Lukuaika: 3 min.

Myös Katsomuksilla oli oma pieni roolinsa Kansallismuseossa äskettäin avautuneen Toista maata -näyttelyn kokoamisessa. Museolehtori Sanna Valoranta-Saltikoff kertoo näyttelyn synnystä ja sen keskeisistä teemoista.

”Uskomme, että olemme olemassa. Uskomme havaintoihimme – että aurinko nousee huomenna, ja että kesä tulee. Uskomme usein yliluonnolliseen. Ohjailemme elämäämme monen erilaisen uskon varassa, vaikka emme voi varmuudella tietää. Mihin sinä uskot?”

Kuva: © Museovirasto

Näin kysytään Kansallismuseon uusitussa perusnäyttelyssä Toista maata – mutta saako museo kehottaa kävijää pohtimaan omaa uskoaan? Entä mikä on uskonnon ja uskomisen rooli historiassa? Kysymykset nousivat esiin useita kertoja yli kaksi vuotta kestäneen perusnäyttelyn uudistusprojektin aikana. Kansallismuseon perusnäyttelyiden trilogian viimeistellyt Toista maata -näyttely kertoo ajasta, jolloin Suomi-nimistä valtiota ei ollut olemassa. Näyttely avattiin yleisölle 17.5.2021.

Toista maata -näyttely rakennettiin tilaan, jossa oli aiemmin esillä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan edellinen perusnäyttely. Uudistustyön alusta alkaen ja Suomen Kansallismuseon strategian mukaisesti oli selvää, että näyttelyä tehtäisiin yhdessä eri tahojen kanssa. Näyttelyn sisältöjä työsti eri vaiheessa projektia toista sataa monialaista ammattilaista. Mukana työssä on ollut runsas joukko tutkijoita, asiantuntijoita ja yhteisöjen edustajia. Näyttelytyöryhmään kuului museon asiantuntijoiden lisäksi kirjailijoita ja tilasuunnittelun ammattilaisia. Näyttelytekstejä tuottivat museon ammattilaisten lisäksi niin kirjailija Juha Hurme, professori Tuomas Heikkilä kuin kirjailija Anna-Kaari Hakkarainen ja graafikko Päivi Häikiö. Näyttelysuunnittelusta vastasi Good Kombo.

Kuva: © Museovirasto

Historiallisilta näyttelyiltä on totuttu odottamaan kronologisuutta. Toista maata -näyttelyssä menneisyyttä ei kuitenkaan esitetä yhtenä aikajanana. Näyttely liikkuu ajassa, mutta kulkee eteenpäin temaattisesti. Ensimmäisessä näyttelyhuoneessa haastetaan pohtimaan koulun historian oppitunneilta tuttua tarinaa piispa Henrikistä ja Lallista – ja oliko heitä edes olemassa. Viimeisessä näyttelyhuoneessa asiakas kohtaa Venäjän keisarin tyhjän valtaistuimen. Näiden huoneiden välissä historia kerrotaan teemoina ja ilmiöinä. Kolme pääteemaa kannattelevat koko näyttelyä: usko, ihmisyys ja me osana maailmaa. 

Näyttelyn teemat nousivat esiin työpajoissa ja tapaamisissa, joissa pohdittiin sekä asiantuntijoiden ja tutkijoiden että erilaisten kävijäryhmien kanssa sitä, mikä yhteisessä historiassamme on keskeistä, ja mitä nimenomaan Kansallismuseon näyttelyssä täytyy kertoa. Usko-teema nousi esiin heti ensimmäisissä työpajoissa, jotka pidettiin Kansallismuseon oman henkilökunnan kesken. Usko ja uskonnot ovat vaikuttaneet merkittävillä tavoilla paitsi ihmisten maailmankuviin myös valtiolliseen historiaan. Suomen kielen kirjallistumisessa kirkolla oli vahva rooli; kirkon järjestämien lukukinkereiden kautta luku- ja kirjoitustaito levisivät jo ennen kansakouluasetusta. 

Kuva: © Museovirasto

Uskoa, kuten muitakin näyttelyn teemoja, haluttiin käsitellä moninaisuuden näkökulmasta. Kansallismuseon kirkkosalia muistuttavassa näyttelysalissa ei enää esitellä vain katolista keskiaikaista kirkkotaidetta – kuten aiemmissa perusnäyttelyissä on tehty – vaan salissa paikkansa ovat saaneet moninaisen kansanuskon pyhät esineet, katolisuus, ortodoksisuus, luterilaisuus, herännäisliikkeet ja juutalaisuus. Suomen niemellä uskon elämä on ollut rikasta, moninaista ja samanaikaista. Museon näkökulmasta ei ole olemassa yhtä oikeaa uskoa. Ajatuksia uskon esittämisestä ja asiakkaan osallistamisesta oman uskonsa pohdintaan testattiin Katsomusten asiantuntijoiden kanssa useissa keskusteluissa. Ilman museoalan ulkopuolista osaamista näyttelyn näkemyksistä olisi tullut tynkiä.

Näyttelyn yksi keskeinen teema ihmisyys näkyy myös näyttelysuunnittelussa. Asiakas – ihminen – otetaan mukaan osallistumaan näyttelyyn. Digitaalisen toteutuksen avulla asiakas pääsee katsomaan katolisten pyhimyspatsaiden sisään röntgenkuvina ja havaitsemaan omin silmin pyhäinjäännöksen eli reliikin Nousiaisten nimettömänä tunnetun pyhimyspatsaan pään sisältä sekä ihmettelemään, mitä Perniön kirkossa esillä olleen Pyhän Laurentiuksen viitan sisälle kätkeytyy. Näyttelyssä tutkittu ja ajankohtainen tieto yhdistyy elämyksiin ja inhimilliseen kuvaan kulttuurista ja historiasta. Pyhimyspatsaiden röntgenkuvat ovat asiakkaiden tutkittavina elämyksinä, mutta niiden ottamisen alkuperäinen syy on ollut tutkimuksellinen – hauraiden patsaiden kuntoa on haluttu kartoittaa.

Kuva: © Museovirasto

Toista maata -näyttely ei kerro yhtä yhteistä kansallista tarinaa, vaan ottaa kantaa historian kertomisen tapoihin ja kyseenalaistaa vanhoja totuuksia. Tämän päivän museoissa historiaa ei voi sanella kerrottavaksi tai ymmärrettäväksi vain yhdellä tavalla. Toista maata -näyttely on tämänhetkisen tutkimuksen ja tämän ajan näkemysten pohjalta syntynyt kuva vuosien 1100–1917 välisestä ajanjaksosta.

”Ihmisten luomaa kulttuuria on kaikki turha ja hyödytön mutta elintärkeä energianhukka: uskomukset, tarinat ja turinat, musiikki, museot, leikit, luulot, valheet, toistot ja tottumukset. Juuri tällä houreen, hapuilun ja joutavan alueella ihminen kuoriutuu ihmiseksi. Ihminen osaa uskoa – tai olla uskomatta.”