Konneveden vesistöt saavat uudet merikartat – Traficomille myönnettiin 1,5 miljoonan rahoitus luotauksille

Eduskunnan hyväksymässä valtion vuoden 2024 budjetissa on osoiteitettu Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille 1,5 miljoonan euron rahoitus Konnevesi-järvien luotauksille. Luotaamiselle haettiin kuluvan vuoden aikana EU:n JTF-rahoitusta yhdessä Konneveden kunnan, Traficomin ja Väyläviraston toimesta, jota ei kuitenkaan kyseisestä rahoitusinstrumentistä tuolloin saatu.

– Yhteistyö hankkeen kanssa kuitenkin johti siihen, että Traficom teki budjettiesityksen luotaamisesta ensi vuodelle, josta saimme varmistuksen tänään, kertoo Konneveden kunnanjohtaja Mika Pasanen.

Etelä- ja Pohjois-Konnevesi -järvien luotaaminen tulee todelliseen tarpeeseen ja parantaa vesillä liikkumisen edellytyksiä Konneveden alueella merkittävästi. Varsinkin Etelä-Konnevesi -järvi on veneilijöille haasteellinen kivikkoisuutensa ja karikkoituutensa vuoksi. Aiempi luotaus kyseisille vesistöille on tehty noin sata vuotta sitten, perustuen 50×50 metrin luotausruutuihin. Merikartat ovatkin osin epäluotettavia johtuen karikkoisuudesta ja paranevat nyt merkittävästi tulevan lidar-mittauksen ansiosta.

– Päätös luotauksen käynnistämisestä on kuin joululahja ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävälle Etelä-Konneveden kansallispuistolle, jatkaa Pasanen.

Vapaat-asunnot

Simontie 4 as 4

Osoite: Simontie 4 as 4, 44300 KonnevesiRak. vuosi: 2001Huoneet: 2h+k+sKoko  m²: 55,5jyv.ala: 55,5vuokra/m2: 10,21 €vuokra €/kk: 566,66€ Huoneistokohtainen ulkovarasto. Vapautuu 1.6.2024

Lue lisää »