• Etusivu
  • Hoitotyöt

Rusokuusama ja rikot kukkivat kesäkuussa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 26.03.2013
20242_83403.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Kesäkuussa riittää kukkivia kasveja jokaiseen makuun. Kasvikortistostakin löytyy yli 500 kasvia, jotka kukkivat juuri nyt. Niiden joukossa ovat muun muassa rusokuusamat ja erilaiset rikot.

Rusokuusamat (Lonicera tatarica)

Rusokuusamat (Lonicera tatarica) ovat isoja, 3-4 metriä korkeita suoja- ja taustapensaita. Melko nopeasti kasvava laji soveltuu myös tienvarsien kasvillisuudeksi, kun sitä leikataan säännöllisesti eikä pensas jää raskaimman aurauslumikuorman alle. Se sietää tiesuolaa sekä kestää kohtalaisen hyvin leikkausta, tuulta ja ilmansaasteita. Sen sijaan alasleikattu vanha kasvi toipuu heikosti.

Rusokuusamat menestyvät VII-vyöhykkeellä saakka. Kasvupaikka saa olla aurinkoinen tai puolivarjoinen, mieluiten tuore ja runsasravinteinen. Kuivuudessa lehdistö saa helposti härmätartunnan.

Osa pensaista on risteymiä, jotka ovat koristearvoltaan vähintään yhtä hyviä kuin aito rusokuusama. Haarat ovat pystyt tai siirottavat, ruskeat tai harmaat, vanhana lähes mustat ja hilseilevät. Tyviversoja muodostuu kohtalaisen runsaasti. Sinertävänvihreät lehdet puhkeavat aikaisin, kun taas kellertävä syysväri kehittyy melko myöhään.

Kukinta kestää noin kolme viikkoa kesäkuun loppupuolella. Pienehköjen kukkien väri vaihtelee siemenistä lisätyillä pensailla valkoisesta punaiseen. Niitä muodostuu jo nuoriin pensaisiin. Teriön liuskat ovat leveät ja pyöreähköt. Marjat ovat tavallisesti oranssinpunaiset.

Rusokuusaman lajikkeista tunnetuimpiin kuuluu vaaleanpunakukkainen ’Rosea’. Suomalainen ’Sanna’ on myös roosa lajike. Pensas on tyveltä asti tuuhea ja pyöreähkö. Alba-lajikkeella on valkoiset kukat. Samoin valkokukkainen ’Poutapilvi’ erottuu muista kasvutavallaan, sillä pensas on hyvin tuuhea, lähes pallomainen ja vain pari metriä korkea ja leveä.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Rikot (Saxifraga)

Rikot (Saxifraga) ovat monimuotoisia, matalia kivikkoperennoja. Useimmat viihtyvät paahteessa ohuessa mullassa, mutta lehto- ja varjorikko voivat parhaiten puolivarjossa, kunhan maa on hyvin läpäisevää.

Kasvit tyytyvät 10-20 cm paksuun kasvualustaan. Valkoiset ja punasävyiset kukinnot koostuvat pienistä säteittäisistä kukista. Kukinto sijaitsee lehtiruusukkeen yläpuolelle nousevan vanan latvassa. Ruusukkeet muodostava löyhiä tai tiheitä mättäitä.

Patjarikon (Saxifraga Arendsii-ryhmä) tiheä, talven yli vihreänä säilyvä kasvusto tuo mieleen sammaleen. Lajikkeen mukaan valkoisesta purppuranpunaiseen vaihtelevat kukat kohoavat vain 10 cm maanpinnasta. Kukinta alkaa kesäkuun alkupuolella. Paahdetta kestävä laji jaetaan, kun kasvusto ruskistuu keskeltä.

Isorikko (Saxifraga hostii) viihtyy myös kuivuudessa. Sillä on ainavihannat, harmaanvihreät, pitkät lehdet. Valkoiset isohkot kukinnot kasvavat jopa puolen metrin korkeudelle. Kukinta kestää pisimmillään kesäkuun loppupuolelta elokuun alkupuolelle.

