- Dryopteris expansa (C. Presl) Fraser-Jenk. & Jermy – isoalvejuuri
- Dryopteris Adans. – alvejuuret
- Dryopteridaceae – alvejuurikasvit
Isoalvejuuri, Dryopteris expansa, on monivuotinen saniainen ja itiökasvi, jonka lehdet ovat tavallisesti noin 40-100 cm pitkiä. Joskus pituus voi venyä jopa 120 cm:iin ja erityisesti tunturipaljakoilla toisinaan jäädä vain 20-30 cm:iin. Lehdet lakastuvat talveksi. Maavarsi on lyhyt, pysty tai vino, juurehtiva ja ruskea sekä vanhojen, tiheästi suomuisten lehdentyvien peittämä. Lehdet nousevat maavarresta suppilomaisena, ulospäin kaartuvana ryhmänä. Lehtiruoti on noin 0,5-1 kertaa lehtilavan pituinen. Ruodin tyvi on ruskea ja tiheästi suomuinen. Ruoti on ylempää vihreä ja runsaahkosti suomuinen. Suomujen koko ja muoto vaihtelevat samassakin lehdessä. Isoimmat niistä ovat lähinnä kapeanpuikeita, teräväkärkisiä ja noin 15 mm pitkiä sekä noin 5-7 mm leveitä. Suomut ovat pohjaväriltään vaaleanruskeat, mutta erityisesti ruodin tyvipuolella niiden keskus on enemmän tai vähemmän tummanruskea. Lehtilapa on ohut, kirkkaanvihreä tai kellanvihreä, kolmiomaisen puikea tai leveähkönpuikea ja 3 kertaa parilehdykkäinen sekä pitkäsuippuisen teräväkärkinen. Se on tavallisesti noin 25-60 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 15-35 cm leveä. Lehden keskiranka ja sivulehdyköiden keskiranka ovat vihreät, kellanvihreät tai harmaasävyiset ja pienisuomuiset sekä harvakseen – tiheästi lyhyen nystykarvaiset. Samanlaisia nystykarvoja on vaihtelevasti myös lehdyköiden pinnalla, ainakin alapuolella. Nystykarvojen havaitseminen vaatii yleensä suurennosta.
Lehtilavan sivulehdykät ovat keskirangalla vastakkain tai vuoroittain järjestyksen vaihtuessa samassakin lehdessä. Alimman parin sivulehdykät ovat epäsymmetrisesti leveän kolmiomaiset ja muut parit pitkulaisen kapeanpuikeat. Sivulehdykät ovat pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja kärkiosaa lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän lyhytruotiset. Alimman parin sivulehdykät ovat tavallisesti noin 10-20 cm pitkät ja tyveltään noin 7-11 cm leveät. Niiden ensimmäinen, alapuolinen pikkulehdykkä on pituudeltaan noin puolet koko sivulehdykän pituudesta ja on yleensä leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 cm leveä. Se on myös vähintään 2 kertaa pitempi kuin ensimmäinen yläpuolinen pikkulehdykkä. Sivulehdyköiden pikkulehdykät ovat kapeanpuikeat, teräväkärkiset ja lavan, sivulehdyköiden sekä pikkulehdyköiden kärkiosaa lukuun ottamatta parilehdykkäiset. Uloimmat lehdykät ovat laidoiltaan ja kärjestään otapäisen terävähampaiset tai tyveltään liuskaiset.
Itiöpesäkeryhmät sijaitsevat lehtilavan alapinnalla, rivissä pikkulehdykän tai sen sivulehdykän keskisuonen kahta puolen. Itiöpesäkeryhmä on pyöreä ja läpimitaltaan enimmillään noin 1 mm. Sitä suojaava katesuomu on harmaa, kalju tai reunoiltaan nystykarvainen ja pyöreähkön munuaismainen sekä peittää itiöpesäkeryhmän kokonaan. Itiöpesäkkeiden kypsyessä ruskeiksi suomun laidat irtoavat ja se kuihtuessaan lopulta karisee. Itiöpöly on vaaleaa. Itiöiden kypsymisaika on heinä-elokuu.
Isoalvejuuri on alkuperäinen laji Suomessa ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Yleisin se on etelästä päin Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalle saakka sekä lisäksi Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa. Muualla se on harvinaisempi. Kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet, kosteat tai soistuvat kangasmetsät ja lehdot, karuhkot korvet, kalliontyvet ja niiden louhikot, puronvarret sekä Lapissa myös paljakan purouomat. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Suomessa kasvaa viisi muuta alvejuurilajia. Niistä metsäalvejuuri, D. carthusiana ja erityisesti etelänalvejuuri, D. dilatata, ovat samankaltaisia isoalvejuuren kanssa. Metsäalvejuuren lehtilapa on kapeanpuikea ja nystykarvaton. Sen ruodin suomut ovat leveänpuikeita ja yksivärisen vaaleanruskeita. Etelänalvejuuren lehtilapa on isoalvejuuren tavoin leveähkönpuikea ja nystykarvainen mutta jäykähkö ja talvehtiva. Myös sen lehtiruodin suomut ovat kaksiväriset, kuten isoalvejuurella, mutta vähemmän vaihtelevat koon ja muodon suhteen. Keskeisin ero löytyy kuitenkin alimman sivulehdykän ensimmäisestä, alapuolisesta pikkulehdykästä, jonka pituus etelänalvejuurella on vain noin 1/3 sivulehdykän koko pituudesta. Joskus määritysvaikeutta lisää kaikkien em. lajien risteytyminen keskenään.
Norjaa lukuun ottamatta kaikkien muiden pohjoismaiden isoalvejuuret kuuluvat nimimuunnokseen, jota myös em. kuvaus koskee. Lisäksi Keski-Norjan neljässä eliömaakunnassa kasvaa tummaisoalvejuuri, var. willeana (Lid) Elven. Se on nimensä mukaisesti tummanvihreä ja sen ruoti ja keskiranka ovat mustahkot. Lisäksi lehtilapa on vielä enemmän liuskainen kuin nimimuunnoksella. Tummaisoalvejuuri on mahdollisesti kotoperäinen Norjassa.
Kaikki alvejuuret ovat myrkyllisiä. Suomalainen sukunimi johtuu kivikkoalvejuuren, D. filix-mas ja metsäalvejuuren, D. carthusiana, rohdoskäytöstä. Erityisesti niiden maavarressa olevasta myrkyllisestä filisiinistä on valmistettu hyvin tehoavaa ”alveiden” eli lapa- ja heisimatojen häätölääkettä. (Toivo Rautavaara, Mihin kasvimme kelpaavat, 9. p., 1980, s. 14).
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle isoalvejuuren esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 