Helteisen päivän pelastus, viileät luolat! Degerberget löytyy Suuren Rantatien varrelta, nykyisen Länsikyläntien pohjoispuolelta. Degerbergetin laelta ei juurikaan näy kauniita maisemia, mutta me menimme sinne etsimään luolia. Näitä kallionkoloja ja mahdollisia luolia olisivat aikanaan pyhtääläiset käyttäneet puolustaessaan maitaan ja piiloutuessaan novgorodilaisten hyökkäykseltä. Täältä löydät lehtijutun, joka on kirjoitettu vuonna 1926 ja se kertoo oman tarinansa kalliojyrkänteen historiasta. Janne kertoo jutussamme lisää hieman myöhemmin.

Degerbergetin kalliojyrkänne on alarinteen puolelta aikamoista ryteikköä ja kallion laki taasen suht helppokulkuista silokalliota. Väliin jää muutama kapeampi ja leveämpi ”hylly”. Luolat löytääkseen on kuitenkin rämmittävä ryteiköissä, kiipeiltävä kalliojyrkänteillä ja laskeuduttava alas ihanan viileisiin kallionkoloihin. Märällä kelillä näille kallioille ei ole mitään asiaa. Sammalet ja jäkälät pettävät jalan alla helposti. Turvaköysi on syytä olla mukana jos haluaa varmistaa kengänpohjan pitävyyden ja oman turvallisuutensa.

Koko Degerbergetin jyrkänteen reuna on täynnä pieniä tai isompia kiven – ja kallionkoloja. Parhaat paikat olemme merkinneet karttaan, joten jos haluat kokea itse löytämisen riemun, älä katso ohjeosion alempaa karttaa ollenkaan!

Pientä pöljäilyä turvallisesti, vain kuvakulmalla leikkien. Mukanamme oli ekstravahvistus Jari, joka piti kyllä huolen ettei kukaan tee mitään typerää! Näille luolille kannattaa ehdottomasti mennä porukalla. Kiipeily on paljon hauskempaa yhdessä ja näin se on myös turvallisempaa.

Kallionseinämistä löytyy kolojen ja erilaisten kivilajien lisäksi upeita muotoja joita jää, vesi ja luonnonmullistukset ovat muokanneet. Myös jäkälissä ja sammalissa löytyy värejä joita ei aivan joka kalliolla kasvakaan. Pidä siis silmäsi auki.

Tällainen retkeily on meidän perheen lempiretkeilyä. Löytämisen riemu, hieman jännät paikat ja fyysisesti haastava maasto. Parkourjäbän mielestä paikka oli ”ihan kiva”.

Hikisestä kiipeilystä ja ryömimisestä huolimatta emme löytäneet juuri niitä käytäviä, joita ehkä kuvittelimme etsivämme. Ehkä mielikuva oli väärä tai maaston muuttuminen  hukannut pienet käytävänkolot alleen. Tai sitten etsimme väärästä paikasta. Alarinteestä löytyy muutamia selkeästi ihmisen rakentamia ”käytävän tapaisia kivikasoja”, jotka ovat kuitenkin romahtaneet ja osin peittyneet sammalikkoon. Niiden ikää emme osaa arvioida eikä käyttötarkoituskaan ole varmaa. Kallionkolot ja luolat sekä esi-isiemme tarinat ovat kuitenkin aina retkien arvoisia.

Toisen juttumme kallioluolista Lovisteinilla voit lukea täältä.

-Saara

 

Google maps opastaa perille tästä linkistä. Kallio näkyy heikosti tielle, joten tuota joutuu hieman tähyilemään. Rinteelle ei johda kovinkaan selvää polkua, mutta matka ei ole tieltä pitkä. Länsikyläntieltä kääntyy myös hiekkatie, ja tästä risteyksestä on tuohon aloituspaikkaan matkaa n. 100 metriä. Tämän jutun aivan lopussa on toinen kuva, johon on merkitty luolan tarkka sijainti. Jos haluat etsiä sen itse, niin ummista silmäsi tämän jutun viimeisen kartan kohdalla. Seuraava juttu novgorodilaisista kannattaa kyllä lukea.

1300-luvulla Suomea asuttivat mm. suomalaiset heimot, joita olivat suomalaiset (eli varsinaissuomalaiset), hämäläiset ja karjalaiset. Näiden heimojen historiaa on tutkittu mm. sen perusteella mitä heistä on kerrottu ympäröivissä maissa. Tuohon aikaan voitiin Hämeen ja Karjalan ”rajana” pitää Kymijoen itäistä haaraa (joka siis laskee mereen nykyisen Karhulan kohdalta). Pyhtään saari (kahden Kymijoen haaran välissä) kuului siis itä-Hämeeseen.

Venäjää ei tuolloin nykyisenkaltaisena ollut olemassa, vaan Suomen nykyisen itärajan läheisyydestä ja Baltian kulmilta itään vaikutti valtava Novgorodin tasavalta. Kirj. Prof. J.J. Mikkola vuonna 1926 kirjoitti Suomen sotilasaikakausilehdessä Novgorodin kronikasta, jossa kuvattiin melko yksityiskohtaisesti ruhtinas Dimitrij Romanovitshin johdolla vuonna 1311 tehdystä sotaretkestä Hämeeseen. Sotaretken kuvauksessa mainitut viisi paikkaa Kupetskaja, Tshornaja-joki, Vanaj, Kavgalan ja Pernan jokivarret hämmensivät historioitsijoita 1800-luvulla. Näitä paikkoja soviteltiin Tammisaaren tienoilta aina Hämeenlinnaan saakka.

Mikkola sijoitti vuoden 1311 sotaretken Pyhtäälle. Kronikassa mainitaan: ”…kuljettuaan meren yli he valtasivat ensinnä Kupetskajajoen (Kuppisjoki = Siltakylänjoki), polttivat kylät ja ottivat vankeja sekä löivät karjan kuoliaaksi…Sitten he valtasivat koko Tshornajajoen (mustajoki, Purolan läpi virtaava Svartbäcken) ja saapuivat jokea pitkin Vanaj:n (Vagnsmossen, Vaanusuo) hirsivarustukselle, valloittivat hirsivarustuksen ja polttivat sen”.

Kun Mikkolan tekstin sijoittaa nykyiselle kartalle niin naama vääntyy virneeseen.  Svartbäcken on se pieni puro, joka kulkee Purolan koulun vierestä, menee siitä Purolan tien ali ja jatkuu pelto-ojana aina Länsikyläntielle saakka. Novgorodilaiset seilaisivat siis pelto-ojaa pitkin! Vanhassa kartassa näkyy Länsikyläntien ja pelto-ojan vieressä nimi blockhuskärret (blockhus = hirsitalo tai hirsivarustus, kärr = korpi), ja nykyisessä Blokuskärret sekä Blokuskärrsbäcken (juuri näin kirjoitettuna, bäcken = puro) sekä paikka Majakorpi. Kyllä siellä ilmeisesti jokin tuhottavaksi kelpaava hirsivarustus on ollut.

Takaisin taisteluun. Pyhtääläinen maanviljelijä E. Danielsbacka auttoi prof. Mikkolaa ja yhdessä he päätyivät siihen lopputulokseen, että hirsivarustuksen polttamisen jälkeen pyhtääläiset Rooman kirkon vääräuskoiset olisivat paenneet sisälinnoitukseen kilometrin päähän eli juttumme reissukohteeseen Degerbergetille. Tätä samaa kalliota on perimätiedon mukaan käytetty myös sotien aikaan piilopaikkana. Novgorodilaisten kronikan mukaan paikka oli sangen luja varustus, korkealla kalliolla, jonka kimppuun ei päässyt miltään taholta. Novgorodilaiset piirittivät paikkaa kolme päivää ja kolme yötä. Samalla odotellessaan he kävivät ryöstelemässä Kavgalan (Kaukolan) ja Pernajan (Pernoon) jokivarret ennen kotiinlähtöä.

Alla oleva kartta on tehty kahdeksan vuotta ennen Mikkolan artikkelia. Siinä on Purolasta piirretty mustana viivana puro/joki (Svartbäcken) aina Länsikyläntielle saakka. Tämä puro oli joki 700 vuotta sitten. Maan kuori nousee Pyhtäällä n. 3 mm vuodessa, jolloin maan kuoren ollessa alempana, oli vesi nykyistä n. 2 metriä korkeammalla (tai tätä enemmän). Mielikuvan senaikaisesta vedenkorkeudesta saa kun palaa vuoteen 2005. Tällöin Haminan mittausasemalla mitattiin lähes +2 metrin vedenkorkeus, Siltakylänjoen viereiset pellot näyttivät merenlahdilta ja mökkien ja saunojen perustukset monissa rantapaikoissa kastuivat. Kyllä tuollaisella vedellä tai vähän korkeammalla on päästy seilaamaan Länsikyläntielle saakka.

Mutta selvitettävää on vielä paljon. E. Danielsbacka oli maininnut prof. Mikkolalle, että Degerbergetin suuren luolan pohjalta johtaisi lapsenryömittävä muutamia kymmeniä metrejä pitkä käytävä lounaaseen (tien suuntaan). Lisäksi jos Degerberget on ollut sisälinnoituksena, luulisi siitä jääneen kallioihin joitakin jälkiä. Näistä olisi mukavaa kuulla lisää. Jos jotain kuitenkin löydätte niin räpsäiskää kuvia, ja muistakaa, että kaikki löydökset tulee säilyttää koskemattomina.

Innoituksen Degerbergetin etsinnälle ja aineiston äärelle johdatti oman kylämme historioitsija Pekka Karlsson. Pekka tuli tulosteiden kanssa eräänä iltana käymään ja näytti Mikkolan selvityksen. Karttaselvityksen jälkeen suoritimme Pekan kanssa Degerbergetillä ensimmäisen vierailumme. Hurjan jännittävää!

Professori Mikkolan artikkelin voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Tässä sitten se kartta, jonka kohdalla piti ummistaa silmät.

 

 

 

 

Ihan kohta… hieman alemmas vielä…

 

 

 

 

 

 

 

– Janne