- Galeopsis speciosa Mill. – kirjopillike
- Galeopsis L. – pillikkeet
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
Kirjopillike, Galeopsis speciosa, on yksivuotinen, pysty ja yleensä noin 20-80 cm korkea ruoho. Juuri on ohuehko, pysty tai vino ja siinä on runsaasti hennompia sivujuuria. Varsi on yleensä lehtihankaisesti haarova ja 4-särmäinen. Se on tavallisesti nivelten alapuolelta paksumpi ja alaviistoon siirottavasti jäykän sukaskarvainen. Karvat ovat vaaleankellertäviä ja useimmiten noin 1,5-2 mm pitkiä. Lisäksi varren vastakkaiset sivut ovat alaspäin lyhyen myötäkarvaiset. Varsi on vihreä tai ainakin osittain punaruskea.
Lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Lehtiruoti on yleensä noin 1-3 cm pitkä ja sukaskarvainen. Lehtilapa on puikea tai puikean suikea ja suippokärkinen sekä kiila- tai pyöreätyvinen. Laita on isohampainen. Yläpuoli on vihreä ja alapuoli sinertävän tai harmahtavan vihreä. Molemmat puolet ovat pinnanmyötäisesti karvaiset. Päävarren lehtien lapa on tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveä.
Kukinto muodostuu varren ja haarojen ylimmissä lehtihangoissa olevista, puolipallomaisista tai pallomaisista ja tiheistä valekiehkuroista, jotka ovat kukintavaiheessa läpimitaltaan yleensä noin 30-50 mm. Ylimmät valekiehkurat ovat tiheästi allekkain tähkämäisenä ryhmänä, ja alemmat valekiehkurat ovat etäällä toisistaan. Alempien kiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat varsilehtien kaltaiset ja samaa kokoluokkaa, kun taas latvakiehkuroissa ne ovat selvästi pienemmät ja usein myös suikeammat. Valekiehkurat muodostuvat kahdesta vastakkaisesta ja hyvin lyhytperäisestä tai lähes perättömästä kukkaryhmästä, johon kiinnittyneet yksittäiset kukat ovat perättömiä. Ulompien kukkien tyvellä olevat esilehdet ovat lähes äimämäisen kapeat, vihreät, otapäiset ja sukaskarvaiset sekä yleensä noin 7-12 mm pitkät. Verhiö on kellomainen, säteittäisesti 5-liuskainen ja selväsuoninen sekä tavallisesti noin 12-17 mm pitkä. Se on vihreä ja erityisesti laidoiltaan ja liuskoistaan sukaskarvainen ja nystykarvainen. Liuskat ovat jäykät, hyvin kapeat ja niiden kärjessä on pitkä ota. Otineen niiden osuus verhiön pituudesta on useimmiten noin 7-10 mm.
Teriö on yhdislehtinen, vastakohtainen ja lajinimensä mukaisesti keltaisen, valkoisen ja sinipunaisen kirjava. Joskus harvoin se voi olla kokonaan keltainen, valkoinen tai punertava. Teriö on hyvin pitkätorvinen, ulkopuolelta lähes kauttaaltaan lyhytkarvainen ja nystykarvainen sekä päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 20-35 mm pitkä. Torven osuus pituudesta on useimmiten noin 13-23 mm. Ylähuuli on kupera, ulkopinnaltaan pitkäkarvainen ja lyhyesti nystykarvainen sekä yleensä noin 7-10 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on kärkeä kohti hieman levenevä, päästään tylpähkö ja matalalovinen tai nyhälaitainen sekä tavallisesti noin 7-10 mm pitkä. Alahuulen kärkiosa on sinipunainen ja tyviosa muuta teriötä tummemman keltainen sekä sinipunaviiruinen. Alahuulen tyvellä, molemmin puolin nielua, ovat ulkonevat, kartiomaiset lisäkkeet, jotka ovat pillikkeiden suvun ominaispiirre. Alahuulen kärkiosan molemmin puolin ovat tylpähköpäiset ja noin 5-8 mm pitkät sivuliuskat, joiden kärkiosa on lähes tai aivan valkoinen ja tyviosa keltainen. Torven yläosaan kiinnittyneitä ja vaaleita heteitä on 4. Niistä kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Ponnenpuoliskot ovat eri suuntiin siirottavia. Sikiäin on kehänpäällinen, 4-lohkoinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on vaalea, 1-vartaloinen ja 2-luottinen sekä suunnilleen heteiden kanssa samalle tasolle yltävä. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti 4-lohkoinen ja noin 3-4 mm leveä. Lohkot ovat soikeahkot, vaikkakin tyveä kohti kapenevat ja sisäpinnaltaan tylpän kulmikkaat sekä hieman litteät. Ne ovat kypsinä ruskeat ja noin 3-4 mm pitkät. Lohkohedelmiä kehittyy runsaasti. Yksi kookas ja haarova yksilö voi tuottaa jopa 600 hedelmälohkoa. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta syyskuulle.
Kirjopillike on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Lisäksi pohjoisimmassa Suomessa se on uustulokas. Sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Yleinen se on etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa se on harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä viljely- ja joutomaat sekä pihat, pientareet ja tienvarret. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Tanskan Färsaarilla.
Kirjopillike on aikanaan saapunut Suomeen ilmeisesti viljan mukana. Näyttävistä kukistaan huolimatta se on pysynyt rikkakasvin roolissaan eikä kykene leviämäänkään luonnonympäristöön. Yksivuotisena lajina se tarvitsee avoimempaa kasvupohjaa ja hyötyy maanmuokkauksesta. Jossain määrin sitä on käytetty myös rohdoksena hengityselinsairauksissa, estämään yskänärsytystä, supistamaan kudoksia ja limakalvoja sekä helpottamaan vatsavaivoja. Suomalainen sukunimi, pillikkeet, viittaa teriön pitkään, kapeaan torveen, johon puhaltamalla voi onnistua saamaan aikaan pillimäisen äänen. Lohtuna epäonnistuneelle yritykselle saa kuitenkin huulensa makeiksi kukan medestä.
Suomessa kasvaa kolme muutakin pillikettä, joista kaksi, karheapillike, G. tetrahit ja peltopillike, G. bifida, ovat Etelä- ja Keski-Suomessa yleisiä. Kolmas laji, pehmytpillike, G. ladanum, on Etelä-Suomessa harvinainen. Lisäksi tällä vuosituhannella on parilta paikalta (Helsinki ja Tampere) tavattu tulokkaana karvapillikettä, G. pubescens. Näillä muilla lajeilla teriö on yleisväriltään punainen, vaaleanpunainen tai harvoin valkoinen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kirjopillikkeen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Galeopsis speciosa – kirjopillike on yksivuotinen, pysty ja yleensä noin 20-80 cm korkea ruoho. Se kasvaa lähinnä viljely- ja joutomailla sekä pihoilla, pientareilla ja tienvarsilla. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Metsälammentieltä lähtevän kävelytien ja omakotialueen välinen metsäkaista, kävelytien laitaruohikko, 16.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Galeopsis speciosa – kirjopillikkeen kukinto muodostuu varren ja haarojen ylimmissä lehtihangoissa olevista, puolipallomaisista tai pallomaisista ja tiheistä valekiehkuroista, jotka ovat kukintavaiheessa läpimitaltaan yleensä noin 30-50 mm. Ylimmät valekiehkurat ovat tiheästi allekkain tähkämäisenä ryhmänä, ja alemmat valekiehkurat ovat etäällä toisistaan. Alempien kiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat varsilehtien kaltaiset ja samaa kokoluokkaa, kun taas latvakiehkuroissa ne ovat selvästi pienemmät ja usein myös suikeammat. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Sampo, kaurapellon laitaa kulkevan tieuran varsi, 22.7.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Galeopsis speciosa – kirjopillikkeen teriö on hyvin pitkätorvinen ja päästään kaksihuulinen sekä tavallisesti noin 20-35 mm pitkä. Se irtoaa helposti. Torveen puhaltamalla voi onnistuessaan saada aikaan pillimäisen äänen. Lisäbonuksena saa huulensa makeiksi mesiäisestä torven tyveen tarttuneesta medestä. Kuvassa näkyy lehtihangassa kukkiva (leipä)rukiin, Secale cereale, tähkä jäänteenä pellon viljelykäytöstä. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangastöllintien varren entinen, pieni peltolaikku, 5.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Galeopsis speciosa – kirjopillikkeen teriön ulkopinta on muuten lyhytkarvainen, mutta ylähuulen ulkopinnalla karvoitus on selvästi pitempää. Torven osuus teriön pituudesta on yleensä noin 13-23 mm. Verhiö on kellomainen, säteittäisesti viisiliuskainen ja tavallisesti noin 12-17 mm pitkä. Liuskojen kärjessä on pitkä ota. Otineen niiden osuus verhiön pituudesta on useimmiten noin 7-10 mm. Lehtiruoti on yleensä noin 1-3 cm pitkä ja sukaskarvainen. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Sampo, kaurapellon laitaa kulkevan tieuran varsi, 22.7.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Galeopsis speciosa – kirjopillikkeen lehtilapa on puikea tai puikean suikea ja suippokärkinen sekä kiila- tai pyöreätyvinen. Laita on isohampainen. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 4-10 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Hangastöllintien varren entinen, pieni peltolaikku, 5.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Galeopsis speciosa – kirjopillikkeen hedelmysten tuotanto on runsas. Yksi kookas ja haarova yksilö voi tuottaa jopa 600 hedelmälohkoa. Lähelle tippuvat ja sinkoilevat lohkot synnyttävät usein tiheitä ja vuosi vuodelta laajenevia kasvustoja, mikäli kasvupohja ei nurmetu umpeen. Kuvassa on hieman yli puolen hehtaarin yhtenäinen, tiheä kasvusto kuin kirjopillikettä olisi tarkoituksella viljelty ja luvassa olisi huippusato. EH, Hämeenlinna, Kirstula, Pikku-Parolantien ja Kiltintien kulmauksessa oleva Kiltin tilan kesantopelto, 1.8.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 