Aino Hagnerin Jämsänkoski-sarja hurmaa lukijansa

Kaikki alkoi muutamasta vanhasta valokuvasta, jotka onnistuivat herättämään mielenkiinnon. Tai oikeastaan kaikki on tietenkin alkanut jo aikoja sitten; historiasta, suvusta, tarinoista ja omista juurista. Ja luovuudesta, itseilmaisun halusta, ajatuksesta kirjoittaa, taltioida oman suvun vaiheita. Jämsänkoskelta kotoisin oleva Aino Hagner on sukeltanut historiaan aivan erityisellä tavalla, ja lopputulos on päätynyt kirjasarjaksi asti.

Aino vastaa puhelimeen kotonaan Tampereella, rintamamiestalossaan, jossa asustaa yhdessä miehensä kanssa. Jämsänkoski-aiheisen kirjasarjan viides osa Tavalla tai toisella on juuri ilmestynyt, ja saman tien käy ilmi, että kuudeskin on jo pitkällä.

Aino ja uutuuskirja. Kuva: Aino Hagnerin albumi.

– Kirjoittamisesta innostuin toden teolla jäädessäni eläkkeelle. Tampereen työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilta sain kipinän romaanin tekemiseen, tosin en silloin vielä tiennyt, että tästä tulee kokonainen sarja. Luovuus on aina ollut osa minua, musiikki, teatteri, kuvataiteet ovat kulkeneet matkassa, ja nyt myös kirjoittaminen. Tekstiä syntyy helposti, mutta muokkaan sitä kyllä useaan kertaan.

Aino on ammatiltaan erityisopettaja, joka työvuosinaan kirjoitti useat koulunäytelmät ja suunnitteli ohjelmat tapahtumiin. Luovuutta sai siis käyttää myös töissä monin tavoin. Utelias mielenlaatu on ollut seikka, mikä on ajanut Ainoa eteenpäin monessa asiassa, niin ammatin valinnassa kuin kirjoittamisessakin.

– Syy- ja seuraussuhteet ovat aina kiinnostaneet, ja uteliaisuus on kannustanut etsimään tietoa, ottamaan selvää asioista. Kirjasarjani myötä olen törmännyt valtavaan määrään kiinnostavia juttuja, kohdannut ihmisiä, käynyt keskusteluja. Teen ison taustatyön kirjojani varten.

Jämsänkoski-sarja nojaa vahvasti faktaan, vaikka toki luovaa vapautta ja kuvittelua on myös mukana. On kuitenkin selvää, että arkistoja ja historiaa on pengottu tuntikausia.

– Olen haastatellut ihmisiä, kysellyt, lukenut monenlaisia lähteitä. Se on ihanaa, todellista aarteen etsintää!

”Isäni Martti Reinikka otti v. 1946 kuvat tehtaan piipun päältä, jonne hänet hilattiin rappaustelineen avulla. Piipussa oli silloin huoltorappaus. Maisema on melko sama kuin 1930-luvun lopussakin, koska uutta ei ollut varaa sodan takia rakentaa eikä toisaalta Jämsänkoskea pommitettu.”, Aino kertoo.

Jämsänkosken paloasemalla on oma roolinsa Ainon elämässä.

– Isäni oli palopäällikkönä, ja minä aina vitsailen että olen syntynyt paloasemalla. No en nyt ihan, mutta paloautolla äitiäni joka tapauksessa vietiin synnytykseen vuonna 1947.

Aino ja Jämsänkosken paloasema. Kuva: Aino Hagnerin arkisto.

Tehdasyhteisön kuvaus onkin iso osa kirjasarjaa, ja samalla se valottaa historiaa laajemminkin. Vaikka kyseessä onkin yhden suvun tarina, on se paljon muutakin. Kirjailija on saanut valtavasti positiivista palautetta, myös niiltä lukijoilta, joille paikkakunta ei ole tuttu.

– Olen hyvin kiitollinen kaikille lukijoilleni, olen saanut todella ihania kommentteja. Se kannustaa kirjoittamaan jatkossakin, pitää minut vireessä. Koen jonkinlaiseksi velvollisuudekseni tallentaa näitä asioita, se on oikeastaan kunniatehtävä.

Jämsän yhteiskoulun 5. luokka, 1938.
Vienon, eli Ainon äidin rippikuva vuodelta 1937, Vieno edessä 3. oik. (Tavalla tai toisella).

Kirjat julkaisee Aiha-kustannus. Omaehtoisena ihmisenä Aino päätti kustantaa kirjat itse, ja perustaa oman kustantamon. Nainen kuvailee itseään itsepäiseksi ja sisukkaaksi, joka mielellään hoitaa hommat itse. Myös kirjoittamisessa korostuu oman äänen merkitys, oma tyyli ja tapa kuvata. Hyviä neuvoja ja vinkkejä on matkan varrelta saatu, mutta lopulta pääasia on tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Vertaistukea saa muun muassa kirjoittajaryhmä Muurahaisilta.

Loppuun voisi lisätä mielenkiintoisen paljastuksen. Jämsänkoski-sarjan lisäksi aktiivisen kirjoittajan mielessä nimittäin muhii jo toinenkin kirja-aihe. Paikkakuntaan liittyy sekin, ja etenkin erääseen monen tuntemaan koskelaiseen.

– Aion tehdä kirjan Leppäsen Atsista. Hän on isäni sotakummilapsi, ja ollut myös minun ristiäisissäni mukana, tosin oikeasti olemme tutustuneet paremmin vasta viime aikoina. Kirjasta tulee valoisa ja positiivinen, tämä on pärjäämistarina.

Mutta ennen kuin se saadaan kansien väliin, on hyvä aika perehtyä jo julkaistuihin Jämsänkoski-kirjoihin. Ne kaikki löytyvät Jämsän kirjastosta, ja uutuutta on myynnissä myös Pasicopyssa. Kirjoja voi tiedustella myös suoraan kirjailijalta:

sähköpostitse kustannusaiha@gmail.com tai puhelimitse 050 328 9926.

Jutussa olevat vanhat kuvat ovat peräisin Aino Hagnerin arkistosta, niissä esiintyvät ihmiset ja paikat liittyvät kirjojen tapahtumiin.

Kirjat:

Perhoseni suruvaippa (2016)

Pitää olla ihmisiksi! (2017)

Pulasta huolimatta (2018)

Puun ja kuoren välissä (2019)

Tavalla tai toisella (2021)

https://www.ainohagner.com/

Aino Hagnerin Jämsänkoski-sarja kertoo elämästä Petäjävedellä, Koskenpään kylissä, Jämsänkosken tehdastaajamassa, sekä Jämsän Hopsussa ja kirkonkylässä yhden suvun kautta. Sarjan avaava Perhoseni Suruvaippa kertoo 24-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen Elli Savosen tarinan. Sitä seuraavat Pitää olla ihmisiksi!, Pulasta huolimatta, Puun ja kuoren välissä ja Tavalla tai toisella seuraavat sen jälkeen Ellin tyttären vaiheita 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Sarja pohjautuu tositapahtumiin. Jämsänkoski-sarjaa julkaisee Aiha-kustannus.

Ida-Valpuri Sellman syöttämässä Ainoa noin vuonna 1949. Ida-Valpuri on Vienon kasvatusäitinä kirjojen keskushenkilöitä.
Patalankosken kuohujen takaa näkyy YPT:n klubi ja happotorni.(Pulasta huolimatta).
Savosten perhekuva 1923 ( Perhoseni suruvaippa).
Variksen koululaiset 1928, Vieno edessä keskellä (Pitää olla ihmisiksi!).

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.