Peurankello, Campanula glomerata, on monivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-80 cm korkea ruoho. Juurakko on yleensä lyhyehkö, paksu ja pysty tai vino. Siitä kasvava yksilö on usein monivartinen. Varsi on haaraton, särmikäs tai alempana liereä ja vihreä, punaruskea tai sinipunainen. Se on vaihtelevasti pehmeähkökarvainen tai kaljuhko. Karvat ovat enimmillään noin 1-2 mm pitkät.
Aluslehdet ovat pitkäruotiset ja puikeat tai pitkulaisen puikeat sekä yleensä hertta- tai tylpähkötyviset ja suippokärkiset. Ruoti on karvainen ja enintään hyvin kapeasti siipipalteinen ja yleensä noin 7-12 cm pitkä. Lapa on tavallisesti noin 5-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä. Aluslehdet ovat kukintavaiheessa usein jo lakastuneet. Varsilehdet ovat kierteisesti. Alaosassa ne ovat ruodilliset. Ruoti on enimmillään noin 12 cm pitkä ja aluslehtien ruodin kaltainen. Ylempänä se lyhenee, kunnes lapa muuttuu kokonaan ruodittomaksi. Varsilehtien lapa on tavallisesti puikea, kapeanpuikea tai suikeahko ja hertta-, pyöreä- tai suippotyvinen sekä ylempänä puolisepivä. Kärki on suippo ja useimmiten terävä. Varsilehtien lapa on yleensä noin 3-12 cm pitkä ja noin 0,8-3,5 cm leveä. Kaikki lehdet ovat reunoiltaan tiheästi pienihampaiset tai epäsäännöllisemmin nyhä- ja hammaslaitaiset. Ne ovat vihreät tai tummanvihreät ja molemmin puolin karvaiset.
Kukinto muodostuu varren latvassa ja noin ylimmän kolmanneksen lehtihangoissa olevista, tiiviin mykerömäisistä kukkaryhmistä, jotka ovat perättömiä tai alempana toisinaan perällisiä. Perä on yleensä enintään noin 4 cm pitkä. Ryhmän yksittäiset kukat ovat perättömät ja tukilehdelliset. Kukan tukilehti on puikea, vihreä ja karvainen sekä tavallisesti noin 7-20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-12 mm leveä. Kehänalaisen sikiäimen sisältävä kukkapohjus jää piiloon tukilehden ja verhiön väliin. Se alkaa heti kukinnan jälkeen laajeta. Verhiö on lähes tyveen saakka säteittäisesti 5-liuskainen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset, vihreät ja kauttaaltaan karvaiset tai ainakin laidoiltaan ripsikarvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 6-10 mm pitkät ja tyveltään noin 1,5-2,5 mm leveät.
Teriö on sinipunainen ja harvoin valkoinen. Se on avoimen kellomainen, yhdislehtinen ja säteittäisesti 5-liuskainen. Harvoin liuskoja voi olla kuusikin. Sisäpinta on vaihtelevasti pitkä- ja kähäräkarvainen. Pituutta teriöllä on tavallisesti noin 15-30 mm ja leveyttä kärjestään noin 13-25 mm. Kärkiliuskat ovat lähinnä pyöristyneen kolmiomaiset tai kapean kolmiomaiset ja suippopäiset sekä yleensä noin 6-15 mm pitkät. Heteitä on 5. Ne ovat rihmamaiset ja useimmiten noin 6-10 mm pitkät. Kellertävä tai kellanruskea ponsi on palhoa selvästi pitempi. Emi on 1-vartaloinen ja 3-luottinen. Vartalo on vaalea tai teriön värinen, tanakka ja ainakin yläosastaan nystykarvainen. Luotit ovat kermanvalkoiset tai kellertävät ja alaspäin kaartuvat. Vartalo luotteineen on noin 10-20 mm pitkä ja on teriötä lyhyempi. Kukkapohjuksesta paisuva kota on kolmilokeroinen, lähinnä pitkänpyöreä tai pyöristyneen vastakartiomainen, vahvasuoninen ja kaljuhko tai vähäkarvainen. Se on tavallisesti noin 5-8 mm pitkä ja noin 4-6 mm leveä. Kota aukeaa reikäluomaisesti eli puhkeavien reikien kautta tyviosastaan. Verhiönliuskat säilyvät kodan päässä loppuun saakka. Siemenet ovat soikeat, litteähköt, kellanruskeat ja epäsäännöllisesti kapean siipipalteiset sekä noin 1 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Peurankello on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sen varsinaisen esiintymisalueen pohjoisraja on Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien välisellä linjalla. Se on muuten yleinen, mutta Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Hämeen eliömaakunnissa harvinainen. Lisäksi lajista on viime vuosikymmeniltä uustulokashavaintoja kaikista muista eliömaakunnista. Pohjoisen havainnoista osa on loistopeurankelloa, joka on koristekasvilajike ’Superba’ ja voi säilyä pitkään viljelyjäänteenä tai -karkulaisena. Peurankellon kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, ahot, hakamaat, lehtoiset metsät ja monenlaiset pientareet sekä asutuksen lähialueet. Muissa Pohjoismaissa peurankello kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi sitä on satunnaisena tavattu myös Islannista.
