’Talvi tuli viime viikolla ja vaikka se tällä viikolla menisi pois, jätti se tiedon siitä, että koska tahansa maa voi olla valkoinen ja kaikki kesäiset kukkakasvit hangen alla. Kun katselin koiralenkillä tämän viikon kasviksi kelpaavia ehdokkaita, näytti saalis melko masentavalta. Kukkia löytyi enää parikymmentä eli vain kolmasosa kuukauden takaisista eikä niidenkään kukat olleet kovin edustavan näköisiä. Niinpä valitsin tämän viikon kasvin nimen mukaan. Talvikit ovat saaneet nimensä ei niinkään kukkiensa vaan lehtiensä vuoksi. Ne talvehtivat eli säilyvät vihreinä talven yli.’
Isotalvikki (Pyrola rotundifolia) on meillä kasvavista seitsemästä talvikkilajista kookkain. Sen verso saattaa nousta yli 30 cm korkeaksi, vaikka useinmiten se onkin pienempi. Kokonsa avulla sitä ei kuitenkaan voi erottaa muista kolmesta Pyrola-suvun lajista, ne ovat sen varran samankokoisia kaikki. Erottavat seikat löytyvät kukasta. Isotalvikki avaa kukkansa aivan auki ja silloin sieltä pistää esiin kaareva, pitkä ja punainen luotti. Pikkutalvikilla (P. minor) kukka on supussa ja luotti jää sen sisään, kellotalvikilla (P. media) luotti on suora ja kukka avoin, keltatalvikilla (P. chlorantha) kukka on väriltään kellanvihreä eikä valkoinen. Jos talvikki ei kuki, on määrittäminen pelkistä lehdisä vaikeaa ja vaatii pitkäaikaista kokemusta.
Talvikit ovat saaneet nimensä talvehtivista lehdistään. Niinpä niitä voi etsiä vaikka näin marraskuussa. Lajimääritystä helpottaa, että kukkavana hedelmyksineen säilyy pystyssä kuivuneena läpi talven. Tällöin voi lajin määrittää edelleen luotin avulla. Lehtituntomerkkeinä voisi pitää lehden muotoa ja kokoa sekä johteisuutta. Ne eivät kuitenkaan aina riitä määritysperusteiksi, on syytä etsiä kuivunut kukkavana.
Talvikkeja tavataan koko maasta. Pohjois-Lapissa ne käyvät harvinaisemmiksi. Iso- ja pikkutalvikki kasvavat kosteilla luhtamaisilla biotoopeilla, rannoilla ja vanhoilla pelloilla. Kello- ja keltatalvikki ovat vastaavasti kuivien ravinteisten metsien tai metsäkallioiden lajeja. Iso- ja pikkutalvikki ovat yleisiä, toiset harvinaisempia, mutta ainakin Etelä-Hämeessä yleisyydessä ei ole suuriakaan eroja. Kellotalvikki on kuitenkin nimetty valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi.