Silene latifolia subsp. alba – ilta-ailakki subsp. valkoailakki
Silene latifolia Poir. – ilta-ailakki
subsp. alba (Mill.) Greuter & Burdet – valkoailakki
SileneL. – kohokit
Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Valkoailakki, Silene latifolia subsp. alba, on yksi- tai kaksivuotinen tai lyhytikäinen monivuotinen ruoho, joka on kaksikotinen. Se on tavallisesti noin 40-100 cm korkea, pysty, roteva ja yksi- tai monivartinen sekä lyhyesti pehmeäkarvainen. Sen juurakko on vahva ja yläpäästään haarova. Haaroista kohoavat kukintovarret. Ruusukelehtiä ei yleensä ole. Varret ovat liereät ja harvakseen pitkähaaraiset sekä toisinaan yläosastaan tummanpunertavat tai ruskehtavat. Varsikarvoituksesta osa on villamaista ja varrenmyötäistä sekä osa siirottavaa ja pituudeltaan vain noin 0,2-0,5 mm. Varsien yläosassa on myös nystykarvoitusta, joka ei ole kuitenkaan tahmeaa. Vastakkaisia varsilehtipareja on yleensä 6-8. Niistä alemmat ovat ruodillisia. Ruoti on enimmillään noin 2 cm ja lyhenee ylempänä loppuen sitten kokonaan. Lehdet ovat ehytlaitaisia, soikeita, yläosassa suikeita, teräväkärkisiä ja hyvin lyhytkarvaisia. Keskisuoni ja sen pitkittäiset laitasuonet ovat koholla. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa 1-3 cm leveä.
Kukinto-osa on noin 10-40 cm pitkä ja sen lehtihankaiset haarat ovat pystyt tai yläviistoon siirottavat, Kukat ovat ryhminä haarojen kärjissä. Teriön leveys vaihtelee ollen noin 25-40 mm. Kukkaperät ovat tavallisesti noin 10-20 mm pitkiä, tiheästi lyhytkarvaisia ja nystykarvaisia. Kukkien tukilehdet ovat kapean tasasoukkia, teräväkärkisiä ja karvoitukseltaan varsilehtien kaltaisia sekä noin 5-10 mm pitkiä. Kukat ovat enemmän tai vähemmän sivulle siirottavia. Ne ovat yksineuvoisia ja sijaitsevat kaksikotisesti eri yksilöissä. Yhdyslehtinen verhiö on emikukissa yleensä pullean ruukkumainen ja noin 20-suoninen sekä hedekukissa kapean kellomainen ja noin 10-suoninen. Verhiö on kärkihampaineen noin 15-25 mm pitkä ja 6-12 mm leveä. Kärkihampaita on 6 ja ne ovat kolmiomaiset ja noin 2-5 mm pitkät. Verhiön väri vaihtelee vihreästä tummanpunaiseen suonten ollessa muuta väritystä tummempaa. Pinta on tiheästi pehmeäkarvainen ja yleensä myös nystykarvainen.
Valkoisia terälehtiä on 5 ja ne ovat yleensä 30-40 mm pitkiä ja päästään syvään kaksihalkoisia. Sivulle taittuva kärkiosa on noin 8-15 mm pitkä ja sen liuskat ovat noin 3-6 mm leveitä. Kukka on lisäteriöllinen. Lisäteriö on noin 1,5-3 mm pitkä, terälehtien tavoin viisilehtinen ja päästään kaksihalkoinen sekä väriltään valkoinen. Heteitä on 10 ja emin vartaloita ja luotteja on 5. Hedelmä on munamainen tai leveän munamainen, kärkeä kohti kapeneva ja vihertävä tai kellanruskea kota, jonka pituus on noin 15-20 mm ja leveys 9-15 mm. Se on noin verhiön mittainen tai hieman sitä lyhyempi. Kota avautuu 10-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähköjä tai munuaismaisia, nystermäisiä ja harmaita, tummanruskeita tai mustia sekä läpimitaltaan noin 1-1,5 mm. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Valkoailakki on harvinaisehko uustulokas Suomessa. Sitä on tavattu kaikista eliömaakunnista. Vakiintuneita kasvustoja on todettu etelästä Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntien linjalle saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellon- ja tienpientareet, radanvarret, niityt ja kedot, satama- teollisuus- ja joutomaa-alueet sekä asutuskeskusten pihat, seinustat ja puistojen laiteet. Muissa Pohjoismaissa valkoailakki on alkuperäinen eteläisessä Ruotsissa ja Norjassa sekä Tanskassa. Muualla Ruotsissa ja Norjassa se on tulokas.
Suomessa tavataan harvinaisena ja yleensä satunnaisena uustulokkaana läheistä ja samankaltaista lajia, yöailakkia, S. noctiflora. Se on, toisin kuin valkoailakki, yksikotinen ja kaikkien kukkien verhiö on sukkulamainen. Teriö on kellertävän valkoinen tai hieman punertava. Kasvin yläosa on valkoailakista poiketen tahmeakarvainen.