Maksamaa / Maxmo

Historia

Maksamaan eli Maxmon kansallispuku kuuluu suomenruotsalaisiin pukuihimme ja se koottiin 1920-luvulla. Oma pukuni on 1900-luvun loppupuolelta.

Puvun osat

Maksamaan puvun hamekankaassa on punainen pohja ja raitaryhmiä, jotka muodostuvat vihreistä, tummansinisistä, valkeista, punaisista sekä keltaisista raidoista. Liivi on ommeltu samasta kankaasta kuin hame. Liivi on niukka. Sen koristeena on peililasinappeja, mutta liivi kiinnitetään edestä piilohakasilla. Esiliina voi olla vihreää silkkiä tai villakangasta kuten minun puvussani. Esiliinan helmassa on punainen poikkiraita tai silkkisessä versiossa silkkinauha. Paidassa on pieni pystykaulus. Tasku on mustaa verkaa ja kirjottu ketjupistoin. Taskua reunustaa punainen nauha. Olen ommellut pukuuni taskun itse. Maksamaan puvun kanssa käytetään joko valkopohjaista, ruusukuvioista villahuivia tai silkkihuivia. Huivi puetaan liivi alle ja kiinnitetään edestä hopeasoljella. Sukat ovat valkeat tai punaiset.

Aikuisten naisen päähine on tykkimyssy. Kopan silkki voi olla punainen, tummansininen, luonnonvalkea, vihreä tai musta.

Lähde: Finlandssvenska dräktboken, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 36.