Kesä 2019 oli kasvikuvausten kannalta varsin onnistunut.

Toukokuu pääsi hieman livahtamaan ohi, joskin lumisateen peittämiä kukkasia oli kiva kuvailla.

Ensimmäisenä varsinaisena kuvausmatkana oli matka Varsinais-Suomeen kesäkuun puolivälissä. Siellä tavoitteena oli kuvata pistiäinen kimalaisorhoa pölyttämässä ja pienellä odottelulla innokas koiras tulikin kukalle. Aiemmin pölyttäjinä olen nähnyt vain ruskoseppiä.

Toinen matka suuntautui Pohjanmaalle kesäkuun lopussa ilman kasvikuvaustavoitteita, mutta siltäkin reissulta löytyi esimerkiksi valkokukkaiset käenkukka sekä huopa- ja suo-ohdakken risteymä.

Vähän ennen heinäkuun puoliväliä vuorossa oli Saarenmaa ja sieltä nimenomaan tuoksukirkiruoho, jota olin aiemmin kuvannut vain Ruotsissa, tosin useampana vuonna. Saarenmaa on joka kerta hieno paikka ja antaa enemmän kuin osaa toivoakaan. Nytkin löytyi tuoksukiriruohon lisäksi valkokukkainen suoneidonvaippa, kielonhelpiruoste kalkkimaariankämmekällä ja paljon muuta.

Saarenmaalta palatessa kuvasin Uudeltamaalta vielä suo- ja tummaneidonvaippoja sekä yllättäen ja tilaamatta eteen sattuneet minulle ennennäkemättömät kaljumäntykukka ja neilikannoki.

Heinäkuun lopussa kävin Haltin takana ja sieltä löytyikin vaikka mitä: minulle uusista lajeista hienoin oli kuolanrikko. Muista mainittakoon arnikki, lapinesikko, pahta-ailakki, tunturivalkokämmekkä, tunturiorho, rikkileinikki, laukkaneilikka, lumirikko, sinirikko ja esimerkiksi liekovarpio pöhöineen.

Ohi kulkiessani arvioin Käsivarteen tulevan hienon ruskan ja päätin laittaa tavoitteeksi ruskamatkan muutaman vuoden tauon jälkeen.

Miltei kotinurkilta sain syyskuun alussa lopultakin kuvattua monivuotisen haaveen, suovalkun itusilmut, joiden avulla kasvi pystyy lisääntymään suvuttomasti ja oletettavasti varmemmin kuin siemenillä.

Ruskamatkan ajoitus syyskuun toiselle viikolle oli ehkä hieman aikainen, ruskaa oli vasta Käsivarressa, mutta se olikin komeaa. Sää oli vaihtelevaa ja siksi tarjolla oli niin dramaattisia pilviä, että Teuvo Tuliokin olisi ollut kateellinen. Matkan varrelta sain kuvattua vielä kolme noidanlukkoa: lehto-, saunio- ja ahonoidanlukot, joista vain viimeisimmän olin nähnyt aiemmin.

Kun tuohon vielä lisää sivutuotteena tulleet perhosten ja kimalaisten lentokuvat (joihin palaan myöhemmin), niin kesää voi pitää kuvasaldoltaan hyvin onnistuneena.

Eikä tässä vielä kaikki – mutta kaikki ei tähän tarinaan mahtunut. Lisää voi tulla katsomaan Jyväskylän kasvikerhoon Vesilinnan luentosaliin kasvikuvailtaan keskiviikkona 13.11. 17.00-19.00. Siellä on tarjolla muidenkin kasviharrastajien kuvia.