2 minute read

Pertunmaan Tukikoti ry

Pertunmaan Tukikoti ry, pertunmaalaisten oma asumispalvelujen tuottaja

Teksti: Risto Salminen

Advertisement

Ilmakuvasta voi todeta että asumispalvelut löytyvät samasta pihapiiristä

Perusasuntoja vanhuksille Pertunmaalla, niin kuin muuallakin maaseudulla muuttoliike oli voimakkaimmillaan 60–70-luvun vaihteessa.

Nuoret muuttivat kaupunkeihin paremman toimeentulon toivossa. Vanhemmat jäivät asumaan kotimökeille. Tuolloin asuntojen varustus oli hyvin niukka, pihasauna, ulkohuussi, kantovesi niin sisään kuin uloskin oli hyvin tavanomainen järjestelmä. Kotitorpilleen jääneiden vanhempien asumistarpeisiin kaivattiin uudistamista.

Pertunmaalla tehtiin kartoitus vanhusten asuntotilanteesta. Tuloksena todettiin, että yli puolella yli 65-vuotiaalla asumisolot olivat puutteelliset. Perustettiin Pertunmaan vanhustentukiyhdistys, joka otti tehtäväkseen ikääntyvän väestön sosiaalisen aseman parantamisen erityisesti asumisen osalta. tontille, Punakiventien varteen. Asunnot olivat noin 27 m2 yksiöitä. Niissä oli kuitenkin nykyaikainen varustus, keittokomero, wc ja suihku.

Seuraava uudempi vaihe toteutettiin 1980 luvun puolivälinsä. Rakennettiin yhdeksän huoneiston rivitalo. Tässä huoneistot ovat tupakeittiö ja huone. Nämä sopivat hyvin myös pariskuntien asuttavaksi. Yhdeksänkymmenluvun uudet tuulet, sääntömuutos ja taloille nimet Yhdistys järjesti kilpailun nimiehdotuksiksi taloille. Puiden nimien mukainen ehdotus voitti, näin ollen talojen nimet ovat Leppälä, Tuomisto, Honkala ja niin edelleen.

Yhdeksänkymmenluvulla sosiaalisen asumisen tarpeet alkoivat korostua. Pertunmaan vanhustentukiyhdistys uudisti sääntönsä vastaamaan ajan haasteita. Uudeksi nimeksi tuli Pertunmaan Tukikoti ry. Vuosikymmenen alussa rakennettiin uusi kymmenen huoneiston rivitalo, johon tuli tilat myös kunnan palveluhenkilöstöä varten ja invavarusteiset huoneistot.

Vanhin rivitalo muutettiin kehitysvammaisten ryhmäkodiksi. Näin moni vammainen pääsi muuttamaan laitoksesta, esimerkiksi Vaalialasta lähelle vanhempiaan ja sisaruksiaan. Myös moni kotonaan vanhempiensa kanssa elänyt pääsi itsenäistymään, samoin yksin asuneet tulivat mukaan yhteiseen virikkeelliseen ympäristöön. Essoten henkilokunta järjestää ryhmäkodin palvelut takaamaan asukkailleen turvallisen elämän.

Hoivakoti Honkalan valmistuttua 1996, siitä tuli valtakunnallisestikin edelläkävijä vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen järjestämisessä. Honkalassa voivat asua henkilöt, ketkä pärjäsivät yöajan itsenäisesti. Päiväsaikaan oli tarjolla ateria- ja hoivapalvelut. Näin Pertunmaan kunta oli jo kymmenen vuotta ennen vanhuspalve-

Sali on valoissa ja varattavissa juhlatilaisuuksiin

Isännöitsijä Riitta Salminen esittelee uuden yksiön tiloja

lulain voimaantuloa järjestänyt vanhusten asumisen uuden lain vaatimaa tasoa vastaavaksi. Hoivakoti Honkalan toiminta on muuttunut yksityiseksi perhekodiksi. Kehitys jatkuu uudella vuosituhannella. Perintö antaa vauhtia. Uudelle vuosituhannelle tultaessa asumistarpeet kasvoivat edelleen, muidenkin kuin vanhusten osalta. Erityisesti yksinäisillä syrjäytymisvaarassa olevilla miehillä oli ongelmia. Viimeisimmäksi rakennettu alkuperäinen rivitalo peruskorjattiin tupakeittiö ja invaratkaisuin.

Pertunmaan kunta sai mittavan perinnön. Erkki ja Tuovi Rinteen perintö meni valtiolle, koska heillä ei ollut omia perillisiä, eikä testamenttia. Valtio tarjosi huomattavaa osaa varoista, lähes kaiken mittavan maaomaisuuden. Perintö piti määräyksen mukaan käyttää palvelukylän hyväksi. Sosiaalitoimi laatikin ehdotuksen Tukikodin alueelle rakennettavasta palvelukylästä. Valtioneuvosto hyväksyi ehdotuksen. Näin päästiin toteuttamaan jo yli kaksikymmentä vuotta aiemmin tehtyä suunnitelmaa.

Kaksi 70-luvulla rakennettua taloa oli tullut käyttöikänsä päähän. Nämä purettiin pois ja tilalle rakennettiin Leppälä, jossa on kaksitoista nykyaikaisesti varusteltua yksiötä. Niissä on muun muassa ilmastoitivarustus kesäkuumien viilentämiseksi. Samaan yhteyteen tuli tilavat sauna ja peseytymistilat. Hyvin varusteltu keittiö, sekä yhteistila antaa puitteet tilaisuuksien, tapahtumien ja vanhusten viikoittaisten palvelupäivien pitämiseen. Leppälässä on myös kotipalvelun toimitilat, jotka on vuokrattu Etelä-Savon sosiaali- ja terveystyön kuntayhtymälle.

Rinnehoville myös remontti? Samassa pihapiirissä on myös kunnan vanhainkoti Rinnehovi. Rinteen perintö ei mennyt kokonaan palvelukylän rakentamiseen. Olisiko seuraava vaihe Rinnehovin peruskorjaus näiden varojen avulla? Kas siinäpä päättäjille mietittävää.

Yksiön kylpyhuone/WC on tilava joka lisää asukkaan mukavuutta.

This article is from: