Saarijärvi

Historia

Saarijärven kansallispuvun kokosi professori Toini-Inkeri Kaukonen vuonna 1968 Saarijärvi-Seuran tilauksesta ja vuonna 1982 kotiteollisuusopettajan Hannele Heikkinen tarkisti puvun kankaat, kaavat ja ompeluohjeet vastaamaan paremmin 1800-luvun alun saarijärveläistä vaatepartta (Salo 1992, 53). Saarijärven puvun uusin, tarkistettu versio julkistettiin vuonna 2018. 

Oma Saarijärven pukuni on valmistunut 1990-luvulla eli on vuoden 1982 tarkistuksen pukumallia. Sen on valmistanut kankaiden kudonnasta alkaen silloinen saarijärveläinen kansantanssiharrastaja ammattiompelijan kanssa. Puku on kiertänyt monenlaisissa tanssitapahtumissa ja suurilla lavoilla ympäri Eurooppaa.

Puvun osat

Saarijärven kansallispuvun hame on puolivillainen, pääväritykseltään vaaleanpunainen ja ohuesti raidoitettu valkeilla ja tummansinisillä raidoilla. Liivi on punaista villakangasta, se voisi olla myös sininen, liivi vastaa malliltaan Pihtiputaan puvun liiviä. Liivi on reunustettu sinisellä puuvillakankaalla ja sen takaosassa on körtit. Paidassa on avara pääntie ja pieni pystykaulus. Hihansuissa on nirkkoreunukset. Esiliinavaihtoehtoja on tässä puvussa kaksi: vaalea kuviolliseksi kudottu ja sininen, pystyraitainen puuvillainen. Minun puvussani on vaalea esiliina. Saarijärven pukuun kuuluu oma puuvillahuivi. Huivissa on joko sininen tai punainen ruudutus, minulla punainen. Jos paidassa on halkio, se suljetaan hopeisella paljinsoljella. Minun pukuuni solki on haluttu liittää, vaikka paita onkin halkioton. Vyötärölle asetetaan avainkokka, joka vastaa Pihtiputaan ja Karstulan avainkokkaa. Saarijärven puvun omat sukat ovat kesäisin puuvillaa ja talvisin villaa. Vaalealle pohjalle neulotaan punainen tai sininen kirjoneule poikittain pohkeen kohdalle.

Aikuisen naisen päähine on tykkimyssy. Koppa on päällystetty kermanvärisellä, usein kuvioidulla silkillä. Tykkipitsi on kirjottu harsopitsi, vastaava kuin Pihtiputaan puvun päähineessä.

Lähde: Salo, Eeva (toim.), 1992, ks. Lähteet ja kirjallisuus -luettelo oikeasta alalaidasta.

Koko: 36/38