Matkapäiväkirja Norja 2016
Päivä 0 — 7.7.2016
Suuren Norjan retkemme on määrä alkaa perjantaina 8.päivä heinäkuuta herran vuonna 2016. Oma rinkkani on pakattuna jo keskiviikkona. Tavaraa on liikaa, niinkuin aina. Kuka tarvitsee viikon reissulle 3 paria sukkia sekä vaihtokalsarit? Täysin ylimitoitettua.
Olemme Kimmon kanssa alustavasti sopineet että voisimme ottaa äkkilähdön jo torstaina. Ajattelemme käydä hänen äitimuorinsa “mökillä” Nilsiässä ennenkuin jatkaisimme Ouluun, josssa matkavastaavamme Marko majailee. Päätämme toimia näin. Pieksämäellä sortuisimme vain pulloon…
Skoda pakataan täyteen. Tilaa vievät mm. Skodan vakiovarusteisiin kuuluvat sähkökitara sekä moottorisaha. Molemmat oleellisia reissuamme ajatellen.
Lähdemme matkaan. Kuopion seudulla vettä sataa enemmän kuin tarpeeksi. Ei vaikuta mielialaan. Käymme paikallisessa ostos-helvetissä ostamassa tarpeellisia sekä tarpeettomia varusteita. Pääasia että kaikkea on liikaa. Liian vähän voisi jossain vaiheessa ruveta vituttamaan. Jatkamme kohti määränpäätä. Perille saavuttuamme puramme autosta muutamia illan varalle välttämättömiä artikkeleita sekä kalavermeet.. Nämä on logistiikan ammattilaisen ottein pakattu alimmaiseksi.
Mökki sijaitsee kirkasvetisen lammen rannalla.
Tietynlaista erätunnelmaa havaittavissa. Lähimetikössä mylvii mehtälehmä tahi sitten se on Juupaluoma. Totean ettei Juupaluoma pesi näillä leveyspiireillä, joten sovimme että se on mehtälehmä.
Pintakäyntiä näkyy pitkulanmuotoisen lammen joka kolkassa ja vesisade on viimein loppunut. Päätämme lähteä vesille. Perkele että on kiikkerä vene. Asia vaatii rohkaisua joten nautimme muutamat em. artikkelit.
Olin aikaisemmin viikolla käynyt ostamassa muutamat uudet uistimet. Kutsuvat niitä frogeiksi. Tarkoitus on ilmeisesti imitoida sammakkoa. Olin kuullut että viehe on lyömätön hauen pyynnissä. Sillä on mahdollista heittää lumpeikkoon sekä heinikkoon ilman että se jää kiinni. Hieman ruohikkouistimen tapaan, mutta tämä vekotin ei ui vaan se lipuu veden päällä. Täydellinen hauki viehe siis. Jo ensimmäinen heitto herättää haukien huomion. Ja kiinni. Irti. Illan mittaan tulee selväksi että frogi ei todellakaan jää kiinni lumpeikkoon, mutta se ei myöskään pysy kiinni kaloissa. Kimmo vetää haukea ja ahventa normaaliin tapaansa, herkeämättä, kadehtittavalla intensiteetillä, Jigillä. On se tehokas, sekä mies että jigi. Omistan itsekin kasan näitä Amerikan ihmeitä maailmalle mutta kieltäydyn käyttämästä niitä. Minulla on frogi. Alkaa mennä hermo. Frogit joutaa jorpakkoon. Mahdotonta. Ne nousevat pintaan ja hyppäävät takaisin veneeseen ja pakkiini. Lisäksi jäljet jotka jäivät kokeilemassa käyneistä hauista ovat kadonneet. Kuka näitä valmistaa? Skynet? Jätetään asia arvoitukseksi.
Palaamme rantaan. Sauna ja nuotio tulille. Nautimme oluet ja valmistamme kalamiehen saaliit. Loppuilta kuluu saunoessa sekä syödessä. Päätämme mennä ajoissa nukkumaan sillä huomenna on tarkoitus istua autossa. PITKÄÄN.
Päivä 1 — 8.7.2016
Heräämme 0700. Pakolliset aamutoimet. Nuotiokahvit sekä puurot. Mehtälehmä on hiljentynyt. Pakkaamme auton ja lähdemme matkaan noin klo.0900. Matka Ouluun, n.350km. Lasten leikkiä. Ainoastaan lestadiolaisten karavaanareiden kesäleiri jossain edessäpäin nostaa matkaan kuluvaa aikaa sekä verenpainetta. Saavumme Markon reserviin klo 1300. Volvo on pakattu valmiiksi kajaakkia lukuunottamatta. Otamme sen ilmanvastukseksi katolle kyytiin. Ihan periaatteesta. Ahdamme omat varusteemme kyytiin. Takapenkki vaikuttaa ahtaalta.
Päätämme jättää moottorisahan pois kyydistä. Saatana. Rinkassani olisi ollut juuri moottorisahan mentävä tyhjiö. No ensikerralla sitten.
Marko siirtyy rattiin ja matka kohti pohjoista alkaa. Pysähdymme Iissä ostamassa tarvikkeita. Löydämme lähes kaiken.
Meillä on ollut tapana ettei olutta saa aukaista ennen lapin rajaa. Noh, raja tulee vastaan yllättävän nopeasti ja poikkeusluvalla suomme Kimmolle oluen. Ihan oman turvallisuutemme kannalta.
Vielä on pysähdyttävä. Ruotsin puolella…Näin toimitaan. Pölsa on löytänyt tiensä kyytimme. Samoin tarvittavat ruoka sekä juoma puitteet. Pistäydymme Haaparannassa myös viimeisellä “aterialla” paikallisessa hampurilaisketjussa. Aivan vitun iso VIRHE.
Tiskiltä ei saa palvelua. Tilaukset hoituvat jonkinlaisen kosketusnäyttö robotin kautta. Skynet? Näitä on rivissä 3, joista käyttämämme ei suostu antamaan tilausnumeroa. Raha sille kyllä kelpaa. Voi vittu. Kärsivällisyyteni kosketusnäytöllisiä masinoita kohtaan ei tunnetusti ole järin korkea. Juuri kun olen heittämässä masiinaa ulos ikkunasta, paljastuu että täällä puhutaan myös suomea. Lopulta saan tilauksen tehtyä. Ruoka osoittautuu paskaksi. En ole eläissäni syönyt Ruotsissa hyvää ruokaa, eikä tämä reissu ole poikkeus. Saatanan silliä mutustelevat pukuhipsterit. Onneksi olemme vain läpikulkumatkalla. Äkkiä vittuun täältä. Nyt ei pysähdytä kuin korkeintaan kyykkypaskalle tien varteen, saataisiin edes jotakin todellista tähän maahan.
Matkaamme Luleån ja suuntaamme kohti Norjan rajaa. Tarinoimme ja nautimme olutta Markon toimittaessa kuskin virkaa. Käy vähän sääliksi. Ruotsista ei ole paljoa kerrottavaa. Suoraa tietä eikä mitään nähtävää. Ruotsalaiset eivät tunnetusti arvosta pohjoisosiaan joten täällä näkyy enemmän norjalaisia sekä suomalaisia matkailijoita. Ihan hyvä niin.
Noin 200 km ennen rajaa, maisema alkaa muuttua tutummaksi. Vuoristoisemmaksi. Hienoa settiä. Karua maisemaa.
Alamme etsiä yöpymispaikkaa. Marko on päättänyt että jatkamme tänään vielä Norjan puolelle, vaikka alkuperäissuunnitelman mukaan meidän piti olla ensimmäinen yö Ruotsin puolella. Väsymys painaa mutta en pane vastaan. Haluan pois Ruotsista. Saavutamme rajan ja painelemme kylmän viileästi yli. Taaskaan ei minkäänlaista rajavalvontaa, niinkuin ei Haaparannassakaan. Tästähän voisi joku kriminaali kiinnostua.
Jatkamma matkaa usean kymmenen kilometriä kunnes löydämme etsimämme täydellisen leiripaikan. Runsas kasvustoiset vuoret ympäröivät hiekkarantaa kirkasvetisen joen virratessa vieressä.
Kartoitamme nopeasti alueen mahdollisten alkuasukas vaarojen varalta. Ei vaaraa. Leiri pystyyn, nuotio tulille. Palkitsemme Markon ja itsemme oluella. Nilsiä — Haaparanta- Norja. Melko hyvä suoritus yhdelle päivälle. Ilta jatkuu ruokaillessa. Käymme myös testaamassa Markon kajakkia. Osoittautuu hintansa väärtiksi. Loisto vehje. Pitänee hommata.
Yhtäkkiä huomaamme että alkuasukas on tarkkaillut meitä lähellä olevalta sillalta jo tovin. Ilmeisesti huomannut nuotiomme savun ja tullut tarkistamaan tilannetta. Emme puhu samaa kieltä joten lähetämme hänelle savumerkkejä nuotiostamme. Viesti menee perille. Hahmo katoaa paikalta.
Päätämme mennä nukkumaan. Huomenna olisi tarkoitus päästä Ragoon asti, tai ainakin löytää se. Olimme edellä aikataulua. Tulevaisuus hymyilytti…
PÄIVÄ 2–9.7.2016
Väsyttää. Yö meni ylös säpsähdellen. Tarkkailin teltan alta nousuveden käyttäytymistä. Myös ajatus metsässä vaanivasta Juupaluomasta oli vahvasti läsnä. Lopulta sain unta.
Avaan silmät 0900. Kimmo on yllättäen ollut hereillä klo. 0600 lähtien. Pitänyt vahtia.
Marko heräilee vähitellen. Aamutoimet. Kokkaamme aamupalaa. Puuroa sekä näkkileipää. Ruotsista juoma / keittovedeksi ostamamme vesi paljastuu vichyksi. Vichy-puuro. Klassikko on syntynyt. Täytyy sanoa että Markon hommaama kaasukeitin on kyllä hintansa väärti. Pitänee hommata sekin.
Spriikeittimet painaa liikaa ja ovat tehottomia. Ja niille nesteille on muutakin käyttöä.
Puramme leirin tehokkaasti. Aivan kuin olisimme palvelleet samassa yksikössä. Tai ainakin poijaat. Itse en armeijaa ole käynyt. Eivät kuulema ota sinne sosiopaatteja. Omapa on tappionsa. Tavarat autoon ja menoksi. Rago sijaitsee lähellä Norjan rajaa joten tänään ei autossa tarvitse istua pitkään.
Hetken ajettuamme saavumme yhdelle Norjan hienoimmista keksinnöistä. Nimittäin taukopaikat. Posliiniponit jok.ikisellä pysähdyksellä. Ja siistit. Siistimmät kuin missäänpäin Suomea. Pojjaat käyvät tarpeillaan. Amatöörit. Itse rakensin riun ensitöikseni heti edelliseen leiriin saavuttaessa ja voi veljet, jätin jälkeeni melkoisen sadon. Näin toimii Crohnintautinen.
