Oravainen / Oravais

Historia

Oravaisten (Oravais) kansallispuku kuuluu suomenruotsalaisiin pukuihimme. Anna Krookin tutkimusten pohjalta Yngvar Heikel kokosi puvun vuonna 1924. Oma pukuni on 1900-luvun loppupuolelta.

Puvun osat

Oravaisten puvun hame on punapohjaista villakangasta, joka on raidoitettu ohuilla mustilla, vihreillä, sinisillä, tummanpunaisilla ja keltaisilla raidoilla. Liivikankaassa toistuvat samat värit ja raidat, mutta tiheämpänä ja ohuempina. Minun puvussani hame ja liivi on ommeltu yhteen liivihameeksi. Paidassa on pystykaulus ja napitus edessä kahdessa rivissä. Hihoissa on vetopoimutus olkalinjan alapuolella ja rannekkeiden vieressä. Esiliina on valkeaa puuvillaa, jonka alareunaan on ommeltu punainen silkkinauha, esiliina voi myös olla silkkinen. Tasku on koottu mustista, keltaisista, vihreistä sekä punaisista kangaspaloista ja reunustettu punaisella nauhalla. Tasku kiinnitetään vyötärölle punavalkealla pirtanauhalla. Puvun kanssa käytetään joko valkopohjaista, ruusukuvioista villahuivia tai silkkihuivia, joka kiinnitetään hopeasoljella.

Aikuisen naisen päähine on tykkimyssy. Myssyn silkki voi olla punainen, luonnonvalkea tai musta.

Lähde: Finlandssvenska dräktboken, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Oravaisten kansallispuku Oravais folkdräkt

Koko: 36