Kaksi luontokohdetta Hollolassa – Pirunpesä ja Kiikunlähde

Viime viikonloppuna kävimme tutustumassa Pirunpesään ja Kiikunlähteeseen, jotka molemmat sijaitsevat Hollolassa. Ajomatkaa näiden välissä on noin 15km. Pirunpesän yhteydessä kulkee Tiirismaan kierros, joka on noin 5km pitkä polku mutkitellen vaihtelevassa maastossa. Reitti on silti jokseenkin tylsä, mutta Pirunpesän jylhät kalliot ja maisemat ovat upeat. Kiikunlähde puolestaan on varmasti monelle somesta ja uutisista tuttu. Lue lisää, niin kerron kannattaako käydä ja jos kannattaa, niin milloin.

Pirunpesä ja Tiirismaan kierros

Pirunpesän jylhät seinämät

Pirunpesän jylhät seinämät

Aloitimme Hollolan kohteiden tutustumisen Pirunpesästä. Karttaa katsellessa huomasin, että aamulenkillä olin jo käynyt melko lähellä tätä kohdetta, puolivahingossa. Messilän huipulta lähtee tosi paljon kävely/juoksu/hiihtoreittejä aina Pirunpesän läheisyyteen saakka. Päätämme kuitenkin suunnata autolla määränpäähän ja jättää suunnistukset toiseen kertaan.

Tiirismaan kierroksella noustaan Etelä-Suomen korkeimman mäen päälle, joka on 223m merenpinnan yläpuolella. Reitille mahtuu siis runsaasti nousuja ja laskuja ja polku on ajoittain melko haastava kulkea. Jos kuljet reitin myötäpäivään, Pirunpesä tulee vastaan kierroksen loppupäässä.

Tiirismaan kierroksen opasteet

Tiirismaan kierroksen opasteet

Tiirismaan kierroksella koiran kanssa

Tiirismaan kierroksella koiran kanssa

Tiirismaa

Tämän näköistä oli maisema aika pitkälti koko reitillä ennen Pirunpesää

Kivikkoista polkua

Kivikkoista polkua ylämäkineen

Jos taas haluat tutustua pelkästään Pirunpesään, parkkipaikalta on vain noin puolen kilometrin pituinen kävelymatka edessä. Parkkipaikka sijaitsee tienlaidassa, johon mahtuu noin kymmenkunta autoa (myös retkeilyauto mahtui ongelmitta). Osoitteeksi Navigaattoriin voi laittaa Arvi Hauvosentie 2, Hollola.

Lisätietoja Pirunpesästä tästä Wikipedian linkistä.

Kiikunlähde

Kiikunlähde

Kiikunlähde

Mekin, kuten moni muukin, päädyimme somen kuvien perusteella katsomaan tätä kirkasvetistä lähdettä, jota on jaettu somessa ja uutisissa. Siis onhan se hieno, turkoosin sininen kirkas vesi, mutta silti, odotukset olivat hieman ylikorkealla.Ylen uutisten mukaan (2018), Kiikunlähteen maasto on kärsinyt kävijämääristä, jonka vuoksi sinne on rakennettu näköalatasanne. Valitettavasti kaikki eivät siltikään jää pelkästään näköalatasanteelle lähdettä ihailemaan vaan kävelee alas lähteen reunalle. Olihan se myös hurjan näköistä, että ihmiset joutuvat omat pihansa piikkilangalla aitaamaan, jotta saisivat vähän rauhoitettua omaa piha-aluetta.

Kiikunlähteellä käyntiä on rajoitettu. Parkkipaikka on poistettu käytöstä ja tiestä on tehty yksityinen. Lue lisää tästä linkistä.

Kiikunlähteen näköalatasanne

Tältä näyttää Kiikunlähteen näköalatasanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Close
Copyright © 2023 Lomavinkit.fi All rights reserved.
Close