Pelle Svanslös - Pekka Töpöhäntä

kuva: https://www.pellesvanslos.se/om-pelle/

Pelle Svanslös eli Pekka Töpöhäntä on ruotsalaisen Gösta Knutsonin luoma kissahahmo, jolla on vain pieni hännäntöpökkä. Pekan tarinat alkoivat alunperin radiosta, jossa Gösta kertoi omasta lemmikkikissastaan, jolta rotta oli purrut hännän pienenä. Näistä tarinoista syntyi lopulta kirjasarja, jota julkaistiin vuosina 1939-1972. Pekka Töpöhäntä seikkailee myös sarjakuvissa, elokuvissa, teatteriesityksissä ja gramofonilevyissä.
Pelle Svanslösistä on julkaista nyt myös uusia kirjoja, jotka perustuvat Gösta Knutsonin alkuperäisiin tarinoihin. Pekka Töpöhäntä saa myös uuden elokuvan, jonka ensi-ilta tulee olemaan vuoden 2019 lopussa.

Tarinoiden henkilöt ovat pääosin kissoja, joiden esikuvina on ollut Göstan tuntemia henkilöitä. Pekka esittää Göstaa itseään ja hänen vaimonsa on Maija Maitoparta (Maja Gräddnos). Muut hahmot ruotsiksi löydät täältä ja suomeksi täältä.
Tarinoissa kiltti, rohkea ja ystävällinen Pekka, joutuu ilkeän Monni-kissan jekkujen kohteeksi. Monni yrittää eritoten nolata Pekan tämän töpöhännän takia. Pilkka kosahtaa kuitenkin lopulta Monnin omaan nilkkaan.

Pekan koti on Uppsalassa, jossa sijaitsi ennen myös hänelle omistettu talo.
Uppsalassa voi edelleen löytää jälkiä Pekka Töphännästä:
- Åsgränd kadulla on pieni ikkuna, josta voi kurkata, kuinka Pekka ja Maija asuivat
- Carolinaparken/ Engelska parken- puistossa on Pekka Töpöhäntä leikkipaikka
- Pekka Töpöhäntä patsas
- Gösta Knutssons promenad -niminen katu
- Kissojen ylikulkupaikka, jossa oma hauska liikennemerkki
Pekka Töpöhäntävaellus



Liikennemerkki entisen Pekka Töpöhännän talon lähettyvillä Uppsalassa Övre Slottsgatanin ja Drottningsgatanin risteyksessä. Kuva: Taru Kemiläinen

Täältä voi tulostaa Pekkä Töpöhäntä värityskuvia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä