Keskimmäisen lintutorni, Kuopio

Sepä on kevät, eli lintubongauksen kulta-aikaa! Tämä vuodenaika, kun ei ole vielä yhtään vihreää, ei ole kauhean kaunista retkeilyyn tai luonnon valokuvaamiseen, mutta lintubongailuun se on juuri parasta, koska kasvusto ja lehdet eivät vielä peitä näkyvyyttä. Lähdettiin yksi iltapäivä töiden jälkeen ystävän kanssa katsomaan Keskimmäisen lintutornille, mitä lintuja siellä näkyisi. En ollutkaan käynyt tuolla tornilla aiemmin, joten senkin takia retki oli mielenkiintoinen. Keskimmäisen lintutorni sijaitsee Keskimmäinen-nimisen järven rannalla, Kuopiossa, Riistaveden ja Tuusniemen välillä, ihan Kuopion ja Tuusniemen rajalla.

Keskimmäisen lintutornille vievä luontopolku alkaa pitkospuilla koivukujan läpi.

Alueella kiertää lyhyt pitkostettu luontopolku, jonka päädyssä on Koukkuniemen lintutorni. Pitkospuiden alun voi nähdä jo autotien reunassa. Luontopolku alkaa aivan Tuusniemi-tiekyltin vierestä. Erityistä parkkipaikkaa autolle ei ole, vaan auto jätetään tien pohjoispuolella olevalle levikkeelle, joka näyttää lähinnä pienen hiekkatien alulta jonnekin pellolle. Mekin ensin ajelimme isoa tietä edes takaisin, sillä jotenkin kuvittelin löytäväni P-merkillä merkityn parkkialueen, kuten muilla torneilla on ollut, joissa olen tähän mennessä käynyt. Toki muut lintutornit ovat olleet uudempia kuin tämä. Mutta tosiaan, sinne auto vaan hiekkatien kupeeseen parkkiin ja tien ylitse kohti pitkospuita. Jos epäilyttää (kuten meitä) niin ohje löytyy ihan mm. Kuopion kaupungin sivuilta täältä. Sivuilta löytyy myös pdf-esite, jossa on kartta ja tietoja linnuista ja alueesta.

Silta yli pienen joen Keskimmäisen lintutornille vievällä luontopolulla.

Luontopolku alkaa hienolla koivukäytävällä (kuvittelen jo miten hienolle näyttää, kun alue on vaaleanvihreillä hiirenkorvilla), jonka jälkeen ylitetään puro siltaa pitkin. Polun varrella on infokylttejä, joissa kerrotaan Keskimmäisen muuttuvasta pesimälinnustosta ja järven kasvillisuudesta ja muista eliöistä. Ennen tornia pitkospuiden varrella on myös pari tarkkailulavaa. Jo ensimmäiseltä lavalta tein ison osan kevään uusista bongauksista, lahti kuhisi lintuja!

Maisema Keskimmäisen lintujärvelle ensimmäiseltä tarkkailulavalta.
Pitkospuut Keskimmäisen lintujärven ympäri, lintutornin siintäessä taka-alalla.
Lintujärven runsas kasvillisuus -infokyltti järven rannalla.
Keskimmäisen lintutorni.
Maisemaa Keskimmäisen lintujärvelle lintutornin päältä.

Hienot olivat näkymät tornilta! Torni on 6-metriä korkea ja sieltä on näkyvyys sekä vesistölle, että viereisille pelloille. Täältä voi siis bongata hyvin sekä vesistöissä, että pelloilla viihtyviä lajeja. Hyvin viihdyttiin pilviselläkin säällä ja termarikahvien kera aika kului kuin siivillä (pun intended!) samalla kuulumisia vaihdellen. Suurin osa linnuista oli tällä kertaa melko kaukana tornista, joten kameran putkessa ei ihan riittänyt kantama lähikuviin. Kiikareilla tuli tiirailtua suurin osa ajasta ja parin tunnin aikana bongattiinkin mm. sinisorsia, naurulokkeja, kalalokkeja, useita telkkiä, laulujoutsen, isokoskeloita, iso parvi hanhia, jotka olivat metsähanhia suurin osa ja ajomatkalla viereisellä pellolla oli vielä kurkia. Lisäksi nähtiin mahdollisesti kuoveja, kyyhkyjä, joku haukka ja muutamia erivärisiä hanhia. Nämä olivat sen verran kaukana, ettei varmaa tunnistusta lajeista saanut. Olipa mukavaa höpistä linnuista ja lintujen äänistä ja meidän lempparilinnuista.

Kaksi sinisorsaa uimassa Keskimmäisen lintujärvellä.
Iloiset lintubongarit, minä ja ystäväni.
Maisema Keskimmäisen lintujärvelle huhtikuussa.
Isokoskelo lentää Keskimmäisen lintujärven yllä.
Keskimmäisen lintutorni sijaitsee Kuopiossa, Kuopion ja Tuusniemen rajalla.

Mikäli lintutornit kiinnostavat, kannattaa käydä myös Kuopiossa sijaitsevalla toisella uudenkarhealla tornilla, Kuopion Syvänniemessä sijaitsevalla Keihäsjärven lintutornilla. Sieltä löytyy myös tulentekopaikat ja ne jo aiemmin mainitsemani isot P-merkillä merkatut parkkipaikat. Kirjoittelinkin lintutornista jo aiemmin täällä.

Aika lähteä lintutornilta kotiin. Ystävä ja pitkospuut edessä.

Luontopolku, jonka päädyssä Keskimmäisen lintutorni sijaitsee, löytyy soitteesta Joensuuntie 3182, 71160 Kuopio. Kartta yllä näyttää siis parkkipaikan sijainnin. Myös ”Keskimmäisen lintutorni” Google Maps -haulla löytää perille.