Lokakuun kuudennen päivän vastaisena yönä vuonna 1810 tuli riehaantui irti Berghin ladosta, Freitagin naapurista. Raahe-seura on asettanut paikalle muistolaatan ja se löytyy Rantakadulta Yrjö Reinilän pihan perältä.

Kauhea tulipalo ryykäsi valtavana roihuna ja ankaran merituulen yllyttämänä kaupungin yli ja siirtyi rutikuivasta tuohi- ja lautakatosta toiseen. Tuhkaksi paloivat raatihuone ruisku- ja vahtisuojineen ja vankiloineen ynnä yli seitsemänkymmentä kaupunkitaloa ja niiden pihoilta navetat ja muut talousrakennukset. Vain viisi isoa taloa säästyi. Rantakadulla sekä kaupungin pohjois- ja itälaidalla pelastui muutama pieni asumus. Kirkolla oli varjelusta tässä tulipalossa. Se paloi vasta vuonna 1908.

Renessanssihenkinen ruutukaava

Tulipalon jälkeen ei auttanut muu kuin ruveta suunnittelemaan ja rakentamaan kaupunki uudestaan. Komissionimaanmittari Gustaf Odenwall sai urakakseen (v. 1811) laatia asemakaava- ja tontitussuunnitelman.

Keskelle kaupunkia tuli näyttävä umpikulmainen tori, Isotori (nyk. Pekkatori). Siitä piti tulla kaupan ja hallinnon keskus. Aukiota ympäröi seitsemän asuintonttia. Torin äärelle rakensivat talonsa monet Raahen valtasuvuista.

Torin lounaiskulmalle varattiin tontti raatihuonetta varten. Se projekti ei koskaan toteutunut, kun ei ollut rahaa. Kaupunki kituutti ilman raatihuonetta 50 vuotta, kunnes vihdoin 1860-luvulla osti tullinhoitaja Brunowin perikunnalta komean talon Rantakadun varresta. Siinä rakennuksessa kaupungin johto työskentelee tänäkin päivänä.

Laitakaupungilla, Katinhännässä, tontit ja talot olivat pieniä, saattoipa olla vain pari huonetta. Tontin perällä oli perunamaa ja navetta, jossa pari lehmää. Usein kamariin otettiin vuokralaiseksi semiska. Mutta se oli vasta sitten, kun naisseminaari oli perustettu vuonna 1896.

Talopaketit eivät ole mikään uusi keksintö. Tulipalon jälkeen oli kiire saada raahelaisille asuntoja ja niinpä eräät porvarit hankkivat Ruotsista valmiiksi salvettuja taloja.

Kehnoa paloturvallisuutta

Tulipalojen sammuttamiseen oli aika heikot keinot. Palovahdit pärisyttelivät rummuilla tunnin välein ja huusivat kovalla äänellä, että Jumala on varjellut kaupunkia. Mutta entä sitten, kun sitä varjelusta ei ollut.

1700-luvun lopusta alkaen kaupunki oli säätänyt palo- ja rakennusjärjestyksiä. Tavallinen kansa ei paljon piitannut mokomista pykälistä. Mutta sitten muuttui ääni kellossa, kun neljässä tunnissa oli melkein koko kaupunki palanut maan tasalle.

Raahelaisilla oli ollut käytössään kolme suurta ja yksi pieni paloruisku. Tällä kalustolla oli saatu osa kaupungista pelastettua. Palon jälkeen käytiin oikeutta. Melkoinen lauma todistajia kuultiin, mutta selvyyttä tulipalon syttymisen syistä ei historian kirjoista löydy. Ketään ei tuomittu. Yksi palovahti, joka oli jättänyt vahtipaikkansa ja häipynyt kotiin, joutui maksamaan sakkoa kahden kuukausipalkan verran.

Pykäliä paranneltiin

Palovakuutus oli ollut vain 16 talolla. Kaupungin uudelleen rakentaminen tuli kalliiksi sekä asukkaille että kaupungille. Kaupunki sai jonkin verran lahjoituksia. Keisari Aleksanteri I, hän joka sitten syyskuussa 1819 kävi täällä hurmaamassa ne Friemannin neidit, lahjotti 20.000 ruplaa. Kokkolalaisilta saatiin 300 riikintaaleria. Kaupunkilaiset saivat vapautuksen kruununveroista vuosiksi 1812-1817.

Suurpalon jälkeen paloturvallisuutta parannettiin monenlaisilla määräyksillä. Esimerkiksi talojen väliin piti jättää kolmen kyynärän (noin 2 m.) levyinen palosola. Kaksikerroksisten talojen rakentaminen kiellettiin kokonaan. Kivijalan piti olla tarpeeksi korkea. Kattoja ei saanut tervata. Tontteja suurennettiin. Kadut sen sijaan pysyivät 20 kyynärän levyisinä. Katujen levittäminen paloturvallisuussyistä ei saanut kannatusta. Palotarkastus pidettiin vuosittain toukokuussa. Pihapiiriin ei saanut tehdä omaa saunaa.

Lähteet: Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Raahen tienoon historia II, Raahen Lukion 2b: Raahen juttuja, Henrik Lilius: Raahen Pekkatori

Juttu on julkaistu PookiSanomissa 5.6.2008.

Suurpalo Raahesa 1810

Kirsti Vähäkangas

Takaisin sivulle Totta ja tarua Raahesta