Lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa, Epipactis helleborine subsp. helleborine, on keskimäärin Suomen kookkain kämmekkä. Se on monivuotinen, 30-80(-100) cm korkea ruoho, jonka juurakko on pysty, lyhyt, paksu ja monijuurinen. Juurikimppu on haaromaton. Varsi on haaraton, tanakka, liereä, vaaleahkon vihreä ja yläosastaan lyhyesti valkokarvainen. Sen tyvellä on 3-5 väljää, tuppimaista, lavatonta ja pian lakastuvaa lehteä. Varressa on noin 5-10 alempana leveänsoikeaa ja ylempänä kapeampaa, teräväkärkistä ja lyhyttuppista lehteä, joiden tyvi kiertyy varren ympäri. Ne ovat 5-10 cm pitkiä ja alempana noin 3-5 cm leveitä leveimmältä kohtaa. Lehdet ovat molemmin puolin tasiasen vihreitä, silposuonisia ja ehytlaitaisia, alapinnaltaan kaljuja sekä reunasta ja yläpinnan suonista lyhytkarvaisia.
Kukinto on harsuhko – tiheähkö, tasalevyinen ja toispuolinen terttu, joka on tavallisesti noin 10-30 cm pitkä sekä noin 20-60-kukkainen. Joskus kukkia voi olla jopa lähes sata. Kukat ovat noin 15-20 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat lehtimäisiä, suikeita, teräväkärkisiä, vihreitä ja päältä lyhytkarvaisia. Kukinnon alaosassa ne ovat jopa noin 6 cm ja ylempänä noin 2-3 cm pitkiä. Kukkaperä on kierteinen, särmikäs ja lyhytkarvainen. Sikiäin on perän kanssa sivulle kaartuva, vahvasuoninen, lyhytkarvainen tai kaljuhko ja perineen noin 12-15 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä viisi ovat soikeita ja vahvasuonisia ulko- ja sisäpinnan värin vaihdellessa vihreästä vaaleanpunaiseen, tummemman punaiseen ja ruskehtavaan. Osassa kukinnoista kehälehdet ovat samanvärisiä ja osassa väri vaihtelee kehälehtien kesken. Kolme ulompaa kehälehteä ovat noin 10 mm pitkiä ja kaksi sisempää kehälehteä noin 8 mm pitkiä. Ulommista kehälehdistä kaksi siirottavat sivulle ja yksi suuntautuu ylöspäin. Sisemmät kehälehdet ovat viistottain ylöspäin ulompien kehälehtien välissä. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 8 mm pitkän, kannuksettoman huulen, jonka kurouma jakaa kahteen osaan. Tyviosa on noin 4 mm leveä, tummanruskeanvioletti ja kuppimainen sisältäen mettä. Kärkiosa on pyöristyneen kolmiomainen ja yleensä vaaleanpunainen tai vihertävä. Kukat ovat ainakin ihmisnenään tuoksuttomia.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä. Lehtoneidonvaippa ei monen muun kämmekän tapaan huijaa hyönteisiä, vaan se tarjoaa huulen kupista mettä pölyttäjilleen. Näiden hyväksikäyttö on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Pölyttäjinä toimivat ampiaiset, pääasiassa metsäampiainen, Dolichovespula sylvestris ja piha-ampiainen, Vespula vulgaris. Huulen mesi on sen verran huumaavaa, että hieman tokkurainen ampiainen ei saa jaloillaan poistettua päähän tarttuvia siitepölymyhkyjä, joita saattaa kertyä useampia. Lisäksi mesi aiheuttaa niin voimakasta riippuvuutta, että ampiaiset palaavat takaisin kerta toisensa jälkeen koko kukinnan ajan. Myös kukka erittää uutta mettä hupenevan tilalle. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Lähes kaikki kukat kehittyvät hedelmiksi. Hedelmä on nuokkuva, soikea, vahvasuoninen, enemmän tai vähemmän lyhytkarvainen ja noin 15 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä yleensä syyskuun kuluessa. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren avulla. Lehtoneidpnvaippa voi olla yhteydessä useiden pintasienijuurta, ektomykorritsaa, muodostavien sienten kanssa. Näin ollen se voi menestyä monenlaisilla kasvupaikoilla. Yleensä lehtoneidonvaippa saa osan ravinnostaan sienijuuren kautta, mutta yhteyttää myös itsenäisesti. Poikkeuksen muodostavat lajilla esiintyvät kokonaan lehtivihreättömät yksilöt, jotka saavat kaiken tarvitsemansa sienijuuren kautta. Pieniksi taimiksi kehittyminen kestää yleensä noin kaksi vuotta, mutta kukintavaiheen saavuttaminen siemenestä alkaen kestää ulkomaisten tutkimusten mukaan 9-11 vuotta. Laji on oikullinen esiintymisessään ja voi viettää sienijuurensa turvin useitakin vuosia maanalaista elämää, kunnes taas kasvattaa kukkavarren.
Lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa on alkuperäinen laji Suomessa. Se on yleisempi Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon eliömaakunnissa, Muuten esiintymisalueen pohjoisraja kulkee lounaasta koilliseen Ahvenanmaan, Satakunnan, Pohjois-Hämeen ja Kainuun eliömaakunnissa. Pohjois-Hämeessä ja Kainuussa tosin esiintymähavainnot ovat hyvin vähäisiä ja vanhoja. Laji on kalkinsuosija. Se kasvaa riittävän avarissa ja valoisissa lehdoissa, ravinteikkaissa harju- ja kalliometsissä, joskus kuivemmissa ja karummissakin kangasmetsissä ja Kainuussa se on tavattu lettosuoltakin. Sitä on löydetty myös asutuksen piiristä pihoilta ja Lappeenrannassa jopa avokalliolta, kalkkilouhoksen lähialueelta.
Lehtoneidonvaippa on rauhoitettu lajitasolla koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Muissa Pohjoismaissa metsäneidonvaippaa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tanskassa esiintyy myös lehtoneidonvaipan toinen alalaji, dyynineidonvaippa, subsp. neerlandica, joka nimensä mukaisesti on dyynialueiden kasvi. Ilmeisesti sieltä se on tuulten mukana levinnyt pariin paikkaan myös Norjan dyyneille.
Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa kasvaa toisinaan monivartisina, tiheinä kasvustoina ja suosii ruohostopohjaisia metsämaita. Se ei näytä vierastavan ”kaupunkielämääkään”, kunhan muut kasvun edellytykset ovat kunnossa. EH, Tampere, Kaleva, Teiskontien varrella oleva pieni männikkö, 5.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa on keskimääräisesti Suomen kookkain kämmekkä, jonka varsi voi kohota jopa metriin saakka. Sillä on 5-10 soikeaa varsilehteä, joiden pituus on 5-10 cm. Kukkien tukilehdet ovat kukinnon alaosassa pitkiä ja lehtimäisiä. Kukinto on toispuoleinen, noin 10-30 cm pitkä terttu, jossa on tavallisesti 20-60 kukkaa. EH, Tampere, Kaleva, Teiskontien varrella oleva pieni männikkö, 5.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa ei ole kovin nuuka kasvupaikkojen suhteen, jos vain kalkkia on saatavilla. Kalkkilouhoksen lähistöllä se kasvaa jopa silkalla avokalliolla helposti irtoilevien sammalten joukossa. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa on parhaina vuosinaan kasvanut kalkkilouhoksen lähistöllä jopa tuhansin versoin. Viime vuosina, 2010-luvulla, määrät eivät ole enää nousseet sellaisiin lukemiin. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa on hyvin muunteleva kukkien värin suhteen – jopa samalla kasvupaikalla. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa voi herättää huomiota kukkiensa punaisella värillä. Kehälehdistä viisi ovat soikeita, vahvasuonisia ja 8-10 mm pitkiä sekä sivulle ja ylöspäin siirottavia. Ne ovat yleensä molemmin puolin samanvärisiä. Huuli on vähän tossumainen. Sen peräosa muodostaa mettä sisältävän kupin. Kupin yläpuolella on siitintukku, jonka päällä näkyy ainokainen hede keltaisena. Siitepölymyhkyt ovat jo kaikista kukista hävinneet pölyttäjien matkaan. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualueen eteläpuoli, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa voi olla myös huomattavan vaaleakukkainen. Kuvan yksilössä kolme ulointa kehälehteä ovat vaaleanvihreitä ja kaksi sisempää kehälehteä vain aavistuksen verran vaaleanpunaisia. Pölyttäjinä toimivat ampiaiset ovat vieneet siitepölymyhkyt muuten, mutta oikeanpuoleisessa kukassa irronnut kyhmypari on jäänyt kiinni omaan luottiinsa. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa edelliskuvaa hieman tummemmin värisävyin. Kukat näyttävät kuin ilmassa leijuvilta oudoilta, monisiipisiltä hyönteisiltä. Kukat ovat jo ränsistymässä ja huulen keulaosa sekä hede ovat jo kuihtuneet, mutta siitepölymyhkyt ovat silti edelleen paikoillaan. Alimmassa kukassa toinen niistä on retkahtanut omalle luotilleen. Samallakin alueella ampiaiset saattavat toisista varsista pölyttää kaikki kukat ja jättää osan varsista kokonaan huomiotta. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa voi olla myös huomaamattoman vihreäkukkainen. Vain huulessa ja sisemmissä kehälehdissä näkyy hiukan keltaista sävyä ja pientä punertavaa vivahdetta. EH, Asikkala, Kalkkinen, Kymijoen koillisrannalla oleva Virtovuori, luonnonsuojelualue, 3.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa ei huijaa sitä pölyttäviä ampiaisia, vaan tarjoaa auliisti mettä huulen kuppimaisesta tyvestä. Mesi on kuitenkin huumaavaa ja aiheuttaa riippuvuutta, joka pakottaa hyönteiset palaamaan meden äärelle koko kukinnan ajan. Kuvassa näkyy hyvin kukan rakenne. Ruskeanvioletin mesialtaan yläpuolella on siitintukku ja siinä ylinnä keltainen hede alapinnallaan kaksi keltaista, kiinni toisissaan olevaa siitepölymyhkyä. Heti niiden alapuolella näkyy vaaleana, pyöreänä ulokkeena itsepölytystä ehkäisevä keula. Alimpana vaaleana reunuksena on luottipinta. EH, Tampere, Kaleva, Teiskontien varrella oleva pieni männikkö, 5.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa on varren yläosasta lyhyesti valkokarvainen. Myös kukkaperä ja sikiäin ovat useimmiten karvaisia. Kuvassa näkyvät hyvin myös ulompien ja sisempien kehälehtien kerroksellisuus ja mittasuhteet. Ulommat kehälehdet ovat noin 10 mm ja sisemmät noin 8 mm pitkiä. EH, Tampere, Kaleva, Teiskontien varrella oleva pieni männikkö, 5.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa saa yleensä valtaosan kukistaan kasvatettua hedelmäasteelle. Vain viimeisten latvakukkien kypsyttämiseen kodiksi ei tavallisesti riitä enää energiaa. Kota on nuokkuva, soikea, vahvasuoninen ja enemmän tai vähemmän lyhytkarvainen sekä noin 15 mm pitkä. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualueen länsipuoli, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa kasvaa yksittäin tai varsikimppuina. Alimpana varrella on 3-5 tuppimaista, lavatonta ja varhain lakastuvaa lehteä. Lavallisia lehtiä on yleensä 5-10 ja ne ovat alempana leveänsoikeita ja ylempänä vähän kapeampia. Lehdet ovat lyhyttuppisia ja niiden tyvi kiertyy varren ympärille. Pituutta varsilehdillä on tavallisesti 5-10 cm. EH, Tampere, Kaleva, Teiskontien varrella oleva pieni männikkö, 5.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Epipactis helleborine subsp. helleborine – lehtoneidonvaippa subsp. metsäneidonvaippa kykenee elämään myös täysin sienijuurensa varassa niin, että sen versot ovat lehtivihreättömiä eivätkä näin ollen yhteytä ollenkaan. Ominaisuus säilyy koko elämänkierron ajan. Täydellisellä loisimisella on myös hintansa. Kuivina kesinä vähähumuksisilla kasvupaikoilla sienirihmastot kuivuvat ja loisijan ravinnonsaanti tyrehtyy. Tällöin kukintovarret kuihtuvat jo ennen kukintaa. Näin kävi myös kuvan neidonvaipalle. ES, Lappeenranta, Mäntylä, Mäntylänmäki, luonnonsuojelualue, 28.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Pohjolan kasvien pauloissa 