10.9.2017 Kotimaanmatkailu Vuosisadan suomalaistie: onneksi olkoon Punkaharjun Harjutie! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maisematie 4792 osoittautui yleisöäänestyksessä Suomen vuosisadan tieksi. Elokuussa Maaseudun tulevaisuuden ja Suomen tieyhdistyksen järjestämä äänestys vuosisadan maisematiestä päätyi selkeään lopputulokseen. Yli 7 000 äänen saldosta peräti 42% ohjautui Punkaharjun Harjutielle, joka kiilasi ohi Raatteentien (30%) ja 28% äänisaldoon jääneen Päijänteen saaristotien. – Harjutien perustamistyöt toteutti luonto viimeisen jääkauden myötä. Ihminen on käyttänyt harjua liikkumiseen jo vuosisatoja, mutta merkittävämpiin tien rakennustöihin ryhdyttiin 1700-luvulla. Voitaneen todeta, että sen aikainen rakennustekniikka säästi harjumaiseman tuleville sukupolville. Nykyisellään Harjutie palvelee alueen matkailu- ja palvelutoimijoita ja heidän asiakkaitaan. Liikuttaessa Harjutiellä voi nauttia luonnon kauneudesta, tuntea mielenrauhaa ja kun oikein keskittyy, niin voi jopa kuulla vuosisatojen taakse hevosten hirnahtelun ja kavioiden kopseen sekä vankkureiden pyörien kolinan. Aika menettää merkityksen ja voi todeta: Tällä tiellä tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka, kiittelee Savonlinnan teknisten palveluiden johtaja Harri Halko. Äänestyksessä Harjutien ansioiksi luettiin tien värikäs historia, alueen luontoa ja tien varrelle osuvat kiinnostavat matkailukohteet. Unohtaa ei sovi tietenkään alueen upeita maisemia. – Tie syntyy yhteyksien tarpeesta, yhteydet muodostivat jo varhain verkon. Tieverkko puolestaan loi vuorovaikutusta ja vaurautta. Nykyisin tieverkko on Suomelle ja suomalaisille yhtä tärkeä. Se on liikkumisemme perusta ja elinkeinoelämän mahdollistaja. Tiet ja verkko ovat kehittyneet vuosien varrella ja samalla niiden tärkeys on vain kasvanut. Tiet siis ansaitsevat palkintonsa. Palkittu Vuosisadan tie on nyt ja ennen todellinen suomalaisen vuorovaikutuksen ja vaurauden luoja, linjasi puolestaan Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen. Liikennemääristään huolimatta valtaväylät eivät pärjänneet äänestyksessä, joten historia ja maisemat veivät äänet käytännöllisyydeltä. Pelkkien yhteyksien sijaan äänestyksessä olivat vahvoilla maisematiet, joiden historia ja maisemat pärjäsivät hyvin tiheästi liikennöityjä valtaväyliä vastaan. – Ennakkoon arvelimme, että johtoon menisivät valtakunnan logistisesti merkittävät päätiet, mutta teiden arvokas historia ja silmiä hivelevät maisemat veivät voiton. Kauniit maisemat matkan varrelta jäävät muistiin. Vierailija muodostaa usein mielikuvan ohi ajettavista kaupungeista ja paikoista tieltä avautuvan maiseman kautta, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen. Finaaliäänestyksessä toiseksi tulleeseen Raatteentiehen tutustuimme hiljattain. Kolmossijalle yltänyt Päijänteen saaristotie on sekin sangen ansioitunut. – Päijänteen saaristotie on valittu Suomen kauneimmaksi maisemareitiksi vuonna 2014. Reitiltä pääsee helposti poikkeamaan katsomassa nähtävyyksiä, tutustumassa kyliin ja käyttämään lukuisia palveluita. Niin matkailijoille kuin paikallisille reitti on ainutlaatuinen. Sen varrelta pääsee maisemiin ”kiinni” ja liikkuja kietoutuu maisemiin jo suoraan autosta. Vapaa-ajan asukkaat kuvaavat reittiä mieltä rauhoittavaksi mökkitieksi. Loma alkaa jo matkalla. Reittiin kuuluva Pulkkilanharju on oma luku sinänsä, jääkauden muovaama luonto on käsin kosketeltavissa ja aistittavissa. Tiellä liikkuessa tuntee olevansa kuin osa Päijänteen kansallispuistoa ja harvassa paikassa pääsee ajamaan kansallispuiston läpi, kertoo Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka. Onneksi olkoon tie 4792! Lähde: Suomen Tieyhdistys Kuvat: Google Maps, Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 5.5.2024 Matkailu Coves de Artà Mallorcalla – kun kivet tippuvat 5.5.2024 Yleinen Näin lennät turvallisesti – 16 vinkkiä turvalliseen lentomatkustamiseen 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 1.5.2024 Matkailu Oletko aina halunnut ajaa Viron kilvissä olevalla Porschella Afrikan halki? 30.4.2024 Matkailu Elämysmatka: MotoGP Portimão – Viihdettä kaikille aisteille 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 28.4.2024 Matkailu Cité des Sciences Pariisissa: Euroopan suurin tiedekeskus herättelee innostusta tieteisiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 6.5.2024 Yleinen Koeajo: Tesla Model X – yhä erilainen entinen nuori 6.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: VW Karmann Ghia - kun saksalainen luotettavuus ja italialainen tyyli kohtaavat 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe