- Thymus serpyllum L. – kangasajuruoho
- subsp. serpyllum – harjuajuruoho
- Thymus L. – ajuruohot
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
Kangasajuruohosta, Thymus serpyllum, kasvaa Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, harjuajuruoho, subsp. serpyllum ja tenonajuruoho, subsp. tanaënsis. Harjuahoruoho on aikanaan jaettu kahteen muunnokseen, nimimuunnokseen var. serpyllum ja hyvin pienilehtiseen ja lyhytnivelväliseen muunnokseen, var. ericoides. Uusimmissa nimistölähteissä tästä muunnosjaottelusta on luovuttu. Harjuajuruohon lehtien koko ja muoto sekä nivelvälien pituus muuntelevat ja nykyisin muototasolla oleva, harvinainen, lounaisrannikolla kasvava lounaanajuruoho-nimen saanut f. ericoides edustaa muuntelun yhtä ääripäätä.
Harjuajuruoho on lähinnä monivuotinen puolivarpu, jonka pääjuuri ja haarojen tyviosat ovat puutuneet. Varret ovat pitkiä, rentoja, hoikkia ja haarovia sekä nivelkohdistaan juurehtivia. Ne muodostavat usein tiheitä ja laajojakin kasvustoja. Haarat ovat lehdekkäitä ja kukintoon päättyviä tai kukinnottomia pystyhaaroja sekä pitkiä, maata myöten suikertavia, lehdekkäitä ja kukinnottomia laakahaaroja. Kukinnolliset pystyhaarat ovat yleensä noin 5-10 cm pitkiä. Uloimmat haaravarret ovat alempaa pyöristyneesti 4-särmäiset ja ylempää lähes liereät sekä punaruskeat tai ruskeanvihertävät. Ne ovat tiheästi ja kauttaaltaan valkokarvaiset. Karvoituksen pituus vaihtelee useimmiten välillä 0,1-0,5 mm. Karvoituksen pituusvaihtelua esiintyy myös samoissa yksilöissä. Koko kasvi on miellyttävästi yrttimäisen voimakastuoksuinen.
Lehdet ovat hyvin lyhytruotiset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Pystyvarsien lehdet eivät isone latvaa kohti. Lehtiruoti on useimmiten enintään 1 mm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on ehyt ja sen muoto vaihtelee yleensä kapeansoikeasta ja soikeasta kapean vastapuikeaan. Lapa on vihreä, molemmin puolin öljypisteinen ja muuten kalju, mutta tyviosan laidat ovat ripsikarvaiset. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 3-10 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm. Pienilehtisen muodon, lounaanajuruohon, lehtien pituus on noin 3-5 mm.
Kukinto muodostuu pystyvarren kärjen lehtihangoissa olevista valekiehkuroista, jotka ovat mykerömäisen tiiviinä ryhmänä. Ne ovat kukintavaiheessa tavallisesti noin 10-20 mm pitkiä ja noin 15-20 mm leveitä. Kiehkuroiden hanka- eli tukilehdet ovat varsilehtien kaltaisia, mutta toisinaan ylimmät niistä ovat vaihtelevasti punertavia. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Sen tyvellä on yleensä pari kapeansuikeaa ja noin 1-2 mm pitkää esilehteä. Verhiö on kapean kellomainen, suoratorvinen ja 2-huulinen sekä kokonaispituudeltaan tavallisesti noin 3-4 mm pitkä. Ylähuulen kärjessä on kolme kolmionmuotoista ja noin 0,5-0,8 mm pitkää liuskaa, jotka ovat noin pituutensa levyisiä. Alahuulessa on kaksi äimämäistä, teräväkärkistä liuskaa, jotka ovat noin 2-2,5 mm pitkät. Verhiönliuskat ovat ripsireunaiset. Verhiö on yleensä punaruskea, muualtakin kuin liuskoista ripsikarvainen ja siinä on 10-13 näkyvää suonta.
Teriö on punainen, vaalean sinipunertava tai harvoin valkoinen ja yhdislehtinen, suoratorvinen sekä päästään 2-huulinen. Se on ulkopinnaltaan ja sisältä lyhytkarvainen sekä tavallisesti noin 6-7 mm pitkä. Ylähuuli on litteä, päästään pyöristynyt ja matalalovinen sekä yleensä noin 2-3 mm pitkä. Alaskääntynyt alahuuli on 3-liuskainen ja tavallisesti noin 3-4 mm pitkä. Huulen liuskat ovat pyöreähköpäiset, ja laitaliuskat ovat keskiliuskaa vähän lyhyemmät ja kapeammat. Teriön torveen tai sen suulle kiinnittyneitä ja punertavia heteitä on 4. Niistä kaksi on pitempää ja kaksi lyhyempää. Erityisesti ylemmät ulottuvat harittaen noin 2-3 mm teriön yläpuolelle. Sikiäin on kehänpäällinen, 4-lohkoinen ja sen tyvellä on neljä mesiäisliuskaa. Emi on punertava, 1-vartaloinen ja lyhyesti 2-luottinen sekä suunnilleen pitemmän hedeparin kanssa samalle tasolle yltävä. Verhiön sisään kehittyvä hedelmä on pallomainen ja läpimitaltaan noin 1,5 mm. Se on vaalea tai ruskehtava ja hajoaa kypsänä neljään lohkoon. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Harjuajuruoho on Suomessa alkuperäinen. Sen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Oulun Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnissa. Yleisempi se on vain Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Muualla esiintymisalueellaan se on harvinainen tai siitä on tehty vain yksittäisiä havaintoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä harjut, hiekkakankaat, kedot, kallioalueet, hiekkaiset merenrannat ja jokivarret sekä tie- ja ratapenkereet. Harjuajuruoho on myös koriste- ja hyötykasvi ja voi toisinaan karkailla lähiympäristöön. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan on johtanut yksilömäärien merkittävä väheneminen. Uhkatekijöinä ovat kaivannaistoiminta, avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet, kemialliset haittavaikutukset sekä rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa harjuajuruoho kasvaa Etelä-Ruotsissa ja -Norjassa sekä Tanskassa.
Tenonajuruohoa esiintyy Suomessa Inarin Lapin ja Koillismaan eliömaakunnissa. Vain Koillismaalla kasvaa molempia alalajeja. Erot alalajien välillä ovat aika pienipiirteisiä. Tenonajuruohon kukintovarsien ylemmät lehdet ovat alempia kookkaammat. Lehdet ovat keskimäärin isommat, tavallisesti noin 7-13 mm pitkät ja noin 2-5 mm leveät. Verhiö on noin 4-5 mm pitkä ja sen ylähuulen kärkiliuskat ovat jopa 1,2 mm pitkät. Myös teriö on keskimäärin kookkaampi, noin 7-8 mm pitkä.
Kangasajuruoho on vanha ja nykyinenkin hyötykasvi. Se soveltuu sukulaisensa timjamin, T. vulgaris, tavoin mausteeksi mm. liha-, kala-, muna- ja pastaruokiin. Siitä voi kuivattuna valmistaa myös yrttiteetä. Aikojen kuluessa lajia on käytetty myös rohdoksena torjumaan kulkutauteja, lieventämään ruoansulatusvaivoja ja lihaskouristuksia sekä ulkoisesti parantamaan haavoja ja tulehduksia. Kangasajuruoholla on tärkeä sija myös luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Äärimmäisen uhanalaiset (CR) perhoset, harjusinisiipi, Scolitantides vicrama ja muurahaissinisiipi, Glaucopsyche arion, munivat vain kangasajuruohon kukkiin ja niiden toukat käyttävät ajuruohoa ravintokasvinaan.
Suomessa kasvaa tulokkaana ja karkulaisena suuresti kangasajuruohoa muistuttava lähilaji, nurmiajuruoho, T. pulegioides. Sitä ei kuitenkaan löydä täysin luonnontilaisilta ja kangasajuruoholle tyypillisiltä kasvupaikoilta. Kulttuurivaikutteisilla kedoilla, tienvarsilla ja ratapenkereillä lajit voivat kuitenkin kohdata. Nurmiajuruoho on keskimäärin kookkaampi, sillä sen pystyhaarat ovat tavallisesti noin 10-20 cm pitkiä. Siltä puuttuvat kangasajuruoholle tyypilliset, rennot ja kukinnottomat laakahaarat. Lisäksi Suomessa lähes yksinomaan vallitsevalla nimialalajilla, euroopannurmiajuruoholla, subsp. pulegioides, pystyvarret ovat vain särmiä myöten tai vain vastakkaisilta sivuiltaan karvaiset. Harjuajuruoho ja euroopannurmiajuruoho voivat yhteisillä kasvupaikoilla joskus risteytyä keskenään, mikä voi jossain määrin aiheuttaa sekaannusta määritykseen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle harjuajuruohon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Thymus serpyllum subsp. serpyllum – harjuajuruoho on lähinnä monivuotinen puolivarpu, joka on miellyttävästi yrttimäisen voimakastuoksuinen. Se on jo pitkään tunnettu mauste-, tee- ja rohdoskasvi. Tiheän kasvutapansa ja kukintonsa vuoksi sitä käytetään myös puutarhoissa erityisesti peitekasvina. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosan hiekkaranta-alue, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Thymus serpyllum subsp. serpyllum – harjuajuruoho on yleisempi vain eteläisissä eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä harjut, hiekkakankaat, kedot, kallioalueet, hiekkaiset merenrannat ja jokivarret sekä tie- ja ratapenkereet. Uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan on johtanut yksilömäärien merkittävä väheneminen. V, Kemiönsaari, (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren lounaisosan hiekkaranta-alue, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Thymus serpyllum subsp. serpyllum – harjuajuruohon varret ovat pitkiä, rentoja, hoikkia ja haarovia sekä nivelkohdistaan juurehtivia. Näin se kasvullisesti kykenee levittäytymään laajoillekin alueille. V, Kemiönsaari (aik. Dragsfjärd), Hiittisten saaristo, Örö, saaren keskiosan suuri kanervanummi- ja ketoalue poikittaisen tien, Lyhyen ikävän, pohjoispuolella, 14.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 