Kennel Marieforsgolden
Olen Nina Lagerroos,
Kasvatan pienimuotoisesti kultaisianoutajia kotonamme Kellokoskella kennelnimellä Marieforsgolden. Perheeseemme kuuluu jo aikuinen tytär ja teini-ikäinen tytär, mieheni sekä 3 kultaistanoutajaa ja 2 kissaa.
Historiaa:
Koirat ovat kuuluneet elämääni jo lapsuudesta, ensin naapurin/tuttavien koirat ja vihdoin teini-iässä oma koira, Labradorinnoutaja Olli, jonka saimme pitää luonamme melkein 10v.
Mieheni serkulla ja enolla oli kultaisetnoutajat, joihin saimme tutustua ennen omaa kultaista.
Ensimmäinen kultainennoutajamme Risto tuli meille kodinvaihtajana 6kk iässä.
Tästä koirasta oikeastaan lähti täydellinen rakastuminen rotuun.
Valitettavasti Ristolla oli synnynnäinen sydänvika, jota ei kyllä huomannut missään vaiheessa koiran käytöksessä. Hänet saimme pitää luonamme vain n. 3vuotta, kun äkillisesti koira kuihtui silmissä vaikka söi hyvin ja energiapitoista ruokaa. Eläinlääkäri tunnisti Riston harvinaisen sairauden,
protein losing enteropathy. Ei ollut muuta tehtävissä, kun päästää poika paremmille metsästysmaille.
Siitä alkoi kova pennun etsiminen, luin yökaudet sukutauluja ja nettiä.
Kaikki kotimaiset sopivat pennut oli varattuja ja aloin etsiä ulkomailta sopivaa pentua, löysinkin sopivan.
Kasvattajan oli tarkoitus pitää pentu itsellään,
mutta ilmeisesti sääli minua ja sain hänet vakuuttuneeksi tarpeestani.
Ensimmäinen narttuni Emma on siis tuontikoira Virosta.
Aina valmiina toimintaan ja kaikkien paras kaveri.
Terveystulosten perusteella alkoi kiinnostaa myös mahdollisuus teettää Emmalla pentue.
Suoritin kevättalvella 2013 kasvattajakurssin.
Terveys ja luonne ovat ensisijalla. Uroksen valinta oli helppo.
Näin Luckyn ja olin myyty. Tuontikoira Hollannista.
Emman pennut syntyivät keväällä 2013.
Tästä pentueesta jäi kotiin kasvamaan kaksi pentua Bella ja Tessu.
Pentueen terveystulosten ollessa hyviä,
pitkällisen pohdinnan jälkeen, hain kennelnimen Marieforsgolden.
Haluan olla kasvattamieni koirien omistajien tukena ja minulta voi aina kysyä mieltä askarruttavista asioista, otan selvää ja neuvon parhaani mukaan.
Minulle saa/pitääkin lähettää kuvia ja kuulumisia kasvateistani!
Olette aina tervetulleita luoksemme vierailulle!
Nina