Jatkamme matkaa ja saavumme kyläpahaseen. Etsimme ensimmäisen huoltoaseman ja otamme kahveet. Taivaallista automaattikahvia. Päätän kokeilla huoltoaseman saniteettitiloja. Paratiisi. Marmoria. Tuoksukynttilöitä. Hissimusiikkia. Norjalaiset ottavat wc- asioinnin tosissaan. Hienoa kansaa. Erityiskiitos tästä.
Koitamme epätoivoisesti kysellä neuvoa koskien kalastuslupia Ragoon. Ei tuota tulosta. Meitä pompotellaan edestakaisin liikkeestä toiseen. Lopulta palaamme samalle huoltoasemalle josta lähdimme. Meidät neuvottiin takaisin sinne paikallisesta kalastusliikkeestä. Ei auta. Kielimuuri on liian korkea. Kaiken lisäksi nettiyhteydet jolla ilmeisesti luvat olisi voinut hankkia, ovat nurin. Rakastan Norjaa. Päätämme jatkaa matkaa matkaa ilman lupia. Oletamme että meitä osataan neuvoa lähtöpaikalla.
Nautimme hienoista maisemista gps:n johdattaessa meitä kohti Ragoa sekä nivelrikkoa. Matkalla Marko muistaa mainita unohtaneensa Ragon maastokartan kotiinsa. Legendaarista. Emme huolestu. Tarvittaessa suunnistamme tähtien avulla. Harmi että ne tulevat näkyviin vasta muutaman kuukauden kuluttua. Saavumme lähtöpaikalle. Vähintäänkin semi-akustiset maisemat.
Olimme oikeassa. Lähtöpaikalta löytyi ohjeet kalalupien hankintaa varten ja paikalliset jopa opastivat meitä niiden hankinnassa. Netti- /puhelinyhteyksien puuttuminen tuotti hankaluuksia sillä luvat oli tilattava kännykkään. Aikansa säädettyään Marko ja Älypuhelin onnistuvat mahdottomassa ja saamme luvat hankittua. Paikalta löytyy myös jonkinasteinen karttakuva alueesta ja Marko saa napattua siitä kuvan helvetin masiinaansa.
Nyt vaan toivotaan että akku kestää ja emme eksy. Rago saattoi alkaa..
Ragon kansallispuisto / 20km linnuntietä
Intoa puhukuen varusteet päälle. Lähtöpaikalla vieraanvaraiset paikalliset viikinkirouvat tarjoilevat meille lähtökahveet ja auttavat kalalupien ostossa, mikä tapahtuu helvetin masiinalla. Ongelmia tuottaa heikot kentät. Oma puhelimeni joutaa alas jyrkänteeltä. Lopulta onnistumme ja pääsemme matkaan.
Ensimmäiset 50m nousua sattuu niin saatanasti.Tauko. Jalat hapoilla. Rinkka painaa taas aivan liikaa. Viime kerrasta painoa on tiputettu ainakin 10 kg. Onko vettä kannettava 3 litraa mukana vaikka raikasta ja ravitsevaa juomavettä virtaa vieressä? Noh, ainakin 6 puolen litran olutta on saatava ylös. Näin ajattelee mies.
Rago yllättää aina. Alku järkytyksen jälkeen laskeudumme hieman alemmaksi ja alamme seuraamaan jokea ylös. Vesi on raikasta, väriltään turkoosia. Virrassa uiskentelee silminnähden iloisia taimenia. Lämpötila on reilu 10 astetta, mutta ilma on lähes trooppinen. Olemme laaksossa jossa molemmilla puolilla vuoret nousevat satojen metrien korkeuteen. Edessämme olevalla vuorella sijaitsee Ragon kuuluisa riippusilta vesiputouksen päällä ( 250m), mutta tätä me emme vielä tiedä.
Maasto on ja jatkuu reilun matkaa jokea seuraten ja kivien välissä puikkelehtien, ei niin hankalaa mutta yksikin virhe olisi nilkalle kohtalokas. Ensimmäinen riippusilta ylitys on melko pian , reitin alkupäässä. Melko hieno kokemus. Vesi on niin kirkasta että on vaikea arvioida syvyyttä sillan alla, veikkaisin 5 m. Tekisi mieli hypätä sillalta alas, mutta Sir. Mr. Taf kielsi, ja onhan se vesi aivan helvetin kylmääkin.
Matkan jatkuttua maasto hieman vaikeutuu. Edessämme oli etappi, mitä seuraavana päivänä kohtaamamme norjalaiset hc- trävellerit kutsuivat shitholeksi. Nimitys paljastuu osuvaksi. Ylöspäin katsottaessa edellämme oleva reppureissaaja näytti hiiren paskalta. Edessä oli nousua lähes pystysuoraa seinämää juurten ja irtokivien täyttämää seinämää pitkin. Yksikin harha askel tulisi tekemään kipeää. Mainittakoon vielä että täällä ei siis puhelimet toimi, eli apua ei paikalle saataisi vaikka tarvittaisiin.
Rinkat selässä kipusimme ylöspäin henkemme edestä. Takaisin ei ollut paluuta. Ylös päästyämme nilkat ja polvet olivat paskana. Samoin etureidet. Sitä se läskiys teettää. Näkymät alas laaksoon olivat hienommat mitä olin kuvitellut. Hemmetti, ne olivat niin hienot että piti keittää voiton kahvit. Taidettiin poltella myös muutamat tupakit ja juoda yksi olutkin. Olimmehan edenneet matkaa lähes 4 km.
Seuraavana maisema muuttui täysin reitin edetessä nousujohteisesti ylöspäin. Vaikea kuvitella upeaa suomaisemaa näin ylhäällä vuoristossa. Upeita puroja valui pitkin reittiä jota kipusimme ylöspäin. Yhden tauon aikana, ja näitä taukoja oli paljon, näin tumman hahmon vilahtavan alarinteessä. Oliko tämä se sama karhu, minkä kohtasimme viime vuonna Muotkan erämaassa? Ei sentään, se oli koira. Pieni ja hento naishenkilö oli saavuttanut meidät koiransa kanssa ja paineli meistä ohi hirvittävää vauhtia ylläpitäen. Hävetti. Poltimme tupakit.
Tauon jälkeen matka jatkui joitakin kilometrejä ylös, alas kavutessa, maitohappojen jyllätessä eri puolilla kehoa. Nousuja ja laskuja. Sitten se tapahtui. Edessämme siinsi tähän mennessä vaativin lasku alas laaksoon. Total shit hole as locals call it. Lähes pystysuora lasku liukasta kivikkoa alas. Helvetin moinen energiavaje yhdistettynä kramppaaviin lihaksiin ei juuri houkutellut. Asiaa ei helpottanut jaloissani kytevät rakkulat sekä vihoitteleva polveni. Computer says no! No vitut. Lähdimme laskeutumaan hengestä piittaamatta alas. Puolivälissä laskua, Markon pohje alkaa krampata hänen roikkuessa juurten varassa varman avomurtuman yläpuolella. Kuin ihmeen kaupalla hän saa heilautettua itsensä kielekkeelle venyttämään pohjettaan. Nyt oli virhe lähellä. Hitaan ja varovaisen toiminnan ansiosta pääsemme alas. Voittajafiilis. Tämän oli oltava reitin haastavin osio. Voi veljet.
Vuorossa oli , luojan kiitos, helppoa etenemistä suomaisemassa pitkospuita pitkin. Millä vitulla kukaan on saanut tänne pitkospuita. Täällä on talvella 3 m lunta? Jokatapauksessa hyvä että on. Jalat ovat aivan paskana. Niin paskana ettei askel nouse. Meinaan kompastua kärpäseen. Tupakki tauko.
Takaa kuuluu ääniä. Em. hc-trävellerit juoksevat ohi. Ovat olleet täällä ennenkin. Tietävät mitä odottaa. Kertovat että pienen matkan päässä on avotupa, erämökki joka on käytettävissä mikäli on vapaa. Ajatus leiriytymisestä antaa virtaa jatkaa mökille asti, joka onneksemme on vapaa.
Päätämme leiriytyä. Maiharit lentää jalasta ennennäkemättömällä nopeudella. Croksit jalkaan. Autuus. On ruokailun aika. Emme ostaneet Suomen puolelta nödeä, koska Ruotsin puolelta saa halvemmalla. Ei saanut. Ruotsalaiset syövät vain Surstömminkiä sekä Pölsaa. Pölsa on Ruotsin lahja maailmalle. Se sisältää 100% lihaan verrattavia ainesosia. Se on harmaan värinen, sumatralaiselle rotta-apinalle kananmunan ja perunan kanssa tarjoiltava ravinnon korvike. Onneksi ostimme tätä raikasta ja ravitsevaa herkkua 4 purkkia. Gastronomia vittuun, nyt on NÄLKÄ. Nautimme olutta, olutnakkeja sekä meksikonpataa, Pölsalla maustettuna. Taivaallista.
Marko kaivaa rinkastaan pullon viinaa. Olemme ytimessä. Jaksoimme 5 h ja 8 km. Käsittämätöntä. mutta eteneminen on täällä erittäin hidasta vaikean maaston takia.
On aika ottaa virvelit esille. Asumuksemme sijaitsee turkoosin värisen tunturijärven välittömässä läheisyydessä ja pienen matkan päästä löytyy myös toinen mökki. Asetun mökin rantaan kalalle, poijjaat menevät pitemmälle. Hetken aikaa kalastettuani näen vuorten välistä veneen lipuvan kohti rantaa. Mitä helvettiä. Kyllä se rantaan tulee. Paljastuu että olen asettunut vuokratun mökin rannalle kalalle. Veneestä nousee isä, poika ja pyhä henki, voi se olla myös isoisä. On aika sosialisoitua. Täydellisellä englannin- sekä norjankielen sekoituksella onnistun luomaan itsestäni valheellisen sekä luotettavan kuvan. En siis ole humalassa vaan väsynyt. Seurue oli ollut kalalla jo toista päivää ja saalista oli tullut. Osasivat kertoa että kyseiseltä järveltä oli hankalaa saada saalista rannalta käsin, mutta ylempänä reitin varrelta olevilta pienemmiltä lammilta tämäkin oli mahdollista. Juomme oluet ja puhelemme niitä näitä sekä ihastelemme heidän saamiaan taimenia. Jossain vaiheessa yksi norjalaisista alkaa tyrkyttä minulle päivän saalistaan. Olivat kuulema syöneet tarpeeksi. Ajattelen että paskalta haiseva, rääsyinen, puukko vyöllä roikkuva ulkoinen habitukseni yhdistettynä alati sammaltavaan puheeseeni alkoi olla heille liikaa. No hemmetti. Otan kalat vastaan. Taisi olla 5 taimenta. Poijjaat lipuvat pikkuhiljaa paikalle. Ei saalista. Valehtelen välittömästi saaneeni pussissa olevat kalat. Ajatus tyrmätään välittömästi ja joudun kertomaan totuuden. Hyvästelemme viikingit ja lähdemme omalle tuvalle valmistamaan taimenia ja ottamaan jahtiryypyt. Nuotio tulille. Total relax.
Jostain käsittämättömästä syystä Kimmolla napsahtaa päässä ja hän päättää näyttää miten 100kg painava puunrunko käyttäytyy osaavissa käsissä. Pää ei ollut ainoa paikka missä Kimmolla napsahtaa. Selkä ottaa osumaa. On aika mennä nukkumaan.
PÄIVÄ 3 (Ragossa edelleen…) — 10.7.2016
Matkaa on jäljellän 13 km linnuntietä. Helppoa kuin heinän teko, olettaen että vaikein on takana päin… No eihän se vittu ollut. Heräämme suhteellisen ajoissa. Kimmo on herännyt jo aikaisemmin. Kuulema käynyt autolla hakemassa lisää pölsaa. Tämä ei mene läpi. Tosin mökin ympäristössä näkyy raivauksen jälkiä ja leiristä löytyy ahman nahka. Tarkemmin katsottuna paljastuu että kyseessä on Hugh Jackman. Nautimme sen ravinnoksi. Uni on tehnyt hyvää, vaikka lihakset ovatkin tulessa. Ei muuta kun märät maiharit jalkaan.Menoksi. Leirimme välittömässä läheisyydestä löydämme aikaisemmin meidät ohittaneen naisen koirineen. Leiriytynyt oli hänkin. Painelemme koppavasti ohi. Olemme tikissä. Nousu jatkuu. Astma saa kyytiä meidän kavutessa yhä korkeammalle.
Maasto on ystävällistä, loivia nousuja sekä laskuja. Jumalat ovat meille suotuisia.
Saavumme tunturijärvelle. Upeat maisemat. Toisella puolella reitti vaikuttaa menevän pystysuoraa seinämää ylöspäin. Kahvit. Nyt voi jo kokeilla kalastaa.
Lampi pursuaa taimenta. Nyt on Kimmo liekeissä. 5 taimenta välittömästi. Markon kanssa emme saa mitään, kuten emme saa koko reissulla. Aivan sama.Kimmo meidät ruuassa.
Myöhemmin matkalla, koko uistin arsenaalin kokeilleena virveli on lentää hevon vittuun. Väsäämme tulet ja nautimme Kimmon saamista taimenista. Kalastaessamme vanha tuttumme ohittaa meidät koiransa kanssa. Katselemme vastarannalta hänen etenemistään koiransa kanssa ylös pystysuoraa seinämää päin. Näyttää olevan meille tehty reitti. Alas tuleminen tulisi tekemään kipeää. Hänninen on päässyt verenmakuun.
Hänen mukaansa saaminen osoittautuu hankalaksi, Markon ja itseni tehdessä jo lähtöä. Mikäs siinä jos kala on syönnillään. Toisaalta enempää emme tarvitse ja olemmehan juuri syöneet. Vitun kalamies.
Kipuamme seinämän ylös. Pulssi on kova. Välitön tauko. Verisuonet katkeilevat päässä. Alamme olla korkealla ja maisemat avautuvat allemme. Voiko piru vie mies sanoa että on kaunista. Ajattelen Rocky Balboaa sekä Ivan Dragoa, olemmehan Ragossa. En voi olla huutamatta hänen nimeään. Itku on tuloillaan, mutta en anna sen tulla, voisi tulla pataan. Kaikki itkevät hiljaa. Alamme olla sellaisilla leveleillä että puuraja jää allemme. Nousu on hidasta ja jokainen askel kuluttaa 100kcal. On sen arvoista. Maisemat. PISTE. Onneksi matkassamme ei ole valokuvaharrastajaa, silloin eteneminen olisi mahdotonta.
On liukasta. Vuoren pinta on sileää. Varovaista etenemistä. Edellisestä leiristä on kuljettu 7,5 km, kun saavumme Ragon kuuluisimmalle nähtävyydelle. Riippusilta, joka ylittää putouksen, on 250 metrin korkeudella. Virhemarginaali on korke, kuten on pudotuskin. Mahtavat näkymät. Muna seisoo. Toisella puolella päätämme pitää tauon. Mietimme pitäisikö pystyttää leiri tähän vaiko jatkaa matkaa. Olimme aivan loppu. Paitsi Kimmo, jolla on valtava himo jatkaa matkaa. Päättelen että tämä johtuu siitä että oluet on loppu. Nautimme Pölsaa ja jatkamme matkaa. Ei olisi pitkä matka. Kartalla.
Seuraava etappi on liikaa jopa Kimmolle, joka kärsii jonkinasteisesta korkeanpaikan kammosta. Aikamoista. Tästä jos horjahtaa oikealle, on Pietari vastassa.Olemme pilvien yläpuolella ja meitä ympäröi sankka sumu. Nyt ei voi pysähtyä. Jos sumu yltyy niin jäämme loukkuun. Sumun keskellä eteneminen tässä maastossa olisi itsemurha. Mietimme minkälaista täällä olisi jos sataisi. Juupaluomalle kiitos, ei sada. Pikkuhiljaa alamme laskeutua. Metri metriltä. Hidasta. Rakot, polvet , nilkat sekä reuma tekevät etenemisestä todella hidasta. On pakko jatkaa. Sitten jyrkkä pudotus. Köydellä. Jumalauta että näillä korkeuksilla pitää köyden varassa laskeutua alas liukkaalle kielekkeelle josta on usean sadan metrin pudotus. Mieleeni muistuu esitelmä, jonka luin reitti/matka valintoja pähkäillessäni. Siinä kerrottiin Ragon olevan pieni pikku lenkki jonka voi lasten kanssa vaeltaa. Totean että esitelmää lukiessani olen ollut todella, todella humalassa. Näin niitä päätöksiä tehdään.
Laskeudumme muutaman kilometrin matkalla useita satoja metrejä alas. Välillä menemme ylös ja taas alas. Alkaa olla mitta täynnä. Koskee. Sattuu. Horisontissa alkaa näkyä sähkölinjat, jotka alitimme reitin alussa. Niin lähellä…. ja vitut. Edelleen painottaisin että yhden kilometrin kulkemiseen täällä voi pahimmillaan mennä tunti. Olemme suhteellisen alhaalla kun maasto muuttuu yllättäen suoksi. Alkaa muistuttaa Suomea. Onneksi paikat ovat niin kipeät että kipuun turtuu, ei vain pidä pysähtyä. Suossa tarpominen osoittautuu lasten leikiksi. Kengät ovat olleet litimärät alusta lähtien ja housut mutaiset joten suossa kahlaaminen ei ole ongelma. Siinä teille crossfittiä, saatana. Tässä mennään taas joku tovi ennenkuin maasto kuivuu. Alkaa viimeinen laskeutuminen helppokulkuista polkua pitkin. Asiaa ei helpoita se että nilkat sekä polvet ovat todella huonossa kunnossa ja lasku on noin 90 asteen kulmassa. Mutta polku sentään on kelvollinen. Joskus sattuu niin saatanasti. Pidämme runsaasti taukoja. Lopulta saavumme tielle. Asfalttia. Tekee mieli raiskata se. Selvisimme, mutta reitti loppui eri paikkaan mistä se alkoi. Meidän oli kuljettava vielä 1–2 km asfalttia pitkin autolle. Tämä osoittautuu lähes mahdottomaksi, mutta kuin ihmeen kaupalla selviämme perille. Lähtöpaikalla etelä-norjalaisperhe valmistelee lähtöä reitille, vauva rinkassa. Jumalauta mitä touhua. Pakko kertoa totuuksia. Sanovat etenevänsä 8 km kahdessa tunnissa. Näin heille oli kerrottu. Meiltä matkaan kului 5h — 6 h. Toivotamme heille onnea ja menestystä valitsemalleen uralle ja lähdemme kohti Bådoa, josta vielä samana iltana matkaamme lautalla Lofooteille, missä tulee ohimennen rikottua jonkin sortin maailmanennätys… Pitkä on päivä. Aurinko ei laske.
PÄIVÄ 3 (Jatkuu edelleen…) — 10.7.2016
No huh mikä reissu. Voittaja fiilis kerta kaikkiaan. On niin euforinen ole etten muista tätä kirjoittaessa paljon kello on. Sillä ei ole väliä. Olimme hengissä. Croksit oli jalassa. Olimme hengissä. Paikalliset viikinkirouvat naureskelivat suorituksellemme. Ennen lähtöä he arvioivat rinkka-kantamuksemme olevan liian raskaat. Vastasimme olevamme reissussa 2–3 päivää ja jollei meitä alkaisi näkymään, hälyttäisivät apua. Onneksi jälleen näkeminen oli iloinen. Havahduimme kuitenkin siihen että tullessa niin iloiset lapset välttelivät meidän läsnäoloa. Tyhmempikin tajuaa että haisimme rehellisesti ihmispaskalle. Oli ilo riisua kyteneet vaatteet pois ja sulkea ne ilmatiiviiseen pussi-astia yhdistelmään. Ainoastaan sukat olivat tässä vaiheessa menetetty tapaus. Lähtöpaikalla oli myös kuuluisa tienvarsi — wc. Yllättäen posliinit ja pelit ja peilit. Pesin naaman ja kainalot. Jätkistä en tiedä. Viipyivät kauan. Itse tulin jo matkalla nähtyäni asfaltin.
Saamme tavarat autoon ja jonkinlaiset “puhtaat” vaatteet päälle. Väsyttää niin saatanasti.
Lähdemme ajamaan päämäärättömästi ympäri lähikyliä. Tai on meillä määränpää, mutta se on vitun kaukana. Marko on päättäväinen. Olemme menossa Bådoon. No vittu, jos herra haluaa ajaa väsymystilassa mitä voisi verrata 4 promillen humalaan, niin mikä jottei. Eihän täällä ole mahdollista ajaa miltään jyrkänteeltä alas, eihän? Kimmon kanssa rupeamme tyhjentämään alati hupenevia olutvarastojamme. Miten sitä on aina liian vähän? Ei kyllä edes maistu. Olemme kummallisessa euforian ja hälyttävän skitsofrenian rajamailla. Koskee joka paikkaan. Sairaalaan. Kuten yksi nimeltä mainitsematon ala-asteen, pattereita tukassaan säilövä, luokkakaverini ilmaisi lyötyään itseään kirveellä polveen.
Näemme hetken teollista Norjaa saavuttuamme Bådoon. Jotenkin turkumaista. Mieleeni vilahtaa lista turkulaisia. Tai noh. Ainoastaan yksi. Tätä kirjoittaessa hän on työtön. Asian vierestä. Sallittakoon.
Ajamme Bådon satamaan, josta olisi tarkoitus lähteä aamulla Lofooteille. Olimme valvoneet nyt n.30 tuntia ja lisäksi takana oli ainakin itselläni haasteellisin vaellus reumoineen kaikkineen. Havaitsin myös pojissa jonkinasteista herpaantumista.
Sataman kahvion seinällä olevasta aikataulusta käy ilmi että lauttoja kulkee myös öisin. Marko innostuu asiasta ja päättää että otamme yölautan. Nyt on kaveri sekaisin. Oikeesti. Itsellä alkaa olla sen kaltaisia oireita että vasen silmäni on sokea. No vitut. Eihän lauttaa tarvitse odottaa kuin 3 h, ja matka perille kestäisi toiset mokomat.
Ajamme, tai siis yli-matka-järjestäjämme Marko ajaa automme lauttaan matkalla olevan jonon hännille. Jäämme odottamaan. Yli- tietäjä Kimmo ilmoittaa välittömästi ettemme millään voi mahtua lauttaan. Hän on lukenut joskus matikkaa. On kuulemma tehnyt siitä myös keittoa. Odotamme lisää. Kimmo nukkuu hetken.
Ympärillämme pörrää, ehkä olotilasta johtuen, aivan vitun ärsyttäviä hippejä jotka heittelevät kiekkoa ja pelaavat muitakin ärsyttäviä pelejään. Onneksi Kimmo on hetken aikaa hiljaa ja unessa. Hippien auto on meidän edellämme ja toteamme Markon kanssa että ovat menossa surffaamaan. En sano mitään. Kimmo herää. Nukkui ehkä vartin. Pyytää tupakalle. Ei pysty mikään ei maistu, ei edes uni.
Lähtö lähenee. Maksumies kiertää autolta autolle keräämässä matkarahat sekä viimeiset sanat omaisille. Jostain syystä meitä veloitetaan vain yhden aikuisen hinnan mukaan. Emme valita. Ehkä käyttämämme käteinen sai nuoren miehen sekaisin. Korttimaksaminen on rantautunut jo tännekkin. Yhteydet pelaa.
Lautta saapuu satamaan. Ajamme vuorollamme sisään. Vitun ahdasta ja ahistavaa. Ihmisiä. Karavaaraneita. Siirrymme ylätiloihin ja varaamme jonkinlaiset paikat tästä kelluvasta ruumisarkusta. En ole ikinä pitänyt laivoista tahi lautoista. Ahdistaa. Ostamme sämpylät ja nautimme Pölsan jälkeisestä ruuan tuomasta euforiasta. Päätämme Kimmon kanssa uhmata lautalla olevaa tupakointikieltoa ja siirtyä kannelle. Kannella makaa ryhmä hippejä riippumatoissa, makuupussiin kietoutuneena. Huomautan että ulkona on aivan vitun kylmä eikä meri-ilma auta asiaa. Viima on kylmä. Sytytämme tupakit ja nautimme ne katsoen ulapalle. Toivomme näkevämme valaan tahi vesi-juupan. Jotakin näemme kaukaisuudessa muttemme saa selvää. Se nauttii meduusoja mutta tässä vaiheessa tämä kaikki voi olla myös harhaa. Palaamme paikallemme ja Marko lähtee vuorostaan katsastamaan kantta. Missä lie viipyy.
Koitamme saada edes vähän unta. Pojista en tiedä. Omalta puoleltani voin sanoa että krapula yhdistettynä keinuvaan veneeseen ei auta. Päädyn katsomaan päättymättömällä kasetilla televiossa pyöriviä mainoksia. Surffauksesta.
Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen olo on kuin bajamajassa uineena. Saavumme satamaan. Ulos ruumisarkusta. Ajelemme päättömästi ympäri Lofootteja etsiessämme täydellistä leiripaikkaa. Muutaman tunnin ajelun jälkeen ketään ei kiinnosta.
Päätämme yöpyä autossa. Ensimmäinen levike. Auto parkkiin. Aurinko nousee. Unta ei odoteta. Se tulee itsekseen. Eipä aikaakaan kun Kimmo nousee..
PÄIVÄ 4–11.7.2016
Avaan silmät klo 0900. Kimmo on ollut hereillä jo tovin. Tai sitten ei ole nukkunut ollenkaan. Epäilen jälkimmäistä. Vuoristolampaat ovat haistaneet veremme ja ympäröineet meidät yön aikana. Nukuimme siis n. 3 tuntia. Riittävästi. Olo on edelleen semi-akustisesti sekava. Kimmo on aterioinut Markon ja minun vielä vedellessä sikeitä. Ryhdymme Markon kanssa aamutoimiin. Väsäämme puurot. Näkkileipä on myös vahvasti läsnä. Ragon jäljet tuntuvat ympäri kehoa. Reidet on tulessa. Reuma on yllättävän hellä. Tai sitten kyseessä on astetta kovempi jätkä. Epäilen olevani hieman hiprakassa.
Ajamme lampaat vittuun tieltämme hyväksi havaitsemalla metodillamme, eli painamme kaasun pohjaan ja ryhdymme kartoittamaan Lofootteja. Keli on mitä parhain. Aurinko paistaa ja on helle. Ei tyypillinen Norja — keli. Juha Föhr oli taas väärässä. Hyvä niin.
Saavumme kaupunkiin jossa otamme ilman hetkellisesti pilvistyessä oikein suodatinkahvit, isolla rahalla. Norjassa saa muuten santsata ilmaiseksi. Aivan vitun hieno maa. Eikä täällä mitään kallista ole vaikka niin kuulee puhuttavan. Polttoaineesta puhuttaessa diesel maksaa saman verran kuin 95 Suomessa. Kalja on Suomen hinnoissa ehkä jopa hieman halvempaa (Ei ole. toim.huomio). Tupakkaa emme polta.
Käymme rannalla ihmettelemässä nousu- / laskuvettä. Poijjaat keräilevät rannalta simpukankuoria matkamuistoiksi sekä tuomisiksi rakkailleen. Teen saman. Ja kyllä, olemme Pieksämäeltä. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Jatkamme matkaa. Tekisi hieman mieli kalastaa. Pysähdymme erään sillan juurelle koittamaan onneamme. Omalta osalta olen jo lähes luovuttanut kalastuksen suhteen, mutta päätän yrittää kaikesta huolimatta. Merikalastus on kiinnostavaa. Ikinä ei tiedä mitä saa. Toiveena olisi eunokin tekijänä tunnettu kissakala. Kaikki yrittävät parhaansa mukaan. Ei saalista. Siis minulla ja Markolla. Kimmo on siirtynyt edemmäks ja havahdumme hänen huutoonsa. Siellä se saatana turska kädessä raivoaa.
Vetäsi sitten jigillä 2kg painavan turskan. Tuli kuulemma helposti ylös. No tottakai. On muuten ensimmäinen turska minkä näen livenä, taitaa olla kaikilla. Pitääkö painottaa että olemme Pieksämäeltä? Noh hieno kalahan se on. Marko luovuttaa kalastuksen suhteen ja irroittaa kajakin auton katolta. Itse vaihdan jigin vieheeksi ja jätän sen ensimmäisen heiton jälkeen pohjaan, Nyt vittu riitti. Runnon kalastusvälineet autoon ja avaan kaljan. Ei tässä nyt muu auta. Marko on siirtynyt kajakkeineen jo merelle. Käy aika kaukana tutkimassa.
Sillan alla on mielenkiintoisia ja petollisia merivirtoja. Niitä on päästävä itsekin tutkimaan. Kimmo saapuu katsomaan touhujamme. On perkele nostanut toisenkin turskan meidän keskittyessä epäolennaiseen. Onneksi on sentään edeltäjäänsä pienempi.
Marko luovuttaa kajakin komentooni. Käyn kolmen metrin päässä rannassa ja katson pohjaan. Pohja erottuu selkeästi vaikka vettä on useita kymmeniä metrejä. Saan äkillisen valkohai-paniikki-kohtauksen ja melon äkkiä rantaan. Hyi saatana mikä tunne olla veden tasolla kun alla vaanivat lihansyöjävalaat, kissakalat ja turskat. Ei uskolla, ei kertakaikkiaan.
Kello näyttää lounasaikaa. Laitamme kamat kyytiin ja kajakin katolle. Siirrymme sillan toisella puolella olevalle taukopaikalle. Olimme kartoittaneet sen edellisyönä etsiessämme yösijaa. Taukopaikalta löydämme sammalkattoisesta tönöstä yllättäen posliiniponin ja juoksevan veden. Ei voi kuin arvostaa. Kokkaamme lounasta. Tällä kertaa se on nuudelia sekä vasta pyydettyä turskaa. Ruokajuomaksi olutta. Marko sensijaan ei juo, hän saa tarvitsemansa nesteen nauttimastaan ravinnosta. Ompa turska muuten hyvä kala. Maistuu aivan ahvenelle. Ahvenhan on tunnetusti parhaimpia kaloja mitä maa päällään kantaa. Täydellinen kala. Nautimme sitä runsaasti, mutta säästämme osan illaksi.
Hengaillessamme taukopaikalla, paikalle saapuu autolastillinen naisia. Hemmetti sentään. Kauniita otuksia. Olen sivukorvalla kuulevani että ovat venäläisiä. Olen sen verran hutikassa että uskoltaudun sosialisoimaan Markon kielloista välittämättä. Lähestyn seuruetta paskanhajuisena sekä epäilyttävästi. Esittelen itseni venäjäksi, Min ja savud johi, vai miten se nyt meni. Vastaavat englanniksi olevansa Puolasta. No niinhän he tarkemmin kieltä kuunneltuani ovatkin. Löydämme yhteisen kielen ja tarinoimme tovin. Paljastuu että he ovat olleet täällä viikon ja ovat paluu matkalla. Odottelivat lauttaa. Pyytelivät mukaan. Selitän että olimme juuri saapuneet edellisenä yönä ja jatkaisimme matkaamme eri suuntaan. Saamme kuulla varteenotettavia mestoja missä kannattaisi käydä. Kiva. Heidän poistutta paikalta, olen jo unohtanut mistä paikoista oli kyse. Taisi ajatukset harhailla jossain muualla.
Tiskaamme astiat ja pakatessamme huomaamme että autossa haisee ruumis. Hajun lähde löytyy vaelluskengistämme. Päätämme purkaa huolella pakkaamamme kenkäpaketin ja kiinnittää kengät auton katolle tuulettumaan / kuivumaan. Macgyver moment.
Gps on saanut seuraavat koordinaatit. Lyhyen ajomatkan päästä. Marko on päättänyt kostaa Ragon aiheuttamat traumat pienellä päiväretkellä paikkaan jota hän kutsuu nimellä Secretspot. Secretspot hyvinkin. Perillä paljastuu että kyseessä on paikallisten sekä turistien suosima mesta. Paikasta on kuultu niin paljon päräyttävää että onhan sinne pakko kammeta. 1km ylös, 1 km ales. ja sama takaisin. Tässä kunnossa. Vaikuttaa taas olevan minun mestoja. Lisäksi totean että maiharini ovat vieläkin märät ja jalat niin rakoilla että ei onnistu. Päätän lähteä matkaan crocksit jalassa. Eikai se nyt niin paha ole. No vittu olihan se pahempi.
Alku on perus mutavelliä. Ei näillä kengillä, ei jumalauta. Juuria, liukasta. Nilkat. Rago tuntuu taas jaloissa välittömästi. 100 m ylempänä vastaan tulee Sven ja Hector, pysäytän heidät törkeästi, suomalaisen perusturistin tapaan ja pyydän heitä ottamaan meistä yhteiskuvan. He suostuvat. Ilmassa haisi pelko ja hämmästys. Se näkyi myös heidän naamaltaan.
Ylös mentäessä vastaan tulee suomalaisia. Olivat olleet yötä mestoilla. Kehuivat kauniiksi. Sitä se olikin. Pidämme paljon taukoja. Nestetankkausta. Marko härää puhelimensa live-lähetyksen kanssa matkan jatkuessa. Kimmolla hajoaa olut reppuun. Raivoaminen on varma. Live-lähetystä seuranneilla on kuulema hauskaa. Kimmo on hauska mies.
Myönnetään ja toivotaan hänelle omaa showta, se olisi hitti.
Huipulta paljastuu upeat näkymät merelle. Hiekkaranta. Aurinko. Secretspot saavutettu. Alas on vielä matkaa. Pysäytän humalapäissäni lähes jokaisen vastaantulijan, ainoastaan kysyäkseni mitä mieltä he ovat kengistäni. Vastaus on joka kerta vakuuttavaa toimintaa.
Ylpeys käy lankeamuksen edellä. Pääsemme viadolorosan alas rannalle. Tuntuu mukavalta kävellä pehmeällä rantahiekalla. Viime kerrasta on aikaa. Seuraamme aaltoja ja olemme hetken hiljaa. Juomme olutta. Markokin saa yhden. Lepohetki.
Vielä pitäisi kavuta takaisin ylös ja alas. Jaksaa jaksaa. Levon jälkeen. Päätämme Kimmon kanssa oikaista kiipeämällä pystysuoraa seinämää pitkin. Marko seuraa reittiä. Ihan hyvä idea. Crocksit paljastuvat yllättävän hyväksi ratkaisuksi koska ne pitävät kiven pinnalla todella hyvin. Ei pelkoa avomurtumasta. Päästyämme huipulle Marko on odottanut meitä jo tovin. On kiivennyt vuoren rinnettä vielä ylemmäksi. Kyllä se nyt on polleena siellä. Ei oikassut meidän reitti ei, mutta olipa kokemus. Pidämme taukoa ja otamme kuvia rannalle piirtämästämme 76100 PMK kuviosta. Legendaarista.
Alastulo sujuu hyvin. Koskee taas niin vitusti ettei siitä edes välitä. Autolle saavuttaessa toteamme että taisin juuri kävellä ensimmäisenä ihmisenä maailmassa crocksit jalassa kyseisen reitin. Osa paikallisista tukee väittämää. Lähtöä tehdessä muutama hippi pyrkii kyytiin. Emme valitettavasti voi auttaa. Menopelimme on täysi. Tuntuupa mukavalta istua autossa.
Etapin seuraava vaihe on siirtyä pohjoisemmaksi. Tarkoituksena on nähdä keskiyön aurinko Atlantin yllä. Matkaa kertyy huomattavasti. Aurinko paistaa, on lämmin ja maisemat salpaavat hengityksen. Tai sitten se on orastava sydänkohtaus. Jokatapauksessa jatkamme matkaa.
Matkan varrelta löytyy hienoja tunneleita jotka menovät milloin vuorien läpi ja milloin meren ali. Hieman kuumoittavaa. Kimmo on siirtynyt etupenkille joten koetan kirjoittaa matkan aikana Ragon päiväkirjaa. Mahdotonta. Kärsin matkapahoinvoinnista. Siis nestehukasta. Auttaisiko olut?
Harmiksemme toteamme että juomapuoli alkaa olla menetetty. Etsimme paikallisen ravitsemusliikkeen ja siirrymme ostoksille. Ostamme hyödykkeitä. Matkaan löytyy myös nakkeja ja perunamuussia. Jumalauta tänään on feast. Rahan menosta ei ole mitään hajua. Ei kai ne paljoo maksanut.
Saavumme illan jo saapuessa seuraavalle leirille. Kyseessä on auringonlaskua varten turisteille kyhätty leirintäalue josta löydämme paljon karavaanareita sekä muutaman telttailijan. Maksamme kiltisti telttapaikasta nimellisen palkkion ja siirrymme peremmälle. Alueelta löytyy myös hieno kivinen 2.maailmansodan aikainen torni joka toimittaa nykyisin wc:n virkaa. Juokseva vesi sekä posliinit tottakai. Ajamme automme karavaaraneiden eteen. Hyvin pian käy selväksi että automme on heidän näköalan edessä. Autostahan ei luonnollisesti voi astua ulos. Päädymme siirtämään autoa, ei ole oikein sellaisessa mielentilassa että jaksaisi neuvotella ruotsalaisten kermaperseiden kanssa.
Kasaamme teltan rutiinilla ja rupeamme kokkaamaan. Myös viinapullo on löytynyt. Se oli kateissa monta päivää. Marko perkele. Valmistamme Pölsaa, nuudeleita, sekä pottumuusia. Makkara maistuu aivan vitun hyvälle.
Syömme myös turskaa. Väsyttää. Jotenkin outo olo. Ehkä viina auttaa.
Katselemme upeaa auringon “laskua”, kylläisinä sekä pölsäpäissään. Hieno tunnelma. Ulkopuolinen saattaisi ihmetellä teltastamme kuuluvaa helvetinmoista huutoa keskellä yötä. Onneksi kukaan ei uskalla lähestyä meitä.
Päätämme käydä hyppimässä rantakivikolla. Hieno idea. Ei ole tullut vielä kivillä hypittyäkään. Marko päättä kivuta rannalla sijaitsevan ison kivenjärkäleen päälle. Itsellä on hieman epävarma olo joten jätän väliin. Alla odottaa nimittäin murtunut pohjeluu. Kimmo kapuaa kivelle myös. Ei voi kun nauraa.
Markon hypätessä kiveltä toiselle, hän horjahtaa kriittisessä vaiheessa ja heittää voltin. Itse hän kutsui sitä ukemiksi. Vittu mikä virhe on tapahtua. Onneksi selviää, jos ei nyt ihan selvin nahoin, niin ainakin hengissä. Nyt oli niin lähellä, että päätämme siirtyä nukkumaan. Voi veljet että tuntuukin hyvältä kavuta makupussiin pitkän päivän päätteeksi. Ystävämme matkailuautoissaan ovat varmasti myös kiitollisia että päätimme viimein rauhoittua. Kaikki nukahtavat välittömästi.
PÄIVÄ 5–12.7.2016
Huomaan tätä kirjoittaessani että yksinkertaisesta päiväkirjasta on kehkeytymässä romaani. Paljon mahtuu 8:n päivään tapahtumia. Kaikkia ei edes muista. Jatketaampas sitten kun on kerran tullakseen.
Nukumme pitkään. Tai minä ja Marko nukumme. Kimmon punkka on tyhjä. Teltta on järjestelmällisen kaaoksen vallassa. Päässä on vähän sellainen olo että kirkas viina on maistunut. Markon makupussista esiin työntyvä pää kehottaa kampaamaan tukan ja menemään töihin.
Otan neuvosta vaarin ja lähden paskalle. Mutta tukkaa en kampaa. En helvetissä. Matkalla törmään Kimmoon. Ollut samalla komennolla. Puhui puhelimessa. Varmaan todistelee puhelimen toiselle päälle selväpäisyyttään. No selvähän hän onkin. Kimmo ei kärsi krapulasta, kuten häntä vähääkään tuntevat ihmiset tietävät…
Saniteettitilat ovat jälleen perinteistä norjalaista priimaa. Asiallista jälleen kerran. Täällä on Crohnintautisen helppo matkustaa.
Palaan leiriin jossa toimitamme aamurutiinit sekä aamupalan. Ruokapakki on syystä toisesta jäänyt edellisiltana pesemättä ja sen pohjalla tuoksuu yön yli muhinut pölsä. Kamat kantoon ja kyytiin. Tämä sujuu rutiinilla.
Lähdemme matkaan. Aamupäivä on kolea ja pilvinen. Tänään meillä ei ole määränpäätä joten ajelemme pitkin Lofootteja kuin kunnon turistin pitääkin.
Saavumme kaupunkiin jonka nimeä en muista. Päädymme satamaan. Aurinko on tullut esiin ja vaatetta on jälleen vähennettävä. Tämä toteutetaan parkkipaikalla paikallisten hämmästellessä viereiseltä terassilta. Mitä ihmeellistä tässä nyt on? Päätämme siirtyä terassille kahville. Kyllä, kahville. Maistuupas automaattikahvi taas hyvälle. Niin hyvälle että sitä on santsattava, norjalaiseen tapaan ilmaiseksi. No mikä ettei.
Istumme terassilla hyvän aikaa miettien seuraavaa siirtoa ja nauttien auringon lämmöstä. Lopulta tulemme johtopäätökseen. On aika siirtyä lähemmäksi Ruotsin rajaa. Tarkoitus on olla vielä yksi yö Norjan puolella. Mitä lähempänä rajaa huomenna olemme, sitä enemmän meillä on aikaa ihmetellä Ruotsin puolella.
Lähdemme matkaan. Keli hellii ja maisemat jälleen mitä parhaimmat. Tunneleita tulee taas vastaan. Pisin taisi olla 8 km. Paniikki tunnelissa. Koitan kirjoittaa matkan aikana mutta ei siitä tule vittuakaan. Autossa lukeminen aiheuttaa pahoinvointia ja kirjaimet hyppivät silmille. Krapula ei auta asiaa.
Toteamme polttoainevalon syttyneen. Oho. Eipä ole tullut mieleenkään. Täällä on aika pitkiä siirtymiä ilman huoltoasemia mutta emme ole huolissaan. Mittarin ilmoittaessa että pääsemme tankilla vielä 30km, alkaa jo vähän huolettaa. Onneksi seuraavan mutkan takaa löytyy jonkinlainen huoltoaseman tapainen. Muistuupa mieleeni että kruunut on myös loppu. Kävimme eilen kaupassa. Noh onhan meillä kortit ja pelit. Jostain syystä automaatti ei hyväksy kenenkään depit kortteja. Hetkinen. Marko ilmoittaa jättäneensä luottokortin kotiinsa. No voihan vittu. Nyt huolettaa. Hetken tongittuaan Marko löytää taikakorttinsa ja skynet jopa hyväksyy sen. Tankkaamme kohtuudella sillä alamme olla lähellä Ruotsin rajaa ja sieltä saa halvemmalla.
