’Talvella kasvit ovat levossa, ainakin lähes kaikki. Suurin osa niistä lepää hangen alla joko juurakkonsa tai siemensä avulla. Puut, pensaat ja varvut sinnittelevät pystyssä, mutta monet niistäkin karistavat kesäistä taakkaa syksyllä pudottamalla lehtensä. Havupuut ja kataja ovat asia erikseen, mutta suuri osa muista viettää talven lehdettömänä. Poikkeuksen tekevät muutamat kanervakasvit ja talvikit. Puolukka, suopursu ja vaivero säilyttävät lehtensä talven yli ja jatkavat kasvua heti keväällä lumen sulettua. Tämän viikon kasvi on tässä.’

Vaivero (Chamaedaphne calyculata) on kanervakasvi, jonka voi löytää rämeiltä tai järvien rannoilta lähinnä Itä- ja Keski-Suomesta. Kooltaan se on alle puolimetrinen varpu, jonka puumaiset varret ovat muutaman millimetrin paksuiset. Kasvin lehdet  talvehtivat, ovat 3 – 4 cm pitkät, alta suopursumaiseti ruosteenruskeat ja päältä puolukkamaisesti kiiltävät. Vaivero kukkii aikaisin keväällä usein lumen ollessa vielä maassa. Sen valkoiset kellomaiset kukat muistuttavat puolukan kukkia. Harva sitä on kuitenkaan kukkivana nähnyt, koska siihen aikaa ei yleensä rannnoilla ja soilla liikuta. Marjoja tämä kasvi ei tee, joten hyödyksi sitä on vaikea käyttää.

Kävelin pari päivää sitten pienen keskisuomalaisen lammen rantaa ja etsin kuvattavaa. Vaivero oli kerännyt kuuraa ja lumihöytyä päälleen ja oli hyvin kuvauksellinen. Kun sen latvan lehtiterttua katsoi tarkemmin, näki siinä kukkien aiheet. Kukat ovat toispuoleisesti varren latvassa kielon kukkien tapaan, joita ne myös muistuttavat. Keväthankien aikaan on tultava uudelleen kasvia tervehtimään. Nyt se vielä nukkui talviunta.

Luopioisissa vaivero on hyvin harvinainen, vain Laipassa Iso-Laippa-järvellä ja Aitoossa pienellä suppasuolla. Täällä Keski-Suomessa olen nähnyt sitä useankin pienen lammen rantatöyräässä. Läntisimmät esiintymät taitavat löytyä Urjalasta. Itäisessä Suomessa se onkin sitten jo hyvin yleinen.

Usein mietin, mistä nuo kasvien nimet tulevat. Luin hiljattain Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen kirjaa kasvinnimistä ja niiden synnystä (Aaloesta öljypuuhun). Siinä käytiin läpi varhaisissa suomenkielisissä kirjoituksissa käytettyjä kasvinnimiä ja pohdittiin niiden syntyhistoriaa. Lähinnä kasvit olivat Raamatun kasveja, joille Agricola oli antanut suomalisen nimen. Hyvin mielenkiintoinen kirja. Vaiveroa siellä ei kuitenkaan mainittu. Itse olen pohtinut sanan äänneasun mukaan, että se kuvaa tämän kasvin vaatimatonta kasvupaikkaa tai sen vaikerrusta talvipakkasessa. Jostain luin, että sanaa on väännetty myös balttilaiseen sanaan, joka merkitsisi varhaista. Tarkoittaneeko kasvin varhaista kukintaa? Kukapa senkin tietää, tutkijat tutkii ja sitten väittelee.

Kuitenkin, nyt kannattaa merkitä muistiin hyvä vaiveropaikka ja mennä huhti- toukokuussa katsomaan sen kukkia. Takaan, että kannattaa.