- Campanula rotundifolia L. – kissankello
- subsp. groenlandica (Berlin) Á. Löve & D. Löve – tunturikissankello
- Campanula L. – (sini)kellot
- Campanulaceae – kellokasvit
Kissankellolla, Campanula rotundifolia, on Suomessa viisi alalajia, joista tässä kuvattava tunturikissankello, subsp. groenlandica, on suppea-alaisin. Nimialalaji, niittykissankello, subsp. rotundifolia, on laaja-alaisin yltäen etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin. Metsäkissankello, subsp. fennica, on harvinainen alalaji, jonka pohjoisraja kulkee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Pohjankissankello, subsp. kemensis, on nimensä mukaisesti pohjoinen alalaji, jonka esiintymisalueen eteläraja on Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Lapinkissankello, subsp. gieseckeana, kasvaa nykyisin ilmeisesti vain Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa.
Tunturikissankello on monivuotinen, pysty tai tyviosasta koheneva ja tavallisesti noin 10-30 cm korkea sekä vähäkarvainen ruoho. Juurakko on ohut ja lyhytrönsyinen. Yksilöt ovat useimmiten monivartisia. Varsi on haaraton, matalasärmäinen tai lähes liereä ja vihreä tai alaosastaan punaruskea. Sen tyvipuoli on hyvin lyhytkarvainen.
Vesa- ja tyvilehdet ovat ruodilliset ja munuaismaiset, pyöreähköt tai herttamaisen puikeat. Niiden reuna vaihtelee lähes ehyestä nyhälaitaiseen ja isohampaiseen. Ruoti on yleensä noin 10-20 mm pitkä ja hento sekä yleensä tyviosastaan hyvin lyhytkarvainen. Lapa on tavallisesti noin 5-10 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen. Tyvilehdet ovat kukintavaiheessa usein jo lakastuneet. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat alimpia lukuun ottamatta ruodittomat ja niiden muoto vaihtelee suikeasta tai kapean vastapuikeasta lähes tasasoukkaan. Laita on melkein tai aivan ehyt. Alimpien varsilehtien ruoti on enimmillään noin 20 mm ja lyhenee vartta ylöspäin asteittain, kunnes lehdistä tulee kokonaan ruodittomia. Varsilehtien lapa on yleensä noin 10-40 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-5 mm leveä. Valtaosa varsilehdistä on varren alaosassa ja alemmat ovat ylempiä leveämmät. Kaikki lehdet ovat vihreät ja kaljut.
Kukintona on varren kärjessä oleva yksittäinen kukka tai 2-3-kukkainen latvaterttu. Rehevien yksilöiden varsissa voi toisinaan olla neljä tai viisikin kukkaa. Nuput ja kukatkin ovat aluksi pystyt ja myöhemmin siirottavat tai nuokkuvat. Ne ovat tukilehtien hangoissa. Tukilehdet ovat lähes tai aivan tasasoukat ja yleensä noin 5-30 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 0,2-1 mm leveät. Kukkaperä on hento ja useimmiten noin 10-50 mm pitkä. Perässä voi olla muutamia esilehteä, jotka ovat tukilehtien kaltaiset mutta pienemmät. Kehänalaisen sikiäimen sisältävä kukkapohjus on vastakartiomainen, selväsuoninen ja noin 3-4 mm pitkä. Se alkaa heti kukinnan jälkeen laajeta. Verhiö on lähes tyveen saakka säteittäisesti 5-liuskainen. Liuskat ovat hyvin kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset tai äimämäiset ja useimmiten vihreät sekä teriönmyötäiset, siirottavat tai taakäänteiset. Ne ovat noin 5-8 mm pitkät ja tyveltään noin 1-2 mm leveät.
Teriö on yleensä vaaleansininen tai harvoin valkoinen. Se on leveän pyöreätyvinen, kellomainen, yhdislehtinen ja säteittäisesti 5-liuskainen. Pituutta teriöllä on liuskat suorana tavallisesti noin 18-30 mm ja leveyttä liuskojen siirottaessa ulospäin suunnilleen saman verran. Kärkiliuskat ovat lähinnä pyöristyneen kolmiomaiset, teräväkärkiset ja suorana yleensä noin 7-12 mm pitkät sekä pituuttaan leveämmät. Heteitä on 5. Ne ovat noin 6-10 mm pitkät. Palhon osuus pituudesta on noin 3-5 mm. Ponsi on kapean liuskamainen tai lähes rihmamainen ja keltainen tai kellanruskea. Emi on 1-vartaloinen ja 3-luottinen. Vartalo on sininen ja yläosastaan karvainen sekä nystyinen. Luotit ovat keltaiset, alaspäin kaartuvat tai kiertyvät ja suorana noin 2,5-3 mm pitkät. Vartalo kaareutuvine luotteineen on noin 15-20 mm pitkä ja teriötä lyhyempi. Kukkapohjuksesta paisuva kota on nuokkuva, vastakartiomainen tai lähes pitkänpyöreä, vahvasuoninen ja tavallisesti noin 6-9 mm pitkä sekä noin 4,5-6 mm leveä. Kota aukeaa tyviosastaan reikäluomaisesti eli puhkeavien reikien kautta. Verhiönliuskat säilyvät kodan päässä loppuun saakka. Siemenet ovat soikeat, litteähköt, kellanruskeat ja 0,9-1,1 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Tunturikissankello on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalue rajoittuu Enontekiön Lapin eliömaakuntaan ja sielläkin vain Käsivarren länsiosaan, jossa se on harvinainen, vaikkakin havaintoja on tehty laaja-alaisesti. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tunturirinteiden kalliopengermät, soraikot ja kivikot sekä purojen ja norojen laiteet. Alalaji on kalkinsuosija. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan on johtanut yksilöiden merkittävä väheneminen. Uhkatekijänä on ilmastonmuutos. Muissa Pohjoismaissa kissankello kasvaa lajitasolla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla ja Norjan Huippuvuorilla.
Kissankello on lajina helppo tuntea, mutta alalajien erottaminen on vaikeampaa, koska rotujen morfologiset rajat ovat liukuvia ja osittain päällekkäisiä. Kaikkia populaatioita ei varmuudella pysty sijoittamaan alalajitasolle. Kolmella taksonilla, niitty-, metsä- ja pohjankissankellolla koko varsi on lehdekäs ja varsilehdet ovat keskenään aika samanlevyisiä. Niiden kukinto on huiskilo tai terttu. Niittykissankellolla kukinto on yleensä toistamiseen haarova ja kukkia on tavallisesti 3-15. Metsä- ja pohjankissankellolla kukinto on yleensä kertaalleen haarova ja kukkia on tavallisesti 1-10. Metsäkissankello on eteläinen harju- ja kalliokasvi, jonka teriö on noin 10-20 mm pitkä ja kota noin 4-6 mm pitkä sekä siemenet 0,7-0,8 mm pitkät. Pohjankissankello on pohjoinen niitty- ja rantakasvi, jonka teriö on noin 15-24 mm pitkä ja kota noin 5-7 mm pitkä sekä siemenet 0,7-0,9 mm pitkät. Tunturi- ja lapinkissankellon varsilehdet ovat enimmäkseen varren alaosassa ja alemmat ovat ylempiä leveämmät. Tunturikissankellolla kukkia on tavallisesti 1-3, teriö on noin 18-30 mm pitkä ja kota noin 6-9 mm pitkä sekä siemenet 0,9-1,1 mm pitkät. Lapinkissankellolla kukkia on tavallisesti 1, teriö on noin 16-26 mm pitkä ja kota noin 5-8 mm pitkä sekä siemenet 0,8-0,9 mm pitkät. Suomessa kasvaa alkuperäisenä, muinaistulokkaana tai vakiintuneena uustulokkaana 10 (sini)kellojen sukuun kuuluvaa lajia. Niistä vain kiirunankello, C. uniflora, esiintyy samanlaisilla kasvupaikoilla kuin tunturikissankello. Sen varret ovat aina 1-kukkaiset ja teriö on vain 7-10 mm pitkä sekä kapean kellomainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tunturikissankellon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 