Juhannuskukkulan perinnebiotoopin kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma Jussi Lampinen ja Anna Koskela
Turun kaupungin ympäristÜjulkaisuja 4/2016
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma Jussi Lampinen ja Anna Koskela Taitto: Raisa Murtovaara Julkaisun kuvat: Jussi Lampinen, ellei toisin mainita Turun kaupungin ympäristÜjulkaisuja 4/2016 ISSN 2343-0222 (painettu) ISSN 2343-0710 (verkkojulkaisu)
Sisältö Tiivistelmä 4 1. Johdanto: Kaupunkikedoista kallisarvoisin 5 2. Tavoitteet ja menetelmät 7 3. Juhannuskukkulan historia: Merenpohjasta keskelle kaupunkia 7 4. Juhannuskukkulan luontotyypit ja kasvillisuus 10 Kukkulan luonnon yleispiirteet 10 Luontotyypit 10 Perinnebiotoopit 10 Metsät 15 Kalliot 15 Kulttuurikasvillisuuden luontotyypit 16 Kasvittomat alueet 16 Kasvilajisto 16 Uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit 17 Vieraslajit ja uustulokkaat 20 5. Hoitosuunnitelma 22 Hoidon tavoitteet 22 Hoito vuosina 2000–2015 24 Hoito vuosina 2016–2025 26 6. Hoitoseuranta 27 7. Kiitokset 28 8. Lähteet 29 9. Liitteet 32 Liite 1. Juhannuskukkulan putkilokasvilajisto kesällä 2014 32 Liite 2. Juhannuskukkulan huomionarvoisten lajien levinneisyys ja peittävyys kesällä 2014 38 Liite 3. Hoitosuunnitelman kuviokohtaiset hoitoehdotukset 46
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Tiivistelmä
nut ja raivannut kukkulan ketoja avoimemmiksi.
Turun keskustan luoteislaidalla sijaitseva Juhannuskukkulan kallioketo kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin perinnebiotooppeihin, eli perinteisen maatalouden luomiin lajirikkaisiin ja harvinaistuneisiin elinympäristöihin. Kukkula on myös Turun arvokkaimpia ketokohteita, ja saanut asema- ja yleiskaavaan suojelumerkinnän SL. Kukkulan runsas ketolajisto muinaistulokkaineen ja uhanalaisine lajeineen on kehittynyt toisaalta kukkulan historian, toisaalta sen jyrkän topografian ja keskiravinteisen kallioperän ansiosta.
Nykyään kukkulan luontotyypit voidaan jakaa perinne-, kallio-, metsä- ja kulttuurikasvillisuuden luontotyyppeihin. Näistä arvokkaimpia ovat useat ketotyypit, jotka sisältyvät osin luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin suojelemiin luontotyyppeihin. Kukkulan kasvilajistoon kuuluu yhteensä 276 kasvilajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ovat mm. kevätsara ( Carex caryophyllea) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides). Perinnebiotoopeilla huomionarvoisia lajeja kukkulalla esiintyy yhteensä 32, tulokas- ja vieraslajeja puolestaan 77. Jälkimmäistä suurin osa ei kuitenkaan uhkaa kukkulan luontoarvoja.
Historiansa aikana kukkula on kuulunut osin Maarian pitäjään, osin Turun kaupungin pohjoisiin takamaihin. Kukkulan ympäristö säilyi pitkään pääosin rakentamattomana, sillä tiivis rakennuskanta alueella alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Viimeiset tiedot kukkulan laidunnuksesta ajoittuvat 1950-luvulle. Seuraavien vuosikymmenten aikana valtaosa ennen avoimesta kukkulasta on joko peittynyt rakennuksiin tai metsittynyt umpeenkasvun myötä. 2000-luvun alussa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin aloittama luonnonhoito on kuitenkin hiljalleen ennallista-
Umpeenkasvun vuoksi kukkulan vuosittaista hoitoa on tärkeää jatkaa myös tulevaisuudessa. Vuosina 2016–2025 tärkeintä on ylläpitää jo nyt hoidon piirissä olevien ketokuvioiden avoimuutta ja ennallistaa kunnostuskelpoisia kuvioita avoimemmiksi. Kuviokohtaisiksi hoitotoimiksi ehdotetaan mm. puiden ja pensaiden raivausta raivaussahalla, kenttäkerroksen niittoa ja haravointia sekä haitallisten vieraslajien poistoa. Hoidon tueksi on perustettu kasvillisuusruutuihin perustuva hoitoseuranta, jonka toisto n. kolmen vuoden välein auttaa arvioimaan hoidon riittävyyttä ja vaikutuksia.
Kevätsara (Carex caryophyllea) Juhannuskukkulalla keväällä 2014.
4
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
1. Johdanto: Kaupunkikedoista kallisarvoisin Perinnebiotoopit ovat perinteisen maatalouden ja karjan laidunnuksen synnyttämiä lajirikkaita elinympäristöjä. Maatalouden ja yhteiskunnan muutosten myötä perinnebiotooppien pinta-ala on pienentynyt murto-osaan 1800-luvun loppuun verrattuna, ja niihin sopeutunut eliölajisto on harvinaistunut ja taantunut (Pykälä 2001, Vainio 2001). Perinnebiotooppeja esiintyy etenkin Varsinais-Suomessa, jossa maatalous- ja asutus historia on koko maan mittapuulla pisintä. Myös Turussa perinnebiotooppeja on jäljellä useita. Valtakunnallisesti merkittäviä kohteita kaupungissa on kaksi: Juhannuskukkulan kallioketo ja Patterinhaan keto kaupungin keskustan pohjoispuolella (Lehtomaa 2000, Kemppainen 2012). Useiden uhanalaisten ja harvinaisten kasvilajiensa ansiosta kohteet kuuluvat koko maan arvokkaimpiin kaupunkiketoihin.
Etenkin Juhannuskukkula on kokenut monia muutoksia kehittyvän kaupungin kyljessä: Laajat alueet ennen avoimesta kallioharjanteesta ovat 1950-luvulta alkaen joko jääneet rakennusten alle tai peittyneet pensaisiin. Rakentamattomilla rinteillä esiintyy yhä runsaasti arvokasta ketokasvillisuutta (kuva 1), mutta umpeenkasvu kaventaa jatkuvasti ketolajien elintilaa. Koska rinteiden laiduntaminen ei enää nykyään ole mahdollista, tulisi ne pitää avoimena jatkuvalla hoidolla, kuten puita ja pensaita raivaamalla ja kenttäkerrosta niittämällä. Näin on tehtykin jo 2000-luvun alkuvuosista saakka, mutta hoito on keskittynyt vain tiettyihin osiin kukkulaa, ja sen vaikutusten seurantaa ei ole järjestetty. Arvokkain osa rinteestä on myös suojeltu kaavamerkinnöin (kuva 2) (Turun kaupunki 1994 & 2001), mutta viralliseksi suojelualueeksi kukkula ei ole päätynyt. Tässä selvityksessä esitellään kukkulan historiaa, nykyistä lajistoa ja kukkulalla viime vuosina toteutettuja hoitotoimia. Ehdotukset kukkulan tulevalle hoidolle esitetään karttojen ja kuvien avulla.
Kuva 1. Kallioketojen ja ketojen kasvillisuus on parhaimmillaan lajirikasta ja kauniisti kukkivaa. Kuvassa mm. mäkitervakko (Viscaria vulgaris), käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria) ja keltamaksaruoho (Sedum acre).
5
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 2. Juhannuskukkulan ketojen suojelumerkintä (Turun kaupunki 1994 & 2001) alueen asemakaavassa (yllä) (Turun kaupunki 1994) ja ilmakuvassa (alla) (ilmakuva © Turun kaupunki 2016). Tarkasteltava alue ulottui hieman merkintää laajemmalle alueelle Köydenpunojankadun, Ammatti-instituutin ja kukkulan kerrostalojen välissä.
6
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
2. Tavoitteet ja menetelmät
ketokuvioille noudattaen Raatikaisen (2009) ohjeistusta perinnebiotooppien kasvillisuusseurannalle.
Tämän selvityksen tavoite on tukea Juhannuskukkulan hoitoa ja sen vaikutusten seurantaa. Tarkasteltavaksi alueeksi rajattiin rakentamiselta säästynyt avoin alue Köydenpunojankadun, kukkulan kerrostalojen ja Ammatti-instituutin välissä. Kukkulan asemakaavan mukainen suojelumerkintä kattaa tästä alueesta suurimman osan (kuva 2). Alueen kasvillisuus ja luontotyypit inventoitiin kesällä 2014, lisäksi alueelle perustettiin hoitoseuranta kesällä 2013.
3. Juhannuskukkulan historia: Merenpohjasta keskelle kaupunkia
Luontotyyppikartoituksen tavoite oli selvittää kukkulan arvokkaimpien perinnebiotooppien tarkat rajaukset sekä se, kuinka suuri osa perinnebiotoopeista sijaitsee kukkulan SL-asemakaavamerkinnän ulkopuolella. Kukkulan luontotyypit kartoitettiin maastokäyntien ja 1:1000 ilmakuvien (Turun kaupunki 2013) avulla 10.– 25.5.2014 ja tallennettiin kuviorajauksina paikkatietomuotoon. Kartoituksen tyypittely noudatti Toivosen ja Leivon (1993) ja perinnebiotooppikuvioiden osalta luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin luontotyyppejä (Raunio ym. 2008). Kasvillisuuskartoituksen tavoite oli selvittää, kuinka moni kukkulalla 1990-luvun inventointien aikaan tavatuista arvokkaista lajeista yhä esiintyy paikalla, sekä löytää mahdolliset muut arvokkaiden lajien kasvupaikat. Kunkin kuvion putkilokasvit kartoitettiin 14.6.–27.7.2014 ja määritettiin pääosin lajitasolle noudattaen Mossberg & Stenbergin (2003) nimistöä. Lajien peittävyyttä kuvioilla arvioitiin 9-portaisella luokka-asteikolla, jossa arvo 1 tarkoittaa 0–0,125 % peittävyyttä, 2 = 0,125–0,5 %, 3 = 1–2 %, 4 = 2–4 %, 5 = 4–8 %, 6 = 8–16 %, 7 = 16–32 %, 8 = 32–64 % ja 9 = yli 64 % peittävyyttä (Raatikainen 2009). Hoitoehdotusten tavoite oli varmistaa nykyisin arvokkaiden ketokuvioiden säilyminen avoimina ja umpeutuneiden kuvioiden raivaus avoimiksi. Hoitoseurannan tavoite puolestaan oli perustaa vakioitu ja kenen tahansa toistettavaksi soveltuva seuranta kukkulan kasvilajiston reaktioista hoitoon ja muihin ympäristön muutoksiin. 36 x 70 m koealasta ja 15 näytealasta koostuva seuranta perustettiin kukkulan kaakkoisrinteen
Juhannuskukkulan historia alkaa 5000 vuoden takaa, jolloin maankohoaminen edellisen jääkauden päätyttyä nosti kukkulan luodoksi Litorinameressä (Glückert 1977). Nykyinen Turun keskusta kuului tuolloin vielä ulkosaaristoon, ja kaupungin muista kukkuloista ainoastaan Vartiovuori ja Kakolanmäki olivat paljastuneet vedestä. Juhannuskukkula pysyi pitkään saarena, kunnes alavammat savimaat nykyisen ratapihan kohdalla paljastuivat hiljalleen 2000 viimeisten vuoden aikana (Glückert 1977). Esihistoriallinen aika ei jättänyt Juhannuskukkulalle havaittavia muinaisjäännöksiä esimerkiksi asutuksesta tai hautapaikoista. Tästä huolimatta kukkulalla runsaina kasvavat muinaistulokkaat ja rautakauden ilmentäjälajit, kuten ahdekaura (Helictotrichon pratense) ja sikoangervo (Filipendula vulgaris) (Seppälä 2006), vihjaavat ympäröivän seudun käyttöön rautakaudella 500– 1300 jaa. Historiallisen ajan alussa kukkula kuului jo osin Maarian pitäjään. Lähinnä kukkulaa sijainneita taloja olivat mm. Kähärlä (Kähäri) ja Yrjänä (St. Göran) (Turun kaupunki 2009, karttalähteet 1, 2 ja 3), joista molempien historia yltää keskiajalle, Kähärlän jopa 1200-luvulle (Tallgren & Oja 1944). Seuraavien vuosisatojen aikana Juhannuskukkulan alue kuului hallinnollisesti osin Maariaan, osin Turun kaupungin pohjoisiin takamaihin (Nurmi 2011, karttalähde 3). Takamaat olivat kaupungin laita-alueita, joita kaupunki vuokrasi asukkailleen laidunnusta ja viljelyä varten. Vuoden 1818 kartassa kukkula sisältyykin alueeseen joka on merkitty kaupungin laidunmaaksi, Stadens mullbete (Karttalähde 4). Tarkemmassa venäläisessä topografiakartassa 1880-luvulta kukkula on merkitty kallioksi ja ns. metsättömäksi maaksi (Karttalähde 1) (kuva 3), joka käsittää mm. hakamaina ja laitumina käytetty7
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 3. Turku 1880-luvun venäläisessä topografiakartassa (Karttalähde 1). Vaaleanpunainen väri kuvaa paljasta kalliota, harmahtava ns. metsätöntä maata. Kaupungin keskusta ympäristöineen (yllä). Kartan poikki virtaa Aurajoki, ratapiha sijaitsee ruutukaavan luoteislaidalla. Juhannuskukkulan nykyisen suojelumerkinnän rajaama alue (alla) (Turun kaupunki 1994).
