- Lamium album L. – valkopeippi
- Lamium L. – (hertta)peipit
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
Valkopeippi, Lamium album, on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja yleensä noin 20-80 cm korkea ruoho. Juurakko on ohut, vaakatasossa leviävä ja maarönsyinen. Sen avulla laji voi levittäytyä tiheiksi ja laajoiksikin kasvustoiksi. Varsi on haaraton, 4-särmäinen ja erityisesti särmiä myöten siirottavasti valko- ja pehmeäkarvainen. Lisäksi varren nivelkohdissa ja latvaosassa on myös lyhyitä nystykarvoja. Varsi on muuten vihreä tai ainakin osittain punaruskea, mutta kukintoalueen nivelkohdissa on lyhyt, musta värialue.
Lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Kukinnon alapuolisissa lehtihangoissa on usein kukattomia ja pienilehtisiä lyhytversoja. Lehtiruoti on yleensä noin 1-4 cm pitkä ja varren tavoin pehmeäkarvainen. Lehtilapa on puikea, suippokärkinen ja hertta- tai lähes suoratyvinen sekä pääsuoniltaan sulkasuoninen ja muuten verkkosuoninen. Ylempien lehtien kärki on pitkäsuippuinen. Laita on isohampainen. Molemmat puolet ovat vihreitä ja lyhytkarvaisia. Alapinnalla karvoitus on runsainta suonissa. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2,5-6 cm leveä. Alimmat lehtiparit ovat ylempiä pienemmät.
Kukinto muodostuu varren ylemmissä lehtihangoissa olevista valekiehkuroista, jotka ovat kukintavaiheessa yleensä noin 30-50 mm leveät. Ylimmät valekiehkurat ovat usein lähekkäin ja alemmat etäällä toisistaan. Kiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat ylempien varsilehtien kaltaiset ja samaa kokoluokkaa. Valekiehkurat muodostuvat kahdesta vastakkaisesta ja lähes perättömästä kukkaryhmästä, johon kiinnittyneet yksittäiset kukat ovat perättömiä. Kukkien tyvellä olevat esilehdet ovat melkein äimämäisen kapeat, vihreät ja karvaiset sekä yleensä noin 2-4 mm pitkät. Verhiö on kellomainen, lähes säteittäisesti 5-liuskainen ja 5-suoninen sekä tavallisesti noin 10-15 mm pitkä. Se on karvainen ja muuten vihreä, mutta tyvi on epäsäännöllisesti mustavyöhykkeinen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset ja kapenevat pitkäksi, neulamaisen kapeaksi kärjeksi. Niiden osuus verhiön pituudesta on useimmiten noin 5-8 mm.
Teriö on yhdislehtinen, vastakohtainen ja lajinimensä mukaisesti valkoinen. Se on pitkätorvinen, ulkopuolelta lähes kauttaaltaan karvainen ja lyhytnystyinen sekä päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 20-25 mm pitkä. Torvi on ainakin hieman kaareutuva ja sen osuus pituudesta on useimmiten noin 9-13 mm. Ylähuuli on kupera, ulkopinnaltaan muuta teriötä pitkäkarvaisempi ja yleensä noin 10-12 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on kärjestään kahteen liuskaan haarautunut ja tavallisesti noin 5-7 mm pitkä. Alahuulessa on vaihtelevasti kellanruskeita tai vihertäviä viiruja ja väriläiskiä. Alahuulen yläpuolella molemmin puolin ovat hyvin pienet ja suipon hammasmaiset sivuliuskat, joita on puolellaan 1-3. Nielun alaosaan kiinnittyneitä ja valkopalhoisia heteitä on 4. Niistä kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Ruskeat ponnenpuoliskot ovat eri suuntiin siirottavat ja karvaiset. Sikiäin on kehänpäällinen, 4-lohkoinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on valkoinen, 1-vartaloinen ja 2-luottinen sekä heteiden kanssa samalle tasolle yltävä. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on ristikkäisesti 4-lohkoinen ja noin 3 mm leveä. Lohkot ovat soukat, tylpän kolmikulmaiset, tyveä kohti kapenevat ja yläpäästään typäkät. Tyvipäässä on pehmeää solukkoa sisältävä ravintolisäke. Lohkot ovat kypsinä ruskeat ja noin 3-3,5 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on touko-syyskuu.
Valkopeippi on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleinen tai yleisehkö Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Karjalan eliömaakuntien linjalle saakka. Pohjoisempana se on harvinainen mutta monin paikoin vakiintunut uustulokas, jota on tavattu Enontekiön Lappia lukuun ottamatta kaikista eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä puutarhat, puistot, pihat, niityt ja pensaikot sekä tienvarret, pientareet ja joutomaat. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Valkopeipin lehdet muistuttavat suuresti nokkosen lehtiä. Laji on aikanaan saapunut Suomeen ilmeisesti viljan mukana. Se pysyy varsin sitkeästi kasvupaikoillaan ja leviää kasvullisesti rönsyjensä ja vaakasuoran juurakkonsa avulla. Lähialueen levinnässä auttavat muurahaiset, jotka kuljettelevat siemenlohkoja ilmeisesti tyvessä olevan pehmeän ravintosolukon innoittamina. Pitemmät leviämismatkat tapahtunevat useimmiten maansiirtojen ja viherrakentamisen yhteydessä. Siemenlohkot säilyttävät itävyytensä jopa satoja vuosia. Suomessa lajia ei ole ilmeisesti tarkoituksella viljelty, vaikka sitä on käytetty rohdoksena moniin vaivoihin. Valkopeipin nuoret versot soveltuvat myös ravinnoksi keittoihin ja muhennoksiin. Rohdoksi on käytetty koko kukkivaa versoa tai pelkkiä kukkia tuoreina tai kuivattuina. Rohdolla on lääkitty mm. haavoja, ihottumia, vatsavaivoja ja vilustumisoireita sekä erityisesti kohtuun, kuukautiskipuihin ja vuotoihin liittyviä vaivoja. Kasvin saponiinit ilmeisesti hillitsevät tulehduksia, alentavat verenpainetta ja lisäävät virtsaneritystä. Sen sisältämillä parkkiaineilla on limakalvoja supistava vaikutus.
Suomessa kasvaa muinaistulokkaina neljä muutakin peippiä, punapeippi, L. purpureum, liuskapeippi, L. hybridum, välipeippi, L. confertum ja sepopeippi, L. amplexicaule. Lisäksi tulokkaina ja koristekasvikarkulaisina tavataan täpläpeippiä, L. maculatum ja keltapeippiä, L. galeobdolon. Keltapeippi on aikaisemmin ollut suvussa Lamiastrum, joka on fylogeneettisten tutkimusten perusteella sisällytetty (hertta)peippien sukuun. Keltapeipillä on nimensä mukaisesti keltainen teriö, kun taas muilla lajeilla teriö on punainen, vaaleanpunainen tai sinertävänpunainen ja harvoin lähes tai aivan valkoinen. Lisäksi muilla muinaistulokaspohjaisilla peipeillä teriö on yleensä alle 20 mm pitkä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle valkopeipin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lamium album – valkopeippi on Suomessa muinaistulokas, jonka kasvupaikat ovat edelleen ihmistoiminnan piirissä lähellä asutusta. Se pysyttelee usein sitkeästi kasvupaikoillaan. Valkopeippiä on aikojen kuluessa käytetty myös rohtona monien vaivojen hoitoon. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, Kustaanmiekka, korkeimman vallialueen päällys, 3.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeippi on pysty tai tyveltä koheneva, haaraton ja yleensä noin 20-80 cm korkea. Lehdet ovat ruodilliset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. A, Maarianhamina, Länsisataman pohjoisosa, Svibyvikenin ranta Badhusbergetin tyvellä, pieni rantaniittyalue rakennusten välissä, 1.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeipin kukinnon valekiehkura voi näyttää äkkiä katsottuna kuin yhdeltä moniosaiselta kukalta. Sen tiivis olomuoto synnyttää pölyttäville hyönteisille voimakkaamman, houkuttelevan näköaistimuksen. Todellisuudessa valekiehkura muodostuu kahdesta tiiviisti vastakkaisesta ja lähes perättömästä kukkaryhmästä. Valekiehkurassa on kerrallaan kukassa yleensä 6-9 kukkaa. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty, 9.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeipin teriö on lajinimensä mukaisesti valkoinen. Se on ulkopuolelta lähes kauttaaltaan karvainen ja päästään kaksihuulinen sekä tavallisesti noin 20-25 mm pitkä. Uudet kukat kehittyvät teriön karvaisen ylähuulen suojaavan hupun alla. Varsi on nelisärmäinen ja erityisesti särmiä myöten siirottavasti valko- ja pehmeäkarvainen. Siinä on kukintoalueen nivelkohdissa lyhyt, musta värialue, joka jatkuu myös verhiöiden tyviosaan. A, Maarianhamina, Länsisataman pohjoisosa, Svibyvikenin ranta Badhusbergetin tyvellä, pieni rantaniittyalue rakennusten välissä, 1.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeipin kukassa on teriön nielun alaosaan kiinnittyneinä neljä hedettä, joista kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Ruskeat ponnenpuoliskot ovat eri suuntiin siirottavat. Emi on kaksiluottinen ja heteiden kanssa samalle tasolle yltävä. Kuvassa valkoiset luotin haarat pilkistävät ponsien välistä. U, Helsinki, Kaarela, Håkansberg, aikoinaan linnoitettu kalliomäki, Runonlaulajantieltä nouseva kalliorinne, 9.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeipin teriön torvi on useimmiten noin 9-13 mm pitkä. Verhiö on kellomainen, lähes säteittäisesti viisiliuskainen ja tavallisesti noin 10-15 mm pitkä. Kärkiliuskat ovat kapean kolmiomaiset ja kapenevat pitkäksi, neulamaisen kapeaksi kärjeksi. Niiden osuus verhiön pituudesta on useimmiten noin 5-8 mm. Verhiön sisään kehittyvä lohkohedelmä kiinnostaa muurahaisia, koska lohkojen tyvessä on ravintolisäke. Kuvan perusteella voi päätellä, että muurahaiset osaavat noutaa lohkoja suoraan verhiön pohjalta. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty, 9.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeipin hedelmä on ristikkäisesti nelilohkoinen ja noin 3 mm leveä. Lohkot ovat soukat, tylpän kolmikulmaiset, tyveä kohti kapenevat ja yläpäästään typäkät. Ne ovat kypsinä ruskeat ja noin 3-3,5 mm pitkät. U, Helsinki, Kaarela, Runonlaulajantien laitaoja, 7.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lamium album – valkopeippi on monivuotinen laji ja voi levitä kasvullisesti rönsyjensä ja vaakasuoran juurakkonsa avulla laajoiksikin kasvustoiksi. U, Helsinki, Suomenlinna, Susisaari, kulku-urien ympäröimä niittyalue, 3.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 