Päivä on hurahtanut nopeasti, nukuimme helvetin pitkään ja siirtymä vei suuren osan päivästä. Nyt vain etsimään seuraavaa yöpymispaikkaa. Tämä osoittautuu hankalaksi. Mutta etsivä löytää. Nyt löytyi taas hieno mesta vuonojen välistä. Aurinko check. Kalastus mahdollisuus, check. Jätämme auton tien varteen ja siirrämme tavaramme kajakkiin. Mestalle on lyhyt laskeutuminen ja tavarat saa helpoiten paikalle kajakissa vetäen. Leiri on nopeasti pystyssä ja siirrymme kalastamaan. Näyttää sille että tästä olisi hyvät mahdollisuudet napata turska.
Kokeilen järjestelmällisesti koko uistinvarastoni läpi. Käy selväksi ettei kala syö. Marko on samaa mieltä ja ryhtyy laittamaan kajakkia vesille. Merikartoista käy selväksi että vettä on vuonojen välissä päälle 100m ja että virtaukset keskellä voivat olla kovat. Marko pysyttelee rannan läheisyydessä mutta käy pitkällä tutkimusretkellä. Käy ilmi että vettä on jo 3m rannasta niin paljon ettei pohja erotu.
Päätän itsekin kokeilla kajakkia. Tällä kertaa virvelin kanssa. Olo on itsevarma kunnes katson laidan yli. Valkohai paniikki iskee taas välittömästi. Puristan itseäni palleista tarkistaakseni olenko vielä mies. Vielä ne on mukana. Lasken uistimen mereen ja lähden kokeilemaan vetouistelua. Pienen matkan päästä stop. Uistin on tarttunut johonkin eikä se liikahda. Katson laidan yli enkä näe pohjaa. Tunnen kuinka kivekset surkastuvat. Paniikki iske. Hapuilen vyölläni roikkuvaa veistä ja melkein kaadan kajakin.Virveli on tippua mereen. Samoin mies. Paniikin sumentaessa näköni onnistun kuin ihmeen kaupalla katkaisemaan siiman. Pohjasta nousee kuplia. Suuntaan häpäistynä rantaan ja syke alkaa laskea pohjan tullessa taas näkyviin. Hirveä vehje tuo kajakki. Tästä lähin taidan sittenkin pidättyä kanootissa.
Kaiken tämän pelleilyn tapahtuessa Marko ja Kimmo ovat jatkaneet kalastusta rannalta käsin. Kimmo ei edes uskolla kokeilla kajakkia. Ei hänen kyllä tarvitsekaan koska hetken päästä tuttu huudahtus kuuluu hänen suustaan. Keila. Turska kiinni. No vittu yllätys. Jigi pelittää. Kimmo heittää turskan rannikolle ja ottaa seuraavan heiton. Turska kiinni. Tässä vaiheessa totean että oma kalastusharrastukseni saa jäädä. Siirryn teltan läheisyyteen makaamaan ja kirjoittamaan päiväkirjaa. Kotiin palattuani huomaan kirjoittaneeni 10 sivua kiroamista turskaa kohtaan. Paska kala vaikkakin hyvä makuinen. Marko liitty seuraan ja avaamme oluet. Tarkkailemme kalamiehen toimia turvamatkan päästä ja kiroamme hänen kalaonneaan kateellisena.
Käymme läpi reissua ja katselemme otettuja kuvia. Pitkälle on tultu. Kimmokin saapuu paikalle. On saanut jumalauta vielä kolmannen turskan. Nyt on syömistä.
Väsäämme tulet ja kokkailemme kelpo ateriat. Turskaa, nuudeleita ja Pölsaa tottakai. Nautimme Markon kanssa toiset oluet. Huomaamme että kaljavarastot ovat lähes loppu eikä Kimmo ole juonut olutta koko päivänä. Mitä? Tarjoamme Kimmolle osuutta jäljellä olevista kaljoista mutta tämä kieltäytyy? Alamme olla huolissamme ja Marko kaivaa viinapullon jämät esille. Kimmo kieltäytyy tästäkin. Piti se tämäkin päivä nähdä. Mies on seonnut.
On väliintulon aika ja käymme keskustelemaan mikä miestä vaivaa. Pienen juttutuokion jälkeen käy ilmi että syy käytökseen johtuu siitä että Kimmo on ollut tietoinen viinavarastojen tyhjenemisestä jo tovin eikä hän näe mitään syytä juoda jos tavaraa ei ole tarjolla tarpeeksi. Asia kunnossa. Ihailtavaa ammattimaisuutta ja asialle omistautumista.
Loppu ilta kuluu kaikilla omien juttujen parissa. Kimmo siirtyy kalalle. Marko räplää puhelintaan ja minä kirjoitan. Hetki omaa aikaa.
Marko löytää netistä hauskoja videopätkiä tubettajista. Nauramme itsemme kipeäksi. Reissuväsymys on sitä luokkaa että nyt kyllä naurattaa asia kuin asia.
Päätämme siirtyä nukkumaan, paitsi Kimmo joka höyryää selvinpäin pihalla. Väittää nähneensä meressä epäilyttävää toimintaa. Jää arvoitukseksi. En jaksa enää nousta. Lopulta höyrypääkin tulee sisälle ja voimme nukahtaa. Huomenna poistumme Norjasta ja jatkamme Ruotsiin. Olenko muuten maininnut kertaakaan että Ruotsi on paska maa??
PÄIVÄ 6–13.7.2016
Herään. On aamu. Poijaat vetelevät sikeitä. Ensimmäistä kertaa reissun aikana olen ensimmäisenä hereillä. On siinä mielessä myös erikoinen aamu että ei ole krapulaa eikä muutenkaan koske mihinkään. Kivi selän alla teki hyvää. Ryhdyn välittömästi aamurutiineille. Jätkät heräilevät ja tekevät samoin. Syömme nopeat puurot ja puramme leirin pikapikaa. Olemme olleet täydellisessä uutispimennossa viikon ja olemme täysin tietämättömiä siitä että maailmaa on kohdannut suurin katastrooffi sitten vuoden 2004 tsunamin. Puhun tietenkin pokemon — invaasiosta. Mutta ei enempää tästä aiheesta tässä yhteydessä, se on eri tarina se.
Reissumme alkaa lähestyä vääjäämättä päätöstään ja olen havaitsevani ilmassa pientä koti-ikävää. Tai ainakin peseytymis — ikävää. Haju autossa on melkoinen kun lähdemme matkaan. Peseytymättä viikko. Ei nyt muuten eroa normaalista arjesta mutta kun on tullut reissussa vähän urheiltuakin.
Ruotsin rajalle on poronkusema ja saavutamme sen nopeasti. Jätämme haikeat jäähyväiset jylhille vuoristomaisemille ajaessamme rajan yli, missä ei taaskaan ole minkäänlaista valvontaa.?
Maasto tasaantuu nopeasti ja tutut ruotsalaiset maisemat polttavat hitaasti verkko-sekä aivokalvoihin pieniä vitutuksen meneviä reikiä.
Pysähdymme kahville sekä tankkaamaan. Kahvitus tapahtuu hieno-miljöisessä baarissa joka houkuttelisi myös oluelle, mutta emme tulleet tänne ryyppäämään. Tyydymme kahviin joka tarjoillaan jälleen automaatista. Mainittakoon että matkanvarrelle olleista kahviautomaateista saa joka kerta eri määrän kahvia. Tämä jos joku aiheuttaa yhdessä ryhmämme jäsenessä arvaamatonta kiukkua. Arvatkaapa kenessä.
Tässä on myös hyvä paikka kokeilla saniteettitiloja. Luoja tietää milloin seuraavan kerran se on mahdollista. Järkytys on melkoinen. Taakse ovat jääneet Norjan tuoksukynttilä wc:t. Paskaa ja kusta on seinillä. Mitä salaisuuksia toiletti kätkisikään sisäänsä jos sitä tarkkailtaisi Uv-valojen loisteessa. Perus Ruotsia. Seinällä lukee Sea-bass. Päätän poistua paikalta.
Polttelemme pihalla tupakit kun törmäämme suomalaisiin kanssakulkijoihin. Ovat liikkeellä moottoripyörillä. He ovat olleet reissussa viikon. Kierrelleet lappia ja Ruotsia. Nyt täällä Jumalanselän takana. Vaihdamme kokemuksia. Heillä on kova hinku Lofooteille. Varoittelemme kelistä joka heitä odottaisi sillä suunnalla. Sadetta oli luvattu. Hyvästelemme ja he jatkavat Norjan suuntaan varoitteluista huolimatta. Me taas siirrämme katseemme kohti itää.
Täällä ei ole mitään nähtävää joten siihen ei ole tarvetta tuhlata digitaalista filminauhaa. Kuvitelkaa asfalttitie ja pitkä suora.
Ennen pitkää saavumme Kiirunaan. Ensimmäinen “suuri” kaupunki reissumme aikana. Täällä harrastetaan jonkinasteista kaivostoimintaa. Käymme tutkimaan kaupunkia. Gps ilmoittaa että täältä löytyy Systembolaget. Käynti siellä on ehdoton. Lisäksi tarvitsemme kalastusluvat Ruotsin puolelle. Lähistöllä sijaitsee kalastus mestoja jossa on käytävä ehdottomasti.
Kävellessämme pitkin Kiirunan katuja nenään kantautuu lihantuoksu. Se kutsuu luokseen. Marko on jo sisällä liikkeessä joka on jälleen paikallinen hampurilaisravintola. Tilaamme asialliset purilaiset ranskalaisilla. Vittu. Täällähän tarjoillaan ihan kokolihapihviä. Asiallista. En tätä nyt hyväksi kutsuisi mut pääasia että saa lihaa ja rasvaa.
Polttelemme ruokasavukkeet terassilla ja tarkkailemme tilannetta. Ihan on kiva kaupunki. Kyllä täällä voisi asua. Harmi kun sijaitsee Ruotsissa. Samassa sateenkaaripariskunta kävelee ohitsemme käsikädessä muinamiehinä. Ainiin, olemme Ruotsissa, emme Pieksämäellä.
Lähdemme etsimään metsästys / kalastusliikettä jonka kuulemme sijaitsevan kaupungissa. Tiedon hankkiminen osoittautui hankalaksi koska ruotsalaiset eivät puhu suomea niin emme mekään puhu ruotsia. Saatana. Mainittakoot että he eivät puhu myöskään englantia. Ainakaan puliukot joilta asiaa tiedustelimme. Onneksi puhumme kansainvälistä puliukko- kieltä ja tieto saadaan talteen.
Pienen kävelymatkan päästä löytyy varteenotettava alan-liike. Kuola valuu suusta kun katselee valikoimaa joka jakautuu metsästys sekä kalastusosastoihin. Lähestymme tiskiä jossa meitä odottaa iloinen palvelushenkinen myyjä- henkilö joka onneksemme puhuu sujuvaa englanti. Hänen s-kirjaimensa suhisee huolestuttavasti hänen aukaistessa sanaisen arkkunsa mutta emme anna tämän häiritä. Kysymme lupia. Paljastuu että Ruotsin kalastuslupa-järjestelmä on monimutkaisempi kuin Sote- uudistus. Kiirunan kunta on jaettu eri kalastus osiin, joista jokainen tarvitsee oman lupansa. Joskus jopa niin että joen toisella puolella saat kalastaa ja toisella et. Edes myyjät eivät ole perillä asian monimutkaisuuden takia. Otamme kartan esiin ja valitsemme yhdessä paikan jossa olisi mahdollista kalastaa haspeli — välineillä. Ostamme kalastuskortit kaikille, vastaava Suomessa on valtionkalastuslupa. Taisi olla 8 e / nuppi. Suomessa n.50e. Lisäksi ostamme valitsemalle alueellemme luvat. Oisko 5 e/ nuppi. No ei paha. Saamme mukaamme kartat jotka on oltava mukana aina kalastaessa. Sakot ovat täällä kuulemma niin korkeat että lupa-asiat kannattaa hoitaa kunnialla.
Heitän myyjälle tippiä hyvästä palvelusta ja poistun paikalta ennen kuin hän innostuu.
Nyt olisi taas määränpää ja luvat kunnossa. Oliko meillä vielä joku pysähdys?
Haemme auton joka ohjaa meidät suoraan Systembolagetin portaille. Valikoima on kohtalainen. Viini olisi täällä helvetin halpaa. 10e / 3 l pönikkä. Ei löydy Magyaaria joten tyydymme olueen. Taas uusi merkki niin pysyy homma mielenkiintoisena. Ostamme myös kohtuullisen kokoisen pullon viinaa. Marko päättää ottaa ilta-aterian valmistusta varten purkillisen paikallista huttusta. Oiva idea.
Sateelliittikarttamme alkaa ohjata meitä pois Kiirunan keskustasta, kohti määränpäätä. Ajamme niin pitkään kunnes tiet eivät enää näy gps:llä. Joudumme oikeasti lukemaan karttaa ja etsiä pikkuteitä jotka veisivät meidät perille. Reilun tunni ajelun jälkeen löydämme etsimämme ja siirrymme tielle jonka kulkemiseen tarvittaisiin hieman erilainen kulkuneuvo. Vauhtisokeus ei iske kulkiessamme tasaisen tappavaa 10km / h kohti määränpäätä. Vauhdin hidastuminen osoittautuu oikeaksi ratkaisuksi sillä muutaman kilometrin ajon jälkeen näemme ensimmäiset mehtälehmät.
Jatkamme körröttelyä. Kohta auton edestä juoksee Michael Jordanin pituinen hirvi. Pienen matkan päässä toinen. Missä helvetin hirviaitauksessa me oikein olemme. Näemme yhteensä 7 hirveä 20 km matkalla. Tien päässä meitä odottaa suht pieni joki. Toinen auto pysähtynyt meidän uniikeille mestoille. Tämä ei ole hyväksyttävää. Eikä paikkassa muutenkaan lue meidän nimeämme. Käännymme takaisin. Pysähdymme paluumatkalla tien varteen ja käymme kartoittamassa jokea hieman ylempää. Tiheäkasvuista metsää. Hirven paskaa on jokapaikka täynnä. Ruotsalaiset itikat pesivät täällä myös. Niitä on kaksin kappalein. Ei houkuta. Ei ilman pyssyä. Hirvet ovat arvaamattomia ja vaarallisia ja niitä on täällä liikaa. Ei tänään . Ei ei.
Palaamme autolle sekä päätielle josta saavuimme. Ajamme takaisin Kiirunaan päin ja pysähdymme hotellilla jonka huomasimme tänne ajaessamme. Se sijaitsee joen varressa, joka on myös merkattu kalastuskarttaan. Respa on auki ja siellä puhutaan englantia. Ostamme luvat Joelle ja ajamme alajuoksulle jonne päätämme leiriytyä. Välittömässä läheisyydessä on myös silta jonka alla näyttäisi olevan hyvät kalamestat. Leiri on pystyssä ennätysaikaan. Pistämme virvelit tulille. Täältä on mahdollista saada lohta, taimenta , harria. Vaikka sun mitä.
Kartoitamme aluetta. Komea joki täytyy myöntää. Kalastamme parhaimpamme mukaan. Kellon kääntyessä yli puolen yön, nälkä ottaa vallan kaikista. Jopa Kimmo on jäänyt ilman saalista. Hän saa kuulla kunniansa. Siirrymme teltan puolelle kokkailemaan. Valmistamme Pölsa, nuudeli, perunamuussi muhennosta.Maustamme sitä valkoviinillä. Se on herkullista vaikkei siltä välttämättä näytä.
Teltassa vallitsee hillitön meininki kaikkien ollessa aivokuoleman partaalla unenpuutteen vuoksi. Pidämme käsittämätöntä älämölyä. Olemme tarkoituksella leiriytyneet hieman kauemmaksi pusikkoon sillä sillan kupeeseen on leiriytynyt muutama karavaarani. Taitaa olla liian lyhyt matka koska herättyämme autot ovat hävinneet.
Aamulla jatkamme kalastusta viimeisen päivän sarastaessa. Toiset saa kalaa toiset ei. Viimeisen päivän reissutraditioihin kuulu myös kunnon kännit. Ainoastaan siksi että paluumatka sujuisi mukavammin…
PÄIVÄ 7–14.7.2016
Aamu alkaa niinkuin kaikki aamut alkavat. Heräämme aikaisin sillä kalastuslupamme ovat vielä tänään voimassa. Nautimme kevyen aamiaisen ja kaivamme kalavehkeet esille. Nyt on pakko tulla kalaa. Tunne on vahva. Päivä alkaa helteisenä. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua siirtyessämme joelle. Itse siirryn sillalle josta on hyvä näkymä pohjaan. Jokihan vilisee harreja. Kimmo on sillan toisella puolella ja hänelle on turha mainita asiasta. Tehkööt taikojaan omilla mestoillaan. Käyn järjestelmällisesti uistinarseenalia läpi laskien uistimet aivan kalojen eteen. Ei nappaa. Ei syö. Ilmoitan harri havannoistani Markolle joka heittelee sillan alla. Hän alkaa heitellä osoittelemilleni mestoille, mutta toivottua tulosta ei synny.
Kimmo on kuullut puhetta toiselle puolelle ja saapuu ihmettelemään tilannetta. Ei saalista hänelläkään. Laitamme samanlaiset kuusamon pikku-räsäset kiinni ja laskemme ne veteen. Olemme noin metrin päässä toisistamme. Välittömästi Kimmon uistimen osuttua veteen, on hänellä harri kiinni. Ja säädyllisen kokoinen. Itse onnistun jotenkin jättämään oman uistimeni pohjaan ja sinne se myös jääkin. Mainitsinko jo että meillä oli identtiset uistimet. Asia jää kaivamaan mieltä vielä viikoiksi. Päiväkin oli jo pilalla.
Kala jää ainoaksi tältä paikalta vaikka jatkammekin kalastusta vielä muutaman tunnin. Sattuma kalahan se vain oli. Jätkien siirtyessä kokkaamaan lounasta, päätän yrittää vielä hetken ja yritykseksi se myös jää. Onnistun saamaan toisenkin uistimen pohjaan jonka jälkeen päässäni alkaa muhia kuningasidea, nimittäin humalahakuinen juominen. Käyn sullomassa kalavehkeeni autoon raivon vallassa ja avaan oluen. Siirryn lounaspaikalle aukomaan päätäni. Nautimme harria ja pottumuussia. Tai noh, minä nautin pääasiassa olutta. Vitutus on käsin kosketeltavaa.
Pakkaamme auton ja alkaa matka kohti viimeistä leiripaikkaa. Paikaksi olemme valinneet melko lähellä Suomen rajaa sijaitsevan Jockfall:in. Kiirunasta reilu 200km. Monet pitävät Jockfallia yhtenä maailman parhaista kalastusmestoista. Sieltä saadaan vuosittain useita yli 10kg lohia eikä 20 kg ole mitään harvinaisuuksia.
Matkalla ei Kiirunan kunnasta poistuttaessa ole mitään nähtävää. Ruotsi on paska maa.
On Kimmon vuoro istua edessä. Tämä sopii minulle erinomaisesti ottaen huomioon suunnitelmani.
Olen havaillistanut viinapullon takapenkin kätköistä. Avaan pepsin. Aivan olettamukseni mukaan Kimmo utelee etupenkiltä avasinko oluen. Vastaan kieltävästi ja tyhjennän tölkkiä sen verran että saan ujutettua joukkoon viinaa. Menee täydestä. Nautin matkalla yhden jos toisenkin pepsin. Lopulta yhdellä tupakkitauolla jään kiinni askeleen hieman jo heittäessä. Ja haisihan se viinakin. Kimmokin päätyy olueen Markon seuratessa huolestuneena vierestä. Nautimme myös viinaa. Huomaatteko mihin tämä johtaa?
Jockfall:n lähestyessä alan olla jo sen verran hutikassa että rupean selaamaan puhelimen nimiluetteloa läpi. Soitan lähes joka numeron läpi ilmaistakseni mielipiteeni Ruotsista. Kotipuolesta pyydetään lisää rahaa koska aion ostaa tuliaisia…just joo.
Saavumme Jockfalliin kellon ollessa en muista. Paikalla on porukkaa. Aikomuksenamme olisi vuokrata tupa viimeisen yön kunniaksi. Painelen sisälle asiakasneuvontaan reteästi olut kädessä ja paskalta haissen. Vastassa odottaa varsin ikävä baarimikko / myyjä joka nappaa oluen kädestäni ja ilmoittaa selvällä suomenkielellä että täällä pätevät samat säännöt kuin Suomessakin, eli ei omia juomia sisälle. Lähestymme selvästi Sääntö-Suomea. Mutta mikä paljasti minut suomalaiseksi? Marko rauhoittelee myyjän ja kyselemme tupia. Tuvat ovat ikävä kyllä täynnä, mutta telttapaikkoja löytyy. Tämä käy meille, onhan se halvempikin. Nukkukoot kermaperseet mökeissä. Käymme pikaisesti pystyttämässä leirin joka tällä kertaa pystytetään auton viereen. Tilaa on.
Siirrymme takaisin asiakaspalvelupisteeseen sillä näimme siellä sivusilmällä terassin. Välittömät tuopit. Minullekin tarjoillaan kun vilautan rahatuppoa epämiellyttävän, miespuoleisen, myyjän naaman edessä. Puhumme myös tämän vuoden saaduista kaloista. Onhan niitä tullut. Baarin puolelta voi seurata kalojen nousua koskeen upotetun kameran välityksellä. Turistimesta selvästi. Täällä emme kalasta. Näin päätetään.
Nautimme muutamat erikoisoluet. Vastapäätä istuu ruotsalaisia viinilasien sekä kermaperunoiden ja heitä varten tapettujen lohien täyttämien lautasien edessä. Puvut päällä tottakai. Poltamme tupakkia ja puhumme äänekkäästi.
Marko päättää siirtyä leirille kokkaamaan. Tai sitten häntä hävettää. Päätämme Kimmon kanssa ottaa vielä kahdet, koska kortti tuntuu yhä pelittävän. Mikä ettei.
Lopulta hoipumme leirille nälän saattelemana jossa Markon kulinaarinen nautinto odottaa. En muista mitä se oli, mutta helvetin hyvää. Veikkaisin nuudeleita. Jatkamme iltaamme oluella. Myös toinen viinapullo on löytynyt jostain. Kuuntelemme musiikkia ja muistelemme reissua. Ollut aika huippua.
Huomaan leirimme viereisessä teltassa liikettä. Miehet ovat tulleet kalalta. Päätän käydä tarinoimassa. Ideaa ei pidetä hyvänä kuntoni ollessa ylisosiaalinen. En välitä. Paljastuvat mukaviksi hepuiksi ja vanhempi puhui sujuvaa englantia. Eivät olleet saaneet kalaa vaikka olivat kalastaneet 2 päivää eivätkä olleet heidän kuuleman mukaan saaneet muutkaan. Kusettivat tiskillä saatana. Onneksi jäi kalaluvat ostamatta. Reissu olisi tässä kunnossa päätynyt alajuoksulle. Keskustelimme niitä näitä. Paljastuin aika ajoissa jälleen suomalaiseksi. Mistä ne tunnistaa? Puheen edelleen jatkaessa sammaltumistaan liityn jälleen jätkien seuraan.
Saamme Kimmon kanssa idean lähteä käymään vielä terassilla. Marko ilmoittaa sen menneen jo kiinni klo 2200. Jostain syytä se ei riitä tekosyyksi olla menemättä. Käveltyämme 10m leiristä, saamme Kimmon kanssa riidan aikaiseksi. En todellakaan muista mistä. Huuto raikaa Jockfallin yössä. Helvetin moista raivoamista molemminpuolin. Herättää kuulemma hilpeyttä lähistöllä olevissa mökeissä sekä teltoissa. Päätän jatkaa matkaa jättäen Kimmon raivoamaan itsekseen. Käännän selkäni ja seuraava muistikuva on halko takaraivossani. Kimmo oli hätäpäissään löytänyt maasta halon ja päättänyt kaikessa viisaudessaan lyödä sillä ensimmäistä vastaantulevaa takaraivoa. Tästä seuraa huutoa puolin ja toisin.
Jatkamme meuhkaamista terassille asti joka on kiinni. Näinhän meille ilmoitettiin. Käännymme takaisin ja matkalla törmäämme suomalaisiin. Olivat majoittuneet yhteen mökeistä. Käyn katsastamassa mökin ja ihailen heidän kalastustarvikkeita. Kimmo saapuu paikalle ja jatkaa helvetinmoista huutoaan yhdelle pihalla olevista suomalaisista. Toverit sisällä pyytävät siirtämän Kimmon pois heidän mökkinsä lähettyviltä koska perheen pienimpiä alkoi pelottaa. Ymmärrettävää. Taivuttelen Kimmon takaisin leiriin käyttäen puliukko — kieltä. Tilanne alkaa rauhoittua ja juomme sulassa sovussa hieman lisää. Alkaa painaa väsymys päälle, siis minulla. Pyrin sisälle telttaan, mutten löydä ovea. Sisältä kuuluva ääni ilmoittaa oven olevan toisella puolella telttaa. En saa sitä auki ilman apua. Päästyäni sisälle sammun välittömästi. Kimmo jää vielä ulos… Yöllä on tapahtunut kummia…
PÄIVÄ 8–15.7.2016
Avaan silmät 0500. Melko sekava olo. Huomaan että olen nukkunut ilman makualustaa märällä nurmikolla. Kimmo on löytänyt tiensä telttaan. Totean että silmiä ei voi sulkea ilman että lohikäärmeet ilmestyvät. Päätän siirtyä ulos. Etsin autosta vichyä. Pelastus. Huomaan leirialueemme olevan sekasorron vallassa. Jätän asian sikseen. Siivotaan myöhemmin. Leirialueella on hiljaista, ihmiset nukkuu, minä en.
Päätän väsätä tulet läheiselle tulentekopaikalle. Polttopuuksi kelpaa edellisenä iltana päähäni saama halko.Ottaa aikansa mutta valmista tulee. Keitän nuotiokahvit ja kirjoitan Rago:n päiväkirjaa ( Luen sen vasta kotona ja olen hämmästynyt). Kahvi tekee tehtävänsä. Siirryn viereisessä pusikossa olevaan puuhökkeliin jonka oletan olevan paskahuussi. Oletus osoittautuu oikeaksi. Huomaan että se on ollut poissa käytöstä jo vuosia. Paikalle ei mene polkua ja koko paska on hämähäkin seittien peitossa. En anna asian häiritä ja siirryn tuumasta toimeen. Luoja siunatkoon seuraavaa käyttäjää. Siirryn takaisin nuotion äärelle ja kirjoitan päiväkirjan loppuun nauttien samalla oivallista nuotiokahvia. Totean että klo on jo 0700 ja lohikäärmeet ovat kaikonneet. Siirryn takaisin nukkumaan.
Palaan takaisin elävienkirjoihin klo 10.00. Markoa ei näy mutta Kimmo kuorsaa. Tunnen krapulan lähestyvän ja kömmin ulos. Marko on pirteänä pöydän ääressä. On saatana löytänyt jostain suihkun ja käynyt peseytymässä. Petturi. Eikös me sovittu ettei peseydytä?
Kimmo kömpii ulos teltasta ja vaikuttaa sekavalta. On hävittänyt kenkänsä? Rupeamme ruotimaan illan kulkua kahvin ääressä. Marko kertoo meidän tapelleen. Hävettää. Aikuiset miehet. Kimmo kertoo löytäneensä yöllä alueelta saunan jossa on myös käynyt kylpemässä, vaatteet päällä. Oletamme että hänen kenkänsä löytyvät sieltä. Hän on myös istunut saunan terassilla useamman tunnin seurailleen räystään alle peseytyneiden pääskysten toimia. Hämmentävää.
On aika tarkistaa promillet. Marko puhaltaa nollat. Nolla on myös koko mies. Itse 1,3 ja Kimmo 1,5. Perus aamu siis. Tänään olisi jonkun ajettava Oulusta vielä Pieksämäelle. Vaikuttaa haasteelta.
Puramme Markon kanssa leirin ja Kimmo lähtee etsimään kenkiään. Saunaltahan ne löytyvät.
Telttanaapurit heräilevät meidän pakatessa leiriä. Päätän käydä kysymässä miten kalasaalin kanssa kävi. Eivät olleet kalastaneet yöllä, niinkuin minulle oli eilen jo kerrottu. Keskustelu kääntyy pian edellisiltaan. Kysyvät muistanko edellisestä illasta mitään. Valehtelen muistavani. Olivat seuranneet minun ja Kimmon toljailuja teltan raosta. Suurta hilpeyttä oli aihettanut halko päässäni. Crazy finns — niinkuin he asian ilmaisivat. Repeämme nauruun. Selitän meidän olevan Pieksämäeltä, Keski-Suomesta. Huomaan että asiaan tulee jonkinasteista selkeyttä. Hienoja miehiä. Hyvästelemme ja lähdemme kohti Suomea.
Suomeen on poronkusema. Rajan yli. Meillä ei ole kiire joten päätämme käydä syömässä Torniossa. Marko kertoo legendaa kerrostalon kokoisista hampurilaisista. Kuulostaa tällä hetkellä niin hyvälle että asia on parempi tarkastaa. Pieni paikka. Oikein viihdyttävä. Kuulemma tv:stä tuttu. En mainosta mutta seinällä on hilpeän isokokoisen koomikon kuva.
Annoskoko on hillitön. Eikä ole edes isoimmasta päästä. Vaikuttaa virheelle syödä koko annos. Noh, virheistähän oppii joten menoksi. Virhe on tapahtunut. Ähky. Henki ei kulje. Oksettaa. Hapuan taskustani astma- piippua.
Ruotsissa on vielä tehtävä yksi pysähdys. Nuuskakauppa. Pitää tuoda tuliaisia. Itse ostan kotiinviemisiksi 2 paketti Snören lakritsinauhaa. Pojat ostavat sitä itseään. Ja nyt vittuun täältä Ruotsista.
Raja tuli viimein vastaan monessakin mielessä. Olemme jälleen Suomessa, ei maistu olut eikä tupakki. Markon ajaessa kohti Oulua, koitamme Kimmon kanssa saada hieman unta. Itse en tähän pysty. Lohikäärmeet leijuvat auton yllä.
Saavumme Markon tiluksille. Poika on tullut kotiin. Meillä on vielä päälle 400km. Saatana. Siirrämme tavaramme Skodaan ja putsaamme Markon Volvon. Vittu mikä tunne. On aika ottaa promillet. Hyvältä näyttää olemme molemmat ajokunnossa. Mittarin mukaan. Kimmo päättää ajaa. Tämä käy. Hyvästelemme Markon joka ryntää kuuleman mukaan kaljalle, saunaan ja baariin vielä samana iltana.
On sen kyllä ansainnutkin. Ajoi tuossa juuri 2000km.
Kimmon kanssa otamme suunnaksi Pieksämäen. Arvioitu lähtöaika on 1700. Matka sujuu pelonsekaisin tuntein Kimmon ajaessa “oikoreittejä” raskaalla kaasujalalla. Säästämme arviolta n.50 km mutta menetämme melkein henkemme. Pieksämäen lähestyessä alkaa sataa. Lujaa. Miksi muuten Pieksämäelle tultaessa alkaa aina sataa?
Pieksämäelle saapuessa aikarauta lähenee kello kymmentä. Tutut seudut näyttävät hyvältä. Olemme matkanneet päälle 2800 km, joista 800 tänään. Ajatus sängystä tuntuu hyvältä. Kaikki tuntuu helvetin hyvältä. Voittaja olo.
Kotiin saapuessa pöydällä odottaa pihvi-ateria. Maistuu helvetin hyvältä.
Saan käskyn mennä suihkuun. Tämä suoritetaan varmuuden vuoksi kahdesti. Tuntuu vitun hyvältä. Ensi vuonna on taas Suomen lapin vuoro. Vai onko sittenkään. Tähän on hyvä lopettaa. Huomenna on Pieksämäellä Big Wheels . Haiskahtaa alkoholille. Luoja meitä auttakoot.
Janne Hyvönen
