Mimmien hiihtoretki Aakenukselle

March 8, 2022

Naiset olivat Suomessa tunturihiihdon uranuurtajia! Vielä 1930-luvulla retkeily oli lähinnä miesten hommaa ja eräkirjallisuus pursuaakin miesten tarinoita tuon ajan tuntureilta. Kaarina Karin johdolla Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto aloitti tunturihiihtokurssit Pallaksella 1934. Kaarina Kari keksi myös idean helmikuisista hiihtolomaviikoista, kipusi retkikuntansa (naiskolmikon) kanssa ensimmäisenä etelän retkeilyporukkana Haltille ja kirjoitti vaelluksestaan kirjan. Häntä pidetäänkin myös Lapin vaellusmatkailun ja tunturiretkeilyn pioneerina.

Aivan kaarinoina kävimme viime sunnuntaina ystäväni Sannan kanssa hiihtoretkellä Aakenustunturilla. Samalla kävimme katsastamassa viime kesänä valmistuneen uuden autiotuvan eli Aakenustuvan. Tuvalla oli yllättävän paljon porukkaa vapaalaskijoista lumikenkäilijöihin. Me saavuimme tuvalle tunturisuksilla ja liukulumikengillä Vasalaen yli. Onneksi kevättalvinen hiihtokeli oli jo niin lämmin, että tarkenimme evästää pihapiirissä ja vältimme täpärästi tupatungoksen.

Matkaan lähdimme Totovaaran parkkipaikalta, jonne johtava tie oli juuri edellisviikolla aurattu hiihtolomalaisia varten. Ylläksen talvireittikartan mukaan Aakenustuvalle johtaa erämaalatu, jota myötäillen mekin hiihdimme. Hanki kantoi jo hyvin, joten sivakoimme lähinnä omia uria pitkin.

Ah, mikä vapauden huuma, kun saa hiihtää juuri siihen suuntaan kuin milloinkin huvittaa!

Päivän tunturikeli oli harmahtava, mutta silti hämyisän kaunis. Välillä aurinko yritti puskea häikäisevää kevätvaloaan pilviverhon takaa, mutta toteutus jäi lounaistaivaalle kellertäväksi kajastukseksi. Koillishorisontti pitäytyi tummemmissa sävyissä: lumipyrypilvien syvänharmaassa ja talvisen havumetsämaaston sinerryksessä.

Totesimme, että monesti tuntureita kuvastaa parhaiten juuri tällainen harmaan eri sävyjen sää, jota harvoin kuitenkaan näkee matkailumainonnan tunturikuvissa. Niissä aurinko usein paistaa tykkylumipuiden kehystämässä maisemassa – olen ehkä jossain määrin jo allergisoitunut tuolle kuvastolle. Oikeasti tuntureilla usein tuulee ja tuiskuaa.

Hiihtoretken aikana pyörittelimme ideoita naisten tekemistä ja tähdittämistä erädokumenteista ja -kirjoista. Olisi hienoa päästä toteuttamaaan näitä ideoita joskus!

Ihanaa ja inspiroivaa naistenpäivää!

-Laura

Lukusuosituksia mimmien sivupoluille:

Emilia Kangasluoma (Helsingin Sanomat): Naisia erämaassa

Jenni Räinä: Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla

Kaarina Kari: Haltin valloitus

Monni Himari: Vaella, kalasta, rakasta – Omaa polkua etsimässä & Erältä, eräistä

Kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi

July 18, 2021

Ennen kuljin metsissä ja tuntureillakin lähinnä karttaa, kompassia tai matkamittaria tuijotellen. Sienien ja marjojen sijaan keräilin kansallispuistoja ja hiihtokilometrejä, ja luonnon aistimisen sijaan keskityin itseeni, omaan fyysiseen suoritukseeni. Miten paljon silloin jäikään näkemättä ja kuulematta – havainnoimatta.

Tunturin huipulle kiirehtimällä itse tunturiluonnosta jää kokematta monta puolta. Tunnetuiltakin tuntureilta, kuten Saanalta tai Pallakselta, voi löytää rauhallisia paikkoja ja sellaista nähtävää, joka ei kiireisimpien kulkijoiden silmiin osu.

Maisemiinkin ehtii uppoutua paremmin kun ei pidä tunturissa kiirettä.

Tunturimaisema sykähdyttää joka kerta. Se saa aikaan aidon ihastuksen ja pysähtymisen. Mieli menee automaattisesti meditatiiviseen tilaan luonnon kauneuden äärellä. Kuva: Kirsi

Pikkuruisten tunturikasvien takia voi välillä kyyristyä maatasoon tai käydä vaikka ihan makuulleen kukkien tasolle. Silloin voi havaita esimerkiksi lapinalppiruusun tai jääleinikin.

Toisinaan täytyy tähyillä korkeuksiin, jotta voi nähdä maakotkan, piekanan tai tunturihaukan.

Rakkakivikoita kannattaa haravoida katseella, sillä kiirunat osaavat maastoutua taitavasti kiviksi. Ja toisaalta esimerkiksi kivitaskut ja pulmuset viihtyvät kivien päällä ympäristöään tarkkaillen.

Kiiruna maastoutuneena kivikkoon. — Kiiruna maastoutuneena kivikkoon

Varvikossa voi lymytä kokonainen riekkopoikue ja tunturikoivikossa kaunis sinirinta.

Riekkokoiras vahtimassa, että poikue pääsee turvallisesti etenemään varvikossa.

Poikueen yksi pikkuisista kipitti vauhdilla mahdollisia petoja piiloon.

Sinirinta on Lapin maakuntalintu ja ääntelylaajuutensa takia myös pohjoisen satakieli.

Kuuntelemalla oppii monien lintujen ääntelyä; hjii-tsäk-tsäk säksättää kivitasku kivien päällä pomppien ja niiaillen. Kiiruna naurahtaa naristen kauempana kivikossa. Kapustarinnat viheltävät surullisen kuuloista loputonta vihellystään tunturinrinteellä.

Metsäisempään maastoon suunnatessa voi kuulla, kun teeri tai metso lehahtaa lentoon metsäaukean reunalla. Kuukkelit tulevat lähimpien puiden oksille usein keikkumaan ja katselemaan, kuka heidän metsissään taivaltaa. Taivaanvuohen määkimistä muistuttava lentoääni kertoo linnun kaartelevan jossakin lähistöllä. Aapasoilla ja kosteikoilla lintujen elämöinti voimistuu entisestään.

Keskikesällä myös perhoset liihottelevat tunturiniityillä.

Vesistöjen äärellä voi tyynenä päivänä tarkkasilmäinen havaita vesilintujen lisäksi kalojen pintatuikkimista tai hyppimistä hyönteissaaliiden perässä.

Tunturipaljakan niityillä ja kankailla aina karuihin louhikkoihin asti kasvaa myös hyvin harvinaisia kasveja, joita ei muilta kasvupaikoilta löydä. Käsivarren suurtuntureilla kasvaa monia rauhoitettuja kasvilajeja, kuten pahta-ailakki, jääleinikki, lapinalppiruusu, varputädyke, karvakuusio ja kiirunankello.

Olen kulkenut matkani kilometrien keräilijästä luontofiilistelijäksi ja nautin nyt suunnattomasti siitä, että olen löytänyt tunturiluonnosta niin monia uusia puolia eri vuodenaikoina. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin takaisin metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen; kauas menneisyyteen ennen maanviljelyä, teollistumista ja kaupungistumista. Tiedostan toki ettei asia ihan niinkään ole, mutta aikamatka-ajatusleikkinä se on silti mukava ja levollinen.

-Laura

P.S. Yötön yö on päättymäisillään ja marjojen kypsymisen myötä alkaa pian sadonkorjuun aika eli minulle marjastus- ja sienestyskausi.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat on otettu Kilpisjärveltä heinäkuun aikana.

Yöttömiä öitä tunturissa

July 5, 2021

Pitkät hellejaksot eivät sovi näille leveyksille. Eivätkä ne tänne myöskään kuulu. Ilmasto lämpenee arktisella alueella vauhdilla – jopa kolme kertaa nopeammin kuin muualla maapallolla – ja sen vaikutukset ovat jo alkaneet näkyä alueen herkässä luonnossa.

Toivottomuus iskee rajusti aina kun eksyn lueskelemaan ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Silloin parasta lääkettä on lähteä hiostavan päivän päätteeksi tunturituulen viileyteen keskiyön auringon valaisemille poluille.

Kiiruna piilotteli kivenkolossa aivan hievahtamatta kun kuljin ohi. Nappasin nopeasti kuvan pitkällä putkella ja jatkoin matkaa, etten häiritsisi pesintäpuuhia ohikulkua enempää.

Jääleinikki on rauhoitettu suurtunturien harvinaisuus.

-Laura

Sivupolkuja:

Arktinen keskus - Ilmastonmuutos arktisella alueella

WWF - Arktinen alue