6.2.2024

Eckerö Linen Finlandia telakalla – palaa takaisin liikenteeseen 8. helmikuuta aiempaa taloudellisempana

Eckerö Linen lippulaiva M/S Finlandia on parhaillaan Landskronan korjaustelakalla. Muun muassa uusien potkureiden, peräsimien ja uudelleenmaalauksen jälkeen aluksen polttoainetaloudellisuuden on määrä kohentua.

Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhankaupungin väliä kolme kertaa vuorokaudessa seilaava Eckerö Linen M/S Finlandia viettää kuukauden Etelä-Ruotsin Landskronassa korjaustelakalla. Finlandiaan tehdään teknologisia päivityksiä, joiden on määrä parantaa aluksen polttoainetehokkuutta, ja samalla vähentää päästöjä.

Moottori kysyi vähän aikaa sitten keskeisiltä Suomen vesillä operoivilta matkustajalaivayhtiöiltä keinoja, joilla ne pyrkivät vähentämään ympäristökuormitusta. Eckerö Linen ja muiden varustamoiden kattavat vastaukset pääset lukemaan täältä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Oleellisimmat toimet vesirajan alapuolella

Finlandian telakointi alkoi 7. tammikuuta, ja se kestää siirtomatkoineen melko tarkalleen kuukauden. Tuona aikana laivan vesirajan alapuolella kosketaan itse asiassa miltei joka kohtaan.

Suurimmat vaihdettavat osat ovat potkureiden lavat sekä peräsimet. Jo pelkästään tällä arvioidaan olevan jopa kuuden prosentin vaikutus kulutukseen. Niiden ohella veden vastusta vähentää pohjan uusi erikoismaalipinta. Lisäksi sukeltajat puhdistavat aluksen pohjaa jatkossakin, sillä sinne kertyvä kasvusto ja muut epäpuhtaudet vaikuttavat olennaisesti veden vastukseen ja sitä kautta polttoaineenkulutukseen ja päästöihin.

Niin ikään aluksen konehuoneessa tehdään optimointeja, ja navigaatiojärjestelmää päivitetään. Toimet ovat luonteeltaan sekä huolto- että uudistustyyppisiä.

Eckerö Linen lippulaivan telakoinnin aikana Vuosaaren ja Muugan väliä rahtipainotteisemmin ajava M/S Finbo Cargo pysyy normaalisti liikenteessä. Finlandian on määrä palata liikenteeseen torstaina 8. helmikuuta 15.15 -lähdöllä Helsingistä.

Jo 10 vuotta liikenteessä

Eckerö Line hankki Finlandian kesällä 2013 korvaamaan reitillä aiemmin nähdyn, vuonna 1981 rakennetun M/S Nordlandian. 36 000 GT:n ja 175 metrin aluksessa on hieman yli 2 000 hengen matkustajakapasiteetti. Se ajaa Suomenlahden yli 2,5 tunnissa, ja on pikalaivana risteilypainotteisempi kuin esimerkiksi Tallinkin Megastar ja MyStar.

Vuonna 2001 Daewoolla Etelä-Koreassa rakennettu Finlandia tuli Eckerö Linelle autotermein käytettynä, sillä italialainen Moby Lines oli operoinut sitä aiemmin nimellä M/S Moby Freedom. Finlandialla on edelleen sisaraluksia Mobylla, mutta myös Corsica - Sardinia Ferriesillä niin ikään Italiassa. Tuo Corsica-Sardinian M/S Pascal Lota on Tallinkin entinen M/S Superstar, joka liikennöi Helsingin ja Tallinnan väliä vuosina 2008 - 2017.

Finlandian käyttöönoton myötä Eckerö Line otti käyttöön uuden Suomen lipun värejä isosti käyttävän brändi-ilmeensä.

Lähde: Eckerö Line Kuvat: Eckerö Line, Benjamin Helander Teksti: Benjamin Helander

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat