Maalahti / Malax

Historia

Maalahden (Malax) kansallispuku on suomenruotsalaisia pukujamme. Se koottiin 1920-luvulla, jolloin todettiin puvusta olevan useampi eri versio eri aikakausilta. Oma pukuni edustaa osin vanhempaa, 1790-luvun esikuviin perustuvaa mallia, mutta hameen osalta uudempaa, 1800-luvun mallia. Pukuni on hankittu 1900-luvun jälkipuolella Bragelta.

Puvun osat

Maalahden vanhemman mallin puvussa pitäisi olla musta hame, mutta minun puvussani hame- ja liivikangas ovat samankaltaiset. Mustalla pohjalla on kapeahkoja raitaryhmiä, joissa on keltaista, punaista, vihreää ja sinistä. Liivissä raidat on asetettu niin, että ne muodostavat sekä edessä että takana voimakkaan kulman ts. v-muodon. Liivi suljetaan edestä piilohakasin ja takana on laskoskörtit, joiden päälle on ommeltu lasihelmet. Tasku on ommeltu punaisista, mustista ja vihreistä kaitaleista ja reunustettu keltaisella nauhalla. Tasku sidotaan vyötärölle punavalkealla pirtanauhalla. Esiliina on vihreää villakangasta ja siinä on leveähkö, punavoittoinen mutta kirjava villalangasta kudottu pirtanauha, jonka päissä on tupsut. Maalahden puvun kanssa käytetään kukkakuvioista valkopohjaista villahuivia, joka suljetaan hopeaneulalla. Sukat ovat punaiset tai valkeat.

Aikuisen naisen päähine on liinalakki tai tykkimyssy. Tykkimyssyn silkki voi olla luonnonvalkea, vaaleansininen, vihreä tai musta. Tykkipitsinä nyplätty tai tyllipitsi. Tytöt sitovat hiukset värikkäillä nauhoilla pään päälle kruunuksi.

Lähde: Finlandssvenska dräktboken, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 38/40