Watanabe, K., Takahashi, T., Isoo, T., Terawaki, T., 2008. A field test of porous carbonated blocks used as artificial reef in seaweed beds of Ecklonia cava. Journal of Applied Phycology, 20(5), pp. 863-868. doi:10.1007/s10811-008-9332-6 Rinne, H. & Salovius-Laurén, S. 2019, “The status of brown macroalgae Fucus spp. and its relation to environmental variation in the Finnish marine area, northern Baltic Sea”, Ambio. https://doi-org.libproxy.aalto.fi/10.1007/ s13280-019-01175-0 Röhr, M. E., Holmer, M., Baum, J. K., Björk, M., Chin, D., Chalifour, L., 2018. Blue Carbon Storage Capacity of Temperate Eelgrass (Zostera marina) Meadows. UC Davis. http://dx.doi.org/10.1029/2018GB005941 Retrieved from https://escholarship.org/uc/item/29n2v728 Tolvanen, A., 2011. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon opas. toim. Similä, M., Junninen, K. Helsinki: Metsähallitus. van Oijen, T., 2012. The colonization by seaweed and fauna of different revetment types at Sint-Annaland, Tholen – Raak-pro building for nature – Final report Wiewel, B. V., Lamoree, M. 2016. Geotextile composition, application and ecotoxicology—A review. Journal of Hazardous Materials, 317, pp. 640-655. doi:10.1016/j.jhazmat.2016.04.060

Yrjölä, S. 2015. Suomen kalat. Helsinki: Nemo, Jelgava Tipografia.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

DIGITAALISET LÄHTEET TEPA-termipankki, biotooppi. Erikoisalojen ja sanakirjojen kokoelma Sanastokeskus TSK < http://www.tsk.fi/tepa/fi/haku/biotooppi > [5.12. 2018]

Helsingin karttapalvelu, 39/92 < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=595 > [22.8.2019]

Laji.fi, Suomen lajitietokeskus, selaa havaintoja < https://laji.fi/observation/ map > [19.3.2019]

TEPA-termipankki, biodiversiteetti < http://www.tsk.fi/tepa/fi/haku/ biodiversiteetti > [4.2.2019]

Helsingin karttapalvelu, 36 < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=135387 > [22.8.2019]

Helsingin karttapalvelu 1 < https://kartta.hel.fi, tasot: geotekniset kartat; maaperäkartta > [11.02.2019]

Helsingin karttapalvelu < https://kartta.hel.fi/Applications/ltj/html/ linkitetyt_ltj/Metsakohteet/TAULUKOT%20KUVAT%20KOHDEKARTAT/M31_ elinymparistotyypit_2014.pdf; > [30.1.2019]

Landscape Performance Series, Cheonggyecheon Stream Restoration Project < https://www.landscapeperformance.org/case-study-briefs/ cheonggyecheon-stream-restorationab > [30.3.2019]

Helsingin karttapalvelu 2 < https://kartta.hel.fi, tasot: maalajialueet ja asemakaavakartta 1820 > [22.1.2019]

Helsingin karttapalvelu A < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=490 > [10.3.2019]

Helsingin karttapalvelu 3, historialliset aineistot, asemakaavat, asemakaavakartta 1820 < https://kartta.hel.fi/mobile?setlanguage=fi# > [24.8.2019]

Helsingin karttapalvelu B < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=659 > [10.3.2019]

Helsingin karttapalvelu 4, historialliset aineistot, opaskartat, opaskartta 1900 < https://kartta.hel.fi/mobile?setlanguage=fi# > [24.8.2019]

Helsingin karttapalvelu C < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=177896 > [10.3.2019]

Helsingin karttapalvelu 5, ilmakuvat, ortokuva 1976 < https://kartta.hel.fi/ mobile?setlanguage=fi# > [24.8.2019]

Helsingin kaupunki, Kaupungin venesatamat < https://www.hel.fi/ helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu/veneily/kaupungin-venepaikat/ kaupungin-venesatamat/ > [18.3.2019]

Helsingin karttapalvelu 6, ilmakuvat, ortokuva 2017 < https://kartta.hel.fi/ mobile?setlanguage=fi# > [24.8.2019] Helsingin karttapalvelu, 8/90 < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=364 > [22.8.2019] Helsingin karttapalvelu, luonnonsuojelualue 23, < https://kartta.hel.fi/ applications/ltj/reports/kohderaportti.aspx?id=135374 > [22.8.2019] Helsingin karttapalvelu, luonnonsuojelualue 23, < https://kartta.hel.fi/ applications/ltj/reports/kohderaportti.aspx?id=135375 > [22.8.2019] Helsingin karttapalvelu, 12/90 < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=368 > [22.8.2019] Helsingin karttapalvelu, 25/93 < https://kartta.hel.fi/applications/ltj/reports/ kohderaportti.aspx?id=645 > [22.8.2019]

Luonnonsuojeluasetus 1997/160 4 luku 10 § 3). Annettu 14.2.1997. Viim. muutos 02.02.2015 < https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19970160 > [9.8.2019] Luontoportti, meriajokas < http://www.luontoportti.com/suomi/fi/itameri/ meriajokas > [24.8.2019] Luontoportti, sinisimpukka < http://www.luontoportti.com/suomi/fi/itameri/ sinisimpukka > [10.8.2019] Mustila Arboretum, Alnus glutinosa - tervaleppä < http://www.mustila.fi/ kasvit/AlnusGlutinosa > [14.4.2019] Tieteen termipankki, biodiversiteetti, < https://tieteentermipankki.fi/wiki/ Biotekniikka:biodiversiteetti > [4.2.2019]

Ilmatieteenlaitos, Merivedenkorkeus < https://ilmatieteenlaitos. fi/vedenkorkeus?p_auth=4lbEzTLR&p_p_id=WebProxyPortlet_ WAR_WebProxyPortlet_INSTANCE_ceN9&p_p_lifecycle=1&p_p_ state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_ count=1&_WebProxyPortlet_WAR_WebProxyPortlet_INSTANCE_ceN9_edu. wisc.my.webproxy.URL=http%3A%2F%2Fcdn.fmi.fi%2Flegacy-fmi-ficontent%2Fproducts%2Fsea-level-observation-graphs%2Findex. php%3Flength%3D360%26station%3D12%26lang%3Dfi > [20.4.2019]

Tieteen termipankki, ekosysteemi < http://tieteentermipankki.fi/wiki/ Biologia:ekosysteemi > [4.2.2019]

Ilmatieteenlaitos, Vedenkorkeusennätykset suomen rannikolla. < https:// ilmatieteenlaitos.fi/vedenkorkeusennatykset-suomen-rannikolla > [20.4.2019]

Ympäristöhallinon yhteinen verkkopalvelu < https://www. ymparisto.fi/download/noname/%7BA08F2740-2B88-4D7A-A8BB7280BA801D3C%7D/142373 > [18.2.2019]

Kalahavainnot.fi, havainnot kartalla. < http://kalahavainnot.fi/kartta > [19.3.2019]

Velmu-karttapalvelu, Eliöyhteisömallit, sinisimpukkayhteisöt > http:// paikkatieto.ymparisto.fi/velmuviewers/Html5Viewer_2_11_1/Index. html?configBase=http://paikkatieto.ymparisto.fi/Geocortex/Essentials/ REST/sites/VELMU_karttapalvelu/viewers/HTML5/virtualdirectory/

Tieteen termipankki, habitaatti < http://tieteentermipankki.fi/wiki/ Biologia:habitaatti > [15.3.2019] Saarinen, U.-M. 2011. Suomessa väki keskittyy taajamiin. Tilastokeskus (16.12.2011) < https://www.stat.fi/tup/vl2010/art_2011-12-16_001.html > [4.2.2019]

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Resources/Config/Default < [11.2.2019] Velmu– karttapalvelu, lajihavainnot, levät < http://paikkatieto.ymparisto.fi/ velmuviewers/Html5Viewer_2_11_1/Index.html?configBase=http://paikkatieto. ymparisto.fi/Geocortex/Essentials/REST/sites/VELMU_karttapalvelu/ viewers/HTML5/virtualdirectory/Resources/Config/Default > [22.8.2019] Velmu– karttapalvelu, Lajien esiintymistodennäköisyysmallit < http:// paikkatieto.ymparisto.fi/velmuviewers/Html5Viewer_2_11_1/Index. html?configBase=http://paikkatieto.ymparisto.fi/Geocortex/Essentials/ REST/sites/VELMU_karttapalvelu/viewers/HTML5/virtualdirectory/ Resources/Config/Default > [22.8.2019] Velmu-karttapalvelu, Meriveden keskilämpötila pohjalla < http:// paikkatieto.ymparisto.fi/velmuviewers/Html5Viewer_2_11_1/Index. html?configBase=http://paikkatieto.ymparisto.fi/Geocortex/Essentials/ REST/sites/VELMU_karttapalvelu/viewers/HTML5/virtualdirectory/ Resources/Config/Default > [22.8.2019] Velmu– karttapalvelu, Meriveden suolaisuus pinnalla < http:// paikkatieto.ymparisto.fi/velmuviewers/Html5Viewer_2_11_1/Index. html?configBase=http://paikkatieto.ymparisto.fi/Geocortex/Essentials/ REST/sites/VELMU_karttapalvelu/viewers/HTML5/virtualdirectory/ Resources/Config/Default > [22.8.2019] Vieraslajit.fi, Mustatäplätokko. < https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.53000/ show > [24.7.219] Niemelä, J., Kotiaho, J., von Weissenberg, M., 2018. Tiivistelmä globaalista elinympäristöjen heikennyksen ja ennallistamisen arviointiraportista (Tiivistelmissä esitetään kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) arviointeja luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden tilasta globaalisti sekä PohjoisEurooppaan keskittyvällä tasolla (IPBES-6 plenary outcomes 2018)) Ympäristöministeriö ja Ympäristötiedon foorumi.

MUUT LÄHTEET

KUVAT

Asetus biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta, 78/1994. 26.10.1994

Valokuvat ja suunnitelmapiirrokset ovat tekijän ellei toisin mainita. Alla on listattu vain ne kuvalähteet, jotka eivät viittaa jo edellä mainittuihin.

Merikarttasarja A, 1:50 000 Viipuri-Helsinki, 2016. John Nurminen Marine.

24. Kiljunen-Siirola R., 2013. Helsingin yleiskaava, Helsingin viher- ja virkistysalueet ja kaupunkiluonto. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2013:15 . Helsinki: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristön suunnitteluperiaatteet -Suunnitteluohjelma, 2014. Diaarinumero: HEL 2013 - 002028 Hankenumero: 1611_1 Hakaniemenrannan ideakilpailu 23.10.2017 - 26.1.2018, Hakaniemenrannan ja Siltavuorensalmen julkisten tilojen ja uudiskortteleiden ideakilpailu, Kilpailuohjelman 1. painos. 2017. Helsingin Kaupunki.

25. Kiljunen-Siirola R., 2013. Helsingin yleiskaava, Helsingin viher- ja virkistysalueet ja kaupunkiluonto. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2013:15 . Helsinki: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Harmer, S., 2008. History of garden design - kurssin kurssimateriaalit ja muistiinpanot. Muistiinpanot tekijän hallussa.

57. Edvins Gurspons. Landezine, Sea Park. < http://www.landezine.com/ index.php/2014/12/sea-park-by-substance/ > [27.7.2019]

Järvitalo, A., 12.8.2019. Keskustelu Vuosaaren täyttömäen kasvillisuuden siirrosta. Nomaji maisema-arkkitehdit Oy, harjoittelija kesinä 2003-2004. Muistiinpanot tekijän hallussa.

64. Robo M8. Concrete blocks, scavenger hunt clue: concrete. < https://flic. kr/p/7U5Mzq > [28.7.2019]

Laulumaa, P., 27.3.2019. Maan mahdollisuudet– luento, tiedeiltapäivä, Nomaji maisema-arkkitehdit. Luentomuistiinpanot tekijän hallussa. Mäkinen, J. 10.3.2019. Keskustelu Merihaan satama-alueen pohjan syvyydestä ja rakenteesta. Helsingin kaupunki, rakneenukset ja yleiset alueet. Puhelinkeskustelu. Muistiinpanot tekijän hallussa. Nieminen, J., 28.8.2019. Keskustelu maa-aineksen siemenpankista geneettisesti paikallisen kasvillisuuden saavuttamiseksi. Muistiinpanot tekijän hallussa. Toivonen, T., 28.8.2019. Kulttuurisaunan omistaja. Keskustelu Hakaniemenrannan alueen lajistosta ja Kulttuurisaunan perustamistavasta. Muistiinpanot tekijän hallussa. Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta, muistio. Liite B. 23.5.2019. Maa- ja metsätalousministeriö.

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena

Diplomityรถ Inka Andelin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin laitos Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma 2019 92

Suunnitellut biotoopit kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukena