Martat 6/2020

Page 67

VIEK AS Haitalliset vieraslajit

TORJU TARKKAILTAVA VIERASLAJI:

MARUNATUOKSUKKI TIINA IKONEN // KUVA SHUTTERSTOCK

MIK Ä

»Marunatuoksukki (Ambrosia artemisiifolia) on yksivuotinen ruoho. Se kuuluu asterikasveihin ja muistuttaa samaan heimoon kuuluvaa pujoa. Kasvi on 10–100 cm korkea, pystykasvuinen ja haaroittuva. Tähkämäiset kukinnot ilmestyvät loppukesästä. Laji ei tiettävästi ehdi kehittämään Suomessa itämiskykyistä siementä, mutta ilmaston lämpeneminen saattaa edistää lajin menestymistä. Yksi kasvi tuottaa jopa 100 000 siementä. Ne voivat säilyä maassa itämiskykyisinä jopa 40 vuotta. MISSÄ

»Tämä peltojen ja joutomaiden rikkakasvi on kotoisin Pohjois-Amerikasta, levinnyt 1900-luvun lopulta lähtien etenkin Keski-Euroopassa ja vakiintunut myös EteläRuotsiin. Sitä esiintyy Suomessa satunnaisesti Oulun korkeudelle saakka. MIKSI TORJUTA AN

»Marunatuoksukki on kansallisen vieraslajistrategialistan tarkkailtava laji. Kasvi leviää voimakkaasti ja aiheuttaa terveydellistä haittaa. Se aiheuttaa allergiaa, hengitystieoireita, astmaa ja kosketuksesta ihotulehduksia. Allergiaoireita esiintyy jopa 200 kilometrin päässä kasvin esiintymisalueelta. Ilmavirrat ovat kuljettaneet kasvin siitepölyä Suomeenkin. Marunatuoksukki on Pohjois-Amerikassa pahin allergiaa aiheuttava kasvi. MITEN

»Tarkkaile kasvin esiintymistä keväällä ja kesällä. Yleisemmin se ilmestyy lintujen ruokintapaikoille, joutomaille ja kaatopaikoille. Torju kasvi, ennen kuin se tekee itämiskykyistä siementä. Kerää kasvit pois ennen kukintaa ja hävitä kompostoimalla huolellisesti. Jos kasviin on kehittynyt siemeniä, polta kasvi. »Turun yliopiston Siitepölytiedotus kerää yleisöhavaintoja marunatuoksukista. Näin kasvin esiintymisestä saadaan kattavampaa tietoa ja torjuntatoimet voidaan aloittaa heti, kun huomataan, että laji pystyy lisääntymään Suomen oloissa.

Marunatuoksukin tunnistaa lehdistä ja kasvutyylistä. Kasvin kukinta on meillä vielä harvinaista.

ESTÄ LEVIÄ MINEN

M ARTAT MUK ANA

»Laji leviää ulkomaisten linnunsiemenseosten mukana. Pakkausten tuoteselosteet kannattaa lukea huolellisesti. Joissakin siemenseoksissa mainitaan, että linnunruokaa valvotaan ambrosiasiementen varalta. Siemenseosten mukana saattaa levitä myös muita vieraslajeja, kuten pantaheinää, kananhirssiä ja viherrevonhäntää. Varminta on käyttää lintujen ruokintaan vain kotimaisia siemenseoksia.

»Torju haitalliset vieraslajit omasta pihasta ja lähiympäristöstä. »Vieraslajiopinnot Martta-akatemiassa: moodle.mmg.fi/martat/ »Ilmoita vieraslajihavainnot ja torjuntatoimet: viekas.laji.fi/ »Seuraa piirien ja yhdistysten tapahtumakalentereita (www.martat.fi) ja osallistu Viekas LIFE -tapahtumiin.

MUISTA

»Viekas LIFE (2018–2023) on haitallisten vieraslajien kartoitukseen ja torjuntaan sekä tiedon levittämiseen keskittyvä hanke.

MARTAT 6 | 2020

| 67


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.