Muinaistulokkaana Suomeen saapunut peurankello suosii edelleen asutuksen läheisyyttä ja ihmisen muokkaamia elinympäristöjä. Se ei ole onnistunut valtaamaan kasvupaikkoja tiettömiltä salomailta, vaikka menestyykin ruohoisissa metsänlaiteissa ja laitametsissä. Jalostettu lajike, loistopeurankello on pitkäjuurakkoinen, runsaskarvainen ja haarovakukintoinen. Yleensä sen tiheä kukinto painottuu vain varren ja haarojen latvaan.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä, muinaistulokkaana tai vakiintuneena uustulokkaana 10 (sini)kellojen sukuun kuuluvaa lajia. Niistä vain hirvenkello, C. cervicaria, on peurankelloa muistuttava. Hirvenkellonkin kukat ovat perättömät ja kasvavat mykerömäisinä ryhminä. Se on kuitenkin karheakarvainen, ja alimmat lehdet ovat suikeat tai kapean vastapuikeat. Verhiönliuskat ovat kolmiomaiset tai kielimäiset ja pyöreäkärkiset. Teriö on keskimäärin kapeampi ja pienempi, pisimmillään noin 20 mm. Emin vartalo luotteineen on teriön mittainen tai usein sitä pitempi.
Campanula glomerata – peurankello on Suomessa muinaistulokas, joka suosii edelleen asutuksen läheisyyttä ja ihmisen muokkaamia elinympäristöjä niittyineen ja pientareineen. Se menestyy kyllä ruohoisissa metsänlaiteissa ja laitametsissä, mutta puuttuu varsinaisilta salomailta. ES, Imatra, Vuoksenniska, Kaukopää, Ruokolahdentien varressa olevan Kolmen Ristin kirkon kohdalla oleva entinen puuvarastoalue, metsikön laide, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankello on monivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-80 cm korkea. Juurakosta kasvavat yksilöt ovat usein monivartisia. ES, Imatra, Vuoksenniska, Kaukopää, Ruokolahdentien varressa olevan Kolmen Ristin kirkon kohdalla oleva entinen puuvarastoalue, metsikön laide, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon kukinnon ulkomuoto saattaa vaihdella. Lajista on jalostettu myös puutarhalajikkeita, joiden kukinnot ovat luonnonkantoja näyttävämmät. Myös luonnonyksilöiden ja lajikkeiden keskinäinen risteytyminen voi vaikuttaa ulkonäköön. Jos kuvan monivartisen yksilön perimässä ei ole ihmisen ”jalostussormia” mukana, luonto on omatoimisesti tuottanut varmasti komeimman mahdollisen lopputuloksen. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pikku-Parolantien piennar, 5.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon kukinto muodostuu varren latvassa ja noin ylimmän kolmanneksen lehtihangoissa olevista, tiiviin mykerömäisistä kukkaryhmistä, jotka ovat perättömiä tai alempana toisinaan perällisiä. Perä on yleensä enintään noin 4 cm pitkä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, viljapellon laita Tohkakallionkadun varressa, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon (kuvassa) lisäksi Suomen (sini)kellolajeista vain hirvenkellolla, C. cervicaria, on yhtä tiiviit kukkaryhmät, joissa kaikki yksittäiset kukat ovat perättömiä. ES, Imatra, Vuoksenniska, Kaukopää, Ruokolahdentien varressa olevan Kolmen Ristin kirkon kohdalla oleva entinen puuvarastoalue, metsikön laide, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon teriö on avoimen kellomainen, yhdislehtinen ja säteittäisesti viisiliuskainen. Harvoin liuskoja voi olla kuusikin. Kuvan kukinnossakin ainakin kahdessa teriössä on kuusi liuskaa. Pituutta teriöllä on tavallisesti noin 15-30 mm ja leveyttä kärjestään noin 13-25 mm. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pikku-Parolantien piennar, 5.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon teriö on lähes aina sinipunainen. Kärkiliuskat ovat lähinnä pyöristyneen kolmiomaiset tai kapean kolmiomaiset ja suippopäiset sekä yleensä noin 6-15 mm pitkät. Verhiö on säteittäisesti viisiliuskainen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja tavallisesti noin 6-10 mm pitkät. Kukkien pölyttäjiksi sananmukaisesti tunkevat erityisesti kimalaiset. EH, Hämeenlinna, Renko, keskusta, Renkajoen siltapenkereen sivu, 22.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon teriö voi harvoin olla myös valkoinen. Periytyvän ominaisuuden vuoksi valkoteriöiset yksilöt eivät pysty tuottamaan tyypillisiä väriaineita. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, radanvarsiketo Vanajaveden rannassa, 10.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon emi on yksivartaloinen ja kolmiluottinen. Vartalo on tanakka ja luotit ovat kermanvalkoiset tai kellertävät ja alaspäin kaartuvat. Vartalo luotteineen on noin 10-20 mm pitkä ja on teriötä lyhyempi. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien varren pihaniitty, 18.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon teriön sisäpinta on vaihtelevasti pitkä- ja kähäräkarvainen. Heteitä on viisi. Ne ovat rihmamaiset ja useimmiten noin 6-10 mm pitkät. Kellertävä tai kellanruskea ponsi on palhoa selvästi pitempi. Emin vartalo on vaalea tai teriön värinen ja ainakin yläosastaan nystykarvainen. Kuvassa oleva teriö on tavallisuudesta poiketen kuusiliuskainen. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pikku-Parolantien piennar, 5.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon kukkapohjuksesta paisuva kota on kolmilokeroinen, lähinnä pitkänpyöreä tai pyöristyneen vastakartiomainen, vahvasuoninen ja kaljuhko tai vähäkarvainen. Se on tavallisesti noin 5-8 mm pitkä. Kota aukeaa puhkeavien reikien kautta tyviosastaan. Verhiönliuskat säilyvät kodan päässä loppuun saakka. Jokaisen kukan tyvellä on tukilehti, joka on puikea ja karvainen sekä tavallisesti noin 7-20 mm pitkä. Myös se säilyy kotavaiheessakin. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien varren pihaniitty, 8.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon aluslehdet ovat pitkäruotiset ja puikeat tai pitkulaisen puikeat sekä yleensä hertta- tai tylpähkötyviset ja suippokärkiset. Lapa on tavallisesti noin 5-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-4 cm leveä. Aluslehdet ovat kukintavaiheessa usein jo lakastuneet. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien laita Vuorentaan koulun kohdalla, 29.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon varsilehdet ovat kierteisesti. Alaosassa ne ovat ruodilliset ja muuttuvat ylempänä ruodittomiksi ja puolisepiviksi. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pikku-Parolantien piennar, 5.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Campanula glomerata – peurankellon varsi on särmikäs tai alempana liereä ja vihreä, punaruskea tai sinipunainen. Se on vaihtelevasti pehmeähkökarvainen tai kaljuhko. Kuten kuva osoittaa, karvaisuus voi vaihdella samassakin kasvustossa. Varsilehtien lapa on tavallisesti puikea, kapeanpuikea tai suikeahko ja noin 3-12 cm pitkä sekä noin 0,8-3,5 cm leveä. Kaikki lehdet ovat reunoiltaan tiheästi pienihampaiset tai epäsäännöllisemmin nyhä- ja hammaslaitaiset. Ne ovat vihreät tai tummanvihreät ja molemmin puolin karvaiset. EH, Hämeenlinna, Renko, keskusta, Renkajoen siltapenkereen sivu, 22.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 