Pietaryrtin (Tanacetum vulgare) uskottiin ennen pidentävän kuolevaista elämää, koska sillä oli monia lääkevaikutuksia. Kasvin englanninkielinen nimi tansy juontaa juurensa kreikan kielen sanasta athanasia, joka tarkoittaa kuolemattomuutta. Kuolemattomuusajatus on saattanut liittyä kasvin kestäviin kukkiin, jotka eivät lakastu kovin helposti tai sen aromaattisiin ja hajuja peittäviin, sekä karkottaviin ominaisuuksiin. Kasvi liittyy vahvasti kuolemaan, sillä sitä on käytetty paljon hautajaisissa. Pietaryrttiä on asetettu ruumisarkkuihin karkottamaan hyönteisiä ja kasvista lähtevä voimakas ryydintuoksu on myös tuonut hautajaisiin helpotusta. Kasvin aromaattisia ominaisuuksia hyödynnettiin myös 1500- ja 1600-luvulla Englannissa, jossa pietaryrttiä oli tapana levittää lattioille. Kun kasvi murskautui jalkojen alla, siitä vapautui tuoksuja huoneeseen. Pietaryrtin avulla on lisäksi karkotettu niin hyönteisiä kuin hiiriäkin. Nykyäänkin kuivakukaksi hyvin soveltuvan pietaryrtin kuivatuilla kukkanipuilla on ennen torjuttu mm. koita. Lisäksi kasvilla on maustettu erilaisia ruokia ja sen uskottiin parantavan lihan säilyvyyttä.

Pietaryrtti on joissakin yhteyksissä liitetty myös keijuihin, näin ainakin toteaa Luonnon ystävä –lehti 1900-luvun alussa. Lehden artikkelissa Kasvien merkitys kansantaruissa ja luonnonmytiikassa nimittäin kerrotaan pietaryrtin olleen pyhitetty kiviraunioissa ja navettojen alla asuneille kodin haltioille. Sama julkaisu listaa yhdeksi kasvin suomenkielisistä nimistä matoryytti. Muina niminä mainitaan mm. nurkkafaari, nurkkajumala ja tunkiofaari. Matoryytti-nimitys onkin suora viittaus kasvin käyttötarkoitukseen, sillä kansanlääkinnässä pietaryrtti on tunnettu kauan ja sitä on käytetty yleisesti matojen torjumiseen. Elias Lönnrot kirjoittaa pietaryrtin lääke- ja värjäyskäytöstä: ”Kukkia, lehtiä ja siemeniä käytetään lääkkeeksi matoja, kehnoa vatsaa, luuvaloa vasten sisällisesti ja ajetuksia vasten ulkonaisesti. Lehdet pieneksi hakattuina tuoreeltaan ja keitettynä painavat villaisen vaatteen vehreäksi. Pitää keittoliemeen sekoittaa tuhkalipeätä ja sitte uudelleen kiehauttaa, ennenkun aine kastetaan siihen.” Lönnrot mainitsee kasvin kotimaisina toisintoniminä lisäksi seuraavat;  juhannes-kukka, kiroraani-heinä, kynsillinen, madonsiemen-, nappi- tai pietarinkukka, pietar- tai puskuruoho, seffertin- tai säkfärtinsiemen. Kasvia on kutsuttu myös knappi– tai nappikukaksi (englanniksi samaan tapaan mm. buttons, golden buttons tai bachelor’s buttons), trengfaanaksi tai treffaaniksi, rehvaaniksi tai rehvanaksi. Ruotsiksi kasvin nimi onkin renfana, saksaksi Rainfarn. Koska kasvia on käytetty hautajaiskukkana, sitä on kutsuttu Tiina Koskimiehen mukaan myös hautaruusuksi.

Pietaryrtti esiintyy Suomessa hiekkaisilla merenrannoilla ja kallioilla, mutta se on vakiintunut myös tien- ja radanvarsille sekä asutuksen lähelle. Vaikka pietaryrtti on ollutkin rohdoskasvi, sitä alettiin levittää puutarhoihin jo 1800-luvun puolella ja se oli vaatimattomuudestaan huolimatta aiemmin yksi pihojen tavallisimmista koristekasveista. Tavallista pietaryrttiä halutumpi puutarhoissa on ollut koristeellisempi ja kähärä- tai poimulehtinen muunnos, kähäräpietaryrtti (Tanacetum vulgare ’Crispum’), jossa on myös miellyttävä aromi. Kähäräpietaryrttiä tapaa harvemmin villiytyneenä. Harvinaisempana lääkekasvina mainitaan Palavarakkaus ja särkynytsydän -teoksessa tuoksuva palsamipietaryrtti (T. balsamita). Mintun tuoksuista palsamipietaryrttiä on käytetty myös koristekasvina. Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan mukaan vanhan ajan tunnelmaa pihalle tuovaa pietaryrttiä ei enää tavallisesti istuteta puutarhoihin.

Lähteet:

Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 1994. Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset koriste- ja hyötykasvit. 257-259.

Alanko, Pentti & Kahila, Pirkko 2005. Palavarakkaus ja särkynytsydän. Nappikukka eli pietaryrtti, 198-199.

Breverton, Terry. Breverton’s Complete Herbal. A book of remarkable plants and heir uses. Tanacetum vulgare, 326-327.

Koskimies, Tiina 2011. Kaunokainen ja ilonpisara. Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa. Pietaryrtti, 49-51.

Luonnon ystävä: yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti. Artikkeli, Kasvien merkitys kansantaruissa ja luonnonmytiikassa. 1/1901, s. 3-8. Ilmestynyt 1897-1946. Julkaisija Suomalainen Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura Vanamo. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Lönnrot, Elias; Linnilä, Kai; Savikko, Sari & Lempiäinen, Terttu 1860/2002. Flora Fennica. Osa II, 206. Osa III, 358.

Mossberg, Bo; Stenberg, Lennart; Vuokko, Seppo & Väre, Henry 2014. Suuri Pohjolan kasvio. Pietaryrtit, 617.

Piippo, Sinikka 2003. Luonnon lääkeyrtit 3. Pietaryrtti, 274-276.

Salo, Ulla & Salo, Pertti 2009. Pihan perinnekasvit. Pietaryrtti, 37.