8
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
jä alueita. Kuten muutkin Turun kukkulat on Juhannuskukkulan alue ollut ennen puuton (Auer 1955), sillä mahdollinen laidunnus ja rakennusja polttopuun keruu pitivät alueen avoimena. Koska takamaat olivat pääsääntöisesti varattuja viljelyyn ja laidunnukseen, niille ei juurikaan rakennettu asutusta. Tästä syystä Juhannuskukkulan ympäristö pysyi pitkään rakennuskannaltaan harvana (Jutikkala 1957). Ensimmäisiä suuria rakennushankkeita kukkulan lähellä olivat Kähärin tulitikkutehdas ja Turun ja Toijalan yhdistänyt rautatie, jotka molemmat valmistuivat 1870-luvulla (Jutikkala 1957, Turun kaupunki 2005). 1800-luvun lopulla avoimet alueet kukkulan ympärillä alkoivat lopulta väistyä asutuksen tieltä. Kähärin esikaupunkialue syntyi ensin Maariaan Turun esikaupunkialueeksi, ja 1920-luvulla alueelle rakennettiin myös Pohjolan puutaloalue (Valli ym. 1976). Kukkulaa pituussuunnassa halkovan Köydenpunojankadun rakentaminen ajoittuu karttamateriaalin perusteella myös 1920-luvulle (vrt. karttalähde 1 ja 5). Asutukselta säästynyt osuus kukkulasta on varhaisten lajihavaintojen mukaan vielä tuolloin ollut täysin puuton (Auer 1955), mikä käy ilmi myös 1950-luvun valokuvista (kuva 4). Viimeiset merkit kukkulan laidunkäytöstä ajoittuvat 1950-luvun alkuun, jolloin kähäriläiset veivät lehmänsä laiduntamaan mäelle (Kastemaa
& Lapintie 2015). Laidunnus kuitenkin loppui pula-ajan päättyessä, ja 1950-luvun jälkipuoliskolla valtaosa avoimesta kukkulasta peittyi rakennuksiin tai täyttömaahan. Vuosina 1956–1957 Juhannuskadun ja Köydenpunojankadun varrelle kohosi useita kerrostaloja (Turun kaupunki 2013), ja vuonna 1958 kukkulalle rakennettiin vielä suurikokoinen Juhannuskukkulan koulutalo ja vesitorni (Uusitalo 1982). Osa kukkulan kallioista oli tosin saanut väistyä jo sotienjälkeisinä vuosina paikalle perustetun kivilouhimon tieltä (Kastemaa & Lapintie 2015) (kuva 4). Louhimon tilalle rakennettiin vuonna 1966 Juhannuskatu 6:n valkoinen kerrostalo, jonka pihapiirin laidalla erottuu vielä nykyäänkin paljas, lohkareinen ja vaikeakulkuinen alue merkkinä louhinnasta. 1990-luvulla Juhannuskukkula inventoitiin yhdessä muiden Turun perinnebiotooppien kanssa osana Suomen ympäristökeskuksen valtakunnallista perinnemaisemaprojektia. Kukkula arvotettiin inventoinnissa lajistonsa perusteella valtakunnallisesti merkittäväksi kohteeksi (Lehtomaa 2000), ja 1990-luvulla kukkula sai arvonsa perusteella myös asemakaavaan suojelumerkinnän. Kukkulan ketojen hoito aloitettiin 2000-luvun alussa, kun Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinnemaisemaprojekti valitsi kukkulan yhdeksi hoitokohteekseen (kuva 5) (Hagelberg
Kuva 4. Vuonna 1957 Juhannuskukkulan rinteet olivat vielä huomattavan avoimia (kuva © Lindgren 1958). Vasemmalla kulkee Köydenpunojankatu kohti satamaa, ja taustalla näkyvät kerrostalot ovat kuvassa vastavalmistuneita. Talojen edustan louhikko on peräisin paikalla toimineesta kivilouhimosta.
9
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
ym. 2003). Työtä on jatkettu Turun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Turun kaupungin ympäristönsuojelun voimin, ja vuosien varrella talkoita tuki mm. VR:n Matkalla maisemaan -hanke (Siippainen & Torkko 2010). Suurimman työn ovat kuitenkin tehneet vapaaehtoiset talkoolaiset. Vuonna 2014 Turun luonnonsuojeluyhdistys esitti kukkulaa suojeltavaksi myös luonnonsuojelulain perusteella (Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 2014). Suojelutarvetta perusteltiin sillä, että kukkula täyttää luonnonsuojelulain suojeleman katajaketo-luontotyypin määritelmän arvokkaiden ketokuvioidensa osalta. Pelkkä nykyinen asemakaavan suojelumerkintä ei myöskään sisällä tarpeeksi tietoa kukkulan hoitotarpeista tai sopivista hoitomenetelmistä. Vertaamalla nykyisiä karttoja 1800-luvun lopun karttoihin on helppo todeta, kuinka merkittävä osa kukkulasta on peittynyt rakennuksiin. Etenkin 1950-luvun intensiivinen rakentaminen ja rakennusten ympärille tuotu täyttömaa koituivat ennen laajan ja avoimen kukkulan kohtaloksi. 1950-luvun jälkeen otettuja ilmakuvia ja valokuvia vertaamalla voi puolestaan nähdä, kuinka kukkula on 1900-luvun jälkipuoliskon aikana peittynyt pensaisiin ja puihin (kuvat 4 ja 5). Umpeenkasvu on seurausta laidunnuksen ja kotitarvepuun keruun loppumisesta, sekä teollisuuden ja liikenteen rehevöittävästä typpilaskeumasta. Nykyisin avoinna pysynyt alue kattaakin vain murto-osan sadan vuoden takaisesta tilanteesta.
4. Juhannuskukkulan luontotyypit ja kasvillisuus Kukkulan luonnon yleispiirteet Hieman yli 35 metriä korkea Juhannuskukkula on osa koillisesta lounaaseen kulkevaa pitkänomaista amfiboliittiesiintymää Turun keskustan pohjoispuolella (Maanmittauslaitos2 2014). Kaakkoon viettävät rinteet ovat jyrkkiä ja lohkeilleet leveiksi hyllyiksi, luoteeseen puolestaan 10
viettää loivempi ja tasaisempi rinne. Koko kukkula on maaperältään kalliomaata, jossa moreenivaltaisen pintamaan paksuus on yleensä alle metrin (Maanmittauslaitos1 2014). Amfiboliitin vuoksi kallio- ja maaperä ovat karuja kallioita hieman ravinteikkaampia, joskaan varsinaista kalkkivaikutusta kukkulalla ei ilmene. Moreenivaltaisen pintamaan lisäksi paikalle on tuotu kukkulan rakennuksia varten runsaasti täyttömaata, johon on sekoittunut tiiliä, lohkareita ja muuta rakennusjätettä. Kallio- ja maaperän lisäksi ympäröivä asutus ja vuosikymmeniä jatkunut umpeenkasvu ovat jättäneet jälkensä kukkulan yleisilmeeseen. Kaupungin kyljessä kukkulan lajisto on saanut lukuisia vieraslajeja joukkoonsa, sen maaperä on roskaantunut ja sen rinteet uurtuneet ahkeraan tallatuille poluille. Umpeenkasvun ansiota puolestaan on, että ennen avoimia kallioita peittää nyt valtaosin lehtipuuvesakko ja paikoin jopa nuori metsä. Avoimena pysyneet alueet kukkulalla ovat joko hoidon piirissä tai liian paahteisia ja kuivia umpeenkasvulle.
Luontotyypit Kukkulan luontotyypit voidaan jakaa perinne-, kallio-, metsä- ja kulttuurikasvillisuuden vallitsemiin luontotyyppeihin (Toivonen & Leivo 1993). Luontotyypit vaihtelevat vyöhykemäisesti kukkulan pituussuunnassa kasvualustan paksuuden, rinteen kaltevuuden ja ilmansuunnan mukaan. Perinnebiotoopit vallitsevat pääosin kaakkoon avautuvia lämpimiä ja jyrkkiä rinteitä, kun taas metsä- ja kalliokasvillisuuden luontotyypit luonnehtivat viileämpiä ja varjoisempia pohjoisrinteitä. Kulttuurikasvillisuus, kuten ruderaatit ja reunuspensastot ja -puustot, ovat tyypillisiä tarkasteltavan alueen laidoille ja rakennusten ympäristölle. Kuviokohtaiset luontotyypit on esitetty taulukossa 1 ja kuvassa 6.
Perinnebiotoopit Kukkulan luontotyypeistä arvokkaimpia ja uhanalaisimpia ovat perinnebiotooppeihin kuuluvat karut kalliokedot, mäkikaurakedot ja muut ketoja niittytyypit (taulukko 1, kuvat 7 ja 8). Edusta-
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuva 5. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin aloittama luonnonhoitotyö on hiljalleen avannut Juhannuskukkulan umpeenkasvaneita rinteitä. Tilanne vuonna 2001 ennen hoidon aloitusta (yllä) (kuva © Eija Hagelberg) ja vuonna 2015 (alla).
11
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Taulukko 1. Juhannuskukkulan luontotyypit. Punainen väri kuvaa perinnebiotooppeja, vihreä metsiä, harmaa kallioita, sininen kulttuurikasvillisuuden vallitsemia alueita ja valkoinen kasvittomia alueita. Perinnebiotooppikuvioiden osalta on ilmoitettu myös luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin määritelmä (Raunio ym. 2008). Kuvio
Toivonen & Leivo 1993
Raunio ym. 2008
1
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
2
Tuore heinäniitty
−
Sulkeutunut (vakiintunut) ruderaattikasvillisuus
−
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
3.1
Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Mäkikauraketo
3.2
Karu kallioketo
−
3.3
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
4
Kenttä
−
5
Muut reunuspensastot ja puustot
−
5.1
Muut reunuspensastot ja puustot
−
6
Nurmikot
−
7
Muut reunuspensastot ja puustot
−
8
Muut reunuspensastot ja puustot
−
9
Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Mäkikauraketo
10
Karu kallioketo, Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Karu/Keskiravinteinen kallioketo, Mäkikauraketo
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
Pensoittuva ruderaattikasvillisuus, Niukkakasvinen avoin ruderaattikasvillisuus
−
Pensoittuva ruderaattikasvillisuus
−
12
Karu kallioketo
Karu kallioketo
13
Kuiva heinäniitty
Heinäketo
14
Kalliohaavikko
Kalliometsä
15
Keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio
Keskiravinteinen avoin laakea kallio
16
Keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio
Keskiravinteinen avoin laakea kallio
17
Keskiravinteinen kuiva lehtipuulehto
−
Lehtipuukankaat ja -lehdot
−
18
Pihat
−
18.1
Pihat
−
19
Karu kallioketo
Karu kallioketo
20
Kalliohaavikko
Kalliometsä
21
Keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio
Keskiravinteinen avoin laakea kallio
21.1
Keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio
Keskiravinteinen avoin laakea kallio
21.2
Keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio
Keskiravinteinen avoin laakea kallio
21.3
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
22
Muut reunuspensastot ja puustot
−
23
Kuiva heinäniitty
Heinäketo
24
Louhikko
−
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
25
Muut reunuspensastot ja puustot
−
26
Tuore lehtipuukangas
−
26.1
Tuore pienruohoniitty
Tuore pienruohoniitty
27
Kasvittunut korkeakasvuinen tienpiennar
−
28
Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Mäkikauraketo
29
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
29.1
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
30
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
30.1
Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Mäkikauraketo
31
Kuiva heinä- ja ruohoniitty
Mäkikauraketo
32
Kuiva heinäniitty
Heinäketo
33
Karu kallioketo
Karu/Keskiravinteinen kallioketo
34
Keskiravinteinen kuiva lehtipuulehto
−
2.1 3
10.1 11 11.1
17.1
24.1
12
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuva 6. Kartta Juhannuskukkulan luontotyypeistä (ilmakuva © Turun kaupunki 2016). Punainen väri kuvaa perinnebiotooppeja, vihreä metsiä, harmaa kallioita, sininen kulttuurikasvillisuuden vallitsemia alueita ja valkoinen kasvittomia alueita.
13
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 7. Karu kallioketo on Juhannuskukkulan luontotyypeistä arvokkain. Kuvassa mm. mäkitervakko (Viscaria vulgaris), sikoangervo (Filipendula vulgaris) ja ahdekaura (Helictotrichon pratensis). Kuvio 30.
vimmillaan nämä sisältyvät luonnonsuojelulain suojelemiin katajaketoihin ja tiettyihin luontodirektiivin (liitteen I) ensisijaisesti suojelemiin luontotyyppeihin (taulukko 2) (Luonnonsuojelulaki 1996, Airaksinen & Karttunen 2001). Valtaosa arvokkaista perinnebiotooppikuvioista sijaitsee asemakaavan mukaisen suojelumerkinnän sisäpuolella, mutta osa (esim. kuviot 3, 3.1, 3.2 ja 3.3) jää sen ulkopuolelle. Karut kalliokedot kattavat valtaosan kukkulan jyrkästä ja ohutmultaisesta kaakkoisrinteestä.
Muut keto- ja niittytyypit taas muodostavat pieniä, metsä- ja kalliokuvioiden kanssa mosaiikkimaisesti vaihtelevia laikkuja alueilla, joilla pintamaa on syvempää. Keto- ja niittykuviot ovat pääosin avoimia, mutta kataja, tuhkapensaat ja mm. ruusut ovat kuvioilla tyypillisiä. Ketojen puusto on hoidon myötä osin raivattu pois, mutta raivaamattomilla alueilla pihlajat ja rauduskoivut muodostavat vielä peittäviä kasvustoja. Puiden ja pensaiden aiheuttama umpeenkasvu tekee kuvioiden rajaamisesta
Taulukko 2. Perinnebiotooppityypit Juhannuskukkulalla, niiden uhanalaisuus ja sisältyminen luonnonsuojelulain ja EU:n luontodirektiivin luontotyyppeihin.
Etelä-Suomen uhanalaisuusarvio
Luonnonsuojelulain luontotyyppi
Luontodirektiivin luontotyyppi
Karu kallioketo EN
EN
Katajaketo
Mäkikauraketo
CR
CR
Katajaketo
Heinäketo* Tuore pienruohoniitty
CR
CR
−
CR
CR
Katajaketo
Silikaattikalliot (8220) Runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt (6270) − Runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt (6270)
Nimi
Valtakunnallinen uhanalaisuusarvio
* = Kukkulan ainoat heinäkedot (kuviot 15, 25 ja 34) ovat melko lajiköyhiä ja vaatimattomia kedoiksi, joten ne eivät sisälly luontodirektiivin tyyppiin 6270, eivätkä katajattomuutensa takia myöskään luonnonsuojelulain Katajaketo-luontotyyppiin.
14
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuva 8. Syvämultaisilla alueilla ketolajisto vaihettuu tuoreemman niityn lajistoon. Kuvassa metsittyvä tuore pienruohoniitty kuviolla 26.1.
hankalaa ja ketotyyppien määrityksestä tulkinnanvaraista. Amfiboliittipitoisesta kallioperästä johtuva maaperän ravinteisuus käy ilmi kaikilla perinnebiotooppikuvioilla kasvilajiston runsautena ja edustavuutena. Karujen kallioketojen tyypillisimpiä lajeja ovat mm. mäkitervakko, huopakeltano ja käärmeenpistonyrtti. Mäkikaurakedoilla vallitsevat puolestaan ahde- ja mäkikaura, sikoangervo ja ahdekaunokki ja tuoreilla pienruohoniityillä kenttäkerrosta värittävät mm. syylälinnunherne, ahomatara ja purtojuuri. Nimensä mukaisesti heinäkedot taas koostuvat pääosin heinistä, kuten nadoista ja nurmikoista.
rinteiden välissä. Kuvioiden kenttäkerroksessa vallitsee paikoin varvikko (juolukka, kanerva), paikoin ruohovartinen kasvillisuus. Kuviot vaihettuvat umpeutuviin perinnebiotooppikuvioihin ja kulttuurikasvillisuuden kuvioihin, ja näiden kolmen erot ovat paikoin tulkinnanvaraisia.
Kalliot
Metsät
Kukkulan kallioisilla lakiosilla vallitsee keskiravinteinen heinä- ja ruohokallio (taulukko 1, kuvat 6 ja 9), jonka kenttäkerrosta kuvioivat toisaalta harva heinikko, toisaalta painanteiden monilajisempi kalliolajisto. Ensimmäiselle tyypillisiä lajeja ovat mm. metsälauha, jälkimmäiselle mm. maksaruohot, ruoholaukka ja ketokeltto, jotka värjäävät kalliot kesäisin kauniin kirjaviksi.
Osa kukkulasta on umpeenkasvun myötä muuttunut hyvin metsäiseksi (taulukko 1, kuvat 6 ja 9). Metsäkuviot ovat pieniä, lehtipuuvaltaisia ja sijaitsevat usein matalissa painanteissa kallio-
Kalliokuvioiden harva puusto koostuu lähinnä nuorista pihlajien ja rauduskoivujen versoista. Vieraslajeista myös suomenpihlaja ja muutamat yksilöt sembramäntyjä kasvavat kalliokuvioilla. 15
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 9. Erilaisia luontotyyppejä Juhannuskukkulalla. Nuorta, kielovaltaista haavikkoa kuviolla 14 (ylhäällä vasemmalla), kukkulan huipun laakeita kallioita (ylhäällä oikealla), rehevää kulttuurikasvillisuutta Köydenpunojankadun pientareella (alhaalla vasemmalla) ja kasvitonta louhikkoa kuviolla 24 (alhaalla oikealla).
Kallioalueet vaihettuvat monin paikoin perinnebiotooppikuvioiden kallioketoihin, eikä selvää rajaa kahden tyypin välille voida vetää.
Kulttuurikasvillisuuden luontotyypit Tarkasteltavan alueen reunat, kuten piennar Köydenpunojankadun varrella ja täyttömaan rinne koulutalon edustalla kuuluvat kulttuurikasvillisuuden kuvioihin (taulukko 1, kuvat 6 ja 9). Reunuspensastot, ruderaatit ja pihapiirien istutukset vaihtelevat näillä kuvioilla. Maansiirtelyt ympäröivien kerrostalojen rakennustöiden yhteydessä ovat luoneet kuvioille rehevän kasvualustan monille typensuosijoille, ja lukuisista istutuksista kuvioille on puolestaan levinnyt suuri joukko vieraslajeja. Osa kulttuurikasvillisuuden kuvioista on avoimia, metsittyneillä kuvioilla puusto koostuu lähinnä nuorista lehtipuista, kuten vaahterasta, raidasta, jopa jalavista ja saarnista. Yksittäi16
set varttuneet puut ovat usein istutettuja, kuten Ammatti-instituutin edustan koristeomenat. Pensaskerroksen muodostavat runsaat terttuseljat, sekä nuoret pihlajan ja vaahteran taimet. Kenttäkerroksessa tavanomaisia ovat kyläkellukka, litulaukka, koiranputki ja juolavehnä, jotka kaikki kertovat rehevistä kasvuoloista.
Kasvittomat alueet Tarkasteltavan alueen ainoa täysin kasviton laikku koostuu Juhannuskatu 66 edustan kivilouhikosta (taulukko 1, kuvat 6 ja 9). Vaikeakulkuinen ja irtokivien vuoksi vaarallinen louhikko on peräisin paikalla toimineesta sepelilouhimosta (Kastemaa & Lapintie 2015).
Kasvilajisto Juhannuskukkulan kasvilajisto koostuu yhteensä 276 kasvilajista, -lajikkeesta tai -lajiryhmästä. Suurta lajimäärää selittää toisaalta kukkulan
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
historia perinnebiotooppina, toisaalta sen sijainti keskellä asutusta. Kukkulan monipuolisen menneisyyden vuoksi arvokkaat ketokasvit sekoittuvat sen rinteillä asuinalueilta levinneisiin vieraslajeihin ja edelleen umpeenkasvun myötä runsastuneisiin metsälajeihin. Kukkulan yleisimpiä lajeja ovat mm. siankärsämö (Achillea millefolium), keltamatara (Galium verum), kataja (Juniperus communis), punanata (Festuca rubra), kyläkellukka (Geum urbanum) ja vaahtera (Acer platanoides). Kolme ensimmäistä kasvavat lähes koko kukkulalla, mutta ovat runsaimpia avoimilla perinnebiotooppi- ja kalliokasvillisuuden kuvioilla. Kolme jälkimmäistä taas ovat runsaimpia rakennusten ympärillä, rehevän täyttömaan ruderaateilla ja reunusmetsissä. Kasvillisuuskartoituksen ajankohdasta johtuen tietyt kevätaspektin lajit (mm. valkovuokko) saattoivat jäädä pois kukkulan lajilistasta. Kaikki kukkulalla havaitut kasvilajit on esitetty liitteessä 1. Uhanalaisten ja huomionarvoisten lajien osalta lajien levinneisyyskartat on esitetty liitteessä 2.
Uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit Kukkulan lajeista 8 katsotaan uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi (kuva 10, taulukko 3) (Rassi ym. 2010, Ryttäri ym. 2012). Näistä lähes kaikki ovat uhanalaistuneet perinnebiotooppien häviämisen myötä. Esimerkiksi vaarantunut kevätsara (Carex caryophyllea) ja silmälläpidettävä ketoneilikka (Dianthus deltoides) ovat molemmat kärsineet kasvupaikkojensa umpeenkasvusta ja tuhoutumisesta rakennusten tieltä (Ryttäri ym. 2012). Kevätsaran uhanalaistuminen on ollut niin vakavaa, että se katsotaan valtakunnallisessa lajiensuojelun toimintaohjelmassa ns. kiireellisesti suojeltavaksi lajiksi (Kemppainen & Anttila 2011). Juhannuskukkulalla lajin esiintymät ovat toistaiseksi elinvoimaisia ja keskittyvät kukkulan edustavimmille ketokuvioille (liite 2). Harjuille ja paahdeympäristöille tyypillinen kanervisara (Carex ericetorum) ja ravinteisten lehtojen saarni (Fraxinus excelsior) ovat lounaisella rannikkomaalla alueellisesti uhanalaisia, vaikka katsotaankin valtakunnallisesti vielä elinvoimai-
Kuva 10. Juhannuskukkulan uhanalaisia lajeja. Kevätsara (Carex caryophyllea), kanervisara (Carex ericetorum), keltamatara (Galium verum) ja tylppäliuskaorapihlaja (Crataegus monogyna).
17
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Taulukko 3. Juhannuskukkulan valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaiset putkilokasvit (Rassi ym. 2010, Ryttäri ym. 2012).
Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Valtakunnallinen uhanalaisuusarvio
Carex caryophyllea Carex ericetorum Crataegus monogyna Dianthus deltoides Fraxinus excelsior Galium verum Sorbus intermedia Ulmus glabra
Kevätsara Kanervisara Tylppäliuskaorapihlaja Ketoneilikka (Lehto)saarni Keltamatara Ruotsinpihlaja Vuorijalava
VU LC VU (alueella tn. tulokas) NT LC (alueella tn. tulokas) VU VU (alueella tulokas) VU (alueella tulokas)
siksi (Ryttäri 2012). Kanervisara kasvaa kukkulalla osin samoilla kuvioilla kuin kevätsara, mutta keskittyy ylemmäs rinteeseen (liite 2). Saarnea taas tavataan runsaasti läpi kukkulan nuorina vesoina ja siementaimina, mutta myös muutamina suurikokoisina puina. Vaikka kukkula on ravinteista maaperää suosivalle saarnelle otollinen kasvupaikka, on se todennäköisesti peräisin ympäröivän kaupungin puistoista. Saarnen tavoin myös tylppäliuskaorapihlajan
Alueellisesti uhanalainen
Kiireellisesti suojeltava laji X
X
X
(VU, Crataegus monogyna) alkuperää kukkulalla on vaikea tulkita. Lajia käytetään koristekasvina, eikä sitä mainita luontaisena kukkulan varhaisten lajilistojen joukossa (Auer 1955, Järventausta & Laine 1983). Selkeitä, ympäröivästä kaupungista levinneitä tulokkaita kukkulalla ovat ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia) ja vuorijalava (Ulmus glabra). Ruotsinpihlaja esiintyy kukkulalla usein n. metrin korkuisina nuorina versoina, vuorijalava taas siementaimina ja nuorina puina.
Kuva 11. Juhannuskukkulan huomionarvoisia perinnebiotooppilajeja. Käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria) (ylhäällä vasemmalla), syylälinnunherne (Lathyrus linifolius) (ylhäällä oikealla), sikoangervo (Filipendula vulgaris) (alhaalla vasemmalla) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides) (alhaalla oikealla).
18
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Osa uhanalaisista lajeista sisältyy ns. perinnebiotoopeilla huomionarvoisiin lajeihin. Nämä ovat perinnebiotooppien katoamisen myötä harvinaistuneita tai taantuvia lajeja, jotka runsaana esiintyessään ilmentävät erityisen hyvin kohteen historiaa perinteisen maatalouden parissa (Pykälä 2001, Vainio 2001). Huomionarvoisia lajeja tavataan kukkulalla kaikkiaan 32 (kuva 11, taulukko 4); etenkin karun kalliokedon kuviot ovat niiden suosiossa. Lajeista tavallisimpia kukkulalla ovat lounaissuomalaisille kedoille tyypilliset sikoangervo (Filipendula vulgaris) ja ahdekaura (Helictotrichon pratensis). Myös kalliotuhkapensas (Cotoneaster scandinavicus) kasvaa laajalti kukkulan ke-
torinteillä. Laji on mantereella harvinainen, keskittyen lähinnä saaristoon (Kurtto & Helynranta 1998). Kukkulalla harvinaisia, muutamien yksilöiden varassa esiintyviä huomionarvoisia lajeja puolestaan ovat mm. keväthanhikki (Potentilla crantzii), mäkihärkki (Cerastium semidecandrum) ja orapaatsama (Rhamnus cathartica). Kuten kalliotuhkapensas, myös orapaatsaman luontaiset esiintymät ovat mantereella harvinaisia. Juhannuskukkula onkin lajin harvoja luontaisia kasvupaikkoja Turussa (Järventausta & Laine 1983). Laji mainitaan kukkulalta ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla, jolloin se kasvoi todennäköisesti samalla paikalla Köydenpunojankadun varrel-
Taulukko 4. Perinnebiotoopeilla huomionarvoiset putkilokasvit (Raatikainen 2009) Juhannuskukkulalla. Frekvenssi kuvaa prosenttiosuutta kuvioista, joilla laji esiintyy. Mediaani on lajin saamien runsausarvojen (1 - 9) keskiluku.
Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Frekvenssi
Mediaani
Allium schoenoprasum Arabis glabra Campanula glomerata Carex caryophyllea Carex ericetorum Carex muricata Carex panicea Carex spicata Cerastium semidecandrum Cotoneaster scandinavicus Crataegus monogyna Danthonia decumbens Dianthus deltoides Filipendula vulgaris Fraxinus excelsior Galium verum Helictotrichon pratense Helictotrichon pubescens Lathyrus linifolius Lotus corniculatus Luzula campestris Poa compressa Potentilla crantzii Ranunculus polyanthemos Rhamnus cathartica Satureja acinos Silene nutans Succisa pratensis Trifolium arvense Ulmus glabra Vicia tetrasperma Vincetoxicum hirundinaria
Ruoholaukka Pölkkyruoho Peurankello Kevätsara Kanervisara Törrösara Hirssisara Hakarasara Mäkihärkki Kalliotuhkapensas Tylppäliuskaorapihlaja Hina Ketoneilikka Sikoangervo Saarni Keltamatara Ahdekaura Mäkikaura Syylälinnunherne Keltamaite Ketopiippo Litteänurmikka Keväthanhikki Aholeinikki Orapaatsama Ketokäenminttu Nuokkukohokki Purtojuuri Jänönapila Vuorijalava Mäkivirvilä Käärmeenpistonyrtti
34 2 4 18 6 4 8 10 2 48 12 14 28 46 50 94 40 38 22 30 18 52 2 16 4 4 34 8 6 66 24 68
2 2 1,5 2 2 3 2,5 2 2 3 2 3 2 4 2 3 3 3 3 3 2 2 1 2 1,5 2 3 3 2 3 2 2
19
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
la kuin nykyään (Auer 1955). Huolimatta ketolajiston edustavuudesta, kukkulalta puuttuu tiettyjä lounaisille kedoille tyypillisiä huomionarvoisia lajeja, kuten esimerkiksi ketomaruna (Artemisia campestris). 1990-luvun perinnemaisemainventointien yhteydessä kukkulalta tavattiin lisäksi nurmilaukka (Allium oleraceum), hietalemmikki (Myosotis stricta), jäkki (Nardus stricta) ja kevättädyke (Veronica verna) (Lehtomaa 2000), joita ei tämän kartoituksen aikana löytynyt. On mahdollista, että lajit ovat kadonneet kukkulalta esim. umpeenkasvun tai rakennusten vuoksi. Näin on käynyt esimerkiksi häränsilmälle (Hypochoeris maculata) ja kissankäpälälle (Antennaria dioica), jotka kasvoivat kukkulalla vielä 1960-luvun alussa, mutta hävisivät sittemmin (Kastemaa & Lapintie 2015). On myös mahdollista, ettei tiettyjä keväällä kukkivia lajeja (mm. kevättädyke) löydetty kasvillisuuskartoituksen ajankohdan vuoksi.
Vieraslajit ja uustulokkaat Kukkulan inventoinnin aikana tavattiin yhteensä 76 vieras- tai tulokaslajia (kuva 12, taulukko 5). Näistä runsaimpia ovat mm. puuvartiset isotuomipihlaja (Amelanchier spicata), suomenpihlaja (Sorbus hybrida), ruostehappomarja (Berberis vulgaris), aitaorapihlaja (Crategus grayana) ja kiiltotuhkapensas (Cotoneaster luci-
dus). Lajeista kaikki ovat tavanomaisia kukkulan perinnebiotooppi-, metsä- ja kalliokuvioilla. Lajien runsas esiintyvyys kukkulalla selittynee lintulevitteisyydellä ja runsaalla käytöllä koristekasveina ympäröivässä kaupungissa. Osa lajeista on kasvanut kukkulalla hyvin kauan, esimerkiksi aitaorapihlaja jo 1930-luvulla (Auer 1955) ja ruostehappomarja jo 1960-luvulla (Nurmi 1963). Ruohovartisista vieras- ja tulokaslajeista etenkin tahmavillakko (Senecio viscosus) ja kanadankoiransilmä (Conyza canadensis) ovat levittäytyneet kukkulan kulttuurikasvillisuuden kuvioilla laajalle, kun taas jäykkänata (Festuca brevipila) keskittyy lähinnä ympäröivien rakennusten kylvönurmille. Harvalukuisemmat pystyhanhikki (Potentilla recta) ja sinimailanen (Medicago sativa) puolestaan esiintyvät lähinnä Köydenpunojankadun pientareella. Hamppumaisista lehdistään ja näyttävistä kukistaan tunnistettava pystyhanhikki on Suomessa toistaiseksi harvinainen, mahdollisesti heinänsiementulokas (Mäkinen & Laine 1956). Sinimailanen taas on tunnettu rehukasvi etelämpänä Euroopassa. Kukkulan harvinaisempiin vieraslajeihin kuuluu myös puilla loisiva, lintulevitteinen misteli (Viscum album). Laji havaittiin kukkulan raivauksen yhteydessä vasta 2016, kun kartoitus oli jo päättynyt. Kasvin koosta päätellen se oli kuitenkin kasvanut paikalla jo useita vuosia. Valtaosa Juhannuskukkulan vieras- ja tulokas-
Kuva 12. Juhannuskukkulan uustulokkaita ja vieraslajeja. Pystyhanhikki (Potentilla recta) (vasemmalla), sinimailanen (Medicago sativa) (keskellä) ja ruostehappomarja (Berberis vulgaris) (oikealla).
20
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Taulukko 5. Juhannuskukkulan vieraslajit ja uustulokkaat 2014 (Hämet-Ahti ym. 1998, Niemivuo-Lahti 2012). Kansallisesti haitalliset vieraslajit on lihavoitu, paikallisesti haitalliset ja tarkkailtavat lajit puolestaan alleviivattu. Frekvenssi kuvaa prosenttiosuutta kuvioista joilla laji esiintyy, mediaani lajin runsausarvojen (1 - 9) keskilukua.
Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Achillea ptarmica Amelanchier sp. Amelanchier spicata Aster novi-belgii Barbarea vulgaris Berberis thunbergii Berberis vulgaris Berberis vulgaris f. indet. Bergenia cordifolia Bromopsis inermis Bunias orientalis Centaurea montana Cerastium tomentosum Conyza canadensis Cotoneaster integerrimus Cotoneaster lucidus Crataegus grayana Dianthus barbatus Epilobium adenocaulon Epilobium hirsutum Festuca brevipila Galium album Galium x pomeranicum Hemerocallis fulva Heuchera sp. Hosta sp. Hylotelephium ewersii Iris sp. Lactuca serriola Lavatera thuringiaca Lilium martagon Lolium perenne Lonicera tatarica Lupinus polyphyllus Lysimachia nummularia Mahonia aquifolium Malus x domestica Malus sp. Matricaria matricarioides Medicago lupulina Medicago sativa Melilotus albus Muscari sp. Oxalis fontana var. Rufa Phalaris arundinaceae 'Picta' Phedimus hybridus Phedimus kamtschaticus Phedimus spurius Phlox subulata Physocarpus sp.
Ojakärsämö Tuomipihlajat Isotuomipihlaja Syysasteri Peltokanankaali Japaninhappomarja Ruostehappomarja Ruostehappomarja (rusk.) Herttavuorenkilpi Idänkattara Idänukonpalko Vuorikaunokki Hopeahärkki Kanadankoiransilmä Euroopantuhkapensas Kiiltotuhkapensas Aitaorapihlaja Harjaneilikka Amerikanhorsma Karvahorsma Jäykkänata Paimenmatara Piennarmatara Rusopäivänlilja Keijunkukat Kuunliljat Turkestaninmaksaruoho Iirikset Piikkisalaatti Harmaamalvikki Varjolilja Englanninraiheinä Rusokuusama Komealupiini Suikeroalpi Mahonia Tarhaomenapuu Omenat/päärynät Pihasaunio Nurmimailanen Sinimailanen Valkomesikkä Helmililjat Pihakäenkaali Viiruhelpi Mongolianmaksaruoho Kamtshatkanmaksaruoho Kaukasianmaksaruoho Sammalleimu Heisiangervot
Frekvenssi
Mediaani
16 4 58 2 6 6 24 8 4 2 16 2 8 20 4 42 44 2 4 2 20 6 8 2 2 2 2 2 8 2 2 4 8 4 4 2 38 16 14 4 4 16 2 4 2 4 4 16 2 2
2,5 1 3 3 2 1 4 2,5 3 2 3 2 2 1 2,5 3 2,5 2 1,5 3 2 1 1 2 2 1 2 2 2 2 2 3 2,5 1,5 2 2 3 1,5 2 1,5 3,5 2 2 1 2 2,5 3 3 3 2
21
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Taulukko 5. Jatkoa.
Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Pinus cembra Pinus mugo Populus sp. Potentilla recta Prunus sp. Rheum rhabarbarum Ribes uva-crispa Rosa glauca Rosa pimpinellifolia Rosa rugosa Salix pentandra cf. Sambucus racemosa Sempervivum tectorum Senecio viscosus Sorbaria sorbifolia Sorbus hybrida Sorbus intermedia Spiraea japonica Spiraea sp. Symphoricarpos sp. Symphytum uplandicum Syringa x henryi Syringa x josikaea Syringa vulgaris Trifolium hybridum Viburnum lantana Viscum album
Sembramänty Vuorimänty Poppelit Pystyhanhikki Kirsikat Raparperi Karviainen Punalehtiruusu Pimpinellaruusu Kurttulehtiruusu Halava Terttuselja Kattomehitähti Tahmavillakko Viitapihlaja-angervo Suomenpihlaja Ruotsinpihlaja Japaninangervo Pajuangervot Lumimarjat Ruotsinraunioyrtti Puistosyreeni Unkarinsyreeni Pihasyreeni Alsikeapila Villaheisi Misteli
lajeista ei todennäköisesti uhkaa kukkulan luontoarvoja perinnebiotooppina. Tietyt, kansallisessa vieraslajistrategiassa haitallisiksi todetut lajit (Niemivuo-Lahti 2012) voivat kuitenkin muuttaa kukkulan ympäristöoloja perinnebiotooppilajiston kannalta heikommiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi kasvupaikkojensa maaperää rehevöittävä komealupiini (Lupinus polyphyllus), ja tiiviitä, peittäviä kasvustoja muodostavat isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) ja kurttulehtiruusu (Rosa rugosa).
5. Hoitosuunnitelma Hoidon tavoitteet Luonnonhoidon ensisijainen tavoite Juhannuskukkulalla on säilyttää edustavat ja avoimet kallioketo-, keto- ja niittykuviot avoimina ja en22
Frekvenssi
Mediaani
18 2 2 12 2 2 30 54 2 4 2 44 2 32 6 44 10 4 4 2 6 4 2 2 6 2 2
2 2 2 3 1 2 2 2 2 3 4 3 3 1,5 5 2 2 1,5 4 2 3 3,5 2 4 2 1 1
nallistaa kunnostuskelpoisia ketokuvioita raivaamalla hiljalleen avoimeksi. Kohteelle ei ole helppoa järjestää laidunnusta, joten ennallistus tulee tehdä ihmisvoimin. Hoito keskittyy pääosin perinnebiotooppikuvioille, eikä niinkään metsäkuvioille tai täyttömaalle syntyneille kulttuurikasvillisuuden kuvioille (kuvat 6 ja 13–15). Keto- ja niittykuvioiden hoito voidaan tiivistää kolmeen perusmenetelmään: 1. Ylläpitohoito Kenttäkerroksen niitto raivaussahalla tai viikatteella ja heinän haravointi ja kuljetus pois 2–3 vuoden välein (kuva 13). 2. Lisäraivaus Puiden ja pensaiden raivaus kunnes kuvio on puustoltaan avoin–puoliavoin, ja risujen ja oksien kuljetus pois (kuva 14). Pilarimaiset katajat tulee kuitenkin pääsääntöisesti säästää.
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuva 13. Kuviot, jotka hyötyisivät ylläpitävästä hoidosta (ilmakuva © Turun kaupunki 2016).
Kuva 14. Kuviot, jotka hyötyisivät lisäraivauksesta (ilmakuva © Turun kaupunki 2016).
23
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 15. Kuviot, joilta muun hoidon yhteydessä voidaan poistaa haitallisia vieraslajeja (ilmakuva © Turun kaupunki 2016).
3. Haitallisten vieraslajien poisto Haitallisiksi todettujen lajien poisto muun hoidon yhteydessä ja kasvijätteen haravointi pois (kuva 15). Lajit tulee mahdollisuuksien mukaan poistaa juurineen, jotta vesominen saadaan kuriin ja tuleva raivaustarve vähenee. Poistettavia lajeja ovat seuraavat kansallisessa vieraslajistrategiassa (Niemivuo-Lahti 2012) mainitut lajit ja muut kukkulalla peittäviä kasvustoja muodostavat vieraslajit: • • • • • • • •
Isotuomipihlaja, Amelanchier spicata Ruostehappomarja, Berberis vulgaris Kiiltotuhkapensas, Cotoneaster lucidus Paimenmatara, Galium album Piennarmatara, Galium x pomeranicum Komealupiini, Lupinus polyphyllos Kurttulehtiruusu, Rosa rugosa Terttuselja, Sambucus racemosa
Kuviokohtaiset hoitoehdotukset on kuvattu tarkemmin liitteessä 3.
24
Hoito vuosina 2000–2015 Juhannuskukkulan hoito on tähän mennessä koostunut lähinnä loppukesällä järjestetyistä talkoista. Talkootyö on toteutettu Turun kaupungin ympäristönsuojelun, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin ja Turun luonnonsuojeluyhdistyksen yhteistyönä. 2000-luvun alkuvuosien peruskunnostus ja talkoot ovat keskittyneet kukkulan alarinteisiin ja Köydenpunojankadun varteen (kuvat 16 ja 17). Hoito on käsittänyt puiden kaatoa moottorisahalla, pensaiden, vesakon ja heinikon raivausta raivaussahalla ja oksasaksilla, risukon haravointia ja satunnaisesti myös kenttäkerroksen niittoa. Vieraslajien poisto on ollut satunnaista, lukuun ottamatta kiiltotuhkapensasta ja ruostehappomarjaa, joiden poistoon on erikseen ohjeistettu. Raivaus- ja niittojäte on kerätty lavalle, jonka tyhjennyksestä on huolehtinut kaupunki. Ympäröivien talojen asukkaita on tiedotettu kukkulan luontoarvoista talkoiden yhteydessä, ja paikalle on silloin tällöin saatu myös toimittajia.
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuva 16. Turun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämät talkoot loppukesällä 2015 (Kuva © Pertti Sundqvist, Turun luonnonsuojeluyhdistys ry).
Kuva 17. Kuviot, joille kukkulan peruskunnostus ja talkoot pääosin keskittyivät vuosina 2001–2015 (ilmakuva © Turun kaupunki 2016).
25
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Vuosina 2014–2015 talkoisiin osallistui yhteensä lähes 40 vapaaehtoista.
Hoito vuosina 2016–2025 Seuraavien kymmenen vuoden aikana on tärkeää ylläpitää jo nyt ennallistettujen ketokuvioiden avoimuutta raivaamalla nuoret vesat ja korkeakasvuinen heinikko pois muutamien vuosien välein. Työ ei muodostu ylivoimaiseksi, jos hoito keskitetään vain muutamiin kuvioihin kunakin kasvukautena. Puuston ja pensaiden avaus viimeisiltä umpeenkasvaneilta ketokuvioilta on myös tärkeää, jotta kaikki kukkulan arvokkaat ketokuviot saadaan hoidon piiriin. Tällaisia kuvioita ovat täysin umpeutuneet 29 ja 29.1 ja melko umpeutuneet 3, 31 ja 26.1 (kuva 6, liite 3). Loppukesä on hyvä ajankohta kukkulan ylläpitohoidolle, mutta umpeutuneiden kuvioiden lisäraivaus on syytä keskittää kevättalveen tai syksyyn.
Vuosittaiset muistiinpanot hoitotoimien alueista (kuvioittain), menetelmistä (raivaus, niitto ym.), ajoituksesta (keskikesä, loppukesä) ja tekijöistä (kaupunki, yhdistykset) auttavat vielä tarpeellisen hoidon suunnittelussa. Myös varsinaisen hoitoseurannan (luku 6) toisto esimerkiksi kolmen vuoden välein on oleellista hoidon riittävyyden arviointia varten. Muistiinpanoihin ja hoitoseurantaan voi käyttää perinnebiotooppien inventointiin ja seurantaan tarkoitettuja lomakkeita (Raatikainen 2009). Varsinaisten ketojen hoidon lisäksi muun kukkulan raivaus avoimemmaksi ja ajoittaiset siivoustalkoot alueella auttaisivat kukkulan virkistyskäyttöä. Opaskyltin pystytys huipulle voisi puolestaan lisätä ulkoilijoiden tietoisuutta kukkulan luontoarvoista. Talkootyön ohessa tapahtuva tiedotus ja lähialueen asukkaiden kanssa keskustelu toki ajavat jo samaa asiaa.
Kuva 18. Seurannassa perustettu koeala (punainen suorakaide), sitä ympäröivä asema- ja yleiskaavan suojelumerkintärajaus (valkoinen katkoviiva) (Turun kaupunki 1994 & 2001), sekä taustalla vuosina 2000–2015 hoidossa olleet kuviot (ilmakuva © Turun kaupunki 2016).
26
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
6. Hoitoseuranta Talkootyön vaikutusten seurantaa varten kukkulalle perustettiin hoitoseuranta kesällä 2013. Seuranta koostuu 36 x 70 metrin kokoisesta koealasta ja 15:stä 1 m2:n näytealasta kukkulan kaakkoisrinteessä (kuvat 18 ja 19). Seurannassa kerätään aineistoa koealan ja näytealojen putkilokasveista, näiden peittävyyksistä sekä kasvillisuuden rakenteesta. Koeala perustettiin kaikkein arvokkaimpien ketokuvioiden vallitsemaan osaan kukkulaa. Koealan pitkä sivu Köydenpunojankatua vasten valittiin ns. päälinjaksi, johon näytealojen sijainnit sidottiin koordinaattien tapaan. Näytealat sijoittuvat päälinjalle 4,79 metrin välein, kuitenkin niin, että reunimmaisten näytealojen etäisyys koealan reunaan on 1 m. Etäisyydet päälinjasta satunnaistettiin arpomalla metrilukema väliltä 0–29 ja senttimetrilukema väliltä 0–99. Saadut etäisyydet viittaavat näytealojen vasempiin alakulmiin (Raatikainen 2009) (kuva 19).
Koealan kulmat merkittiin lyömällä maahan neljä metallitankoa (kuva 20). Näytealoja ei sen sijaan merkitty maastoon, mutta niiden sijainti on mahdollista määrittää uudelleen päälinjan ja metrilukemien avulla. Seurannan tuottama aineisto koostuu näytealojen ja koealan putkilokasvilajistosta sekä molemmilta kerätyistä kasvillisuuden rakennetta kuvaavista muuttujista. Näytealoilla peittävyyttä arvioidaan jatkuvalla prosenttiasteikolla, koealalla taas samalla 9-portaisella luokka-asteikolla kuin koko kukkulan lajistokartoituksessa. Kasvillisuuden rakennetta kuvaava aineisto koostuu mm. kasvillisuuden keskikorkeudesta ja karikkeen ja paljaan maan peittävyyksistä prosentteina. Vuonna 2013 kerätty seurannan aloitusaineisto on kaupungin ympäristönsuojelun hallussa. Tavoite on toistaa sekä koealan että näytealojen inventointi n. 2–3 vuoden välein. Tämä on tärkeää etenkin Köydenpunojankadun vastakkaiselle puolelle rakennettavan asuinalueen vaikutusten arvioimiseksi.
Kuva 19. Kaavio näytealojen (siniset ruudut 1–15) sijoittumisesta koealalle. Päälinjan luvut kuvaavat näytealojen x-koordinaatteja, luvut sinisten ruutujen alla y-koordinaatteja (kohtisuoraa etäisyyttä metreinä päälinjasta). Y-koordinaatti viittaa aina näytealan vasempaan alakulmaan.
27
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Kuva 20. Koealan päälinjan lounais- (vasemmalla) ja koillispään (oikealla) sijainnit Köydenpunojankadun varrella. Päädyt on merkitty maahan lyödyillä metallitapeilla.
7. Kiitokset Tämän selvityksen tekoon on osallistunut useita ihmisiä sekä Turun luonnonsuojeluyhdistyksestä, Turun kaupungin ympäristönsuojelusta että Turun yliopistosta. Selvityksen käsikirjoitusta kommentoivat mm. Liisa Vainio ja Kimmo Savonen Turun kaupungin ympäristönsuojelusta, Sanna Kupila Turun Museokeskuksesta ja Kai Norrdahl Turun yliopiston Biologian laitokselta.
28
Kiitos heille kaikille, mutta etenkin kaikille kukkulan hoitoon osallistuneille vapaaehtoisille. Kuluneiden 15 vuoden aikana Juhannuskukkulan perinnebiotoopin luontoarvot ovat vähitellen elpyneet. Tämän suunnitelman avulla samaa kehityskulkua voidaan tukea ja samalla säilyttää kukkulan arvokkaat kaupunkikedot myös tulevaisuudessa.
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
8. Lähteet Kirjallisuus Airaksinen O & Karttunen K (2001) Natura 2000 -luontotyyppiopas. 2. korjattu painos. Ympäristöopas 46. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Auer AV (1955) Havaintoja Turun kaupungin kasvistosta. Turun Ylioppilas IV. Turun yliopiston ylioppilaskunta. Turku, Kirjapaino Polytypos. Glückert G (1977) Itämeren rannansiirtymisestä Turussa ja sen lähiympäristössä. Turun yliopiston maaperägeologian osaston julkaisuja 21. Turku. Hagelberg E, Härjämäki K & Laakso M (2003) Työtä perinnemaisemien parhaaksi. VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiiri ry. Kirjapaino Grafia, Turku. Hämet-Ahti L, Suominen J, Ulvinen T & Uotila P (toim.) (1998) Retkeilykasvio. Kasvimuseo, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. Jutikkala E (1957) Turun kaupungin historia 1856–1917, ensimmäinen nide. Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö, Turku. Järventausta K & Laine U (1983) Orapaatsama Turussa ja lajin viljelystä Suomessa. Sorbifolia 14: 33−38. Karhu K (toim.) (1994) Luonnon monimuotoisuus Turussa - 1. Luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet. Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto. Kemppainen E & Anttila S (toim.) (2011) Ehdotus lajisuojelun toimintaohjelmaa varten – Lajisuojelun priorisointi ja kehittämisehdotukset. Raportti. Suomen ympäristökeskus. Kemppainen R (2012) Sen seitsemän kukkulan ja kymmenien kumpareiden ketokierros. Ketonoidanlukko 1/2012. Kurtto A & Helynranta L (1998) Helsingin kasvit: kukkivilta kiviltä metsän syliin. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki. Lehtomaa L (2000) Varsinais-Suomen perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 160. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Turku. Lindgren L (1958) Nurmikauran (Arrhenatherum pratense (L.) Samp.) esiintyminen Suomessa. Kasvimaantieteellinen tutkimus. Mossberg B & Stenberg L (2003) (Suom. Vuokko S & Väre H 2005) Suuri Pohjolan Kasvio . 2. painos. Kustannus Oy Tammi, Helsinki. Mäkinen Y & Laine U (1961) Turun tulokaskasvisto I. Turun Ylioppilas VIII. Turun yliopiston ylioppilaskunta, Forssa. Niemivuo-Lahti J (koonnut) (2012) Kansallinen vieraslajistrategia. Maa- ja metsätalousministeriö. Pykälä J (2001) Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö 495. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Pääkkönen P & Alanen A (2000) Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. Suomen ympäristökeskuksen moniste 188. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 29
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Raatikainen K (toim.) (2009) Perinnebiotooppien seurantaohje. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja B 117. Metsähallitus, Etelä-Suomen Luontopalvelut, Vantaa. Rassi P, Hyvärinen E, Juslén A, Mannerkoski I (toim.) (2010) Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Tiehallinto. Helsinki. Raunio A, Schulman A & Kontula T (toim.) (2008) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristö 8/2008.Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ryttäri T, Kalliovirta M & Lampinen R (toim.) (2012) Suomen uhanalaiset kasvit. Helsinki, Tammi. Schulman A, Alanen A, Hæggström C-A, Huhta A-P, Jantunen J, Kekäläinen H, Lehtomaa L, Pykälä J, & Vainio M (2008) Perinnebiotoopit. Julkaisussa: Raunio A, Schulman A & Kontula T (toim.) (2008) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus − Osa II: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Seppälä SL (2006) Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006. Ympäristöministeriö, Helsinki. Siippainen T & Torkko K (toim.) (2010) Matkalla maisemaan – luonnollisesti. Perinnemaisemahankkeen loppuraportti. Suomen Luonnonsuojeluliitto ja VR-Group. Tallgren AM & Oja A (1944) Maarian pitäjän historia, I Osa. Maarian seurakunta ja kunta. Tampereen työväen kirjapaino. Toivonen H & Leivo A (1993) Kasvillisuuskartoituksessa käytettävä kasvillisuus- ja kasvupaikkaluokitus, Kokeiluversio. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja Sarja A No. 14. Metsähallitus, Vantaa. Turun kaupunki (2005) Asemakaavanmuutos, tonttijako ja tonttijaonmuutos ”Tulitikkutehtaan alue”. Asemakaavatunnus 7/2000. Dnro: 1850-2000. Turun kaupunki (2009) Ratapiha-alueen osayleiskaavaehdotuksen (25/2005) selostus. Osayleiskaavatunnus: 25/2005. Dnro: 8247-2005 (611). Uusitalo S (1982) Turun kaupungin historia 1918–1970, 2. nide. Turun Sanomat, Turku. Vainio M, Kekäläinen H, Alanen A & Pykälä J (2001) Suomen perinnebiotoopit – Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Valli K, Kavanterä H & Othman H (1976) Puutalojen Turku – Trähusstaden Åbo. Helsinki.
Karttalähteet 1. Turku (IX 16). Senaatin kartasto, Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma), Maanmittaushallitus. Arkistolaitoksen digitaaliarkisto, www-lähde http://digi.narc.fi/digi/view. ka?kuid=1155514. Viitattu 4.3.2014. 2. Maaria (1043 09 Ia. ja 1044 07 Ia.). Pitäjänkartasto, Maanmittaushallituksen historiallinen karttaarkisto (kokoelma), Maanmittaushallitus. Arkistolaitoksen digitaaliarkisto, www-lähde http://digi. narc.fi/digi/view.ka?kuid=508472. Viitattu 4.3.2014. 3. Kähärlän, Kastun ja Wirusmäen yksinäistalojen sekä Ruohonpään ja Raunistulan kylien tilukset Maarian pitäjässä, 1914-1915. Maistraatin arkiston karttakokoelma, Turun kaupunginarkisto. 4. Turun kaupunki ja Puolalan kylä sekä Yrjänän tila 1818-1819. Maistraatin arkiston karttakokoelma, Turun kaupunginarkisto. 30
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
5. Turun kaupungin asemakartta 1926. Www-lähde http://kartta.lounaispaikka.fi/. Viitattu 7.3.2014.
Muut lähteet Haastattelu: Tuuli Kastemaa ja Meeri Lapintie. 23.7.2015. Kirjoittajan hallussa. Luonnonsuojeluasetus 19.6.2013/471 Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096 Maanmittauslaitos1 (2014) Digitaalinen maaperäkartta, 1:20 000. Geologian tutkimuskeskus. Paikkatietoikkuna, www-lähde www.paikkatietoikkuna.fi. Viitattu 4.3.2014. Maanmittauslaitos2 (2014) Digitaalinen kallioperäkartta, 1:200 000. Geologian tutkimuskeskus. Paikkatietoikkuna, www-lähde www.paikkatietoikkuna.fi. Viitattu 4.3.2014. Nurmi J (1963) Berberis vulgaris L. Ab, Turku, Juhannuskukkula; kuiva, kivikkoinen S-rinne, pc. 4.6.1963. Herbaarionäyte: TUR 188068 (Turun yliopiston kasvimuseo / Herb. Univ. Turkuensis). Nurmi L (2011) Turun historialliset kunta- ja osakuntaliitokset. Lounaispaikka, Varsinais-Suomen liitto. Www-lähde, http://kartta.lounaispaikka.fi/. Viitattu 6.3.2014. Turun kaupunki (1994) Asemakaavan muutos POHJOLA-20.-2 (JUHANNUSKUKKULAN KOULU). Kaavatunnus 19/1993. Tullut voimaan 11.06.1994. Turun kaupunki (2001) Turun yleiskaava 2020, Yleiskaavatunnus 45/1999, Dnro: 1724-2996. Turun kaupungin kiinteistö- ja rakennustoimi, Kaavoitusosasto, Turku. Turun kaupunki (2013) Turun seudun karttapalvelu. Www-lähde http://opaskartta.turku.fi/. Viitattu 7.3.2014. Turun kaupunki (2016) Ilmakuva, Turun kaupungin WMS-rajapinta: http://opaskartta.turku.fi/ TeklaOGCWeb/WMS.ashx. Avoimien tietoaineistojen käyttölupa: http://www.turku.fi/avoindata/ jhs189. Viitattu 21.10.2016. Turun luonnonsuojeluyhdistys ry (2014) Aloite Juhannuskukkulan kallioketojen suojelusta, wwwlähde http://www.sll.fi/varsinais-suomi/paikallisyhdistykset/turku/toiminta/kaavaryhma/kaava2014/ juhannuskukukkula. Viitattu 10.3.2015.
31
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
9. Liitteet Liite 1. Juhannuskukkulan putkilokasvilajisto kesällä 2014 Lajien suhdetta perinnebiotooppeihin kuvataan Niittylaji -sarakkeen ja lajinimen lihavoinnin avulla: Sarakkeessa merkintä T tarkoittaa lajeja, jotka olivat luonteenomaisia niityillä ja kedoilla perinteisen maatalouden aikaan. P puolestaan tarkoittaa lajeja, jotka erityisen hyvin ilmentävät perinnebiotooppeihin liittyviä luontoarvoja kasvupaikallaan ja kertovat perinteiseen maatalouteen liittyvästä historiasta. Lihavoidut lajit taas ovat Etelä-Suomen perinnebiotoopeilla huomionarvoisia, perinnebiotooppien katoamisen myötä harvinaistuneita tai taantuvia lajeja (Pykälä 2001, Vainio 2001). Uustulokas –sarakkeesta käyvät ilmi ne kukkulan lajit, jotka Retkeilykasvion mukaan määritellään uustulokkaiksi, eli 1600-luvun jälkeen Suomeen saapuneiksi tulokaslajeiksi (Hämet-Ahti ym. 1998). Frekvenssi- ja Mediaani -sarakkeet puolestaan kuvaavat lajin yleisyyttä ja runsautta selvityksen kuvioilla. Elinvoimaisia lajeja lukuun ottamatta arvio lajien uhanalaisuudesta on ilmoitettu lajinimen perässä, ja noudattaa valtakunnallisia (Rassi ym. 2010) ja alueellisia (Ryttäri ym. 2012) luokituksia: NT tarkoittaa silmälläpidettävää, VU vaarantunutta ja RT alueellisesti uhanalaista. Lajien nimistö noudattaa pääosin Suurta Pohjolan Kasviota (Mossberg & Stenberg 2003). Tieteellinen nimi Acer platanoides Achillea millefolium Achillea ptarmica Aegopodium podagraria Aethusa cynapium Agrostis capillaris Agrostis sp. Alchemilla sp. Alliaria petiolata Allium schoenoprasum Alopecurus geniculatus Alopecurus pratensis Amelanchier sp. Amelanchier spicata Anthoxanthum odoratum Anthriscus sylvestris Arabidopsis suecica Arabidopsis thaliana Arabis glabra Arctium tomentosum Arenaria serpyllifolia Arrhenatherum elatius Artemisia vulgaris Asplenium septentrionale Asplenium trichomanes Aster novi-belgii Atriplex patula Barbarea vulgaris
32
Suomenkielinen nimi Metsävaahtera Siankärsämö Ojakärsämö Vuohenputki Hukanputki Nurmirölli Röllit Poimulehdet Litulaukka Ruoholaukka Polvipuntarpää Nurmipuntarpää Tuomipihlajat Isotuomipihlaja Tuoksusimake Koiranputki Ruotsinpitkäpalko Lituruoho Pölkkyruoho Seittitakiainen Mäkiarho Heinäkaura Pujo Liuskaraunioinen Tummaraunioinen Syysasteri Kylämaltsa Peltokanankaali
Niittylaji
Uustulokas
T X
T T P T X X P T T P P P
X X
Frekvenssi Total
%
41 48 8 4 1 42 3 2 11 17 1 10 2 29 9 18 1 7 1 6 6 9 28 7 2 1 7 3
82 96 16 8 2 84 6 4 22 34 2 20 4 58 18 36 2 14 2 12 12 18 56 14 4 2 14 6
Mediaani 4 3 2,5 3 2 4 2 1,5 3 2 1 3,5 1 3 3 3 3 2 2 2 2,5 3 2 1 1,5 3 2 2
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Tieteellinen nimi Berberis thunbergii Berberis vulgaris Berberis vulgaris f. indet. Bergenia cordifolia Betula pendula Betula pubescens Bromopsis inermis Bunias orientalis Calamagrostis arundinaceae Calamagrostis epigejos Calluna vulgaris Campanula glomerata Campanula patula Campanula persicifolia Campanula rapunculoides Campanula rotundifolia Capsella bursa-pastoris Carduus crispus Carex caryophyllea VU Carex ericetorum RT Carex muricata Carex nigra Carex ovalis Carex pallescens Carex panicea Carex pilulifera Carex spicata Centaurea jacea Centaurea montana Cerastium fontanum Cerastium semidecandrum Cerastium tomentosum Chelidonium majus Chenopodium album Cirsium arvense Convallaria majalis Conyza canadensis Corylus avellana Cotoneaster integerrimus Cotoneaster lucidus Cotoneaster scandinavicus Crataegus grayana Crataegus monogyna VU Crepis tectorum Dactylis glomerata Danthonia decumbens Deschampsia cespitosa Deschampsia flexuosa Descurainia sophia Dianthus barbatus Dianthus deltoides NT Dryopteris carthusiana
Suomenkielinen nimi Japaninhappomarja Ruostehappomarja Ruostehappomarja (rusk.) Herttavuorenkilpi Rauduskoivu Hieskoivu Idänkattara Idänukonpalko Metsäkastikka Hietakastikka Kanerva Peurankello Harakankello Kurjenkello Vuohenkello Kissankello Lutukka Kyläkarhiainen Kevätsara VU Kanervisara RT Törrösara Jokapaikansara Jänönsara Kalvassara Hirssisara Virnasara Hakarasara Ahdekaunokki Vuorikaunokki Nurmihärkki Mäkihärkki Hopeahärkki Keltamo Jauhosavikka Pelto-ohdake Kielo Kanadankoiransilmä Euroopanpähkinäpensas Euroopantuhkapensas Kiiltotuhkapensas Kalliotuhkapensas Aitaorapihlaja Tylppäliuskaorapihlaja VU Ketokeltto Koiranheinä Hina Nurmilauha Metsälauha Litutilli Harjaneilikka Ketoneilikka NT Metsäalvejuuri
Niittylaji
Uustulokas X X X X
X X T P P T P P
P P P T P P P P P X T P X
X X X P X T T T P T P X P
Frekvenssi Total
%
3 12 4 2 29 5 1 8 1 3 22 2 1 8 17 25 12 11 9 3 2 8 4 2 4 6 5 32 1 6 1 4 3 6 17 18 10 4 2 21 24 22 6 9 23 7 3 31 1 1 14 2
6 24 8 4 58 10 2 16 2 6 44 4 2 16 34 50 24 22 18 6 4 16 8 4 8 12 10 64 2 12 2 8 6 12 34 36 20 8 4 42 48 44 12 18 46 14 6 62 2 2 28 4
Mediaani 1 4 2,5 3 4 2 2 3 2 2 3,5 1,5 2 2 3 2 2 1 2 2 3 3 1,5 2 2,5 2,5 2 3 2 2,5 2 2 1 1 2 2 1 1 2,5 3 3 2,5 2 2 2 3 3 4 1 2 2 1
33
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Tieteellinen nimi Dryopteris filix-mas Elymus repens Epilobium adenocaulon Epilobium angustifolium Epilobium hirsutum Equisetum arvense Equisetum sylvaticum Erigeron acer Erophila verna Erysimum cheiranthoides Euphrasia sp. Fallopia convolvulus Festuca brevipila Festuca ovina Festuca pratensis Festuca rubra Filipendula vulgaris Fragaria vesca Frangula alnus Fraxinus excelsior RT Galeopsis sp. Galium album Galium boreale Galium x pomeranicum Galium verum VU Geum urbanum Glechoma hederaceae Helictotrichon pratense Helictotrichon pubescens Hemerocallis fulva Heracleum sibiricum Heuchera sp. Hieracium Rigida -sektio Hieracium umbellatum Hieracium Vulgata -sektio Hosta sp. Hylotelephium ewersii Hylotelephium telephium Hypericum maculatum Hypericum perforatum Iris sp. Juncus filiformis Juniperus communis Lactuca serriola Lamium album Lapsana communis Lathyrus linifolius Lathyrus pratensis Lavatera thuringiaca Leontodon autumnalis Lepidium ruderale Leucanthemum vulgare
34
Suomenkielinen nimi Kivikkoalvejuuri Juolavehnä Amerikanhorsma Maitohorsma Karvahorsma Peltokorte Metsäkorte Karvaskallioinen Kevätkynsimö Peltoukonnauris Silmäruohot Kiertotatar Jäykkänata Lampaannata Nurminata Punanata Sikoangervo Ahomansikka Korpipaatsama Saarni RT Pillikkeet Paimenmatara Ahomatara Piennarmatara Keltamatara VU Kyläkellukka Maahumala Ahdekaura Mäkikaura Rusopäivänlilja Idänukonputki Keijunkukat Tankikeltanot Sarjakeltano Ahokeltanot Kuunliljat Turkestaninmaksaruoho Isomaksaruoho Särmäkuisma Mäkikuisma Iirikset Jouhivihvilä Kataja Piikkisalaatti Valkopeippi Linnunkaali Syylälinnunherne Niittynätkelmä Harmaamalvikki Syysmaitiainen Pihakrassi Päivänkakkara
Niittylaji
Uustulokas
X X
P P T X P T P P P
X P X P
P P X P X P P P X X T T P X P X
P P X T P
Frekvenssi Total
%
11 33 2 16 1 3 1 3 4 2 4 2 10 25 3 43 23 41 4 25 1 3 28 4 47 44 1 20 19 1 3 1 37 35 15 1 1 31 7 30 1 1 35 4 10 6 11 15 1 15 4 8
22 66 4 32 2 6 2 6 8 4 8 4 20 50 6 86 46 82 8 50 2 6 56 8 94 88 2 40 38 2 6 2 74 70 30 2 2 62 14 60 2 2 70 8 20 12 22 30 2 30 8 16
Mediaani 1 3 1,5 2 3 2 2 2 1 2 1 1 2 3 3 3 4 3 3,5 2 1 1 3,5 1 3 3 2 3 3 2 3 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 2 3 2 2 2 3 3 2 2 2 2,5
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Tieteellinen nimi Lilium martagon Linaria vulgaris Lolium perenne Lonicera tatarica Lonicera xylosteum Lotus corniculatus Lupinus polyphyllus Luzula campestris Luzula multiflora Luzula pilosa Lysimachia nummularia Mahonia aquifolium Malus x domestica Malus sp. Matricaria matricarioides Medicago lupulina Medicago sativa Melica nutans Melilotus albus Muscari sp. Myosotis arvensis Oxalis fontana var. Rufa Persicaria lapathifolia Phalaris arundinaceae Phalaris arundinaceae 'Picta' Phedimus hybridus Phedimus kamtschaticus Phedimus spurius Phleum pratense Phlox subulata Phragmites australis Physocarpus sp. Pilosella officinarum Pimpinella saxifraga Pinus cembra Pinus mugo Pinus sylvestris Plantago major Poa annua Poa compressa Poa nemoralis Poa pratensis -ryhmä Polygonatum odoratum Polygonum aviculare Polypodium vulgare Populus sp. Populus tremula Potentilla anserina Potentilla argentea -ryhmä Potentilla crantzii Potentilla erecta Potentilla intermedia
Suomenkielinen nimi Varjolilja Keltakannusruoho Englanninraiheinä Rusokuusama Lehtokuusama Keltamaite Komealupiini Ketopiippo Nurmipiippo Kevätpiippo Suikeroalpi Mahonia Tarhaomenapuu Omenat/päärynät Pihasaunio Nurmimailanen Sinimailanen Nuokkuhelmikkä Valkomesikkä Helmililjat Peltolemmikki Pihakäenkaali Peltoukontatar Ruokohelpi Viiruhelpi Mongolianmaksaruoho Kamtshatkanmaksaruoho Kaukasianmaksaruoho Nurmitähkiö, timotei Sammalleimu Järviruoko Heisiangervot Huopakeltano Ahopukinjuuri Sembramänty Vuorimänty Mänty Piharatamo Kylänurmikka Litteänurmikka Lehtonurmikka Niittynurmikat Kalliokielo Pihatatar Kallioimarre Poppelit Haapa Ketohanhikki Hopeahanhikit Keväthanhikki Rätvänä Huhtahanhikki
Niittylaji
Uustulokas X X X
P X P P P X X X X X X X X X X
X X X X T X X P P X X
P T P
X
P P P
Frekvenssi Total
%
1 11 2 4 4 15 2 9 2 3 2 1 19 8 7 2 2 9 8 1 10 2 8 1 1 2 2 8 23 1 1 1 29 15 9 1 9 16 5 26 7 30 36 15 2 1 15 4 31 1 6 2
2 22 4 8 8 30 4 18 4 6 4 2 38 16 14 4 4 18 16 2 20 4 16 2 2 4 4 16 46 2 2 2 58 30 18 2 18 32 10 52 14 60 72 30 4 2 30 8 62 2 12 4
Mediaani 2 2 3 2,5 2 3 1,5 2 1,5 1 2 2 3 1,5 2 1,5 3,5 3 2 2 2 1 2 2 2 2,5 3 3 2 3 2 2 3 2 2 2 1 2,5 3 2 3 3 3 2 1 2 3 2 2 1 2,5 1,5
35
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Tieteellinen nimi Potentilla norvegica Potentilla recta Prunella vulgaris Prunus padus Prunus sp. Ranunculus acris Ranunculus polyanthemos Ranunculus repens Rhamnus cathartica Rheum rhabarbarum Rhinanthus minor Ribes alpinum Ribes nigrum Ribes spicatum -ryhmä Ribes uva-crispa Rosa dumalis ssp. coriifolia Rosa dumalis ssp. dumalis Rosa glauca Rosa pimpinellifolia Rosa rugosa Rosa sp. Rubus idaeus Rubus saxatilis Rumex acetosa Rumex acetosella Rumex longifolius Sagina procumbens Salix caprea Salix pentandra cf. Salix phylicifolia Salix repens ssp. rosmarinifolia Sambucus racemosa Satureja acinos Scleranthus annuus Sedum acre Sempervivum tectorum Senecio viscosus Senecio vulgaris Silene nutans Silene rupestris Silene vulgaris Solanum dulcamara Solidago virgaurea Sonchus arvensis Sorbaria sorbifolia Sorbus aucuparia Sorbus hybrida Sorbus intermedia Spergularia rubra Spiraea japonica Spiraea sp. Stachys palustris
36
Suomenkielinen nimi Peltohanhikki Pystyhanhikki Niittyhumala Tuomi Kirsikat Niittyleinikki Aholeinikki Rönsyleinikki Orapaatsama Raparperi Pikkulaukku Taikinamarja Mustaherukka Punaherukat Karviainen Himmeäorjanruusu Heleäorjanruusu Punalehtiruusu Pimpinellaruusu Kurttulehtiruusu Ruusut Vadelma Lillukka Niittysuolaheinä Ahosuolaheinä Hevonhierakka Rentohaarikko Raita Halava Kiiltopaju Kapealehtipaju Terttuselja Ketokäenminttu Viherjäsenruoho Keltamaksaruoho Kattomehitähti Tahmavillakko Peltovillakko Nuokkukohokki Kalliokohokki Nurmikohokki Punakoiso Kultapiisku Peltovalvatti Viitapihlaja-angervo Pihlaja Suomenpihlaja Ruotsinpihlaja Punasolmukki Japaninangervo Pajuangervot Peltopähkämö
Niittylaji
Uustulokas X
P X T P
X P
X P P X X X
T P P
X
X P T P X X P
P X X X X X
Frekvenssi Total
%
1 6 1 27 1 8 8 11 2 1 1 1 1 7 15 4 18 27 1 2 3 25 1 25 25 14 1 12 1 1 1 22 2 14 38 1 16 5 17 2 2 3 35 9 3 45 22 5 4 2 2 1
2 12 2 54 2 16 16 22 4 2 2 2 2 14 30 8 36 54 2 4 6 50 2 50 50 28 2 24 2 2 2 44 4 28 76 2 32 10 34 4 4 6 70 18 6 90 44 10 8 4 4 2
Mediaani 1 3 1 4 1 2 2 2 1,5 2 3 2 2 2 2 2,5 2 2 2 3 1 2 4 2 3 1 1 3 4 3 3 3 2 2 2 3 1,5 1 3 2 2,5 1 2 2 5 5 2 2 2,5 1,5 4 2
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Tieteellinen nimi Stellaria graminea Stellaria media Succisa pratensis Symphoricarpos sp. Symphytum uplandicum Syringa x henryi Syringa x josikaea Syringa vulgaris Tanacetum vulgare Taraxacum sp. Thlaspi arvense Tragopogon pratensis Trientalis europaea Trifolium arvense Trifolium hybridum Trifolium medium Trifolium pratense Trifolium repens Tripleurospermum inodorum Ulmus glabra Urtica dioica Vaccinium myrtillus Vaccinium uliginosum Vaccinium vitis-idaea Veronica chamaedrys Veronica officinalis Veronica serpyllifolia Viburnum lantana Viburnum opulus Vicia cracca Vicia hirsuta Vicia sepium Vicia tetrasperma Vincetoxicum hirundinaria Viola arvensis Viola canina Viola riviniana Viscaria vulgaris Viscum album Woodsia ilvensis
Suomenkielinen nimi Heinätähtimö Pihatähtimö Purtojuuri Lumimarjat Ruotsinraunioyrtti Puistosyreeni Unkarinsyreeni Pihasyreeni Pietaryrtti Voikukat Peltotaskuruoho Pukinparta Metsätähti Jänönapila Alsikeapila Metsäapila Puna-apila Valkoapila Peltosaunio Vuorijalava Nokkonen Mustikka Juolukka Puolukka Nurmitädyke Rohtotädyke Orvontädyke Villaheisi Koiranheisi Hiirenvirna Peltovirvilä Aitovirna Mäkivirvilä Käärmeenpistonyrtti Pelto-orvokki Aho-orvokki Metsäorvokki Mäkitervakko Misteli Karvakiviyrtti
Niittylaji
Uustulokas
P P X X X X X
T P P X P T T
P P T T T X P P P P P P X
Frekvenssi Total
%
25 6 4 1 3 2 1 1 31 31 2 19 1 3 3 30 12 11 9 33 15 12 5 18 8 14 1 1 4 23 1 1 12 34 13 16 8 26 1 7
50 12 8 2 6 4 2 2 62 62 4 38 2 6 6 60 24 22 18 66 30 24 10 36 16 28 2 2 8 46 2 2 24 68 26 32 16 52 2 14
Mediaani 2 1,5 3 2 3 3,5 2 4 3 2 2 2 3 2 2 3 2 2 2 3 2 3,5 2 3 2,5 1,5 1 1 2 1 1 1 2 2 2 2 1 2 1 1
37
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Liite 2. Juhannuskukkulan huomionarvoisten lajien levinneisyys ja peittävyys kesällä 2014
38
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
39
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
40
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
41
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
42
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
43
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
44
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
45
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
Liite 3. Hoitosuunnitelman kuviokohtaiset hoitoehdotukset Alla on kuvattu tarkemmin hoitosuunnitelmassa mainittuja ehdotuksia kukkulan ketokuvioiden hoidolle. Hoitosuunnitelmassa mainittu hoitotarve on merkitty sulkeisiin kunkin kuvion Hoito-kappaleen alkuun.
Kuvio 1
Kuvio 3
Kuvaus: Köydenpunojankadun ja polkujen rajaama kallio- ja kallioketolaikku. Pensaina muutamia katajia ja hieman kalliotuhkapensasta. Kenttäkerrokseen kuuluu ketolajeja etenkin katajien välissä ja kalliopaljastumien ympärillä, missä kivennäismaa on paikoin pysynyt paljaana.
Kuvaus: Rehevöityvä kallion ja karun/keskiravinteisen kalliokedon yhdistymä, jota ympäröi muutama katajapensas ja lehtipuusto. Ketojen pienruoholajistoa esiintyy laikuittain kalliohyllyillä ja -reunoilla, joskin natojen ja heinäkauran muodostama heinikko on kalliolla huomattavasti peittävämpi.
Hoito (lisäraivaus): Vaahteran- ja koivunvesat kuvion laidoilla tulisi poistaa. Myös karikkeen poisto haravoimalla ja korkean heinikon niitto katajien väliseltä alueelta muutamien vuosien välein loppukesällä on tarpeen.
Hoito (lisäraivaus): Ympäröivää puustoa (varttuneita vaahteroita, pihlajia ja tarhaomenapuita) tulisi karsia. Myös karikkeen haravointi pois ja maan pinnan rikkominen ketoaloilla muutamien vuosien välein loppukesällä on tarpeen.
Kuvio 3.1 Kuvaus: Umpeutuva ja rehevöitynyt kuivan heinä- ja ruohoniityn kuvio kukkulalle nousevien portaiden koillispuolella. Ketolajisto kuviolla on kauniisti kukkivaa, joskaan ei kovin monipuolista. Nuoret pihlajan, vaahteran ja orapihlajan taimet ovat levittäytyneet etenkin kuvion reunoille, rehevöitymisestä puolestaan kertoo hyvin runsas heinäkaura. Hoito (lisäraivaus): Nuoria puuntaimia ja pensaita (mm. pihlajia, vaahteroita ja aitaorapihla46
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
jia) tulisi karsia. Myös kenttäkerroksen niitto, haravointi ja maanpinnan rikkominen muutamien vuosien välein loppukesällä on tarpeen.
limatta. Mahdollisuuksien mukaan runsaimmin vesoja tuottava lajit (kiiltotuhkapensaat, happomarjat) tulee kiskoa juurineen ylös. Pilarimaiset katajat voi kuitenkin säästää, samoin pääosan kalliotuhkapensaista. Myös kenttäkerroksen niitto esim. raivaussahalla muutamien vuosien välein loppukesällä on tarpeen niillä alueilla, joilla kivisyys ei ole esteenä. Raivauksen ja niiton tuottamat risut, karike ja heinä tulee haravoida pois.
Kuviot 10 ja 10.1
Kuvio 9 Kuvaus: Ravinteinen ja kuiva keto, edustavimmillaan avoimessa, ohutmultaisessa rinteessä pilarikatajien ja kalliohyllyjen alapuolella. Kuvion halkaisee ylös kukkulalle nouseva polku, jonka ympärillä ketolajisto on erityisen rikasta. Muut osat kuviosta ovat umpeutuneempia lehtipuuvesakon, ruostehappomarjan ja tuhkapensaiden takia. Talkoot ovat taltuttaneet osia näistä, mutta nuoret pensaan- ja lehtipuunvesat kasvavat kuviolla yhä tiheänä. Hoito (ylläpito, lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Nuorten pensaiden ja lehtipuunvesojen (mm. vaahteran, saarnen, ruostehappomarjan ja isotuomipihlajan) raivaus ja tiheimpien tuhkapensas- ja katajakasvustojen karsinta avoimemmaksi raivaussahalla on yhä tarpeen pitkään jatkuneesta hoidosta huo-
Kuvaus: Keskiravinteisen kalliokedon ja mäkikaurakedon yhdistymä. Säilynyt avoimena kallioisuutensa vuoksi, mutta vaahteran, pihlajan ja kiiltotuhkapensaan vesat levittäytyvät hiljalleen viereiseltä kuviolta (etenkin pohjoispuolen kuviolta 7). Kenttäkerros on paikoin kulunut, etenkin kuviota halkovan polun ympäriltä. Ketolajisto on silti monipuolista ja kauniisti kukkivaa, joskin kuvioon kuuluu myös vähälajisempia kalliohyllyjä. Etenkin kuvio 10.1 on hyvin kallioinen ja vähälajinen. Hoito (ylläpito, lisäraivaus, haitallisten vie47
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
raslajien poisto): Viereisiltä kuvioilta leviävät pensaat (mm. pihlajat, kiiltotuhkapensaat) ja lehtipuunvesat tulee raivata pois, mahdollisuuksien mukaan juurineen. Myös kenttäkerroksen kasvittuneiden osien niitto ja haravointi muutamien vuosien välein loppukesällä on tarpeen.
Hoito (lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Pienet puuntaimet tulee raivata pois juurineen, ettei kuvio umpeudu enempää. Suurikokoisia pihlajia tulisi myös karsia niin, että vain muutamia runkoja jää pystyyn kustakin yksilöstä.
Kuvio 24.1 Kuvaus: Vaikeakulkuinen, umpeutuvan kalliokedon ja viereisen louhikon yhdistymä. Kenttäkerroksessa vallitsee lähinnä käärmeenpistonyrtti, mutta vadelman, nuorten vaahteroiden, katajien, kallio- ja kiiltotuhkapensaiden ja ruostehappomarjojen pensaikko peittää laajoja alueita. Pieniä, kuvioon 29 liittyviä ketolaikkuja on jäänyt pensaikon puristuksiin kuvion laidoille. Hoito (lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Pensaikko, etenkin ruostehappomarjat ja kiiltotuhkapensaat tulee raivata avoimemmaksi ja tuotetut risut ja oksat kuljettaa pois. Mahdolliset pylväsmäiset katajat tulee säästää.
Kuvio 26 Kuvaus: Metsäinen ja ympäristöään hieman kosteampi kuvio kallion ja ketokasvillisuuden keskellä. Kuvion puusto koostuu useasta monirunkoisesta pihlajasta, rauduskoivusta ja pensasmaisista tuomista. Juolukka, mustikka ja kanerva ovat vallanneet kenttäkerroksen lähes täysin, ja varpujen seassa kasvaa runsaasti männyn, pihlajan, saarnen ja rauduskoivun nuoria taimia. Niittylajeja kasvaa kuitenkin siellä täällä yksittäin, etenkin syylälinnunhernettä, purtojuurta ja ahomataraa.
48
Kuvio 26.1 Kuvaus: Metsäinen ja hiljalleen umpeutuva kuten kuvio 26, mutta niittylajien ja ruohovartisten osuus kenttäkerroksessa on huomattavasti suurempi. Yhdessä niittylajien kanssa suurikokoiset pihlajat ja katajat antavat kuviolle hakamaisen vaikutelman. Hoito (lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Nuoret lehtipuuntaimet ja pensaat (mm. isotuomipihlajat) tulisi raivata pois, mahdollisuuksien mukaan juurineen. Suurikokoisia pihlajia tulisi karsia niin, että kustakin yksilöstä jää pystyyn vain muutamia runkoja. Kenttäkerroksen niitto esim. raivaussahalla ja haravointi muutamien vuosien välein loppukesällä on myös tarpeen.
kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma
Kuvio 28 Kuvaus: Umpeutuva, mutta yhä kauniisti kukkiva kuvio, kuten 26.1. Suurten ja pensasmaisten pihlajien alla vallitsee paikoin mustikan ja puolukan, paikoin niittylajiston vallitsema kenttäkerros. Pihlajan, isotuomipihlajan, kalliotuhkapensaan ja koristepensaiden (mm. rusokuusama) taimet muodostavat paikoin harvaa pensaikkoa.
poisto): Katajan (pois lukien pilarimaiset yksilöt), pihlajan, vaahteran, haavan ja raidan pensaikkoa tulee raivata intensiivisesti avoimemmaksi ja oksat ja risut tulee kuljettaa pois. Suurikokoisimpia puita voi kaulata muutamia vuosia ennen raivausta, ja runsaasti vesovia lajeja voi poistaa juurineen.
Hoito (lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Kuten kuviolla 26.1, suurimmista pihlajista tulee karsia useimmat rungot pois, pienet yksilöt ja muut pensaat voi poistaa kokonaan (mm. kiiltotuhkapensaat juurineen). Kenttäkerroksen niitto esim. raivaussahalla ja haravointi muutamien vuosien välein loppukesällä on myös tarpeen.
Kuviot 30 ja 30.1
Kuviot 29 ja 29.1 Kuvaus: Kaksi erillistä umpeutuneen kalliokedon kaistaletta kukkulan yläosan avoimien ketojen ja alaosan täytemaalle kehittyneen niityn ja vesakon välissä. Katajat, nuoret pihlajat, ruostehappomarjat ja kuvion lounaispäädyssä jopa raidat ja haavat ovat vallanneet kuvion täysin. Kuviota halkovien polkujen ympärillä kasvillisuus on pysynyt avoimempana, mutta paikoin myös kulunut paljaaksi maaksi. Jyrkässä rinteessä sijaitsevat kuviot saavat yhdessä kuvioiden 30 ja 31 kanssa todennäköisesti eniten valoa ja lämpöä koko kukkulalla ja kuuluvat siksi ketolajien kannalta arvokkaimpiin osiin kukkulaa. Raivaustarve kuvioilla on kova, sillä kenttäkerroksen ketolajisto on nyt lähes täysin puuston ja pensaiden puristuksessa. Hoito (lisäraivaus, haitallisten vieraslajien
Kuvaus: Kukkulan laajin ja arvokkain ketokuvio, joka koostuu paljaan kallion, kalliohyllyjen ja kallioketolaikkujen mosaiikista. Kenttäkerros on paikoin roskaantunut ja polkujen ympärillä myös tallautunut, mutta koostuu silti pääosin arvokkaista ja kauniisti kukkivista ketolajeista. Pensasto käsittää mm. kalliotuhkapensaita, katajia, nuoria pihlajantaimia, rauduskoivun vesoja, isotuomipihlajia ja suomenpihlajia. Hoito (ylläpito, lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Kuvio on säilynyt toistaiseksi edustavana, ja pelkkä nuorten pihlajien ja muiden pensaiden raivaus, lukuun ottamatta tuhkapensaita ja katajia, riittää ylläpitohoidoksi. Kuviolla 30.1 voi olla tarpeen haravoida kertyvää 49
Juhannuskukkulan perinnebiotoopin
kariketta pois ja rikkoa maanpintaa muutamien vuosien välein loppukesällä.
Kuvio 31
Kuvaus: Leveä ja pitkä kaistale kumpuilevaa maata kukkulan alaosassa Köydenpunojankadun pientareen yläpuolella. Paikalle on tuotu vuosikymmeniä sitten täyttömaata, johon on sekoittunut mm. lohkareita ja rakennusjätettä. Täyttömaan ja umpeenkasvun vuoksi kuvion
50
kasvillisuus vaihtelee vaahteran, tuomen, jalavan ja jopa saarnen nuoresta metsiköstä niitty- ja ketolajien vallitsemiin katajaisiin ketolaikkuihin. Molemmille levittäytyy tienpientareelta typensuosijalajeja, kuten pietaryrttiä ja koiranputkea. Molemmilla kasvaa useita pensasmaisia vieraslajeja, kuten isotuomipihlaja, ruostehappomarja ja kiiltotuhkapensas. Kuviota on raivattu avoimeksi talkoiden aikana, mutta lehtipuiden ja pensaiden vesakko vaivaa yhä suurta osaa kuvion ketomaisista alueista. Hoito (ylläpito, lisäraivaus, haitallisten vieraslajien poisto): Jäljellä olevaa vesakkoa ja pensaikkoa (mm. isotuomipihlajat, kiiltotuhkapensaat ja happomarjat) tulee raivata raivaussahalla vuosittain loppukesällä ja syntynyt raivausjäte tulee haravoida pois. Runsaasti juurivesoja tuottavat lajit tulisi pyrkiä poistamaan juurineen. Mahdollisuuksien mukaan myös kuvion lounaispäädyn varttunutta puustoa voi raivata avoimemmaksi, mutta oleellisempaa on ylläpitää jo nyt raivattuja alueita avoimina. Joitakin suurikokoisia pihlajia ja tuomia voi jättää elävöittämään maisemaa.