Haagan alppiruusupuisto sijaitsee Helsingissä, aivan Huopalahden juna-aseman vieressä. Helsingistä päin tultaessa lähdetään kävelemään suoraan radan oikealle puolelle ja käännytään ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Tie kaartaa ensin oikealle ja sitten vasemmalle, ja siellä alppiruusuja alkaakin jo näkyä tien oikealla puolella. Paikan osoite on Laajasuontie 40.
Puisto on perustettu vuonna 1975, jolloin sinne istutettiin peräti 3000 erilaista alppiruusua. Paikka koostuu kahdesta osasta, joista toinen on täynnä alppiruusuja
ja toinen atsaleoja.
Molemmissa osissa on opastaulu, josta näkee puistossa kulkevat polut.
Puisto on pääasiassa pitkospuita, jotka ovat välillä hyvinkin leveitä ja välillä sitten vähän kapeampia.
Atsaleojen puolella kävellään osittain myös hiekkatietä pitkin.
Molempiin osiin on rakennettu korotetut näköalatasanteet.
Tasanteisiin kävellään liuskoja pitkin eikä niissä ole portaita.
Osien välissä on raivattu alue, jossa kulkee sähkölinja.
Alppiruusupuolella on opastaulun vieressä jokunen penkki, joilla voi istua ja ihailla pensaita. Atsaleapuolella puolestaan on opastaulun vieressä piknikpöytiä. Alueella on myös pari bajamajaa.
Alppiruusut ovat juuri nyt parhaassa kukassa. Kukkia on monen värisiä valkoisista eri sävyisiin vaaleanpunaisiin ja tummempiin pinkkeihin.
Myös atsaleojen joukossa on jonkin verran alppiruusuja, mutta ne ovat myöhäisempiä lajikkeita eivätkä kukkineet vielä. Atsaleoista kukassa oli parhaillaan ennen kaikkea keltaisia lajikkeita. Paras atsalea-aika onkin vielä edessä.
Pensaiden yläpuolella kasvaa mäntyjä, jotka päästävät metsään paljon valoa.
Alppiruusujen ja atsaleojen kukinta-aika on lyhyt, ja paikka oli täynnä niitä ihailemaan tulleita ihmisiä, ruuhkaksi asti. Puisto on silti kaunis myös muina aikoina, sillä alppiruusut ovat upeannäköisiä myös ilman kukkia. Kasvien lisäksi täällä näkee myös mm. oravia.
Kukkaprojekti
Kukkaprojekti on taas edennyt huimasti. Kaikkia en ole vielä ehtinyt tunnistaa, tai edes siirtää kuvia koneelle. Tässä kuitenkin jonkin verran projektin satoa.
Valkoapilaa (Trifolium repens) kasvaa luonnonvaraisena, mutta sitä käytetään myös nurmikkosekoituksissa, koska se kestää varsin hyvin tallaamista. Apilan kukkia voi käyttää ravinnoksi joko kuivattuna tai sellaisenaan.
Puna-apilaa (Trifolium pratense) tavataan alkuperäisenä lähes koko Euroopassa ja lisäksi Pohjois-Afrikassa sekä Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Laji on merkittävä rehukasvi ja kauppayrtti. Puna-apila kasvaa avoimilla paikoilla, kuten niityillä, tienvarsilla, joutomailla, kedoilla ja hakamailla.
Rantalemmikin (Myosotis laxa) kasvupaikkoja ovat rannat, ojat, kosteat niityt. Joskus sitä esiintyy uposkasvina joissa.
Vuorikaunokin (Centaurea montana) kasvupaikkoja puolestaan ovat pihat, tienpientareet, kaatopaikat, lehdot. Koristekasvi, viljelykarkulainen.
Rönsyleinikkiä (Ranunculus repens) tavataan monenlaisilla kasvupaikoilla varsinkin ihmisen muokkaamissa ympäristöissä. Sitä esiintyy tavallisena ojanvarsissa, pelloilla, puutarhoissa, joutomailla, istutuksissa, pihoilla, kosteilla niityillä, rannoilla, kosteissa lehdoissa, korvissa ja lähteiköissä. Tuoreille nurmikoille ja viljelysmaille päästessään rönsyleinikki on hankalasti torjuttava kasvi, koska se leviää tehokkaasti rönsyjensä avulla. Kitkemällä lajia on hankala saada pois. Tehokkain torjuntakeino on ruiskutus torjunta-aineella, joka jättää nurmiheinän eloon, mutta tuhoaa rönsyleinikin.
Keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) kasvaa ravinteikkaissa, märissä paikoissa: järvien, jokien, ojien ja purojen savi-, lieju- ja mutarannoilla matalassa vedessä.
Hietalemmikki (Myosotis stricta) on lemmikkilajistamme huomaamattomimpia.
Nurmitatar (Bistorta vivipara) on niityillä kasvava matala valkokukkainen ruohokasvi. Se viihtyy mm. niityillä, hakamailla ja tienpientareilla. Pohjoisessa nurmitatarta on yleisesti myös tuntureilla. Nurmitatarin meheviä juuria, kukkia ja siemeniä on keitetty ravinnoksi.
Rantamatara (Galium palustre).
Nuokkukohokki (Silene nutans) kasvaa muun muassa kuivilla mäenrinteillä, kalliotörmillä, harjunrinteillä, harjukedoilla rinneniityillä- ja pensaikoissa ja kyläkedoilla.
Mäkitervakko (Lychnis viscaria) eli tervakukka on kuivien ja aurinkoisten kasvupaikkojen laji. Se viihtyy kuivilla kallioilla ja mäenrinteillä, hiekkaisilla rinne- ja ketoniityillä sekä tien- ja radanvarsilla. Mäkitervakon tunnistaa siitä, että sen varsi on tahmea.
Ojakellukka (Geum rivale) kasvaa kosteilla paikoilla: Niityillä, lehdoissa, ojanpientareilla, rehevissä korvissa, letoilla ja lähteiköissä. Se on vanha rohdoskasvi.
Ketohanhikkia (Potentilla anserina) tavataan kedoilla, niityillä, rannoilla sekä tienvierillä Etelä-Suomessa ja Pohjanlahden rannalla. Sen juurista keitetään joskus teetä. Kasvia on myös viljelty ruuaksi (juuret ovat syötäviä), mutta villien yksilöiden juuret eivät sovellu tähän pienuutensa vuoksi.
Oravanmarja (Maianthemum bifolium) on yleinen kasvi lehtomaisissa tuoreissa kangasmetsissä, se vaatii varjoa, kosteutta ja tietyn vähimmäismäärän ravinteita, eikä tule toimeen niukkaravinteisissa metsissä. Syksyllä kypsyvät tummanpunaiset marjat, kuten muutkin kasvin osat, ovat lievästi myrkyllisiä.
Lähiluonnon lumoa 