Micranthes tenuis – lumirikko | Pohjolan kasvien pauloissa

Micranthes tenuis (Wahlenb.) Small – lumirikko
aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Saxifraga nivalis (Wahlenb.) Harry Sm. ex Lindm.
Micranthes Haw. – vanarikot
Saxifragaceae – rikkokasvit

Entinen rikkojen suku, Saxifraga, on nykyisin jaettu kahtia. Vanhaan sukuun ovat jääneet lajit, joiden varret ovat lehtiset, kun taas varsilehdettömät vanalajit on siirretty eri sukuun. Lumirikko, Micranthes tenuis, on monivuotinen ja tavallisesti noin 3-13 cm korkea ruoho. Juurakko on lyhyt, paksu ja monijuurinen sekä toisinaan yläpäästään haarova. Juurakon ja mahdollisten haarojen kärkeen kasvaa lehtiruusuke. Kukintovarret ovat kukintoon saakka lehdettömiä, liereitä vanoja, jotka ovat harvahkosti, siirottavasti ja lyhyesti nystykarvaiset sekä vihreät tai punaruskeat.

Ruusuke on monilehtinen ja maanmyötäinen. Lehdet ovat nahkeat ja ruodilliset ruodin pituuden ollessa tavallisesti 3-5 mm. Ruoti on siipipalteinen ja laidoiltaan yleensä nystykarvainen. Lehtilapa on pyöreähkö, soikea tai leveänpuikea, kärkiosastaan pyöristynyt ja isohampainen sekä tyviosastaan tavallisesti kapeneva. Lapa on päältä kaljuhko ja alta kaljuhko tai karvainen sekä tavallisesti noin 5-10 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-9 mm leveä. Lehdet ovat tummanvihreät tai toisinaan jossain määrin punaruskeat ja niiden kokonaispituus ruotineen on useimmiten noin 10-15 mm.

Kukinto on vanan latvaosassa ja se on varsipäätteinen tai 1-2 kertaa harvahkohaarainen. Kukat ovat yksittäin tai harvakukkaisina terttuina varren ja kukintohaarojen päissä. Kukinnon haarat ja kukkaperät ovat nystykarvaisia ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapeanpuikeita, suikeita tai lähes tasasoukkia, yleensä ehyitä ja noin 2-4 mm pitkiä ja noin 1-1,5 mm leveitä. Kukkaperän tyvellä oleva tukilehti on yleensä selvästi peräänsä lyhyempi. Toisinaan alimman kukintohaaran tukilehti on hieman kookkaampi ja sen kärkiosassa on muutama hammas. Kukkaperä on tavallisesti noin 5-20 mm pitkä ja siinä voi olla tukilehden tyyppinen, pieni kukintolehti. Tyveltään yhdiskasvuinen verhiö on 5-liuskainen. Liuskat ovat puikeahkot tai tasaisesti kärkeä kohti kapenevat, vihreät tai ainakin osittain punaruskeat ja kaljut. Pituutta niillä on yleensä noin 1,5-2 mm ja leveyttä noin 1-1,5 mm.

Teriö on säteittäinen ja tavallisesti noin 4-7 mm leveä. Terälehtiä on 5. Ne ovat vaaleanpunaiset, valkoiset tai valkoisesta myöhemmin punertuvat ja yläviistot sekä soikeat, pyöreäpäiset ja kapenevatyviset. Pituutta niillä on yleensä noin 2 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm. Terälehdet ulottuvat verhiönliuskojen kanssa suunnilleen samalle tasolle. Heteitä on 10 ja niiden palhot ovat vaaleahkot, punaisehkot tai punaruskeat ja ponnet yleensä punaruskeat. Emiö on vihreä tai eriasteisesti punaruskea ja tyveltään yhdislehtinen sekä 2-vartaloinen ja -luottinen. Jo kukintavaiheessa vartalot ovat ulospäin kaartuvat. Hedelmä on pysty, kaksiosainen, ja kalju kota, joka on tavallisesti noin 4-5 mm pitkä ja yhtä paksu. Kodan sarvet eli entiset emin vartalot kaartuvat voimakkaasti ulospäin. Kodan puoliskot avautuvat sisäsaumasta. Verholehdet ja heteet jäävät ja kuivuvat kodan tyvelle ja ympärille. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuoli – heinäkuu.

Lumirikko on alkuperäinen laji Suomessa ja se on esiintymisalueellaan harvinainen. Valtaosa havainnoista on Enontekiön Lapin Käsivarren kärkiosasta. Se kasvaa myös muutamin paikoin Inarin Lapin eliömaakunnan pohjoisosassa Utsjoella sekä. Kittilän Lapin Muoniossa, Olostunturilla. Laji on kalkinsuosija ja kasvaa erityisesti tunturien valuvetisillä pahdoilla, kallioseinämillä ja -rinteillä sekä kosteilla soraikoilla sekä lumenviipymäpaikoilla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokitukseen ovat vaikuttaneet yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen ja mm. suppea esiintymisalue sekä taantuminen. Tulevaisuuden uhkatekijänä on ilmastonmuutos. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa sekä Norjan arktisilla saarilla, Huippuvuorilla, Karhusaarella ja Jan Mayenilla sekä Tanskan Färsaarilla.

Lumirikolla on sitä itseään yleisempi ja laaja-alaisempi lähilaji, pahtarikko, M. nivalis. Lumirikkoa on joskus pidetty sen alalajinakin. Pahtarikko on yleensä pahtarikkoa selvästi isompi ja sen lehdet ovat ruotineen noin 20-70 mm pitkät ja lavaltaan noin 10-25 mm leveät. Ehkä merkittävin ero on kukinnossa. Pahtarikolla kukat ovat yleensä tiiviissä ja runsaskukkaisissa tertuissa varren ja kukintohaarojen päissä. Pahtarikon koon ja kukkamäärän vaihtelu tosin hankaloittaa toisinaan lajien erottamista.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lumirikon esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on nimellä Saxifraga nivalis.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto