Aurora 2/2013

Page 19

Jalokiurunkannus

Keltakukkainen jalokiurunkannus on kevään ensimmäisiä kukkijoita Yliopistonmäen rinteillä. Alkujaan tämä kukkapenkeistä karkaileva koristekasvi on kotoisin Keski-Aasiasta. Sieltä sen siemeniä lähetti Carl von Linnélle Uppsalaan suomalaissyntyinen Erik Laxman, joka toimi pappina Siperian kaivosalueilla. Kyseessä oli kuitenkin erehdys tai väärä määritys, sillä Linné oli pyytänyt ystäväänsä lähettämään särkyneensydämen siemeniä: kasvin, johon hän oli ihastunut. Posti toi kuitenkin pussillisen jalokiurunkannuksen siemeniä, joka näin aloitti Pohjolan valloituksensa.

nanleinikki

Pihasaunio

rällä maalla ravinteisen ojan tai vaikkapa lätäkön ajeistamme kaikkein myrkyllisin. Konnanleinikin nimi tiggarranunkel, kerjäläisleinikki, onkin varen kasvinosien hierominen kasvoihin aiheutasti paranevia haavoja. Kurjalla ulkonäöllä s tienata paremmin. Myös nuorukaiset, pakkovärväys armeijaan, saattoivat romalla välttyä joutumasta vieraille maille sotimaan.

Vaatimattoman näköinen pihasaunio kasvaa lähes jokaisella pihamaalla Turun seudulla. Se saattaa edelleen pitää hallussaan Suomen valloituksen nopeusennätystä, ainakin putkilokasvien osalta. Kasvi on kotoisin Tyynenmeren rannoilta ja löytyi Helsingistä ensimmäisen kerran vuonna 1849. Sadassa vuodessa se oli vallannut Suomen pohjoisimmat ja syrjäisimmätkin kylät. Tähän urotekoon sillä oli monia hyviä ominaisuuksia. Ensinnäkin kasvilla on nopea elinkierto: pihasaunio kehittyy siemenestä siemeneksi noin sadassa päivässä. Kasvi myös kehittää runsaasti tahmeita siemeniä, jotka kulkeutuvat helposti ihmisen matkassa uusille kasvupaikoille. Pihasaunio ei myöskään vaadi kasvupaikaltaan paljoa: hiekkainen tallattu kenttä riittää.

Keltamo

Runsaskarvainen keltamo on yleinen kasvi Turun keskustan kadunvarsilla, pensasaitojen tyvillä, puutarhoissa ja joutomailla. Nimensä se on saanut joko kookkaista keltaisista kukistaan tai runsaasta oranssinvärisestä maitiaisnesteestään. Keltamo on tuhansia vuosia vanha tärkeä rohdoskasvi, joka on levinnyt ihmisen mukana laajalle, eikä sen alkuperäistä kasvualuetta tiedetä. Suomeen keltamo tuotiin lääkekasviksi todennäköisesti jo ennen viikinkiaikaa. Sen vaikutusta ei kuitenkaan kannata itse kokeilla, sillä kasvi on myrkyllinen ja maitiaisneste voimakkaasti ärsyttävää.

Aurora | 19


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.