Hopearikko(Saxifraga paniculata ~ S. aizoon) muistuttaa isorikkoa, mutta ainavihannat, hopealle hohtavat lehdet ovat lyhyempiä ja kukinto matalampi. Noin kuukauden kestävä kukinta alkaa kesäkuun puolivälissä.

Patjarikko (Kuva: Puutarha.net)
Patjarikko (Kuva: Puutarha.net)
Hopearikko (Kuva: Adobe Stock)
Hopearikko (Kuva: Adobe Stock)
Lehtorikko

(

Saxifraga rotundifolia

) peittää osittain varjoista kivikkoryhmää tai rinnettä. Se viihtyy tuoreessa maassa, mutta sietää lyhytaikaista kuivuutta. Talvehtivat, pyöreähköt lehdet suojataan talvella vähälumisilla seuduilla. Kukinta on hyvin runsasta. Laji leviää paitsi kasvullisesti myös kylväytymällä.

Posliinirikkoa(Saxifraga x urbium) myydään usein varjorikkona (Saxifraga umbrosa). Se menestyy myös auringossa, kun kasvualusta pysyy tuoreena. Ainavihanta, vaaleanvihreä lehtiruusuke saattaa tarvita suojan lumettomalla paikalla. Runsas roosa kukinta kestää pari, kolme viikkoa kesä-heinäkuun vaihteessa.

Hoitotyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20235_81938.jpg
Tomaattien taimissa sieni, onko sato pilalla? Asiantuntija vastaa
Kokeilin aloittaa kasvimaata, ja nyt tomaattien ruukkuun on ilmestynyt ruskeita sieniä. Kasteltu ilmeisesti liikaa?Onko menetetty koko sato jo ennen aikojaan vai onko jotain vielä tehtävissä?
202110_73106.jpg
Tunnelmoi turvallisesti: yksikin kynttiläpalosta aiheutuva kuolema on liikaa
Kynttilät ovat pimeänä vuodenaikana tärkeitä tunnelmanluojia, mutta valvomatta jätettyinä suuri paloriski. Vuosittain syttyy keskimäärin noin sata kynttiläpaloa, joissa menetämme ihmishenkiä aivan liikaa. Suurin osa paloista aiheutuu kynttilöiden huolimattomasta ja käyttöohjeiden vastaisesta käytöstä. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testauksissa markkinoilla olevista kynttilöistä ei löytynyt palovaaraa aiheuttavia puutteita.
20165_46589.jpg
Käytä kyllästettyä puuta oikein - älä vaaranna terveyttäsi
Älä vaaranna terveyttäsi ja kuormita ympäristöä kemikaaleillaTurvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tiedote. Julkaistu: 20.05.2016
20119_27788.jpg
Kanttarelli
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä kanttarelli tunnetaan myös keltavahverona, keltasienenä sekä kantarellina.
20235_81650.jpg
Ison kuusen lannoitus? Asiantuntija vastaa
Pihassamme on muutama iso kuusi. Jostain syystä niistä tippui kasvuosat latvoista nyt keväällä pois. Voiko sellaisen ison kuusen juurelle tehdä lehtikompostin, saisiko se siitä ravinteita juuristoon? Haluamme säilyttää puut, ovat komeat ja hyvinvoivat. Mietin kuitenkin, että pitäisikö niitä lannoittaa ja käykö tälläinen komposti juurelle?
20223_77333.jpg
Kesäköynnökset peittävät, roikkuvat ja kiipeävät!
Suomen kesäsää muuttuu nopeasti. Jos tänään paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, seuraava päivä saattaakin olla sateinen ja jopa rakeinen. Kuten kesäkalusteita, myös kesäkukkia voi suojata vaihtelevilta ja arvaamattomilta sääoloilta lasitetulla terassilla. Se antaa kasveille tarvittaessa suojaa tuulelta, sateelta ja suoralta auringonpaisteelta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton